NEUVOLAN JA KOULUTERVEYDENHUOLLON LAATU VARMISTETTAVA ASETUKSELLA

Tiedote 03/2006

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula Autismin talvipäivillä Oulussa 10.2.2006

Tuoreet selvitykset neuvolan ja kouluterveydenhuollon tilasta ovat huolestuttavia. Ne osoittavat, että terveystarkastusten sisältö, määrä ja henkilöstön mitoitukset eivät suuressa osassa kuntia vastaa valtakunnallisia laatusuosituksia. Uusi kansanterveyslaki antaa mahdollisuuden säätää valtioneuvoston asetuksella neuvolan ja kouluterveydenhuollon palvelutasosta. Pidän tarpeellisena, että sosiaali- ja terveysministeriö valmistautuu uuden asetuksen säätämiseen.

Myös erityistä tukea tarvitsevien lasten oikeudet toteutuvat parhaiten silloin, kun lasten yleisten peruspalveluiden eli neuvolan, päivähoidon ja perusopetuksen voimavarat ovat riittävät. Monia ongelmia voidaan korjata ja vaikeuksia ehkäistä ennalta silloin, kun lapsen tuen tarve todetaan jo varhain.

Varsinkin neuvolan voimavaroja havaita erityistä tukea tarvitsevia lapsia tulee nopeasti vahvistaa. Alle 4-vuotiaista lapsista suurin osa hoidetaan kotona, jolloin heidän tukitarpeensa tulevat esille juuri neuvolatarkastusten yhteydessä. Aikaisella tuella voidaan lievittää oppimisvaikeuksia ja näin vähentää koulun erityisopetuksen tarvetta.

Kannustan vanhempia ottamaan neuvolan ja kouluterveydenhuollon laadun esille oman kuntansa valtuutettujen kanssa. Lautakunnissa tulee arvioida oman kunnan lasten palveluita suhteessa valtakunnallisiin suosituksiin.

Ylipäätänsä alueelliset erot erityistä tukea tarvitsevien lasten palveluiden saannissa ovat Suomessa suuret. Parhaiten erityisosaamista ja -palveluita päivähoidossa ja perusopetuksessa on tarjolla suurempien kaupunkien läheisyydessä. Pienissä ja syrjäisemmissä kunnissa lasten oikeudet erityiseen tukeen toteutuvat huonommin. Alueelliset ja seudulliset yhteistyörakenteet
ovat perusopetuksen ja päivähoidon erityispalveluissa heikosti kehittyneet. Yhteistyöllä lasten oikeuksien toteutumista voitaisiin parantaa. Kuntien yhteistyötä erityistä tukea tarvitsevien lasten palveluissa on syytä edistää myös meneillään olevassa kunta- ja palvelurakennehankkeessa.


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.