LAPSIASIAVALTUUTETTU: LASTEN ELÄMÄÄN ENEMMÄN LEIKKIÄ JA AIKUISTEN LÄSNÄOLOA

Tiedote 10/2007 (12.6.2007)

Lapsiasiavaltuutettu vaatii lasten ja nuorten mielenterveysongelmia ehkäisevän työn vahvistamista. Kouluterveyskyselyn mukaan erityisesti tyttöjen masennusoireet ovat lisääntyneet. ”Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien tunnistamiseen, ehkäisyyn ja hoitoon tarvitaan vahvempia toimenpiteitä”, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula toteaa. Ehdotus sisältyy lapsiasiavaltuutetun arvioon lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien tilasta toiminta-kertomuksessaan vuodelta 2006.

Lapsen mielenterveyttä suojaavat luovuus ja leikki, muistuttaa Aula toimenpide-ehdotuksissaan. ”Lasten elämään tarvitaan enemmän leikkiä ja vähemmän suorittamista”, Aula summaa.

Aula toivoo myös harrastusten, lastenkulttuurin ja taideopetuksen tasa-arvon parantamista, koska kulttuuritarjonnan saavutettavuuden suhteen lapset ovat eriarvoisessa asemassa. Koulua Aula kehittäisi lasten kokonaishyvinvointia paremmin tukevaksi mm. tuomalla enemmän erilaisia harrastusmahdollisuuksia koulun yhteyteen.

Lasten hyvinvointia edistäisi myös aikuisten tiiviimpi läsnäolo niin kotona kuin palveluissakin. Kotona tarvitaan aikaa kiireettömään yhdessäoloon ja keskusteluun. Koulussa ja päivähoidossa ryhmäkokoja on pienennettävä. Myös kouluterveydenhuollon palveluita on parannettava.

Kouluterveyskyselyn (2006) mukaan yläluokilla lähes joka viidennellä tytöllä oli vaikeita tai keskivaikeita masennusoireita. Mielenterveyshäiriöiden vuoksi sairaalahoitoa saaneiden 13-17-vuotiaiden tyttöjen määrä on lisääntynyt voimakkaasti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Suomalaisten 15-24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on toiseksi korkein maailmassa. Pojat ovat samassa vertailussa WHO:n tilastoaineiston perusteella viidentenä.

Lapsiasiavaltuutetun työn painopisteenä vuonna 2006 oli vaikuttaminen seuraavan hallituksen ohjelmaan. Aula on tyytyväinen hallitusohjelmaan kirjattuihin tavoitteisiin. ”Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen tulee näkyä vuosittain myös valtion talousarviossa”, Aula muistuttaa.

Lapsiasiavaltuutetun toimistoon vuonna 2006 tulleiden asiakasyhteydenottojen yleisimpiä aiheita olivat mediaa, viihdettä, kulutusta ja mainontaa koskevat asiat. Lähes yhtä usein aiheena oli lasten huolto, tapaamisoikeus ja elatus. Myös lastensuojeluun ja kouluun liittyvistä asioista tuli runsaasti yhteydenottoja. Yhteydenottoja tuli yhteensä 641. Yhteydenottoihin vastaamista hidastaa toimiston tehtäviin nähden liian pieni henkilöstömäärä.

Lapsiasiavaltuutetun lakisääteinen toimintakertomus vuodelta 2006 julkistettiin tiistaina. Siinä raportoidaan valtioneuvostolle lapsiasiavaltuutetun toimiston ensimmäisestä kokonaisesta toimintavuodesta sekä arvioidaan lasten hyvinvoinnin kehitystä ja lasten oikeuksien toteutumista.

Toimintakertomus vuodelta 2006 on kokonaisuudessaan lapsiasiavaltuutetun verkkosivuilla www.lapsiasia.fi.

Toimintakertomus julkaistaan painettuna versiona sosiaali- ja terveysministeriön julkaisusarjassa (Selvityksiä 2007: 33). Painettua versiota voi tiedustella heinäkuusta lähtien lapsiasiavaltuutetun toimistosta lapsiasiavaltuutettu@stm.fi, puhelin (09) 160 73986.


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.