Lapsiasiavaltuutetun lausunto 14.6.2012

Opetus- ja kulttuuriministeriön kuulemistilaisuus koulutuksen tasa-arvoa edistävän toimenpideohjelman valmistelua varten 14.6.2012

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä laatii hallitusohjelmassa edellytettyä koulutuksen tasa-arvon toimenpideohjelmaa. Työryhmä on pyytänyt arvioita koulutuksen tasa-arvon nykytilasta sekä ehdotuksia toimenpiteiksi, joilla vähennetään varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, toisella asteella ja korkeakouluissa koulujen ja alueiden välisiä eroja oppimistuloksissa sekä sukupuolen ja etnisen taustan vaikutuksia koulutukseen osallistumiseen sekä osaamiseroihin.

Lapsiasiavaltuutettu arvioi koulutuksen tasa-arvon edistämistä YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen näkökulmasta. Sopimus korostaa lasten yhdenvertaista kohtelua omasta ja vanhempien taustasta riippumatta, lapsen oikeutta kasvaa ja kehittyä yksilöllisesti täysiin mahdollisuuksiinsa, lapsen parhaan asettamista etusijalle julkisissa päätöksissä sekä lasten oikeutta osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi.

Koulutuksen tasa-arvon nykytila

Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että tasa-arvon ja koulujen eriytymisen nykytilaa on kuvattu perusteellisesti ja hyvin Opetus ja kulttuuriministeriön työryhmämuistiossa (2012:13) ”Perusopetuksen aika, Selvitys koulujen toimintaympäristöä kuvaavista indikaattoreista”

(Ritva Jakku-Sihvonen ja Jorma Kuusela).

Kansainvälistä vertailua koulutuksen ja lasten hyvinvoinnin eroista on tehty esimerkiksi UNICEFin kartoituksessa ”The Children Left Behind” (2011)

http://www.unicef-irc.org/publications/pdf/rc9_eng.pdf

Tämän perusteella koulutuksen tasa-arvo kuten myös lasten hyvinvoinnin tasa-arvo muutoin on kansainvälisessä vertailussa Suomessa vielä kohtuullisen hyvä.

Monet merkit kuitenkin viittaavat oppimistulosten erojen samoin kuin terveys- ja hyvinvointierojen olevan kasvussa. Toimenpiteisiin tule ryhtyä ajoissa, ennen kuin koulujen oppimistulosten erot nykyisestä kasvavat tai vanhempien keskuudessa lisääntyy tarve valita asuinpaikkansa tai muu kuin lähikoulu koulun oppimistulosten takia.  Kuntakoon kasvu voi tuoda uusia paineita muun kuin lähikoulun valintaan em. olettamusten perusteella. Tästä näkökulmasta koulutuksen tasa-arvo-ohjelman laadinta on perusteltua ja tärkeää.

Oppimistulosten erot on nähtävä yhteydessä lasten yleiseen hyvinvointiin

Oppimistulosten erojen tarkastelu on välttämätöntä kytkeä yleisempiin lasten ja lapsiperheiden terveys- ja hyvinvointieroihin, joita on hyvin kuvattu THL:n tuoreessa raportissa (Lasten ja lapsiperheiden terveys- ja hyvinvointierot, 2012).  Raportissa on tarkasteltu myös vanhempien, erityisesti äidin koulutustason yhteyksiä lasten hyvinvointiin. Monet lasten hyvinvointiin vaikuttavat tekijät olivat kytköksissä äidin koulutustasoon. KELA:n Perhepiirissä -teoksen arviossa korostuu vanhempien ja lapsen kielitausta oppimiseroja selittävänä tekijänä.

Lasten yleinen hyvinvointi vaikuttaa lasten itsetuntoon, oppimisen motivaatioon ja terveydentilaan, jotka vaikuttavat oppimistulosten taustalla. Hyvinvointiin vaikuttavat suhde omiin vanhempiin, perheen ilmapiiri ja kotikasvatuksen ote sekä kaverisuhteet.

Lasten ja terveys- ja hyvinvointierot ovat Suomessa kasvussa. Vaikka lasten enemmistö voikin Suomessa hyvin, voidaan noin 5 – 15 prosentilla lapsia ja nuoria olevan erilaisia, usein kasautuvia pahoinvointiongelmia, jotka useimmiten kytkeytyvät perhetilanteeseen (vanhempien mielenterveysongelmat, perheväkivalta, kovakourainen kasvatus, uupumus, toimeentulo-ongelmat, alkoholin käytön aiheuttamat haitat, kotikasvatuksen taitojen puutteet).   Näissä tilanteissa vanhempien tuki koulutyölle on usein vajavaista, mikä näkyy lapsen oppimistuloksissa.

Lisäksi huomattava osa vanhemmista (THL raportissa 60 %) arvioi perheen yhteisen ajan liian vähäiseksi. Myös muissa tutkimuksissa on havaittu suomalaisten lasten ja nuorten yksin viettämän ajan ja ruutuajan lisääntyneen ja perheen yhdessä viettämän ajan vähentyneen (Österlundin artikkeli, teoksessa ”Perhepiirissä” KELA, 2010).   Tähän vaikuttavat myös työaikojen epätyypillistyminen sekä yksinhuoltajaperheiden varsin suuri osuus (n. 19 %). Vanhempien tuki koulutyölle edellyttää myös riittävää lasten ja vanhempien yhteistä aikaa ja vuoropuhelua.

Perheiden toimeentuloerot ovat kasvaneet, mikä vaikuttaa myös lasten vapaa-ajan viettoon ja harrastusmahdollisuuksiin. Edullisten ja lähietäisyydellä olevien harrastusten tarjonta tulee tästä näkökulmasta entistä tärkeämmäksi.

Koulutuksen tasa-arvon parantamiseksi on tuettava lasten yleisen hyvinvoinnin edellytyksiä. Tärkeimmät edellytykset luodaan jo ennen koulun aloittamista pikkulapsivaiheessa: perhevalmennuksessa, vanhempien kotikasvatuksen tuessa neuvolassa ja varhaiskasvatuksessa sekä perheen omien tukiverkostojen vahvistamisessa.   Kattavien yleisten palveluiden ohella tarvitaan haavoittuville väestöryhmille kohdentuvaa erityistä tukea ja hyvinvoinnin edistämistä. Koulumenestyksen ja – hyvinvoinnin kannalta olennaiset terveystottumukset (riittävä uni, monipuolinen ravinto, liikunta) omaksutaan jo pienenä lapsena ja osana perhettä. Lasten ja vanhempien yhteydenpidon kannalta neuvonnassa tulee korostaa esimerkiksi yhteisen ruokailun merkitystä.

Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä toisen asteen koulutuksen tuki lasten yleiselle hyvinvoinnille

Varhaiskasvatuksella sekä koululla on monia mahdollisuuksia tasoittaa lasten kotitaustoista aiheutuvia eroja. Se edellyttää kuitenkin varhaiskasvatuksen sekä koulun ja opetustoimen aktiivista johtamista ja suunnittelua lasten hyvinvoinnin tueksi. Tämä tarkoittaa:

1.  Koulun/varhaiskasvatuksen sekä vanhempien kasvatuskumppanuuden vahvistamista ja koulun kasvatustehtävän tunnistamista (opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet, opettajien täydennyskoulutus). Tarvitaan uusia muotoja vanhempien ja koulun yhteistyöhön niin, että se tavoittaa eri etniset ryhmät. Koulun ja kodin yhteistyön vahvistaminen koskee myös toista astetta.

Osana koulun ja kodin yhteistyön vahvistamista tulee luoda kansallisesti yhtenäiset periaatteet oppilaiden koulupoissaolojen ehkäisemiseen ja vähentämiseen. Mm. keskustelut koulukuraattoreiden kanssa osoittaneet, että oppilaiden koulupoissaoloihin reagoimisessa ja ehkäisemisessä voi olla kuntien välillä suuriakin eroja.

2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kerhotoimintaa tulee vahvistaa edelleen. Ap-ip- toiminta 1-2 luokkalaisille tulee säätää kunnan velvollisuudeksi ja vakiinnutettava kerhotarjonta. Koulukerhot tukevat myös maahanmuuttajalasten kielen oppimista ja kotoutumista. Pienten koululaisten hoitojärjestelyt tulee mahdollistaa myös varhaiskasvatuksessa vanhempien epätyypillisten työaikojen vuoksi. Näin vähennetään lasten kokemaa yksinäisyyttä sekä tuetaan kaverisuhteita.

3.  Koulun kehittäminen kunnassa osana lasten ja nuorten palveluiden kokonaisuutta ja koulun hyödyntäminen foorumina erilaisten lasten ja perheiden palveluiden tarjonnassa (laajat  terveystarkastukset, koulun nuorisotyö, koulun sosiaalityö, koulun perhetyö),

Tähän liittyy varhaiskasvatuksen että kouluyhteisön ammattilaisten kyky kohdata lapsia sekä tunnistaa lasten hyvinvointia kuormittavia tekijöitä sekä tarjota tukea. Oppilashuollosta tulee säätää yhtenäinen laki.

4. Koulun toimintakulttuurin ja yhteisöllisyyden vahvistaminen, niin että lasten ja nuorten osallistumista koulun arjen suunnitteluun ja lasten kokemustiedon hyödyntämistä lisätään.

Vahvistetaan välituntitoimintaa, ryhmäytymisen tukea sekä kiusaamisen vähentämistä.

Tähän voidaan vaikuttaa rehtorien ja opettajien täydennyskoulutuksella.

5. Kouluruokailun laatu ja riittävä rahoitus; kouluruuan syömättä jättäminen lisää rauhattomuutta eikä tue oppimista. Lasten kokemus tulee ottaa osaksi ruokailujärjestelyn kehittämistä. Ruokailun arvostaminen kytkeytyy myös kodin ja koulun yhteistyöhön. Lasten ruokatottumukset ovat Suomessa hyvin epätasa-arvoiset em. UNICEF kartoituksen mukaan.

6. Yhdenvertaisuussuunnittelu osaksi koulun johtamista, monikielisyys, erilaisuuden hyväksyminen ja oudoksunnan vähentäminen, vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden ottaminen ”mukaan porukkaan”, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen huomiointi.  Koulussa tulee oppitunneilla kertoa enemmän erilaisista vähemmistöistä (Ops perusteet). Erityisen tärkeä tämä on romanilasten ja saamelaislasten kannalta.

7. Koulujen koon pysymistä kohtuullisena sekä luokka- ja hoitoryhmien koon sääntelyä sekä pienentämistä Jakku-Sihvosen ja Kuuselan raportissa esitetyn mukaisesti. Tämä tukee lapsen yksilöllistä kohtaamista, tuen tarpeen huomioimista sekä erilaisen oppimisen tukemista.

8. Kouluverkon saavutettavuudesta huolehtimista (myös toisella asteella) ja koulumatkajärjestelyjä niin että koulumatkaan käytetty aika pysyy kohtuullisina sekä sitä, että kuljetukset järjestetään lasten kerho- ja ap-ip toimintaan osallistumista tukien

9.  Etä- ja virtuaaliopetuksen kehittämistä harvaan asutuilla alueilla sekä harvinaisten kotikielten opetuksessa

10. Eri etnisistä taustoista tulevien henkilöiden rekrytointia varhaiskasvatukseen ja kouluun (esim. kouluavustajat) kielellisten ja kulttuuristen siltojen vahvistajiksi

11.  Opettajien täydennyskoulutus niin, että se vahvistaa erilaisten oppijoiden ja erityistä tukea tarvitsevien lasten inkluusiota

Erityisiä toimenpiteitä

Seuraavassa on erityisiä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen koulutukseen kohdentuvia toimenpide-ehdotuksia:

Varhaiskasvatus

– romani, saamelais- ja maahanmuuttajavanhempien osallistumista varhaiskasvatukseen lisäisivät mahdollisuudet yhdistää nykyistä joustavammin pienten lasten kotihoidon tukea sekä avoimeen varhaiskasvatukseen ja kerhotoimintaan osallistumista. Säännöksiä tulisi muuttaa niin, että kotona pääosin hoidettavien lasten osallistuminen osa-aikaisesti varhaiskasvatukseen mahdollistuisi (esim. kielipesätyyppinen toiminta).

– varhaiskasvatuksen laadun varmistaminen tukee lasten tasa-arvoa: hoitosuhteiden jatkuvuus, ryhmäkoon sääntely, ammattitaito lasten kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa, hoitopäivien pituuden pysyminen kohtuudessa, vanhempien osa-aikatyön tuki.

Perusopetus

– perusopetuksen ala-koulun tuntimäärän lisääminen kansallisesti niin, että kuntien väliset erot tasoittuvat

–  etenkin poikien kannalta tärkeä liikkumisen ja aktiivisen välituntitoiminnan tuki

– yläkoulussa valinnaisuuden lisääminen niin, että koulumotivaatiota ja onnistumisen kokemuksia tuetaan erilaisille lahjakkuuksille

Toisen asteen koulutus

– opintojen ohjauksesta ja tarjonnan monipuolisuudesta huolehtiminen alueellisesti sekä oppilaitosten saavutettavuus: riittävän tiheä kouluverkko on välttämätön, koska 9. luokkalaisten siirtyminen asumaan pois kodista toiselle paikkakunnalle on suuri riskitekijä, jota tulisi välttää.

– opiskelijahuoltolainsäädännön säätäminen niin, että toiseen asteen kouluterveydenhuollon – kuraattori ja psykolgipalvelut varmistetaan

Aikuiskoulutus

– (työelämän ulkopuolella olevien) maahanmuuttajaäitien lukutaidon ja suomen kielen taidon edistäminen sekä maahanmuuttajaväestön luottamuksen vahvistaminen ja tiedon lisääminen lasten, nuorten ja perheiden palveluista;

– vanhempainkoulutuksen (parenting skills) kehittäminen osana esimerkiksi vapaan sivistystyön koulutusta

Korkeakoulutus

Suomalaisessa yhteiskunnassa koulutus on ollut merkittävä sosiaalisen nousun väline. Vanhempien motivaatio tukea lapsiaan koulutukseen ja sitä kautta ”parempaan elämään” on ollut sotien jälkeisinä vuosikymmeninä hyvin vahva. Koulutuksen tasa-arvoon vaikuttaa myös yhteiskunnan yleinen eetos siitä, miten koulutusta arvostetaan, miten koulutus nähdään osana sosiaalista nousua ja miten koulutus palkitsee.  Vanhempien kotikasvatuksessa antamalla rohkaisulla ja asennoitumisella koulutukseen on aivan olennainen merkitys siltä kannalta, motivoituuko lapsi ja nuori hakeutumaan korkeakouluun.

Korkeakoulutuksen tasa-arvon kannalta on olennaista lukioverkon pysyminen kattavana sekä lukio-opetuksen laatu, jotta eri puolilla maata asuvien nuorten mahdollisuudet hakeutua yliopisto-opintoihin pysyvät tasavertaisina. Tässä myös etä- ja virtuaaliopetuksen mahdollisuudet on kyettävä hyödyntämään täysimääräisesti.

Tietopohjan vahvistamisen tarve, valvonta sekä rahoitus

Näköpiirissä on kuntakoon suureneminen. Tämä tuo uusia vaatimuksia lasten hyvinvoinnin tietopohjapolitiikalle. Oppimistulokset ja lasten hyvinvointierot voivat vaihdella nykyistä enemmän jo kunnan sisälläkin. Koulutuksen tasa-arvon edistäminen edellyttää siksi myös nykyistä parempaa tiedontuotantoa paitsi oppimistuloksista myös alle kouluikäisten sekä alakouluikäisten lasten yleisestä hyvinvoinnista.  Tässä tarvitaan OKM:n ja STM:n yhteistyötä.  (vrt. esim. OKM:n raportti: Lasten hyvinvoinin kansalliset indikaattorit 2011)

Kunnan oman lasten, nuorten ja perheiden palveluiden suunnittelun tulee perustua tietoon, jonka tarve kuntakoon suuretessa kasvaa. Alueellisesti laajoissa kunnissa voi olla sosioekonomisesti hyvinkin erilaisia asuinalueita.

Koulutuksen tasa-arvoa tukisi myös perusopetuksen oikeusturvatehtävien selkiyttäminen ja valvonnan vahvistaminen Jakku-Sihvosen ja Kuuselan raportissa esittämällä tavalla niin, että aluehallintovirastolla olisi velvollisuus aktiivisesti seurata perusopetuksen säännösten toteutumista paikallisesti.

Lapsiasiavaltuutettu korostaa myös sitä, että koulutuksen tasa-arvoon vaikuttavat olennaisesti valtion kunnille antama rahoitus koulutuksen järjestämiseen. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset heikentävät kuntien mahdollisuuksia järjestää laadukasta varhaiskasvatusta, perusopetusta ja toisen asteen koulutusta.

Jyväskylässä 14.6.2012

Maria Kaisa Aula
lapsiasiavaltuutettu


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.