LASTEN OIKEUSTURVAPÄIVÄ OULUSSA 4.11.2008: LASTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN ON KUNNAN JOHDON ASIA

Tiedote 17/2008 (4.11.2008)

Lasten oikeusturvapäivä Oulussa 4.11.2008 Oulun pääkirjastolla
Järjestäjänä Oulun lääninhallitus

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula
Lasten hyvinvoinnin edistäminen on kunnan johdon asia

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula painottaa kunnan johtavien virkamiesten ja päättäjien vastuuta lasten hyvinvoinnin edistämisessä. – Kunnan johdon tehtävä on arvioida lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien ja korjaavien palveluiden kokonaisuutta. Uuden lastensuojelulain mukaan valtuuston tulee hyväksyä talousarvioon sidottu lasten hyvinvoinnin suunnitelma, Maria Kaisa Aula muistuttaa.

– Painopisteen siirtäminen lasten palveluissa korjaavasta työstä ehkäisevään työhön vaatii eri hallinnonalojen yhteistyötä sekä voimavaroja neuvolaan, koulun oppilashuoltoon, lapsiperheiden kotipalveluun sekä lasten harrastusmahdollisuuksiin, Maria Kaisa Aula korostaa.

Kodin ja vanhempien jälkeen kunta on palveluineen tärkein lasten hyvinvoinnin vaikuttaja. Siksi kunnan päätöksissä on viisasta ennakoida niiden vaikutuksia lapsiin ja perheisiin. – Lähivuosina tehdään paljon palvelurakenteiden muutoksia. Näitä tulee arvioida lapsen edun näkökulmasta. Ennakoinnissa tulee pohtia esimerkiksi ratkaisujen vaikutuksia perheiden ajankäyttöön, lasten sosiaalisiin suhteisiin sekä heidän yhdenvertaiseen kohteluunsa, lapsiasiavaltuutettu muistuttaa.

Vaikka lapsilla ei olekaan äänioikeutta ovat he myös kuntalaisia, joilla on oikeus tulla kuulluksi, osallistua ja vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Lapset ovat monen kunnan palvelun aktiivisia asiakkaita.

– Koulun, kirjaston, liikunnan, joukkoliikenteen ja terveydenhuollon palveluista lapsilla on paljon kokemuksia, jotka pitäisi ottaa paremmin huomioon palveluita kehitettäessä. Tarvitaan aikuisten aikaa, tahtoa ja taitoa kuulla eri-ikäisiä lapsia ja nuoria.  Aikuisetkin oppivat lasten erilaisista  näkemyksistä. Kuulluksi tuleminen antaa myös lapselle tunteen siitä, että ”minä olen lapsena tärkeä”, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoo.

Lisätietoja:  Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, mariakaisa.aula@stm.fi


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.