Lapsiasiavaltuutetun lausunto 19.11.2007

Sosiaali- ja terveysministeriölle
Kirjaamo

Viite: Lausuntopyyntönne 29.10.2007

Asia: Luonnos lakiehdotukseksi tupakkalain muuttamisesta

Keskeinen sisältö

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lapsiasiavaltuutetun lausuntoa luonnoksesta lakiehdotukseksi tupakkalain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annettua lakia.

Tupakkatuotteiden myynti ehdotetaan säädettäväksi luvanvaraiseksi ja luvan käsittely, myöntäminen ja myyminen maksulliseksi. Maksun saaja olisi kunta. Kunta vahvistaisi maksun perusteet taksassa sellaiseksi, että maksulla katettaisiin enintään luvan käsittelystä ja myöntämisestä kunnalle aiheutuvat kustannukset. Kunta voisi tietyin edellytyksin peruuttaa antamansa tupakkatuotteiden vähittäismyyntiluvan. Myös tupakkatuotteiden osto tukkukaupasta jälleenmyyntiin edellyttäisi vähittäismyyntilupaa.

Savukepakkausten sisältämien savukkeiden vähimmäismääräksi ehdotetaan 20 savuketta ja irtotupakan pienimmän myyntipakkauksen kooksi 30 grammaa tupakkaa. Ehdotuksen mukaan rangaistussäännöksistä poistettaisiin eräitä syytteen nosto-oikeutta ja tunnusmerkistöä koskevia rajoituksia. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2008.

Lausunto

1.  Lapsiasiavaltuutetun yleisarvio lakiehdotuksesta

Lapsiasiavaltuutettu pitää luonnoksessa esitettyjä muutosehdotuksia myönteisinä lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta. Erityisen tärkeä on tupakkatuotteiden myynnin luvanvaraistaminen. se mahdollistaa nykyistä tehokkaamman alaikäisille myynnin valvonnan ja esimerkiksi myyntiluvan peruuttamisen, jos tupakkalain säännöksiä rikotaan.

On tärkeä kohdentaa tupakoinnin vähentämisen toimia alaikäisiin, koska useimmiten tupakointi aloitetaan nuorena. Valtiovallalla on velvollisuus edistää lasten ja nuorten oikeutta parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan ja varmistaa elinympäristön savuttomuutta.

Samalla lapsiasiavaltuutettu kuitenkin esittää että lakiehdotusta vielä täydennettäisiin muilla tehokkailla toimilla lasten ja nuorten tupakoinnin vähentämiseksi. Lapsiasiavaltuutettu on yhdessä Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen kanssa jättänyt 19.12.2006 sosiaali- ja terveysministeriölle aloitteen lasten ja nuorten suojaamiseksi tupakan terveyshaitoilta. Aloitteessa esitettiin myynnin luvanvaraistamisen ohella

  1. tupakka- ja alkoholilain yhtenäistämistä siten, että tupakkalakiin sisältyisi kielto tupakkatuotteiden hallussapidosta alaikäisillä ja että tupakan välittäminen alaikäisille olisi lainvastaista ja
  2. että tupakointi tulisi päiväkotien ja oppilaitosten ohella olla kiellettyä myös muilla verrattavissa olevilla (esimerkiksi leirikeskukset) pääasiassa kahdeksaatoista vuotta nuoremmille tarkoitetuilla ulkoalueilla.

Nämä tavoitteet ja niitä koskevat lakimuutokset tulisi lisätä hallituksen esitykseen.   Kohdassa 2) mainittuja ulkoalueita esimerkiksi leirikeskuksissa koskeva tupakointikielto tukisi mm. tupakoinnin vähentämisen toimia seurakuntien rippileireillä. Rippileirien savuttomuuden edistämisestä on käyty runsaasti julkista keskustelua viime aikoina.

2. Arvio lakiehdotusluonnoksesta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen valossa

Toteutuessaan lakimuutos edistää osaltaan YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa määriteltyä lapsen oikeutta parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan. Tupakkalainsäädännön lapsivaikutusten arviointi edellyttää erityisesti YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen artikloiden 3 (lapsen etu), 17 (lapsen oikeus tiedonsaantiin) ja 24 (lapsen oikeus terveyteen) huomioon ottamista.

Lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista seuraava komitea on (30.9.2005) esittänyt Suomen valtiolle tupakkalainsäädännön uudistuksen kannalta olennaisen suosituksen. Tämän mukaan valtiota suositellaan vahvistamaan lasten ja nuorten terveyteen kohdistuvia toimenpiteitä  ja kehittämään edelleen terveysohjelmiaan, joiden tulisi kohdistua muun muassa nuorten terveellisten elämäntapojen edistämiseen. (YK:n lapsen oikeuksien komitea Suomea koskevat päätelmät ja suositukset 30.9.2005, suositus nro 35). Tupakan alaikäisille välittämisen rajoittaminen on lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan kiistatta osa tämän suosituksen toimeenpanoa. Suositus tukee lain säätämistä.

Seuraavassa kuvataan yksityiskohtaisemmin mitä edellä mainittujen Lapsen oikeuksien yleissopimuksen artikloiden 3, 17 ja 24 huomioimisen lakiuudistuksessa tulisi pitää sisällään.

Artiklan 3 mukaan lapsen etu ja lapsinäkökulma tulee huomioida kaikessa lapsiin vaikuttavassa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tästä syystä alaikäisiä lapsia ja nuoria koskevat lain tavoitteet voisivat korostua vielä selkeämmin hallituksen esityksessä. Keskeinen tavoite lasten ja nuorten tupakoinnin vähentämisestä on mainittu lopussa s. 13, mutta se olisi tarpeen tulla esille myös alkuosassa esityksen yhteiskunnallisena tavoitteena.

Artikla 17 velvoittaa sopimusvaltiot tiedottamaan lapselle asioista jotka edistävät muun muassa hänen ruumiillista terveyttään. Toisaalta sama artikla velvoittaa valtiota suojelemaan lapsia heidän hyvinvoinnilleen vahingolliselta aineistolta. Tämän artiklan turvin tupakkalain uudistukseen olisi hyvä liittää tehokas tiedotuskampanja turvaamaan se, että sekä myyjät että tupakoivat lapset ja nuoret tietävät muutoksesta ja sen syistä. Jo lainvalmisteluvaiheessa olisi hyvä täsmentää kuka lapsille kohdennettavasta tiedotuksesta vastaa ja miten tiedotuksesta aiheutuvat kulut katetaan. Tupakoinnin vähentämistyötä yleensäkin resurssoitaessa on tarpeen osoittaa voimavaroja myös lasten ja nuorten kanssa työskenteleville järjestöille.

Artikla 24 turvaa lapsen oikeuden elää terveenä. Tämän artiklan valossa on syytä kiinnittää huomiota lapsen oikeuteen saada suojaa passiivisen tupakoinnin aiheuttamia haittoja vastaan. Lapsille muodostuu nikotiiniriippuvuutta jo ennen syntymää äidin tupakoinnin myötä. Samoin jatkuva oleskelu tupakansavuisissa tiloissa kotona ja yksityisautoissa tekee lapsista passiivisia tupakoijia ja aiheuttaa heille terveydellistä haittaa. Lain valmistelussa olisi hyvä huomioida, että moni alle 18-vuotias on tälläkin hetkellä nikotiiniriippuvainen. Uudistuksen yhteydessä on siksi syytä kiinnittää huomiota myös vieroitustuen saatavuuteen lapsitupakoijille. Lisäksi on jatkossa selvitettävä toimenpiteitä, joilla voidaan vähentää lasten altistumista tupakansavulle yksityisautoissa sekä kodeissaan. Vanhemmille on myös tiedotettava tehokkaasti tupakansavun haitallisista vaikutuksista lasten terveyteen ja passiivisen tupakoinnin vaaroista.

Lakiuudistus on hyvä paikka viestittää tupakoinnin terveysriskeistä ja vahvistaa yleistä asennemuutosta myös aikuisten keskuudessa niin, että alaikäisten tupakointiin suhtauduttaisiin nykyistä kielteisemmin. Lapsen oikeuksin yleissopimuksen artikla 24.3 nimenomaan velvoittaa valtiot ryhtymään tehokkaisiin ja tarkoituksenmukaisiin toimiin lasten terveydelle vahingollisten perinteisten tapojen poistamiseksi. Näihin voidaan katsoa myös tupakoinnin kuuluvan.

On tärkeä arvioida myös lakimuutoksen vaikutuksia etnisten vähemmistöryhmien kannalta. Niiden keskuudessa toimeentulo perustuu keskimäärästä enemmän kioskien, pikaruokapaikkojen yms. ylläpitoon. Näissä tupakkatuotteet saattavat muodostaa merkittävänkin osuuden liikevaihdosta. On tärkeää, että myös nämä pienyrittäjät saavat omalla kielellään tietoa siitä, että uusi lupajärjestelmä tekee myyntiluvan peruuttamisen mahdolliseksi, jos tupakkatuotteita on myyty alaikäiselle. Tämä tehostaa lain vaikutuksia. Lakimuutoksesta tulee tiedottaa maahanmuuttajavähemmistöjen aikuisten ymmärtämällä kielellä riittävän ajoissa.

Jyväskylässä 19 päivänä marraskuuta 2007

Maria Kaisa Aula
lapsiasiavaltuutettu


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.