Lapsiasiavaltuutetun toimisto: Lapsen parhaaksi -kunniakirjat kolmelle lapselle, tunnustuspalkinto Ramboll Finland Oy:lle

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila myöntää huomenna YK:n lapsen oikeuksien päivänä ensimmäiset Lapsen parhaaksi -kunniakirjat. Kunniakirjan voi saada erityisesti kaverivastuuta toiminnassaan tai teollaan kannatellut lapsi. Kunniakirjat on nimikoitu ja ne myönnetään numeroidussa järjestyksessä.

– Sain ajatuksen lasten esimerkillisten tekojen huomioimisesta, kun kuulin Tampereella kahden lapsen hienosta toiminnasta viime tammikuussa. Emilia Holopainen ja Hilma Vesala auttoivat eksynyttä lasta monien aikuisten kiiruhtaessa tämän tilanteen ohi näkemättä, kuulematta tai huomaamatta. Lasten esimerkillistä toimintaa ja kaverivastuun kantamista halutaan tällä pysyvällä huomioimisella arvostaa, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kertoo palkinnon taustasta.

Lapsen oikeuksien päivänä jaettavat kunniakirjat ovat vuonna 2018 seuraavat:

Emilia Holopainen (9) ja Hilma Vesala (9), Tampere

Kunniakirja annetaan kaverivastuun kantamisesta. Tammikuun pimentyvässä päivässä pysähdyitte näkemään pienen pojan, joka oli eksyksissä ja vailla apua. Te lapset näitte avun tarvitsijan, pysähdyitte hänen kohdalleen ja autoitte eksynyttä. Me monet aikuiset, jotka tilanteessa emme pysähtyneet, saamme ottaa esimerkkiä.

Leevi Riitamaa (15), Jämsä

Kunniakirja annetaan kaverivastuun kantamisesta. Olet toiminut rohkeasti, jotta yhtäkään lasta ja nuorta ei kiusattaisi koulussa tai vapaa-ajalla. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen ja hyvään kasvuympäristöön sekä kaveruuteen. Olet esimerkilläsi osoittanut, että tämän puolesta voi toimia, puhua ja vaikuttaa.

 

Lapsiasiavaltuutettu myöntää vuonna 2018 myös Lapsen parhaaksi -tunnustuspalkinnon. Ensimmäistä kertaa palkinto myönnettiin vuonna 2016. Palkinto jaetaan toimijalle tai toimijoille, jotka ovat arkisessa toimintaympäristössään edistäneet lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin toteutumista. Palkinnolla nostetaan esille pieniäkin oivalluksia ja asenteita, joita lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistäminen aikuisilta ja yhteisöiltä vaatii. Palkinnon on lahjoittanut kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen ja palkinnon, veistoksen nimeltään ”Kantava voima”, on tehnyt taiteilija Sonja Vectomov.

Lapsen parhaaksi -tunnustuspalkinto myönnetään vuonna 2018 Ramboll Finland Oy:lle, joka on mahdollistanut yrityksessä työskentelevien ekaluokkalaisten vanhemmille koulunaloitusvapaan.

– Suomalaisessa yhteiskunnassa puhutaan paljon työn ja perheen yhteensovittamisesta, mutta asia edistyy vain teoilla. Työn tuottavuuden nousua saamme aikaan pitämällä huolta työntekijästä ihmisenä ja myös vanhempana. Kyse on hyvinvointitalouden ytimestä, jossa motivoituneet ja hyvinvoivat työntekijät pystyvät tulokselliseen ja luovaan työhön. Ramboll Finland Oy on mahdollistanut yrityksessä työskentelevien ekaluokkalaisten vanhemmille koulunaloitusvapaan. Näitä tekoja lapset ja Suomi tarvitsevat, toteaa lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila palkinnon perusteluista.

– Olemme kiitollisia ja ylpeitä saamastamme huomionosoituksesta. Koulunaloitusvapaa tukee työntekijöidemme perhe-elämän ja vaativan asiantuntijatyön yhteensovittamista. On ollut hienoa mahdollistaa työntekijöidemme läsnäolo vanhempina yhdessä lapsen elämän tärkeimmässä hetkessä. Tekomme auttaa meitä pitämään mielessä tärkeän tehtävämme: rakentaa yhteiskuntaa, jossa ihmiset ja luonto kukoistavat, sanoo Ramboll Finlandin toimitusjohtaja Kari Onniselkä.
Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Yhtiössä työskentelee 14 000 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa työssä on 2 400 asiantuntijaa. Vuonna 2017 Ramboll Finland Oy:nin liikevaihto oli 207 miljoonaa euroa.

 

Lisätietoa:
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, 050 544 3757
Markkinointi- ja viestintäjohtaja Karoliina Lehmusvirta, Ramboll Finland, 040 5813 710


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.