Eduskunnan lakivaliokunnalle 
HE 3/2006 vp

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi hedelmöityshoidoista ja isyyslain muuttamisesta


Yleistä lausunnon lähtökohdista

Hedelmöityshoitojen antamista koskevan lainsäädännön aikaansaaminen on perusteltua ja tärkeää hoitojen tuloksena syntyvien lasten näkökulmasta. Katson, että lain tavoitteena tulisi olla ensisijaisesti lapsettomuudesta kärsivien parien ja perheiden tukeminen sekä hedelmöityshoitojen avulla syntyneiden lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin turvaaminen. Korostan myös tarvetta yhtenäiseen perhelainsäädäntöön, joka asettaa etusijalle lapsen edun ja sen että erilaisissa tilanteissa syntyviä lapsia kohdellaan yhdenvertaisesti.

Perustelen tätä näkemystä lausunnossa tarkemmin.

Arvioin hallituksen esitystä ensisijaisesti YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen valossa. Keskityn lapsen oikeuksien ja lapsen edun arvioinnin kannalta pääasioihin. Olennaisimmat asiat hallituksen esityksessä tältä kannalta ovat

1) isyys tapauksissa, joissa hoidon tuloksena syntyvä lapsi jäisi harkitusti ilman toista vanhempaa (2 §) sekä tähän liittyen vanhemmuuden määrittely

2) lapsen tasapainoisen kehityksen turvaamisen arviointi (8§)

3) hedelmöityshoitojen saannin ikäraja (8§)

4) lapsen tiedonsaantioikeuteen liittyvät kysymykset (23§).

Tuon esille myös erään lisänäkökulman lapseen kohdistuvan identiteettirikoksen määrittelystä.

Yleisesti voidaan sanoa, että hallituksen esityksessä on pohdittu vain vähäisesti lapsen oikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Perusteluissa todetaan lapsen edun arviointi, lasten oikeus tasa-arvoiseen kohteluun ja se, että lasta ei tule kohdella passiivisena toiminnan kohteena. Nämä toteamukset eivät kuitenkaan konkretisoidu säädöstekstissä. Erityisesti isyyden määrittelyn kohdalla arviointi ja johtopäätökset jäävät vajaaksi. Lisäpohdinta olisi ollut tarpeen myös lapsen tiedonsaantioikeuden toteutumisen varmistamisen ja ikärajan osalta.

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen keskeiset periaatteet HE 3/2006 kannalta

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa ei ole artiklaa, joka koskisi nimenomaan keinoalkuista hedelmöitystä. Sopimuksessa on kuitenkin useita artikloja, joita voidaan soveltaa kun tarkastellaan keinoalkuista hedelmöitystä ja esitetyn HE 3/2006:n eräitä ongelmakohtia lapsen näkökulmasta.

Nämä ovat

artikla 2: Lasten syrjinnän kielto ja lasten oikeuksien takaaminen kaikille lapsille riippumatta lapsen omista tai hänen vanhempiensa ominaisuuksista, vakaumuksesta tai mielipiteistä

artikla 3: Kaikissa valtion toimissa jotka koskevat lasta, on aina ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sitoumus taata lapsen hyvinvoinnin kannalta välttämätön suojelu ja huolenpito ottaen huomioon vanhempien tai laillisten huoltajien velvollisuudet.

artikla 7: Lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan.

artikla 12: Lapsella on oikeus ilmaista näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Lapselle on annettava mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa hallinnollisissa ja oikeudellisissa toimissa.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista valvova komitea ei Suomen valtion määräaikaisraporteista antamissaan suosituksissa ole kiinnittänyt huomiota keinoalkuisen lisääntymisen kysymyksiin. Mainittakoon, että Tanskaa ja Norjaa koskevissa päätelmissä komitea on todennut, että siellä kansallisesta lainsäädännöstä puuttuva maininta lapsen oikeudesta tietää geneettiset vanhempansa voi olla ristiriidassa yleissopimuksen 7 artiklan kanssa.

Isyyden ja vanhemmuuden määrittely

On tärkeää, että isyyslaissa otetaan esitetyllä tavalla huomioon mahdollisuus lapsen syntymisestä hedelmöityshoidon tuloksena. Erityisen perusteltua on täsmentää hedelmöityshoidoin syntyneen lapsen isän määrittelyä tilanteissa, jossa vanhemmat ovat avoliitossa. Perusteltua on sulkea pois mahdollisuus isyyden myöhempään kiistämiseen sekä avio- että avoliitossa hedelmöityshoidoin yhteisellä sopimuksella syntyneen lapsen kohdalla. Lapsen oikeuksien turvaamisen kannalta nämä isyyslakiin ehdotetut täsmennykset ovat kannatettavia.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lähtökohtana on vahvasti lapsen ja hänen molempien vanhempiensa välinen suhde sekä siihen liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien varmistaminen. Tämän kanssa johdonmukaisesti lapsen edun periaatteeseen on kuulunut vuosikymmeniä pyrkimys varmistaa, että lapsella mikäli vain mahdollista, on kaksi vanhempaa ainakin oikeudellisessa ja parhaimmillaan myös sosiaalisessa mielessä. Tämä on ollut keskeinen tavoite myös suomalaisessa isyyslainsäädännössä.

Lapsen hyvinvoinnin ja riskitilanteissa tarvittavan turvan kannalta kaksi vanhempaa ja heidän ylisukupolviset verkostonsa ovat vahvuus, jota pitäisi lainsäädännössä turvata. Tältä kannalta pidän epäkohtana sitä, että hedelmöityshoidoille ei lakiehdotuksessa aseteta parisuhdevaatimusta. Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että isyyskysymykseen on kiinnitettävä hallituksen esitystä enemmän huomiota tilanteissa, joissa hoidon tuloksena syntyvä lapsi jäisi harkitusti ilman toista vanhempaa. Asiaa voidaan arvioida sekä oikeudellisen isyyden että sosiaalisen vanhemmuuden kannalta.

Isyyden määrittelyn kannalta ongelmallisin on tilanne, jossa lapsi syntyy yksinäiselle naiselle hedelmöityshoidon tuloksena, eikä sukusolujen luovuttaja ei ole antanut suostumusta isyyden vahvistamiseen. Näissä tilanteissa lapsella ei syntymätilanteessa olisi oikeudellista eikä lähtökohtaisesti myöskään toista sosiaalista vanhempaa. Lapsen sukuasema poikkeaisi tällöin muiden lasten asemasta, joiden osalta peruslähtökohta on mahdollisuus isyyden vahvistamiseen.

Lapsen edun kannalta lapsiasiavaltuutettu pitää perusteltuna, että hoitojen antaminen rajattaisiin vain parisuhteessa eläville naisille. Kompromissiratkaisu voisi olla, että yksin elävien naisten hedelmöityshoidoissa sallitaan käytettäväksi vain sellaisen luovuttajan siittiöitä, joka on antanut suostumuksensa isyyden vahvistamiseen. Tämä ratkaisu sisältyi aiempaan hallitukseen esitykseen HE 76/2002, jossa myös perusteltiin ratkaisua lasten yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Ilman sääntelyä tähän mennessä Suomessa syntyneen tilanteen vakiinnuttaminen ei nähdäkseni ole riittävä perustelu ohittaa lapsen oikeuksien kannalta merkittävää isyyden vahvistamisen mahdollisuuden periaatetta.

Toinen lakiesityksen ongelmakohta isyyden vahvistamisen sekä lapsen kahden vanhemman turvaamisen kannalta on tilanne, jossa lapsi syntyy naisparille hedelmöityshoidon tuloksena, eikä sukusolujen luovuttaja ole antanut suostumusta isyyden vahvistamiseen. Lapsen sosiaalisen vanhemmuuden kannalta tilanne on kuitenkin erilainen kuin yksinäisen naisen kohdalla. Naisparille syntyvällä lapsella on tosiasiallisesti toinen sosiaalinen vanhempi, mutta hänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan lainsäädäntö ei kuitenkaan määritä eikä tunne.

Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että mikäli hedelmöityshoidot sallitaan naispareille tulisi samanaikaisesti mahdollistaa ns. perheen sisäinen adoptio, jossa synnyttävän naisen elämänkumppani vahvistetaan lapsen toiseksi vanhemmaksi. Hedelmöityshoidon salliminen ilman adoptiomahdollisuutta tuo esille lasten yhdenvertaisuudenkin kannalta ristiriitoja muun lainsäädännön kanssa (esimerkiksi oikeus vanhempainvapaisiin). Näitä on käsitelty Sosiaali- ja terveysministeriön rekisteröityihin parisuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä selvittäneen toimikunnan mietinnössä (STM:n julkaisuja 2003:10).

Lakia säädettäessä on näiltä osin pyrittävä kokonaisvaltaiseen lapsen edun huomioimiseen. Valinnoilla on merkitystä lasten yhdenvertaisen kohtelun sekä lapsen hyvän kasvuympäristön mahdollistamisen kannalta.

Lapsiasiavaltuutettu toteaa, että suomalaisten lapsipsykiatrien näkemykset poikkeavat voimakkaasti siinä, onko ylipäätään suositeltavaa antaa hedelmöityshoitoja samaa sukupuolta oleville naispareille vai ei. Tämä liittyy perusteiltaan erilaisiin moraalisiinkin näkemyksiin isän ja äidin merkityksestä lapsen kasvulle ja kehitykselle. Edellä mainitussa Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisussa esitellyissä tutkimusarvioissa ei löydetty olennaisia eroja lasten hyvinvoinnissa erilaisissa perheissä.

Lapsiasiavaltuutettu korostaa tarvetta turvata syntyvän lapsen oikeus molempiin vanhempiin. Lainsäädännön tulee myös varmistaa tosiasiallisesti erilaisiin perheisiin syntyvien lasten yhdenvertainen kohtelu.

Lapsen tiedonsaantioikeus

Lapsen oikeus saada tietää syntyperänsä on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tärkeä periaate. Sama periaate sisältyy myös perustuslain 10 §:ään. Oikeus tietää vanhempansa on lapsen oikeus, joka tulee toteuttaa yleissopimuksen mukaan ”mikäli se on mahdollista”. ”Mikäli mahdollista” -ehto täyttyy kun lapsi syntyy luvanvaraiseen toimintaan perustuvan hedelmöityshoidon tuloksena. Tältä kannalta on myönteistä, että hallituksen esitykseen sisältyy lapsen mahdollisuus saada tietää biologisen vanhempansa henkilöllisyys.

Esityksessä on kuitenkin kahdelta kannalta puutteita. Ensinnäkin tiedonsaantioikeudelle asetettu 18 vuoden ikäraja vaatisi vahvemmat perustelut kuin mitä hallituksen esityksessä annetaan. Lapsen oikeuksien sopimus lähtee siitä, että lapsen mielipide tulee ottaa huomioon ja hänen on saatava vaikuttaa asioihinsa ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.

Muissa perheoikeudellisissa laeissa on omaksuttu 18 vuotta alempia ikärajoja lapsen tahdon kuulemiselle. Ehdotus 18 vuoden ikärajasta on myös jossain määrin ristiriidassa Lapsen oikeuksien sopimuksen 7 artiklan kanssa, koska lapsi saisi tietää tämän seurauksena alkuperänsä vasta täysi-ikäisenä eli aikuisena. Toinen mahdollisuus olisi se, että lapsi voisi tietää alkuperänsä jo nuorempana, esimerkiksi 15 -vuotiaana. Tähän voisi liittyä myös lapsen kehitystason arviointi.

Eräs vaihtoehto on se, että lapsi voisi alle 18 -vuotiaana saada tietoonsa kuvauksen sukusolujen luovuttajan keskeisistä ominaisuuksista. Lasten kysymykset alkuperästään ovat tyypillisiä myös adoptioperheissä, mikäli ulkonäkö esimerkiksi poikkeaa vanhemmista. Adoptioperheistä saatuja kokemuksia tulisi käyttää hyväksi hedelmöityshoidoilla syntyneen lapsen tiedonsaantitarpeen arvioinnissa.

Toinen lakiehdotuksen pulma liittyy lapsen tiedonsaantioikeuden turvaamiseen. Lakiehdotus antaa lapselle oikeuden saada tieto syntyperästään mutta ei määrittele kenen vastuulla on tämän oikeuden turvaaminen. Hallituksen esityksessä pidetään alkuperästä kertomista perheen sisäisenä asiana. Esityksessä ei kuitenkaan huomioida mahdollisuutta siihen, että vanhemmat ovat asiasta erimielisiä. Myös sosiaalisen perheen kriisin tai hajoamisen takia lapsen voi olla vaikea saada asiasta selvyyttä. Lapsi voi joutua hankalaan tilanteeseen, jos esimerkiksi vanhemmat esittävät erilaisia käsityksiä hänen alkuperästään.

Lapsen kannalta on tärkeää, että samalla kun turvataan hänen tiedonsaantioikeutensa, myös arvioidaan miten oikeuden toteutuminen turvataan edellä mainituissa erityisissä tilanteissa. Eräs mahdollisuus on määritellä viranomaistaho, jonka tehtävänä on poikkeustilanteissa auttaa lasta tiedon hankkimisessa ja saamaansa tietoon suhtautumisessa.

Myös perheet voivat tarvita tukea alkuperän kertomiseen. Lapsen alkuperästä kertomisen tarpeista ja tähän liittyvien tilanteiden ennakoinnista on tärkeää keskustella jo hoidon alkuvaiheessa. Tähän onkin lakiesityksen 9 §:ssä viitattu.

Palvelun tuottajien tiedonantovelvollisuutta käsittelevä 9 § näyttää kuitenkin tarkoittavan vain hoidon antamista edeltävää aikaa. Korostan tarvetta määritellä myös lapsen syntymän jälkeen tapahtuvan neuvonnan vastuutaho. Tällä on merkitystä juuri lapsen tiedonsaannin kannalta. Vastuutahon määrittelyä voidaan verrata ottolapsineuvonnan säännöksiin ja lapsen neuvontaa huoltajuus- ja tapaamiskysymyksissä käsitteleviin säädöksiin. Tältä osin lakiin voitaisiin lisätä mahdollisuus säätää asiasta tarkemmin asetuksella.

Hedelmöityshoitojen antamisen ikärajat

Lakiin ei esitetä hedelmöityshoitojen antamisen edellytykseksi ikärajoja. Lapsen edun näkökulmasta ikärajan tai luonnolliseen hedelmällisyysikään liittyvän määreen kirjaaminen lakiin olisi perusteltua.

Lapsella tulee olla kohtuullinen mahdollisuus saada pitää molemmat vanhempansa kunnes hän itse saavuttaa täysi-ikäisyyden. Molempien vanhempien tulee ikänsä puolesta jaksaa suoriutua hoito- ja kasvatusvastuusta lapsen täysi-ikäisyyteen asti. Silloin kun lapsi syntyy yksinäiselle naiselle, tähän kysymykseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Ikärajojen määrittelyssä myös isän iällä on merkitystä. Myös adoptiolainsäädännössä lapsen ja adoptoitavan väliseen ikäeroon on useissa maissa kiinnitetty huomiota. Suomessa ei yläikärajaa ole myöskään adoptiolainsäädännössä mutta sen tarpeesta on keskusteltu.

Pidän lapsen edun kannalta hallituksen esitystä parempana Ruotsin lainsäädännössä käytettyä määrittelyä, joka huomioi lapsen molemmat vanhemmat. Sen mukaan hoitoa voidaan antaa naiselle, jolle iän puolesta muutoinkin voisi syntyä lapsi ja parin voidaan arvioida kykenevän vastaamaan vanhemmuuteen liittyvistä velvoitteista lapsen lapsuuden ajan.

Lapsen tasapainoisen kehityksen turvaamisen arviointi

Hallituksen esityksen 8 §:n mukaan hedelmöityshoitoa ei tule antaa, jos on ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä. Hoitoa antavalta lääkäriltä ei kuitenkaan edellytetä erityisen tutkimuksen tekemistä. Kohta tulisi esityksen perustelujen mukaan sovellettavaksi silloin, kun lääkäri parin tai yksinäisen naisen kanssa käymissään hoitokeskusteluissa tulee vakuuttuneeksi asiasta. Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että hoitoon ryhtymistä edeltävä lapsen tasapainoisen kehityksen turvaamisen arviointi on tarpeen tehdä kokonaisvaltaisesti myös psykososiaaliset seikat huomioiden.

Lakiesitys ei määrittele sitä, miten lapsen tasapainoisen kehityksen turvaamisen tuki varmistetaan myös hoitoa jo saaneiden parien kohdalla. Kiinnitän huomiota siihen, että adoptioprosessissa vanhemmaksi ryhtymistä edeltää pitkä ja monipuolinen neuvontavaihe, jossa asiaa harkitaan monelta kannalta.

Edellä mainituista syistä hoitoa antavien terveydenhuollon yksiköiden lupaehtoihin tulisi sisällyttää edellytykset myös parien tarvitseman neuvonnan ja henkisen tuen antamiseen. 24§:ssä mainitun erityisasiantuntemuksen tulee sisältää myös psykososiaalista asiantuntemusta.

Pidän tärkeänä, että syntyvän lapsen hyvinvoinnin ja vanhemmuuden kannalta tärkeä psykososiaalinen neuvonta ja henkinen tuki varmistetaan sekä hedelmöityshoitoa saaville että hoitoprosessin jo päättäneille pareille. Tämä varmistaisi lapsen edun turvaamista. Neuvonnan ja tuen tarvetta hoitoprosessin jälkeen olen perustellut myös edellä lapsen tiedonsaantioikeutta koskevassa kohdassa.

Lapsen identiteetin loukkaamisrikos 33 §

On myönteistä, että lapsen etua täsmennetään määrittelemällä sekä sukusolujen käyttörikos että lapsen identiteetin loukkaamisrikos. Kiinnitän huomiota siihen, että lapsen identiteetin loukkaamisrikosta koskevan pykälän perusteluissa ei huomioida ns. potilasvahingon tyyppisiä tapauksia, joissa esimerkiksi kohtuun laitetaan vääränlaiset lahjasukusolut tai omien sukusolujen sijasta vieraat sukusolut. Tämäntyyppisellä potilasvahingolla on kuitenkin olennainen merkitys lapsen alkuperän tietämisen kannalta.

Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.