Lapsiasiavaltuutetun lausunto 15.6.2006

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 

Lapsiasiavaltuutetun tehtävistä ja näkökulmasta selontekoon

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on lapsen edun, oikeuksien ja hyvinvoinnin edistäminen yleisellä yhteiskuntapolitiikan ja lainsäädännön tasolla. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen toteutumisen edistäminen.

Lapsiasiavaltuutettu ei korvaa muita viranomaisia tai tee ratkaisuja yksittäisen lapsen tai perheen asioista. Keskeistä on yhteistyö ja verkostoituminen muiden viranomaisten, asiantuntijoiden, järjestöjen ja tutkimuksen kanssa lapsipolitiikan tehon ja koordinaation parantamiseksi.

Lapsiasiavaltuutettu toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä mutta toiminta ulottuu kaikille lapsia koskevia asioita käsitteleville hallinnonaloille.

Arvioin selontekoa ja lasten oikeuksien toteutumista koulutuspolitiikassa seuraavista näkökulmista

I Yleisarvio lasten hyvinvoinnista sekä johtopäätöksiä tarvittavista koulutuksen kehittämistoimista

II Johtopäätökset lapsiasiavaltuutetulle kouluasioissa syksyllä 2005 tulleista yhteydenotoista

III YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomelle syksyllä 2005 esittämät suositukset koulutukseen liittyvissä asioissa

IV Kunta- ja palvelurakennehanke ja sen lapsivaikutusten arvioinnin tarve (selonteon luku 1.5 Ikärakenne)


I YLEISIÄ LINJAUKSIA KOULUTUSPOLITIIKASTA LASTEN HYVINVOINNIN NÄKÖKULMASTA
Yleisarvio lasten hyvinvoinnista

Huomattava osa suomalaisista lapsista voi hyvin. Pienelle osalle lapsia ja heidän perheisiinsä kasautuu monimutkaisia ongelmia. Pahoinvoivien lasten ja perheiden määrä on kuitenkin ollut kasvussa jo pitkään. Tätä osoittavat lastensuojelun, mielenterveyspalveluiden sekä erityisopetuksen ja -päivähoidon kysynnän jatkuva kasvu. Karkeasti voidaan arvioida alle 18-vuotiaista joka kymmenennen hyvinvoinnissa olevan suuria puutteita.

Arviointia vaikeuttaa lasten elinolojen seurannan hajanaisuus ja puutteellisuus valtionhallinnossa. Alle 12-vuotiaiden hyvinvoinnin valtakunnallinen seuranta puuttuu kokonaan. Tietoja ei myöskään ole lasten mielenterveysongelmien tai lasten turvallisuuden tilan kehityksestä eikä lastensuojelun piirissä olevien lasten taustoista.

Kansalliseksi tavoitteeksi tulisi ottaa pahoinvoivien lasten määrän kasvun pysäyttäminen ja pahoinvoinnin vähentäminen. Se edellyttää uusia valtakunnallisia politiikkalinjauksia, toimintasitoumuksia ja voimavaroja yhteistyössä valtiovallan, kuntien ja järjestöjen kanssa. Lasten suojelemisen ja hyvinvoinnin näkökulma tulisi ottaa huomioon myös elinkeinoelämän yhteiskuntavastuuajattelussa.

Seuraavan hallituksen ohjelmaan tulee sisällyttää konkreettisia lasten hyvinvointiin ja lasten pahoinvoinnin vähentämiseen liittyviä tavoitteita. Tämä on perusteltua myös ikärakenteen muutoksen näkökulmasta.

Pahoinvoinnin vähentämiseksi on investoitava ongelmia ehkäiseviin ja niitä varhaisessa vaiheessa havainnoiviin palveluihin, toimittava moniammatillisesti sekä tuettava vanhemmuutta ja vanhempien sosiaalisia verkostoja. Lapsiköyhyyden vähentäminen tarvitsee oman konkreettisen ohjelmansa.

Lisäksi on tarpeen lisätä vanhempien erotilanteiden psykososiaalisia palveluita, helpottaa työajan lyhentämistä lapsiperheissä, laajentaa mediakasvatusta sekä muistuttaa median ja mainostajien vastuusta. Tarvitaan myös lapsuuden yleisen arvostuksen parantamista sekä lasten osallistumisen rakenteiden vahvistamista.

Edellä esitetyn lasten hyvinvoinnin yleisarvion perusteella pidän myönteisenä sitä, että selonteossa asetetaan lasten ja nuorten kouluhyvinvoinnin parantaminen sekä syrjäytymisen ehkäisy koulutuspolitiikan painopisteiksi.

Kehittämistoiminnassa painottuvat selonteon mukaan varhainen puuttuminen, koulupäivän rakenteen uudistaminen, osallisuuden lisääminen sekä koulupudokkuuden ehkäisy. Tavoitteena on koulun kehittäminen lasten ja nuorten hyvinvointia edistäväksi yhteisöksi. Nämä otettaisiin huomioon myös opetushenkilökunnan täydennyskoulutuksessa.

Tavoitteet ovat hyviä ja tukevat lasten pahoinvoinnin vähentämisen tavoitteita. Niiden toteutuminen käytännössä ja tarvittava rahoitus tulee varmistaa.

Lasten hyvinvoinnin kannalta tärkeitä painopisteitä koulun kehittämisessä

Lasten pahoinvoinnin vähentämisen ja hyvinvoinnin lisäämisen kannalta korostan erityisesti seuraavia asioita koulun kehittämisessä:

1. Koulutuksen yleisistä voimavaroista huolehtiminen

Koulu voi parhaimmillaan olla tukemassa haavoittuvissa oloissa elävien lasten hyvinvointia sekä varhaista puuttumista perheiden ongelmiin. Tämä kuitenkin edellyttää, että koulutuksen yleisistä voimavaroista samalla huolehditaan. Tältä kannalta huolenaiheitani ovat koulujen suurentuvat ryhmäkoot, harveneva kouluverkko sekä erityisopetuksen ja tukiopetuksen sekä oppilashuollon palveluiden vajeet.

2. Kouluterveydenhuollon laatu tulee saada vastaamaan valtakunnallisia suosituksia

Kouluterveydenhuolto on keskeisessä asemassa lasten pahoinvointiongelmien varhaisessa toteamisessa. Kouluterveydenhoitaja on monen lapsen tärkeä tuki, jolle voi kertoa myös vaikeista asioista. Oppilashuollon osana tulee uusien opetussuunnitelman perusteiden mukaan esimerkiksi seurata lapsen ja nuoren tuen tarvetta tilanteissa, joissa perheessä on päihdeongelmia.

Kouluterveydenhuollosta tehty valtakunnallinen selvitys (2005) osoittaa, että valtakunnalliset suositukset kouluterveydenhuollon tarkastusten määrästä ja laadusta toteutuvat hyvin epätasaisesti. Mikäli tilanne ei pikaisesti korjaannu, tulee sosiaali- ja terveysministeriön valmistella uuden kansanterveyslain mahdollistama asetus, jolla annetaan kunnille tarkemmat säännökset kouluterveydenhuollon tarkastusten määrästä ja laadusta.

3. Oppilashuollon salassapitosäännökset selkiytettävä ripeästi

Oppilashuollon lainsäädännön kokoamista ja salassapitosäännösten selkiyttämistä on valmistellut sosiaali- ja terveys sekä opetusministeriön yhteinen työryhmä, jonka työ on loppusuoralla. Varhaisen puuttumisen kannalta on tärkeä täsmentää lasten kanssa koulun piirissä työskentelevien eri ammattikuntien oikeudet ja velvollisuudet tietojen vaihtamisesta ja salassapidosta niin, että ne eivät estä lasten hyvinvoinnin kannalta tarpeellisia toimia.

Lainsäädännön hajanaisuuden takia epätietoisuus toisen ammattikunnan säännöksistä on aiheuttanut ongelmia. Muutokset tulee tehdä vielä tämän vaalikauden aikana.

4. Lasten osallistumisen mahdollisuuksia koulun arjessa on lisättävä

Tiedollisilla mittareilla suomalainen koulu menestyy erinomaisesti. Mutta lasten kouluviihtyvyydessä tulokset eivät kuitenkaan ole yhtä hyvät. Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimuksen mukaan Suomessa on muihin maihin verrattuna vähiten niitä lapsia, jotka kertoivat pitävänsä koulusta hyvin paljon. Suomalaiset lapset kokevat myös vaikutusmahdollisuutensa koulussa kansainvälisesti vertailtuna vähäisiksi.

Lasten kouluviihtyvyyteen vaikuttaa heidän mahdollisuutensa osallistua koulun arjen päätöksentekoon ja siitä käytävään keskusteluun. Kiirehdin oppilaskuntatoimintaa peruskoulussa vakiinnuttavaa ja edistävää lainmuutosta. Myös uusi nuorisolaki korostaa lasten ja nuorten kuulemista heitä koskevissa asioissa. Sekä opetushenkilökunnan täydennyskoulutukseen että koulun opetukseen tulee myös sisältyä tiedottaminen YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta.

Hyvä on muistaa myös se, että oppimistulosten mittarit eivät myöskään suoranaisesti kerro siitä, miten koulu on onnistunut – yhdessä vanhempien kanssa – lasten tunne-elämän tasapainon, kauneuden ja hyvyyden tajun taikka yhteisöön kasvamisen tukemisessa.

5. Alle 12-vuotiaiden lasten hyvinvoinnin seurantaa tulee parantaa

Osana lasten kouluhyvinvoinnin parantamista tulee kohentaa myös alle 12-vuotiaiden lasten hyvinvoinnin seurantaa ja heidän omien mielipiteidensä kartoittamista valtakunnallisesti. Kouluterveyskysely antaa arvokasta tietoa ylä-asteen ja lukion oppilaiden terveystottumuksista, huolista ja asenteista. Kysely ei kuitenkaan ulotu ala-asteelle eikä myöskään ammatillisiin oppilaitoksiin. Kattavampia tietoja lasten hyvinvoinnista tarvitaan myös paikallisesti kuntien lapsipoliittisten ohjelmien seurantaan.

6. Koulumatkajärjestelyiden vaikutuksia lasten hyvinvointiin tulee arvioida perusteellisemmin

On tärkeä selonteon tavoin kehittää lasten oppimisympäristöä laaja-alaisesti. Tässä tulee huomioida myös koulutilojen ”työsuojelullinen” turvallisuus, terveellisyys ja toimivuus lapsen näkökulmasta.

Lisäksi lapsen oppimisympäristöön ja hyvinvointiin vaikuttavat koulumatkajärjestelyt. Nämä on selonteossa ohitettu mielestäni liian vähällä. Kouluverkon harveneminen lisää koulumatkajärjestelyjen tarvetta. Kouluverkkoa koskevissa päätöksissä tulee myös ottaa huomioon pitkittyvien koulumatkojen vaikutus. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus myös leikkiin, virkistykseen ja vapaa-aikaan, mitä pitkäkestoiset koulumatkat haittaavat. Tähän on kiinnitetty huomiota myös lääninhallitusten uusimmassa peruspalveluiden arvioinnissa.

Katson, että koulumatkajärjestelyjä ja -prosesseja niiden vaikutuksia lasten hyvinvointiin tulee arvioida valtakunnallisesti nykyistä perusteellisemmin. Pelkästään matkaan käytettävän ajan pituuden arviointi ei mielestäni ole riittävää. Arvioinnissa tulee selvittää myös lasten omia ja heidän vanhempiensa käsityksiä matkajärjestelyiden toimivuudesta ja laadusta.

Kuljetusoppilaiden osuus vaihtelee läänien peruspalveluiden arvioinnin mukaan Etelä-Suomen läänin 16,5 prosentista Itä-Suomen läänin vajaaseen kolmannekseen. Pitkiä kuljetusaikoja (yli 2 h, yli 2,5 h) odotuksineen on vajaalla kuudella prosentilla kuljetusedun piiriin kuuluvista oppilasta. Lakisääteiset maksimiajat ylittäviä kuljetusaikoja esiintyy runsaassa kymmenesosassa kuntia. Lääninhallitukset arvioivat, että reittien ja oppilaan työjärjestyksen lapsilähtöisemmällä suunnittelulla sekä uuden teknologian hyödyntämisellä opetuksessa matka-aikoja mitä ilmeisimmin voitaisiin lyhentää ja matkojen rasittavuutta vähentää.

7. Kansallisen erityisopetuksen kehittämisstrategian laatiminen ja toteuttaminen on tärkeää

Korostan erityisopetuksen kansallisen kehittämisstrategian laatimisen tärkeyttä. Erityisopetuksen palveluiden saatavuudessa on suuria eroja alueellisesti eri kuntien välillä. Kuntien väliset seudulliset yhteistyöjärjestelyt sekä päivähoidon että peruskoulun erityisopetuksen turvaamiseksi ja kehittämiseksi ovat riittämättömät.

Kaikkien opettajien erityisopetusvalmiuksia tulisi parantaa ja lisätä erityisopettajien määrää. Ryhmäkokoja tulisi pienentää, jos ryhmässä on erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Muistutan myös siitä, että erityisopetukseen siirretyistä lapsista peräti neljännes kokee koulunkäyntinsä kielteisenä (Koulutuksen arviointineuvosto). Koulun arjen toimintatapoja ja yhteisöllisyyttä tulisi parantaa erityisesti tästä näkökulmasta.

Koulunkäyntiavustajilla on keskeinen rooli erityistä tukea tarvitsevien lasten koulunkäynnin tukemisessa. Avustajien määrät ovat olleet kasvussa, mutta huomattavalta osalta puuttuu tehtävän edelyttämä kelpoisuus. Työjärjestelyt ovat vaihtelevia ja usein määräaikaisia.

Erityistä tukea tarvitsevien lasten oikeuksien varmistamiseksi tulee myös koulunkäyntiavustajien laatuun ja työsuhteiden pysyvyyteen kiinnittää enemmän huomiota.

8. Mielenterveysongelmista kärsivien lasten ja nuorten koulunkäyntimahdollisuudet varmistettava

Mielenterveysongelmista kärsivien lasten koulutuksen oikeuden varmistamiseen on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota sekä perus- että ammatillisessa koulutuksessa.

Perusopetuksessa ongelmat liittyvät oppivelvollisuusiän määrittelyyn. Vaikeista mielenterveysongelmista kärsivän nuori käy usein peruskoulua sairaalakoulussa ja koulunkäynti voi pitkittyä. Sairaalakoulujen toiminnassa on käynyt ilmi, että osa kunnista ei ole halukas maksamaan asianmukaisia korvauksia niiden oppilaiden perusopetuksesta, joilla peruskoulu on vielä kesken 17 ikävuoden täyttyessä. Peruskoulun suorittaminen esim. lukioiden aikuislinjoilla tms. järjestelyillä ei näille nuorille usein ole käytännössä mahdollista. Sairaalakoulun erityisolosuhteet ovat siitä syystä tarpeen. Tarpeen mukaan säädöksiä tulee muuttaa niin, että koulupudokkuus estetään ja oikeus perusopetukseen varmistetaan myös mielenterveysongelmista kärsiville lapsille.

Maastamme puuttuvat lähes kokonaan oppilaitokset, joissa nuoret mielenterveyskuntoutujat voisivat saada ammatillista koulusta. Ammatilliseen koulutukseen tarvitaan oppilaitoksia, joissa osataan tukea oppimista psyykkisistä oireista huolimatta ja joiden yhteydessä mielenterveyskuntoutujan tuen ja turvallisuuden tarpeen huomioiva asuminen on järjestetty.

II LAPSIASIAVALTUUTETULLE KOULUASIOISTA TULLEISTA YHTEYDENOTOISTA

Kouluverkko- ja kuljetusasiat yleisimpiä aiheita

Lapsiasiavaltuutetulle tuli viime syksyn aikana yhteensä runsaat 190 asiakasyhteydenottoa lapsen oikeuksiin liittyvistä huolenaiheista. Suurin yksittäinen aihealue yhteydenotoissa olivat kouluun liittyvät asiat (45). Toiseksi eniten yhteydenottoja tuli mediaan, viihteeseen ja kulutukseen liittyen. Tämän kanssa kuitenkin lähes yhtä suuria aiheryhmiä olivat lapsen huolto-, tapaamisoikeus- ja elatusasiat sekä lastensuojelun avo- ja sijaishuolto.

Koulu-teemassa suurimmiksi aiheryhmiksi nousivat kouluverkkoon ja koulukuljetuksiin liittyvät asiat. Yhteydenotoista lähes puolet käsitteli koulujen lakkautuksia tai koulukuljetusten ongelmia. Asiat olivat usein vahvasti kytköksissä toisiinsa.

Vanhemmat olivat tyytymättömiä pienten koulujen lakkauttamisiin ja sitä myöden lasten siirtymiseen suuriin koulukeskuksiin sekä suurempiin opetusryhmiin. Joissakin tapauksissa oltiin tyytymättömiä yllättäviin päätöksiin tai kunnan päätökseen lakkauttaa koulu kesken lukuvuotta. Vanhemmat eivät aina ymmärtäneet, millä perustein koulujen lakkauttamispäätöksiä tehtiin. Vanhemmat toivoivat kuntien päätöksenteolta parempaa ennakoitavuutta ja läpinäkyvyyttä sekä keskustelua vanhempien kanssa hyvissä ajoin suunnitelmia tehtäessä.

Kouluverkon harvenemisen myötä lasten koulumatkat pidentyvät ja vanhemmat olivat huolissaan siitä, että lasten koulupäivät koulukuljetuksineen ja odotusaikoineen venyvät liian pitkiksi. Koulukuljetuksiin liittyen vanhemmat olivat huolissaan erityisesti koulukuljetusten odotuspaikkojen turvallisuudesta sekä siitä, kuka on vastuussa lapsista heidän odottaessaan koulupäivän alkua kyydin saavuttua koululle. Peruskoululaki on epäselvä kun kyse on odottamisesta ennen koulun alkua. Esille tuli myös kuljetustarpeita lasten iltapäivätoimintaan liittyen.

Muita aiheita olivat kiusaaminen, opettajien pätevyys, koti-koulu-yhteistyö, koulutoiminnan sisältö, erityisoppilaiden oikeudet sekä oppilashuollon salassapitosäännösten epäselvyys.

Johtopäätökset koulutuspolitiikan kannalta

Kiinnitän sivistysvaliokunnan huomiota siihen, että kouluasioissa kunnassa ei ole sosiaali- tai potilasasiamiehen tyyppistä neutraalia neuvojen ja ohjeiden antajaa. Koulua koskevissa yhteydenotoissa yleensä oli kyse erimielisyydestä lapsen vanhemman sekä koulun (opettajan, rehtorin tai kunnan) välillä.

Esitän, että valiokunta kiinnittäisi mietinnössään huomiota kehittämisen tarpeisiin siinä, miten paikallisesti kouluasioihin ja lapsen oikeuksiin liittyviä erimielisyyksiä sovitellaan ja etsitään ratkaisuja. Kunnassa tulisi olla yhteyshenkilö, jonka puoleen myös vanhemmat voivat näissä asioissa kääntyä. Kantelu lääniin on paljon aikaa vievä ja muodollinen keino. Olisi tarpeen selvittää, voisiko lääninhallitusten tehtäviin kuulua nimenomaisesti neuvonta ja sovittelu kouluun ja lasten oikeuksiin liittyvissä paikallisissa erimielisyyksissä.

Koulujen lakkauttamista koskevissa päätöksentekotilanteissa tulee korostaa valmistelun ja päätöksenteon avoimuutta. Suunnitelmista on tärkeä tiedottaa varhaisessa vaiheessa lasten vanhemmille, sekä antaa heille mahdollisuuksia tuoda esille omia näkökohtiaan sekä kuulla päätöksentekijöiden perusteluja.

Koulumatkajärjestelyjä ja -prosesseja tulee arvioida valtakunnallisesti nykyistä perusteellisemmin lasten kokonaishyvinvoinnin näkökulmasta.Asia on kuvattu tarkemmin lausunnon alkuosassa.

III YK:N LAPSEN OIKEUKSIEN KOMITEAN SUOMELLE ANTAMAT SUOSITUKSET KOULUASIOISSA

Suomi ratifioi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vuonna 1991. Sopimukseen sisältyy raportointivelvoite. Suomi on antanut YK:n lapsen oikeuksien komitealle kolme määräaikaisraporttia (1995, 1998, 2003). Komitea on antanut näiden pohjalta Suomelle kolmet loppupäätelmät eli ns. suositukset (1996, 2000 ja 2005). Päätelmissä komitea arvioi yleissopimuksen noudattamisen puutteita.

Käyn lyhyesti läpi kouluasioihin liittyviä komitean suosituksia aloittaen aihepiireistä, jotka ovat toistuneet päätelmissä.

Lasten tasa-arvoinen pääsy palveluihin ja palveluiden laatu asuinkunnasta riippumatta on ollut komitean huolenaiheena kaikissa päätelmissä vuodesta 1996 alkaen. Huomio koskee kaikkia lasten ja perheiden tarvitsemia palveluita. Tätä voidaan pitää yhtenä keskeisimmistä lapsen oikeuksien puutteista Suomessa. Toisaalta komitea on myös kiittänyt Suomen ilmaista koulujärjestelmää.

Etnisten vähemmistöjen osalta komitea on kahdessa viimeisimmässä suosituksessaan (2000 ja 2005) kantanut huolta romanilasten koulumenestyksestä ja romanikielelle käännetyn materiaalin riittämättömyydestä sekä romanilasten jäämisestä koulutuksen ulkopuolelle. Asia on erityisen painokkaasti esillä vuoden 2005 päätelmissä.

Vuoden 2005 päätelmissä komitea nostaa kouluasioista esille lisäksi tarpeen jatkaa koulukiusaamisen estämiseen liittyvää tehostunutta toimintaa ja selvitystyötä. Tässä tulisi keskittyä erityisesti vammaisiin lapsiin ja vammaisten vanhempien lapsiin kohdistuvaan kiusaamiseen.

Komitea korostaa v. 2005 päätelmissään tiedon jakamista lapsen oikeuksista kouluissa niin, että se sisältyisi opetussuunnitelmiin. Lisäksi komitea korostaa tiedon jakamista haavoittuvimpien ryhmien, kuten maahanmuuttajien, alkuperäiskansojen ja etnisten tai kielellisten vähemmistöjen keskuudessa heidän omalla kielellään. Komitea korostaa että tiedottaminen on myös sopimusvaltion tehtävä. Tiedon jakaminen lapsen oikeuksista on jäänyt Suomessa pitkälti kansalaisjärjestöjen vastuulle. Komitea suosittaa myös yleisen ihmisoikeuskasvatuksen lisäämistä kouluissa.

Lapsen oikeuksien sopimus sisältää sopimusvaltioiden velvoitteen tiedottaa lapsen oikeuksista, määräaikaisraporteista sekä komitean päätelmistä. Sekä vuonna 1996, 2000 että 2005 komitea on huomauttanut Suomen valtiota riittämättömästä tiedottamisesta sekä lasten kanssa työskentelevien – myös opettajien ja muun koulun henkilökunnan – koulutuksen puutteista tältä osin.

Koulutuspoliittisessa selonteossa ei ole erikseen mainittu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen seurannasta. Suomen saamien huomautusten aiheista selonteossa on otettu myönteisellä tavalla kantaa romanilasten oikeuksiin sekä koulukiusaamisen vastaisen työn vahvistamiseen. Myös koulutuksen tasa-arvon vahvistaminen on selonteon tavoitteissa vahvasti esillä.

Koulupalveluiden tasa-arvoisuuden kannalta suurimmat eriarvoisuutta aiheuttavat puutteet liittyvät nähdäkseni erityisopetuksen saatavuuteen erityisesti pienemmissä ja syrjäisemmissä kunnissa sekä oppilashuollon palveluiden epätasaisuuteen – mukaan lukien kouluterveydenhuolto.

Erityisopetuksen osalta on syytä huomata, että koulutuksen arviointineuvoston viime elokuussa antamassaan raportissa esittämät kriittiset huomiot peruskoulun erityisopetuksen tilasta eivät tule selonteossa esille. Huomio kiinnittyy selonteossa myös esiopetusryhmien ryhmäkokosuositusten ylittymiseen 26 prosentissa koulujen esiopetusryhmistä.

Lisäksi ongelmia on eräiden erityisryhmien koulutuksen oikeuksissa. Näitä ovat

  • mielenterveysongelmista kärsivät lapset ja nuoret sekä peruskoulun oppimäärän loppuun saattamisen että ammatillisen koulutuksen osalta
  • turvapaikanhakijalapset, joilla tulee olla oikeus perusopetukseen riippumatta oleskeluluvan luonteesta
  • maahanmuuttajalapset ja nuoret, jotka ovat ylittäneet oppivelvollisuusiän (17 vuotta) ja joilla on puutteita suomen kielen osaamisessa
  • huostaan otetut ja kotikuntansa ulkopuolelle hoitoon sijoitetut lapset.

Näistä huostaan otettujen ja perhekoteihin tai lastenkoteihin sijoitettujen lasten ongelma on selonteossa mainittu.

Tiedon jakamista lapsen oikeuksista oppilaille ei ole mainittu eikä lapsen oikeuksien sisällyttämistä lasten kanssa työskentelevien täydennyskoulutukseen.

Katson, että perehtyminen lapsen oikeuksiin tulee sisällyttää osaksi lasten osallistumisen ja vaikuttamismahdollisuuksien parantamista koulussa. Tämä on erityisen tärkeää maahanmuuttajalapsille, koska he voivat tulla lasten oikeuksien näkökulmasta ajatellen hyvinkin erilaisista kulttuurista taustoista. Myös yleistä ihmisoikeuskasvatusta koulussa tulee lisätä. Opetushenkilöstön kouluhyvinvointiin liittyvän osaamisen kehittämiseen tulee sisällyttää myös perehtyminen YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

Komitean korostaman koulukiusaamisen estämiseksi on tarpeen tutkia ja selvittää koulujen hyväksi kokemia käytäntöjä ja levittää niistä tietoa. Lähes kaikki koulut ovat selonteon mukaan tehneet tarvittavan suunnitelman kiusaamisen ja häirinnän estämiseksi. Sen sijaan puuttuu tietoa siitä, millaisia konkreettisia toimenpiteitä koulujen arjessa käytetään kiusaamisen vähentämiseksi ja onko näissä asioissa merkittäviä koulujen tai alueiden välisiä eroja.

IV KUNTA- JA PALVELURAKENTEIDEN UUDISTAMINEN JA IKÄRAKENNE

Selonteossa on arvioitu kunta- ja palvelurakenteiden uudistamisen tavoitteita sekä ikärakenteen muutokseen sopeutumista koulupalveluiden näkökulmasta. Selonteko korostaa oikealla tavalla lasten oikeutta esi- ja perusopetukseen lähipalveluina paikalliselta pohjalta sekä ylipäätään koulutuksen saavutettavuutta ja laatua. Myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta Suomen haasteena on juuri eri alueilla asuvien lasten tasa-arvoinen ja yhdenvertainen kohtelu.

Lisäyksenä selonteossa mainittuun korostan seuraavia asioita:

  • Lasten hyvinvoinnin kannalta moniammatillinen yhteistyö ja hallinnonalarajat ylittävät ratkaisut ovat tarpeellisia.. Lasten kannalta on tarpeen parantaa mahdollisuuksia eri hallinnonalojen välisten rajojen ylittämiseen palveluiden järjestämisessä. Uudistuksella ei tule hankaloittaa moniammatillista yhteistyötä vaan edistää sitä.
  • Seutukunnallisesti ja alueellisesti on tarpeen organisoida erityistä tukea tarvitsevien lasten palveluiden osaamista sekä koulun että päivähoidon piirissä. Mallit organisoida ja kehittää erityisopetusta seudullisesti ja myös paikallisesti sekä kuntien kesken että myös eri hallinnonalarajat ylittävänä yhteistyönä ovat puutteellisia.

Kunta- ja palvelurakenneuudistus on keskeisimpiä vireillä olevia lasten hyvinvointiin vaikuttavia uudistuksia. Hyvillä palveluratkaisuilla voidaan edistää lasten hyvinvointia ja lasten oikeuksien toteutumista. Tästä syystä

lapsiasiavaltuutettu on tehnyt kunta- ja palvelurakennehankkeen johtoryhmälle aloitteen, että uudistuksessa tulee toteuttaa lapsivaikutusten arviointi.

Samalla olisi hyvä arvioida perusteellisemmin myös sitä, missä määrin lasten määrän väheneminen käytännössä alentaa palveluiden järjestämisen kustannuksia.

Lapsivaikutusten arviointia tulee tehdä koko hankkeen ajan erityisesti, kun seutukunnallisia ja alueellisia ratkaisumalleja etsitään uudistusprosessin aikana maakunnan liittojen valmistelussa.

Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.