Mediakatsaus 2014

Tällä sivulla on lista lapsiasiavaltuutettuun liittyvistä lehtiartikkeleista vuodelta 2014.

Joulukuu 2014

  • Lapset mukaan työpmarkkinapöytään (Hämeen Sanomat  27.12.2014)
  • Lucia (7 Päivää 50/2014)
  • Lyijynraskas vuotokohta (Kolumni Labyrintti lehdessä 4/2014)
  • Milloin on syytä tehdä lastensuojeluilmoitus? (Sana 11.12.2014)
  • Lapsen mielipide otettava huomioon (Perhehoito 6/2014)
  • Sairastuneen nuoren peruskoulu vaarassa (Mielenterveys 6/2014)
  • Omat vai koulun koneet? (Opettaja 44/2014)
  • Iso päiväkoti ei välttämättä ole paha (Keskipohjanmaa 17.12.2014)
  • Anna tänä jouluna lahjaksi aikaa – myös itsellesi (Valkealan Sanomat 17.12.2014)
  • Sota tuli kouluun ja lasten keskelle (Aamulehti 17.12.2014)
  • Lapsiasioita (Kotkaviesti 4/2014)
  • Finlands Lucia 2014/Suomen Lucia 2014 Vanessa Eriksson
  • Näe lapsi (Auta Lasta Joulukuu 2014)
  • Oikeuskansleri älypuhelinkantelusta: Opetuksen oltava maksutonta (Orimattilan Sanomat 16.12.2014)
  • Puuttuva palanen (Useissa eri lehdissä 15.12.2014)
  • Heikko lainsäädäntö hirvittää (Useissa eri lehdissä 15.12.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila (Pohjalainen 15.12.2014)
  • Lapsen etu vaikuttaa talouskasvuun (Aamulehti 15.12.2014)
  • Vähemmän siivousta ja enemmän yhdessäoloa (Pohjalainen 15.12.2014)
  • 4 UUTISET (Ilkka 15.12.2014)
  • Lapsioikeudet työmarkkinpöytään (Useissa eri lehdissä 15.12.2014)
  • Tuomas Kurttila kytkee lapsen edun talouskasvuun (Useissa eri lehdissä15.12.2014)
  • Kurttila: Lasten oikeudet kuuluvat työelämän pelisääntökeskusteluun (TV1 Ylen aamu-tv 15.12.2014)
  • Suomessa merkkejä säätyläisyyden paluusta (Useissa eri lehdissä 14.12.2014
  • Hon ger hopp i en mörk värld (Hufvudstadsbladet 14.12.2014)
  • Hoppets budbärare (Hufvudstadsbladet 14.12.2014
  • Luciafirandet på tv (Hufvudstadsbladet 14.12.2014)
  • Finlands lucia krons i domkyrkan (Yle Fem Tv-nytt 13.12.2014)
  • Barnombudsman kröner lucia (Hufvudstadsbladet 13.12.2014)
  • Lucia 2014 (Apu 50/2014)
  • Mitä suurempi päiväkot, sitä isommat säästöt (Kaleva 13.12.2014)
  • Ministeri haluaa kieltää lapsiavioliitot (Helsingin Sanomat 13.12.2014)
  • Iso päiväkoti ei aina ole paha (Useissa eri lehdissä 13.12.2014)
  • Puuttuva palanen (Itä-Häme 12.12.2014)
  • Lucia 2014 (Åbo Underrättelser 12.12.2014)
  • Erolapsen etu ei toteudu (Etelä-Suomen Sanomat 12.12.2014)
  • Tämä kaunotar on koko Suomen Lucia (Länsi-Uusimaa 11.12.2014)
  • Kirjastoille tunnustuspalkinto (Lapsen Maailma 12/2014)
  • Niin osuva (Lapsen Maailma 12/2014)
  • Polkuja perheonneen -ja sieltä pois (Lapsen Maailma12/2014)
  • Alaikäisten avioliitot oikeustapauksiksi (Aamulehti 10.12.2014)
  • Sosiaalista liimaa (Koillissanomat 9.12.2014)
  • Lapset ja nuoret Orimattilan itsenäisyyspäivän päätähdet (Orimattilan Sanomat 9.12.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu: Alle 18-vuotiaiden avioliitot pitää kieltää (Helsingin Sanomat 9.12.2014)
  • YK: Alle 18-vuotiaiden ei pidä avioitua (Helsingin Sanomat 9.12.2014)
  • YK ja asiantuntijat vaativat alle 18-vuotiaiden avioliittojen kieltämistä Suomessa (Yle Radio 1, Ykkösaamu 9.12.2014)
  • Muut lehdet/Lainaus (Super 11/2014)
  • Lainaus (Lapsen Maailma 11/2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu haluaa satsata varhaiskasvatukseen (Useissa eri lehdissä 8.12.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu moittii hallitusta (Helsingin Sanomat 7.12.2014)
  • Alykännyköitä ei tarvitse käyttää opetuksessa (Keskisuomalainen 7.12.2014)
  • Lasten asialla: On kuultava arkea ja huolehdittava (Keskisuomalainen 7.12.2014)
  • Lyhyet (Keskisuomalainen 6.12.2014)
  • Oikeuskansleri: Opetuksen oltava maksutonta (Ilkka 4.12.2014)
  • Koulun tarjottava maksutta opetuksen työvälineet (Warkauden Lehti 3.12.2014)
  • Kännykän oltava maksuton opetuksessa (Kouvolan Sanomat 3.12.2014)
  • Koulu ei voi velvoittaa oman kännykän käyttöön (Hämeen Sanomat 3.12.2014)
  • Koulut kehottaneet lainaamaan puhelinta (Karjalainen 3.12.2014)
  • Jonkka suitsii kännykkäopiskelua (Helsingin Sanomat 3.12.2014)
  • Oppilailla ei tarvitse olla omia älypuhelimia (Aamulehti 3.12.2014)
  • Opetuksen oltava maksutonta (Useissa eri lehdissä 3.12.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu oikeusministeriön hallinnon alle (Pohjalainen 2.12.2014)
  • Isät ja äidit jäävät liian usein yksin (Useissa eri lehdissä 1.12.2014))
  • Aula: Sosiaalityöntekijöiden ylikuormitus saatava rajatuksi (Ilkka 1.12.2014)

Marraskuu 2014

  • Ongelmien ihmettelyn aika meni jo (Etelä-Suomen Sanomat 28.11.2014)
  • Lucia auttaa lapsia (Nykypäivä 28.11.2014)
  • Lucia löytyi Ahvenanmaalta (Valkeakosken Sanomat 28.11.2014)
  • Kodinhoitoavun saaminen vaihtelee rajusti (Etelä-Suomen Sanomat 28.11.2014)
  • Ihmettelyn aika meni jo (Karjalainen 28.11.2014)
  • Hoitovapaa helpommaksi. Lapsiasiavaltuutettu: Lapsiperheiden tilanteet pitää huomioida paremmin (Keskisuomalainen 28.11.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu tukee avioliittolakia (Kainuun Sanomat 26.11.2014)
  • Kurttila kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia (Länsi-Suomi 26.11.2014)
  • Arkkipiispa: Lainmuutos ei murentaisi avioliiton arvoa (Useissa eri lehdissä 26.11.2014)
  • Uutiset (Ilkka 26.11.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu Kurttila kannattaa avioliittolakia (Keskipohjanmaa 26.11.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu puoltaa tasa-arvoa avioliittolakiin (Helsingin Sanomat 26.11.2014)
  • Lapsen etu etusijalle avioliittolaissa (Kaleva 26.11.2014)
  • Samhället ska stöda parförhållanden (Borgåbladet 26.11.2014)
  • Barnombudsmannen stöder jämlik äktenskapslag (Nya Åland 26.11.2014)
  • BO stöder jämlik äktenskapslag (Hufvudstadsbladet 26.11.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu: Tasa-arvoinen avioliittolaki tärkeä (Keskisuomalainen 26.11.2014)
  • Tasa-arvoisesta avioliittolaista äänestetään perjantain. Sanna Marin: Ryhtiliikkeen aika, Stubb! (Demokraatti 26.11.2014)
  • Kuuma linja (Savon Sanomat 25.11.2014)
  • Leikkikaukana (Tesso Nr. 6)
  • Kirjailija, mesenaatti ja yrittäjä valittu, tässä uudet ehdokkaat (Keskisuomalainen 25.11.2014)
  • Mikä kansalaisen 029500? (Keskisuomalainen 25.11.2014)
  • Lainaus (Lapin Kansa 21.11.2014)
  • Judomamma sai kutsun juhliin (Keskisuomalainen 22.11.2014)
  • Lainaus (Forssan Lehti 21.11.2014)
  • Jokaisella lapsella on oikeus leikkimiseen (Keski-Uusimaa 21.11.2014)
  • Suomen lapset uuteen säätykiertoon (Sana 47/2014)
  • Lapsen oikeuksien vaikuttaja 2014 -tunnustus kirjastoille (Turun Tienoo 20.11.2014)
  • Neuvoloissa ei puututa syrjäytymiseen (Satakunnan Kansa 20.11.2014)
  • Ikärajaa sairaan lapsen kotihoitoon nostettava (Satakunnan Kansa 20.11.2014)
  • Lasten oikeuksia ei tunneta Suomessa tarpeeksi (Useissa eri lehdissä 20.11.2014)
  • Vanhemmuus on aikuisena olemista (Sanansaattaja 20.11.2014)
  • Menot: Jyväskylän seutu tänään (Keskisuomalainen 20.11.2014)
  • Valmennukseen jo ennen uusperheen perustamista (Aamulehti 20.11.2014)
  • Lasten ääni kuuluviin (Kauppalehti 20.11.2014)
  • Unicef palkitsi kirjastot (Useissa eri lehdissä 19.11.2014)
  • Lapsen oikeuksien vaikuttaja 2014 -tunnustus kirjastoille (Elimäen Sanomat 19.11.2014)
  • Sopimus takaa lapsen oikeuden leikkiä (Seinäjoen Sanomat 19.11.2014)
  • Tunnustus Suomen kirjastoille (Seinäjoen Sanomat 19.11.2014)
  • Lasten oikeuksista kirjastoille tunnustus (Keskipohjanmaa 19.11.2014)
  • Kirjastoille tunnustusta (Savon Sanomat 19.11.2014)
  • Lapsen oikeuksille suositellaan liputtamista (19.11.2014)
  • Unicef palkitsi kirjastot lasten hyväksi tehdystä työstä (Etelä-Suomen Sanomat 19.11.2014)
  • Verkon esteettömyys lakisääteiseksi (Näkövammaisten Airut 20/2014)
  • Perheiden neuvonta alkoi pienestä (Aamulehti 18.11.2014)
  • Lapsen oikeudet ovat aikuisen velvollisuuksia (Jämsän Seutu 17.11.2014)
  • Toteutuvatko lapsen oikeudet? (Maaseudun Tulevaisuus 17.11.2014)
  • 25 (Savon Sanomat 15.11.2014)
  • Lapsiasiavaltuutetun on puolustettava lapsen etua (Helsingin Sanomat 15.11.2014)
  • Saman katon alle (Lapsen maailma 10/2014)
  • Perhelainsäädäntöä kehittämään (Lapsen maailma 10/2014)
  • Aula JSN:n varajäseneksi (Kaleva 14.11.2014)
  • Sairaalakoulu jää haaveeksi (Helsingin Sanomat 14.11.2014)
  • Julkisen sanan neuvosto, Kuutti ja Aula jäseniksi (Keskisuomalainen 14.11.2014)
  • Puheenjohtajan palsta (Terveys Syksy 2014/Talvi 2015)
  • Did you know that children have their own rights? (Kengän koputuksia 3-4/2014)
  • Tiedätkö lapsen ihmisoikeuksista? (Kengän koputuksia 3-4/2014)
  • Lyhyet (Keskisuomalainen 11.11.2014)
  • Isällä on suuri merkitys lapsen arjessa (Aamuposti 9.11.2014)
  • Täysillä mukana lasten elämässä (Etelä-Suomen Sanomat 9.11.2014)
  • Isänpäivän viikonloppuna suunnistetaan ja nautitaan kulttuurista Salon seudulla (Salon Seudun Sanomat 8.11.2014)
  • Isyyden vahvistaminen parantaisi työllisyyttä (Helsingin Sanomat 8.11.2014)
  • Tuoko huoli lapsista uuden toimijan? (Jämsän Seutu 7.11.2014)
  • Pääkirjoitus 7.11.2014. Lapsia koskevien päätösten pohdintaan tarvitaan uusi foorumi (Jämsän Seutu 7.1.12014)
  • Lapsiasiavaltuutetun kampanja korostaa isän merkitystä arjessa (Länsi-Uusimaa 7.11.2014)
  • Kampanja korostaa isän merkitystä arjessa (Useissa eri lehdissä 6.11.2014)
  • Leikkaukset kurittavat lapsiperheitä (Iltalehti 6.11.2014)
  • Nuoret tarvitsevat luotettavaa aikuista (Keskisuomalainen 6.11.2014)
  • Menot (Helsingin Sanomat 6.11.2014)
  • Satakieliseminaari Tampere-talossa 25.-26.9.2014 (Kuuloviesti 5.11.2014)
  • Kriisistä henkisen kasvun tielle (Silta 5.11.2014)
  • Koulut eriarvoistuvat (Vaasan Ikkuna 5.11.2014)
  • Oulunkylässä otetaan selvää nuorten syrjäytymisestä (Helsingin Uutiset 5.11.2014)
  • Politiikan viikko (Demokraatti 3.11.2014)

Lokakuu 2014

  • Mihin lastensuojelu on menossa, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila (Merikratos news 2/2014)
  • Suomen lapset uuteen säätykiertoon? (Diakonia 3/2014)
  • Lapsivaikutusten arviointi päätöksentekoon (KD naiset Syksy 2014)
  • Hyvän tekemiseen kasvatetut (Pyhäkoululehti 5/2014)
  • Vieraileva kynä (Radiografia 3/2014)
  • Meidän pelaajien pitää olla opettajia (Pelaa! 61/2014)
  • Väsymys vaivaa pienten lasten vanhempia (Helsingin Sanomat 30.10.2014)
  • Barnombudsman med i nordiskt seminarium (Nya Åland 28.10.2014)
  • Mikä viikko (Useissa eri lehdissä 26.10.2014)
  • Sanottua (Useissa eri lehdissä 26.10.2014)
  • Lapsen mielipide otettava huomioon huostaanotoissa (Helsingin Sanomat 25.10.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu investoisi lapsiin -vaikka velaksi (sttk 2014/5)
  • Lapsiasiavaltuutettu: Kunnat loukanneet lasten oikeutta kouluun (Pohjalainen 25.10.2014)
  • Kunnat polkevat potilaiden oikeuksia (Useissa eri lehdissä 24.10.2014)
  • Barn på sjukhus har rätt till utbildning (Vasabladet 24.10.2014)
  • Kunnat loukanneet lasten oikeutta kouluun (Useissa eri lehdissä 24.10.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu huolissaan neuvolaa uhkaavista säästöistä (Koillissanomat 22.10.2014)
  • Lainaus (Kainuun Sanomat 19.10.2014)
  • Demari.fi (Demokraatti 16.10.2014)
  • Vammaisten viesti: Huomioikaa meidät! (Pieksämäen Lehti 13.10.2014)
  • För stora skillnader, dundrar BO Kurttila (Läraren 2014/19)
  • Lapsivaikutusten arviointi päätöksentekoon (KD-Kristillisdemokraattinen viikkolehti KD Naiset)
  • Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi – mukana myös julkkiksia (RööperiLehti 2014/16)
  • Ruuasta iloa ja terveyttä lapsille (Kotitalous 2014/3)
  • Tekstarit (Kaleva 4.10.2014)
  • Opettajien lomautukset ovat jäävuoren huippu (Kansan Uutiset Viikkolehti 3.10.2014)
  • Tekstarit (Kaleva 2.10.2014)

Syyskuu 2014

 

  • Kauaskantoinen linjaus (Demokraatti 30.9.2014)
  • Urheilu (Pelaaja 2014/144)
  • Murrosvaiheessa (Pelaaja 2014/144)
  • Lasten eriarvoisuus lisääntyy (Kaleva 30.9.2014)
  • Tulevat aikuiset ovat tärkein pääomamme (Aamuposti 25.9.2014)
  • Lapset ja nuoret ovat tärkein pääoma (KD-Kristillisdemokraattinen viikkolehti 25.9.2014)
  • Pohjolassa sävyeroja Venäjän suhteen (Aamulehti 24.9.2014)
  • Vammainen lapsi janoaa itsenäisyyttä (Helsingin Sanomat 24.9.2014)
  • Kokemäki talloi lasten oikeuksia (Satakunnan Kansa 20.9.2014)
  • Vaihtoehto on tarjolla (Uutisvuoksi 20.9.2014)
  • Opetusvälineet. Kurttila ei halua lapsista maksajia (Etelä-Suomen Sanomat 19.9.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu huolissaan koulujen eriarvoistumisesta (Julkaistu useissa eri lehdissä 19.9.2014)
  • Perusopetus ei ole enää yhdenvertaista (Kansan Uutiset Viikkolehti 19.9.2014)
  • Barnombudsmannen orolig för ojämlikhet i skolorna (Borgåbladet 19.9.2014)
  • BO: Skolor följer inte grundlagen (Hufvudstadsbladet 19.9.2014)
  • Koulujen lakkautuksista (Sydän-Satakunta 18.9.2014)
  • Suu kiinni ja syö, lapsi (Kolumni Ilta-Sanomissa 17.9.2014)
  • Vanhemmat eivä tjuuri törmää turhiin lapsikieltoihin (Helsingin Sanomat 15.9.2014)
  • Lapsia koskevat kiellot rajoittavat myös naisia (Helsingin Sanomat 14.9.2014)
  • Teini-ikäinenkin tarvitsee vielä vanhempiaan (Demokraatti 10.9.2014)
  • Piirien työkokouksissa ideoidaan vaaliteemoja (Demokraatti 8.9.2014)
  • Vauvakielto tuli osaan ravintolasta (Metro 4.9.2014)
  • Lapsia koskevat rajoitukset yleistyneet (Helsingin Sanomat 4.9.2014)
  • Suojelkaa edes lapsia (Salon Seudun Sanomat 1.9.2014)
  • Lastensuojelu sai laatusuosituksen (Motiivi 2014/8)

Elokuu 2014

  • Kaikki rakentaa (Meidän Perhe 2014/8)
  • Suojelkaa edes lapsia (Länsi-Uusimaa 30.8.2014)
  • Kurttila: Koulukiusaamiseen ei puututa riittävästi (Radio Suomi Yle Uutiset ja sää 17:00 31.8.2014)
  • Meri-Lappi on kulttuurimaisemaa (Lounais-Lappi 28.8.2014)
  • Kuusi parasta selfietä (Kotimaa 2014/2014)
  • Maria Kaisa Aula Vapaa vaikuttaja (Kotiliesi 2014/17)
  • Lainattua (Perheiden ABC+)
  • Sitaatti (Lapsen Maailma (2014/8)
  • Smarttelefonen som delar klassen (Hufvudstadsbladet 24.8.2014)
  • Muut mediat (Sana 2014/32)
  • Elokuu päättyy kuntoiluun (Rauhan Tervehdys 2014/26)
  • Aula ei lähde ehdokkaaksi (Keskisuomalainen 20.8.2014)
  • Aula ja Manninen kertovat pian aikeistaan (Keskisuomalainen 15.8.2014)
  • Lapsiasianvaltuutettu ärähti lähetyksistsä (Katso 2014/33)
  • Urheilua vai ei? (Katso 2014/33)
  • Pienten koululaisten vanhemmille vaihtoehtoja (Länsiväylä 13.8.2014)
  • Oppilaan kilpailevat puhelimilla (Länsiväylä 13.8.2014)
  • Puhelinkilpa kiihtyy koulun pihalla (Helsingin Uutiset 13.8.2014)
  • Koulutielle kännykkä repussa. Älypuhelin sujahtaa reppuun (Etelä-Suomen Sanomat 12.8.2014)
  • Sitaatti (Forssan Lehti 11.8.2014)
  • Se on kapulasta kiinni (Useissa lehdissä 9.8.2014)
  • Kahden kerroksen väkeä (Ilta-Sanomat 8.8.2014)
  • Älyluuri kiinnostaa, äiti toppuuttelee (Iisalmen Sanomat 3.8.2014)

Heinäkuu 2014

  • Perheitä tuettava inhimillisesti ja lämmöllä (Kotimaa 2014/31)
  • Pelolle ei saa antaa valtaa (Apu 2014/31)
  • Lapsille löydettävä polku Hyvään elämään (jyty 6-7/2014)
  • Sitaatti (Forssan Lehti 29.7.2014)
  • Säätykierto on palannut (Motiivi 2014/7)
  • Lasten hyvä Suomi (Kotimaa 2014/30)
  • Konfliktialueiden lapsia on suojeltava tehokkaammin (Helsingin Sanomat 28.7.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu: ”Lapsilla yksinäisyyttä kesällä” (Uusi Aika 18.7.2014)
  • Koululaisille ehdotetaan viriketoimintaa kesäksi (Turun Sanomat 17.7.2014)
  • Lapsiasiavaltuutetulla huoli lasten yksinäisyydestä kesällä (Keskisuomalainen 17.7.2014)
  • Lapsuuden sillanrakentaja (Tesso 2014/4)
  • Kurttila: Pienille koululaisille viriketoimintaa (Kaleva 17.7.2014)
  • Pidä lomajuominen aisoissa (Apu 2014/29)
  • Vauvaperheillä pienimmät neiliöt (Useissa eri lehdissä 11.7.2014)
  • Tekstarit (Kaleva 10.7.2014)
  • Puoli kiloa muikkuja aikaan 6 minuuttia 58 sekuntia (Keskisuomalainen 7.7.2014)
  • Nopeasti muuttuva maailma haastaa vanhemmat (Demokraatti 4.7.2014)

Kesäkuu 2014

 

  • Lapsia leipäjonossa (kaksplus 2014/6)
  • Lapset rahan armoilla (Kaleva 29.6.2014)
  • Nyt on tasa-arvon aika (Kaleva 27.6.2014)
  • Lapset halutaan mukaan seurakunnan päätöksentekoon (Salon Seudun Sanomat 25.6.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu: Leikkiikö hallitus alkoholilla? (Kalajokilaakso 25.6.2014)
  • Ohituskaistaa yksityiseen päiväkotiin (Helsingin Sanomat 23.6.2014)
  • ”Lapsista ja nuorista lähtee ääntä ja elämää ja syntyy härdelliä ja hälinää. Se on hyvä asia ja normaalia.” (Lapin Kansa ja Kainuun Sanomat 19.6.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila nettikiusaamisesta: ”Piilossa vanhemmilta” (Suur Jyväskylän Lehti 18.6.2014)
  • Ett diskret förslag (Hufvudstadsbladet 15.6.2014)
  • Hallitus unohtanut päätöstensä vaikutukset lapsiin (Ilkka 12.6.2014)
  • Lapsivaikutukset arvioitava (Maaseudun Tulevaisuus 11.6.2014)
  • Päivähoito-oikeuden rajaaminen on virhe (Seinäjoen Sanomat 4.6.2014)
  • Lyhyet (Keskisuomalainen 3.6.2014)
  • Tyttöjen häirintä saatava kuriin (Pääkirjoitussivu Helsingin Sanomissa 2.6.2014)
  • Koulukiusaaminen ei tunnu vähenevän (Länsi-Suomi 1.6.2014)

Toukokuu 2014

  • Faktaa lapsista (lapsemme 2014/2)
  • Väärä säästö on huomisen velkaa (Kainuun Sanomat 31.5.2014)
  • Kolumni. Mielenterveysseura suorastaan huutaa apua nuorille. (Valkeakosken Sanomat 30.5.2014)
  • Uutiset (Ilkka 29.5.2014)
  • Valtuutettu puuttui seksuaaliseen väkivaltaan (Helsingin Sanomat 29.5.2014)
  • Koulukiusaamisen vähentämisessä ei läpimurtoa (Uusimaa, Keski-Uusimaa, Aamuposti ja Länsi-Uusimaa 29.5.2014)
  • Koulukiusausta ei ole taltutettu hankkeilla (Ilkka 29.5.2014)
  • Päivähoito-oikeuden rajaaminen on virhe (Tamperelainen 17.5.2014, Turkulainen 21.5.2014ja Uusimaa 27.5.2014)
  • Liian vähän avustajia (Sydä-Satakunta 26.5.2014)
  • Aikuisten pitäisi näyttää nuorille hyvää esimerkkiä (Aamulehti 23.5.2014)
  • Tulevatko lapset kuulluiksi? (Aamulehti 22.5.2014)
  • Vanu. Näkökulma (Warkauden Lehti 21.5.2014)
  • DO blir också barnombud (Nya Åland (21.5.2014)
  • DO nu även BO (Åland 20.5.2014)
  • Kännykkäsovellus paljastaa lasten liikkumiseet (Helsingin Sanomat 19.5.2014)
  • Kiuru kräver hårdare åtgärder mot mobbningen (Yle Fem Tv-nytt 18.5.2014)
  • Päivähoito-oikeuden rajaaminen on virhe. Jo nyt kymmenen prosenttia lapsista elää koyhyydessä. (Keski-Uusimaa 18.5.2014)
  • Eriarvoinen lapsuus (Keski-Uusimaa 18.5.2014)
  • Nuori kouluun sakon uhalla (Ilta-Sanomat 14.5.2014)
  • Älä jätä minua yksin, vaan anna minulle aikaa (Savon Sanomat 13.5.2014)
  • Rahapula on väärä selitys (Aamulehti 11.05.2014)
  • Päivähoito-oikeuden rajaaminen on virhe (Julkaistu useissa eri lehdissä 10.5.2014)
  • Kirkko edelläkävijä lasten oikeuksien edistämisessä (Kotimaa 8.5.2014)
  • Lyhyet (Keskisuomalainen 08.05.2014)
  • Nuoret naiset elävät kovien paineiden alla (Suomenmaa 07.05.2014)
  • Kysy vielä jotakin! (Ilta-Sanomat 6.5.2014)
  • ” (Forssan Lehti 1.5.2014)
  • Asenne ratkaisee kouluissakin (Etelä-Suomen Sanomat 01.05.2014)
  • Nuorten hyvinvointi on eriarvoistumassa (Kirkkonummen Sanomat 01.05.2014)

 

Huhtikuu 2014

  • Lapset ensin (Apu 2014/18)
  • Lapsiasiavaltuutetulla ei ole kättä pitempää (Helsingin Sanomat 29.04.2014)
  • Se on oikeasti niin söpö (Keskisuomalainen 29.04.2014)
  • Osalla lapsista on iso hätä (Kaleva 28.04.2014)
  • ” (Turun Sanomat 28.04.2014)
  • Lasten edunvalvonnan resurssipula ei ratkea vain väkimäärää lisäämällä (Ilkka 28.04.2014)
  • Syy ja seuraus (Etelä-Suomen Sanomat 27.04.2014)
  • ” (Hämeen Sanomat 27.04.2014)
  • Lastenhuollossa mustia aukkoja (Salon Seudun Sanomat 27.04.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu edistää yli miljoonan lapsen oikeuksia (Kuvajainen 2/2014)
  • Köyhä ja kipee (Aamulehti 27.04.2014)
  • Apu ei kohtaa tarvitsijaa (Keskisuomalainen 27.04.2014)
  • Lasten etujen ajaja (Länsi-Savo ja Itä-Savo 27.04.2014)
  • En lycklig barndom utom räckhåll för sämre lottade (Österbottens Tidning 27.04.2014)
  • Avun hakemisen pitää olla helppoa (Julkaistu useissa eri lehdissä 27.04.2014)
  • Joka kymmenes alaikäinen kärsii kasautuvista ongelmista (Aamuposti ja Keski-Uusimaa 26.04.2014)
  • Onnellinen lapsuus karkaamassa huonompiosaisilta (Lapin Kansa 26.04.2014)
  • Onnellinen lapsuus karkaamassa huonompi osaisten ulottuvilta (Koillissanomat 25.04.2014)
  • Uutiskertaus (Demokraatti 25.04.2014)
  • Suuri huoli lasten eriarvoistumisesta (Karjalainen 25.04.2014)
  • Lapset eriarvoistuvat kasvavaa vauhtia (Julkaistu useissa eri lehdissä 25.04.2014)
  • Perheiden tuki pyörii hyväosaisten ehdoilla (Pohjalainen 25.04.2014)
  • ” (Pohjalainen 25.04.2014)
  • Ongelmat kasautuvat pienelle osalle suomalaislapsista (Julkaistu useissa eri lehdissä 25.4.2014)
  • ”Stödet till familjerna är alltför splittrat” (Hufvudstadsbladet 25.04.2014)
  • ”Medmänsklighet är inte en kostnadsfråga” (Åbo Underrättelser 24.04.2014)
  • Viikon tärpit (Länsi-Suomi ja Itä-Savo 22.04.2014)
  • Näitä seuraamme (Kaleva 22.4.2014)
  • Seuraa näitä asioita (Aamulehti, Lapin Kansa ja Satakunnan Kansa 19.4.2014)
  • Päiväkotihoidon oikeutta aiotaan rajata (Keskipohjanmaa 15.4.2014)
  • Kolmen lapsen äiti rajaisi virikehoitoa (Warkauden Lehti 15.4.2014)
  • Äiti: Virikehoitoa pitäisi rajata (Savon Sanomat 15.4.2014)
  • Kolmen lapsen äiti oudoksuu päiväkotien virikehoitoa (Länsi-Savo 15.4.2014)
  • Kolmen lapsen äiti: Virikehoitoa tulee rajata tai sen hintaa nostaa (Ilkka, Pohjalainen, Länsi-Suomi ja Etelä-Suomen Sanomat 15.4.2014)
  • Begränsa vården eller höj priset (Hufvudstadsbladet 15.4.2014)
  • Palkintoja hyville toimijoille (Tukilinja 2014/2)
  • Unohda jo se SISU. 5 x tunnetut luovuttajat (Me Naiset 2014/15)
  • Väkivallaton elämä on lapsen oikeus (Länsi-Savo ja Itä-Savo 10.4.2014)
  • Valtuutetut oikeusministeriön yhteyteen (Aamuposti 9.4.2014)
  • Varhaiskasvatukseen kylliksi voimavaroja (Kymen Sanomat 6.4.2014)
  • Kurttila perää yhdenvertaisia palveluita (Lapsen Maailma 2014/4)
  • Uusi lapsiasiainvaltuutettu valittu(Super 2014/4)
  • Regeringen stärker skyddet mot diskriminering (Hufvudstadsbladet 4.4.2014)
  • Lisää resursseja tärkeälle työlle (Esse 2014/14)
  • Kurttila ei kajoaisi lapsilisään (Pohjalainen 2.4.2014)
  • Ota kantaa! (Vantaan Lauri 2014/13)

Maaliskuu 2014

  • Uutisviikko (Sana 2014/12)
  • Töissä pitää puhua perheestä (Talouselämä 2014/12)
  • Lapsiasiavaltuutettu edistää lasten hyvää myös seurakunnissa (Kirkko & kaupunki 2014/12)
  • Sami Isoniemi. En halua olla lastensuojelun mannekiini. Se ei vie asioita eteenpäin (Työ Terveys Turvallisuus 2014/2)
  • Teinille rahaa tarpeen mukaan (Etelä-Suomen Sanomat 30.3.2014)
  • MilaPro-aiheinen iltakoulu (Kirkkonummen Sanomat 30.3.2014)
  • Lapsen etu ei ole olla koko ajan kotona. Lapsen puolella (Julkaistu useissa lehdissä 30.3.2014)
  • Kurttila: OAJ tärkeä kumppani (Opettaja 2014/12)
  • Tuomas Kurttila: Ennaltaehkäisevää toimintaa pitää tehostaa (Loviisan Sanomat 25.3.2014)
  • Lapsiasiavaltuutetuksi Tuomas Kurttila (Kallio-Lehti ja Munkin Seutu 2014/6)
  • Lapsivaltuutetulle luvassa hoitoapua. Lapsiasiavaltuutetusta viikonloppuisä? (Turun Sanomat 23.3.2014)
  • Viisikko (Kamppi-Eira 19.3.2014 ja Meri-Helsinki ja Töölöläinen 23.3.2014
  • Lapsiasioihin lisää vastuunkantajia (Kymen Sanomat 21.3.2014)
  • Uutisguru (Helsingin Sanomat 20.3.2014)
  • Koulupäiväkirja. Lapsen etu (Maaseudun Tulevaisuus 19.3.2014)
  • 10 Kysy vielä jotakin (Ilta-Sanomat 17.3.2014)
  • Viisi kysymystä (Demokraatti 17.3.2014 ja 20.3.2014)
  • Visakisa (Itä-Häme 15.3.2014)
  • Tiedätkö? (Useissa lehdissä 15.3.2014)
  • Yksinäiset lapset huolettavat lapsiasiavaltuutettua (Ilkka 15.3.2014)
  • Huolena syrjityt lapset. Lapsiasiavaltuutettu toivoo lisää lapsiperheiden kotipalvelua (Kaleva 15.3.2014)
  • Politiikasta kipinä pappisopintoihin (Ilkka ja Pohjalainen15.3.2014)
  • Investointi: Lapsiasiavaltuutettu toivoo kunnilta lisää lapsiperheiden kotipalvelua. Yksinäiset lapset huolena (Keskipohjanmaa 15.3.2014)
  • Kymmenen kysymystä (Ilkka 15.3.2014)
  • Föräldrabas blir barnombudsman (Läraren (2014/7)
  • Yksinäiset lapset suurin huolenaihe (Pohjalainen 15.3.2014)
  • Yksinäiset lapset tuovat huolta (Satakunnan Kansa 15.3.2014)
  • Lapsi löytää ystäviä harrastuksista. Yksinäiset lapset huolena (Lapin Kansa ja Pohjolan Sanomat 15.3.2014)
  • Aikuiset voivat auttaa yksinäistä lasta saamaan kavereita (Aamulehti 15.3.2014)
  • Kurttilasta uusi lapsiasiavaltuutettu (Iisalmen Sanomat 14.3.2014)
  • Tuomas Kurttila barnombudsman (Österbottens Tidning 14.3.2014)
  • Vanhemmuuden ammattilainen lapsivaltuutetuksi (Aamulehti 14.3.2014)
  • Kurttila nimitettiin lapsiasiavaltuutetuksi (Savon Sanomat 14.3.2014)
  • Kurttila on uusi lapsiasiavaltuutettu. Tuomas Kurttila avaa korvansa nuorille (Helsingin Sanomat 14.3.2014)
  • Lapsiasiavaltuutetun toimisto pysyy Jyväskylässä. Työn ja perheen yhdistäjä (Keskisuomalainen 14.3.2014)
  • Tuomas Kurttila nimitettiin lapsiasiavaltuutetuksi (Demokraatti ja Suomenmaa 14.3.2014)
  • Tuomas Kurttila blir ny barnombudsman (Vasabladet 14.3.2014)
  • Tuomas Kurttila huolehtii lasten asioista viiden vuoden ajan (Hämeen Sanomat 14.3.2014)
  • Tuomas Kurttila lapsiasiavaltuuteksi (Etelä-Saimaa ja Kymen Sanomat 14.3.2014)
  • Kurttila ny barnombudsman (Hufbudstadsbladet 14.3.2014)
  • Kurttila lapsiasiavaltuutetuksi (Keskipohjanmaa 14.3.2014)
  • Vanhempainliiton Kurttilasta lapsiasiainvaltuutettu (Julkaistu useissa eri lehdissä 13.3.2014)
  • Tuomas Kurttilasta lapsiasiavaltuutettu (MTV3 Seitsemän uutiset 13.3.2014, Satakunnan Kansa ja Ilkka 14.3.2014)
  • Kurttilasta lapsiasivaltuutettu (Kaleva ja Ilta-Sanomat 13.3.2014, Maaseudun Tulevaisuus 14.3.2014)
  • Vanhempainliiton Kurttilasta tulossa lapsiasiavaltuutettu (Karjalainen 13.3.2014)
  • Uusi lapsiasiavaltuutettu on demari (Länsi-Savo 13.3.2014)
  • Suomen Kuvalehti: Vanhempainliiton Kurttilasta lapsiasiavaltuutettu (Demokraatti 13.3.2014)
  • Ässät ei halua selittää lapsiasiavaltuutetulle (Satakunnan Viikko 13.3.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu Vanhempainliitosta (Keskipohjanmaa 13.3.2014)
  • SK: Kurttilasta lapsiasiavaltuutettu (Helsingin Sanomat ja Savon Sanomat 13.3.2014)
  • SK: Tuomas Kurttila ny barnombudsman (Radio Vega Nyheter 12.3.2014)
  • Lastensuojelun tila kaihertaa (Savon Sanomat 9.3.2014)
  • ”Hei, me ollaan Konnevedeltä” (Keskisuomalainen 8.3.2014)
  • Onko kaikilla oikeus kieleen? (Kainuun Sanomat 6.3.2014)
  • Lukijalta (Anna 2014/10)
  • Lapsiasia kunnossa (Urheilusanomat, Käytäväpuheet 2014/10)
  • Jättivelka muhii (Lapsen Maailma 2014/3)

Helmikuu 2014

  • Valtuutetun virka lapsen kengissä (Keskisuomalainen 28.2.2013)
  • Isoniemi: Rakastavat aikuiset tärkeitä huostaanottokokemuksesta selviämiseksi (TV1 Ylen aamu-tv 27.2.2014)
  • ”Mietin, milloin olen lekotellut viimeksi sohvalla ja lukenut kirjaa. Niitä hetkiä saisi olla enemmän.” (Etelä-Suomen Sanomat 26.2.2014)
  • Vörådagis spränger väggarna (Vasabladet 25.2.2014)
  • Tieteelliset seurat vaativat lapsiasiavaltuutetun resurssien vahvistamista (Tieteessä tapahtuu 2014/1)
  • Onko kaikilla oikeus kieleen? (Ilkka, Satakunnan Kansa ja Lapin Kansa 24.2.2014)
  • MilaPros planer i Ingå (Västra Nyland 22.2.2014)
  • Näkemysten sovittelija (Tehy 2014/3)
  • Uupumuksesta uutta kohti (Anna 2014/8)
  • ”Jokainen meistä on arvojohtaja” (Keskisuomalainen 19.2.2014)
  • Kuurojen tunnustuspalkinto Maria Kaisa Aulalle (Uutisvuoksi 15.2.2014)
  • Piispa ja kiekkomies arvokeskustelussa (Keskisuomalainen 14.2.2014)
  • Lapsiasiahenkilö pitää silmällä lasten ja nuorten etua (Rauhan Tervehdys 2014/6)
  • Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen (Perheiden ABC+ 2014/1)
  • Maria Kaisa Aula sai tunnustuksen kuuroilta (Länsi-Savo 13.2.2014)
  • Det finlandssvenska teckenspråket en hotad raritet (Västrä Nyland 13.2.2014)
  • Kiireellä kuormitetut (Keskisuomalainen 13.2.2014)
  • Viittomakielen tunnustuspalkinto Aulalle (Julkaistu useissa eri lehdissä 13.2.2014)
  • Vuoden viittomakieliteko 2013 -palkinto Aulalle (Radio Suomi Yle Uutiset Keski-Suomi 12.2.2014)
  • Nuorisovaltuusto ja parempaa kouluruokaa (Keskisuomalainen 11.2.2014)
  • Lehtiharava (Keskisuomalainen 10.2.2014)
  • Vuoden Viittomakieliteko-palkinto Maria-Kaisa Aulalle (Ilkka 8.2.2014)
  • Lipastin jälkipuinti (Turun Sanomat 8.2.2014)
  • Lasten suojelua kritisoinut Bäckman hakee lapsiasiainvaltuutetuksi (Länsi-Suomi, Salon Seudun Sanomat ja Länsi-Savo 5.2.2014)
  • Uutiskertaus (Demokraatti 5.2.2014)
  • Bäckman ja 40 muuta hakee lapsiasiainvaltuutetuksi (Aamulehti 5.2.2014)
  • Bäckman hakee lapsivaltuutetuksi (Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat 5.2.2014)
  • Bäckman hakee lapsiasiainvaltuutetuksi (Savon Sanomat 5.2.2014)
  • Johan Bäckman hakee lapsiasiainvaltuutetuksi (Julkaistu useissa eri lehdissä 5.2.2014)
  • Johan Bäckman hakee lapsiasiavaltuutetun virkaa (Keskisuomalainen ja Turun Sanomat 5.2.2014)
  • Johan Bäckman vill bli barnombudet (Hufvudstadsbladet, Vasabladet ja Österbottens Tidning 5.2.2014)
  • Lapsiasiavaltuutetun virkaan 41 hakijaa (TV2 Yle Uutiset Keski-Suomi 5.2.2014)
  • Toivakkalaisnuoret pääosin tyytyväisiä kunnan palveluihin (TV2 Yle Uutiset Keski-Suomi 5.2.2014)
  • Keski-Suomen tulevaisuus on nuorisossa (Keskisuomalainen 4.2.2014)
  • Staten får ris för barnskyddet. ”Barnen får lida när staten inte håller sina löften” (Hufvudstadsbladet 4.2.2014)
  • Menot: Jyväskylän seutu tänään (Keskisuomalainen 4.2.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu vierailee Toivakassa (Radio Suomi Yle Uutiset Keski-Suomi 4.2.2014)
  • Tv-kanavat arvostelevat kuvaohjelmalakia (Helsingin Sanomat 3.2.2014)
  • Kapulakielipoliisi, tule apuun (Kolumni Turun Sanomat 2.2.2014)
  • Kurkistus Sintun maailmaan (Kaleva 1.2.2014)
  • Lapsiasiavaltuutetun toimiston sijaintia selvitetään (Keskisuomalainen 1.2.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu erosi (Lapsen Maailma 2014/2)

Tammikuu 2014

  • Lapsen oikeudet riippuvat syntymäkunnasta (Pohjolan Sanomat 31.1.2014)
  • Tulevaisuusvaltuutettu voisi hillitä velanottoa (Helsingin Sanomat 31.1.2014)
  • ”Lapsena parasta on, että saa leikkiä” (Keskisuomalainen 30.1.2014)
  • Lapsen äänen vahvistin vierailee Toivakassa (Paikallisuutiset 29.1.2014, 05/2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu vierailee Perhossa (Keskisuomalainen 29.1.2014)
  • Kysely: Perhossa asuu tyytyväisiä alakoululaisia (Radio Suomi Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa 29.1.2014)
  • Vesaiset: Lapsiasiavaltuutetun toiminta on turvattava (Suomenmaa 28.1.2014)
  • Vesaisten keskusliitto: Lapsiasiavaltuutetun toiminta on turvattava (Ilkka 27.1.2014)
  • Lyhyet 13520 (Keskisuomalainen 27.1.2014)
  • Etujärjestöjen katse jo seuraavassa hallituksessa (Forssan Lehti 27.1.2014)
  • Etujärjestöt teroittavat jo lobbausmiekkojaan (Itä-Savo 27.1.2014)
  • Etujärjestöt teroittavat jo miekkojaan hallitusneuvotteluihin (Länsi-Suomi ja Salon Seudun Sanomat 27.1.2014)
  • Etujärjestöt teroittavat miekkojaan (Karjalainen 27.1.2014)
  • Etujärjestöjen lobbarit varautuvat jo kiivaasti eduskuntavaaleihin (Länsi-Savo 27.1.2014)
  • Katse jo vuoden 2015 vaaleihin (Savon Sanomat 27.1.2014)
  • Etujärjestöt tähyävät jo 2015 vaaleihin (Turun Sanomat 27.1.2014)
  • Bisnestä lapsilla (Jämsän Seutu 22.1.2014)
  • Aula: Lapsiasiainvaltuutetun toimiston resurssit liian pienet (Yle Radio 1 Ykkösaamu 21.1.2014)
  • Lapsiasiainvaltuutetun riippumattomuus halutaan taata (Aamuposti 20.1.2014)
  • Työryhmä pohtimaan lapsiasiainvaltuutetun toimiston siirtoa Helsinkiin (Radio Suomi Yle Uutiset ja sää 20.1.2014)
  • Aula ja Varhila kommentoivat lapsiasiavaltuutetun tehtävää (Yle Radio 1 Ykkösaamu 20.1.2014)
  • Kalla Vindar (Hufvudstadsbladet 19.1.2014)
  • Lasten ja vanhusten ääni on saatava kuulumaan (Helsingin Sanomat 19.1.2014)
  • Liiketoiminta lapsilla kasvussa Suomessa (Keskisuomalainen 19.1.2014)
  • Liikaa työtä (Suomen Kuvalehti 2014/3)
  • Lapsetkin ovat ihmisiä (Iisalmen Sanomat 17.1.2014)
  • Muut lehdet (Salon Seudun Sanomat 17.1.2014)
  • Lapsiasiainvaltuutettu eroaa (Näkökulma Aamuposti 17.1.2014)
  • Pääkirjoitus Keskisuomalainen (Kaleva 17.1.2014)
  • Lyhyet (Keskisuomalainen 17.1.2014)
  • Ei kaikkea Helsinkiin (Lehtikatsaus Maaseudun tulevaisuus 17.1.2014)
  • Kaikkea ei voi siirtää Helsinkiin (Pääkirjoitus Pohjalainen 16.1.2014)
  • Lasten asiat (Hämeen Sanomat 16.1.2014)
  • Lapsi on jäänyt suojelussa sivuun (Pääkirjoitus Iltalehti 16.1.2014)
  • Lastensuojelun Keskusliitto huolissaan lapsiasiainvaltuutetun riippumattomuudesta (Radio Suomi Yle Uutiset Keski-Suomi 16.1.2014)
  • Ajantasassa keskustellaan lastensuojelusta (Radio Suomi Ajantasa 16.1.2014)
  • Oikeus olla omanlaisensa (9 Kuukautta 2013/4)
  • Maria Kaisa Aula irtisanoutui virastaan (Suur-Jyväskylän Lehti 15.1.2014)
  • Taas loikkasi kokoomussammakko (Pääkirjoitukset Suomenmaa 15.1.2014)
  • Tekstiviestit (Karjalainen 15.1.2014)
  • Poiminnat (Aamulehti 15.1.2014)
  • Katso lasta hyväksyen (Maaseudun tulevaisuus 15.1.2014)
  • Toiminta sopisi hyvin eduskunnan alaisuuteen (Pääkirjoitus Keskisuomalainen 15.1.2014)
  • Tekstiviestit (Metro 15.1.2014)
  • Lapsiasiavaltuutetulle on tarve (Suomenmaa 14.1.2014)
  • Det fullvuxna bondförnuftet (Borgåbladet 14.1.2014)
  • ”Lapsivaltuutettu sopii oikeusasiamiehen kylkeen” (Demokraatti 14.1.2014)
  • Lasten oikeudet eurojen armoilla (Pääkirjoitus Salon Seudun Sanomat 14.1.2014)
  • Tekstaten (Pohjalainen 14.1.2014)
  • Aula: Eduskunta olisi hyvä koti. ”Jyväskylässä on hyvä toimia” (Keskisuomalainen 14.1.2014)
  • ”Keskellä Suomea on edelleen hyvä toimia” (Savon Sanomat 14.1.2014)
  • Lasten näkökulmaa ja asemaa tulee korostaa päätöksenteossa (Pääkirjoitus Kankaanpään Seutu 13.1.2014)
  • Salaliittoteoreetikollekin märehtimistä (Pääkirjoitus Karjalainen 13.1.2014)
  • Aula: Arbetet som barnombudsman blev för tungt (Radio Vega Nyheter 13.1.2014)
  • Karjalainen: Ajettiinko lapsiasiavaltuutetun toimisto määrätietoisesti resurssipulaan? (Yle Radio 1 Ykkösaamu 13.1.2014)
  • Aula selvittää eronsa syitä (TV1 Ylen aamu-tv 13.1.2014)
  • Tiedätkö; Muut mediat (Satakunnan Kansa 12.1.2014)
  • Tietovisa (Kymen Sanomat 12.1.2014)
  • Lasten asema jää liikaa vain puheeksi (Etelä-Saimaa 12.1.2014)
  • 5 (Ilkka ja Pohjalainen 12.1.2014)
  • Lasten asiat lapsipuolen asemassa (Kainuun Sanomat 12.1.2014)
  • Mikä kuormittaa lapsiasiavaltuutettua? (Aamulehti 12.1.2014)
  • Tule apuun, Aula! (Turun Sanomat 12.1.2014)
  • Tiedätkö? (Etelä-Suomen Sanomat 12.1.2014)
  • Viikon loppu (Julkaistu useissa eri lehdissä 12.1.2014)
  • Lastensuojelussa pohjaton työkenttä (Pääkirjoitus Hämeen Sanomat 12.1.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu lapsipuolen asemassa (Pääkirjoitus Kaleva 12.1.2014)
  • Lasten etu on koko yhteiskunnan etu (Pääkirjoitus Länsi-Savo 12.1.2014)
  • Vaihdoksia ja sen yrityksiä (Keskisuomalainen 11.1.2014)
  • Seuraajan odotetaan jatkavan Aulan peruslinjalla (Pääkirjoitus Keskisuomalainen 11.1.2014)
  • Virkkunen ja Huovinen pitävät kiinni lapsiasiavaltuutetun toimistosta (Keskisuomalainen 11.1.2014)
  • Lasten asiat lapsipuolen asemassa (Pääkirjoitus Pohjolan Sanomat 11.1.2014)
  • Poiminnat (Aamulehti 11.1.2014)
  • Lipastin jälkipuinti (Turun Sanomat 11.1.2014)
  • Auttaja avun tarpeessa (Pääkirjoitus Aamulehti 11.1.2014)
  • Merkillisesti perusteltu ero (Pääkirjoitus Turun Sanomat 11.1.2014)
  • Säästöä väärästä paikasta (Pääkirjoitus Savon Sanomat 11.1.2014)
  • Bäckman pyrkii lapsiasiavaltuutetuksi (Lapin Kansa 11.1.2014)
  • Huono läppä (Keskipohjanmaa 11.1.2014)
  • Johan Bäckman vill bli barnombudsman (Hufvudstadsbladet 11.1.2014)
  • Bäckman tahtoo lapsiasiavaltuutetuksi (Kaleva 11.1.2014)
  • Kohudosentti Johan Bäckman tahtoo lapsiasiavaltuutetuksi (Kainuun Sanomat 11.1.2014)
  • Johan Bäckman tahtoo lapsiasiavaltuutetuksi (Julkaistu useissa eri lehdissä 11.1.2014)
  • Sarkomaa: Lapsiasianvaltuutetun toimisto Helsinkiin (TV2 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.1.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu irtisanoutui (Jämsän Seutu 10.1.2014)
  • Mari-Kaisa Aula jättää virkansa. Maria Kaisa Aula voi palata politiikkaan (Keskipohjanmaa 10.1.2014)
  • Paha henkilöstövaje ajoi Aulan eroamaan (Iisalmen Sanomat 10.1.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu irtisanoutui virastaan (Kalajokilaakso 10.1.2014)
  • Aula avgår som barnombudsman (Österbottens Tidning 10.1.2014)
  • Barnombudsman avgår i protest (Vasabladet 10.1.2014)
  • Henkilöstövaje ajoi lapsiasiavaltuutetun eroon (Etelä-Saimaa 10.1.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu erosi, syynä työntekijöiden vähyys (Kouvolan ja Kymen Sanomat 10.1.2014)
  • Työtaakkaan väsynyt Maria Kaisa. Aula voi palata politiikkaan (Satakunnan Kansa 10.1.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu eroaa. Aula voi palata politiikkaan (Kainuun Sanomat 10.1.2014)
  • TOP 5 verkossa; Aula voi palata politiikkaan (Pohjolan Sanomat 10.1.2014)
  • Aula voi palata politiikkaan (Lapin Kansa ja Kaleva 10.1.2014)
  • Henkilöstövaje ajoi lapsiasiavaltuutetun eroamaan (Julkaistu useissa eri lehdissä 10.1.2014)
  • Protestiero! Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula irtisanoutui protestiksi liian niukkoja resursseja kohtaan (Iltalehti 10.1.2014)
  • Barnombudsmannen avgår (Västra Nyland 10.1.2014)
  • Maria Kaisa Aula eroaa (Metro 10.1.2014)
  • Huovinen on pahoillaan erosta. Maria Kaisa Aula voi palata politiikkaan (Ilkka 10.1.2014)
  • Henkilöstövaje ajoi Aulan eroamaan (Itä-Häme 10.1.2014)
  • Eronnut Aula harkitsee paluuta. Aula eroaa yllättäen tehtävästään (Keskisuomalainen 10.1.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu Aula irtisanoutui tehtävästään (Helsingin Sanomat 10.1.2014)
  • Aula eroaa tehtävästään (Karjalainen ja Savon Sanomat 10.1.2014)
  • Maria Kaisa Aula eroaa virastaan (Suomenmaa 10.1.2014)
  • Henkilöstövaje ajoi eroon (Länsi-Savo ja Itä-Savo 10.1.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu Aula eroaa – syynä henkilöstön vähyys (Keski-Uusimaa, Uusimaa ja Aamuposti 10.1.2014)
  • Henkilöstövaje ajoi Maria Kaisa Aulan eroamaan (Etelä-Suomen Sanomat 10.1.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu kyllästyi resurssipulaan (Kansan Uutiset Viikkolehti 10.1.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu Maria Aula eroaa (Maaseudun Tulevaisuus 10.1.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu Aula irtisanoutui virastaan (Turun Sanomat 10.1.2014)
  • Lapsiasiavaltuutettu jättää virkansa (Demokraatti uutiskertaus 10.1.2014)
  • Irtisanoutunut Maria Kaisa Aula voi palata politiikkaan (Aamulehti 10.1.2014)
  • Maria Kaisa Aulas avgång överraskar. Nu börjar jakten på en ny barnombudsman (Hufvudstadsbladet 10.1.2014)
  • Bäckman hakemassa lapsiasiavaltuutetuksi (Radio Suomi Ajantasa 10.1.2014)
  • Sarkomaa: Lapsiasiavaltuutetun toimisto Helsinkiin (Radio Suomi Yle Uutiset Perämeri ja Keski-Suomi 10.1.2014)
  • Huovinen: Lapsiasiavaltuutetun toimiston resurssipula tunnistettu (Yle Radio 1 Ykkösaamu ja Radio Suomi Ajantasa 10.1.2014)
  • Aula irtisanoutunut lapsiasiavaltuutetun tehtävästään (TV1, TV2 ja Radio Suomi Yle Uutiset 9.1.2014 & 10.1.2014)
  • Barnombudsmannen avgår från sin post (Radio Vega Nyheter 9.1.2014)
  • Aula on irtisanoutunut (MTV3 Seitsemän uutiset 9.1.2014)
  • Vielä yksi vuosi (Helsingin Sanomat 2.1.2014)

Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.