Lapsiasiavaltuutettu: ”Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen peruttava kaikissa kunnissa”

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaatii kaikkia kuntia perumaan varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen, josta eduskunta päätti hallituksen esityksestä 15.12.2015 ja joka tuli voimaan 1.8.2016. Asiaa käsitellään parhaillaan kunnissa osana ensi vuoden talousarviota.

– Olen vieraillut viime viikkoina Jyväskylässä, Joensuussa, Oulussa ja Rovaniemellä. Muun muassa kaikissa näissä kunnissa lasten varhaiskasvatusoikeus on rajattu. Ammattilaisten viesti on vahva ja tuskainen. Päiväkodeissa tehdään omalle kunnalle hakemuksia työttömien ja sairaana kotona olevien vanhempien puolesta, jotta lapsi saisi osallistua varhaiskasvatuksen toimintaan yhtäläisesti kuin työssä käyvien vanhempien lapset. Tilanne on kohtuuton ja lapsen edun vastainen. Ammattilaiset ovat kovilla, kun he joutuvat näkemään lapsen ja perheen kärsivän sekä lapsen sosiaalistumisen ryhmään ja oppimisvalmiuksien jäävän muista lapsista jälkeen. Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen on arvioni mukaan käynnissä olevan vuosisadan julmimpia ja kohtalokkaimpia päätöksiä, joita Suomen hallitus ja eduskunta ovat tehneet, lapsiasiavaltuutettu Kurttila toteaa.

Suomessa oppimistulokset laskevat ja lasten kouluvalmiudet perusopetuksen alkaessa ovat osalla lapsia heikot. Suomessa pian arviolta joka seitsemäs syntyvä lapsi syntyy ulkomailla syntyneelle äidille. Lapsiasiavaltuutettu kantaa huolta muun muassa näiden lasten suomen tai ruotsin kielen kehittymisestä.

– Yhteiskuntamme on muuttunut tai se on muutettu. Me annamme heikommat voimavarat yhteiskunnalta heille, joilla olisi suurin tarve. En ymmärrä tätä valintaa, eikä sitä ymmärrä myöskään varhaiskasvatuksen arkista työtä tekevät ammattilaiset. Lasten kannalta on ensiarvoisen tärkeää osallistua pitkäjänteisesti laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Ongelmana on myös varhaiskasvatuksen laadun heikentyminen varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvattamisen takia, Kurttila päättää.

Noin kaksi kolmasosaa kunnista on rajannut subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta ja noin puolet kunnista on nostanut varhaiskasvatusryhmien suhdelukua lain mahdollistamalla tavalla.

Lapsiasiavaltuutettu puhui perjantaina Keminmaassa Pohjantähti-opiston 20-vuotisjuhlassa tarpeesta investoida lapsiin ja rakentaa Suomeen 2020-luvun lapsuuden investointiohjelma, jonka yhtenä osana on laadukas ja yhdenvertainen varhaiskasvatus.


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.