PÄIHDEPERHEIDEN LAPSET TARVITSEVAT ENEMMÄN TUKEA

Tiedote 8/2007

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula 27.4.2007 Jyväskylän päihdepalvelusäätiön 5-vuotisjuhlaseminaarissa

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula toivoo Jyväskylän päihdepalvelusäätiön ottavan seudullisen kehittämistyön painopisteeksi päihdeperheiden lasten auttamisen. – Vanhempien liiallinen alkoholinkäyttö on vakavin yksittäinen lasten pahoinvoinnin syy Suomessa. Arviolta joka kymmenes lapsi elää perheessä, jossa vanhemmat käyttävät alkoholia lapsen hyvinvointia ja terveyttä vaarantavalla tavalla, Aula kertoo.

Aikuisten velvollisuus on puuttua tilanteisiin, joissa lasten oikeuksia rikotaan. Lapsille on viimeaikaisten tutkimusten ja kartoitusten mukaan tärkeää, että vanhemmat ”elävät ihmisiksi”. Alkoholiriippuvaisten vanhempien lapset kokevat usein turvattomuutta ja pelkoa. Päihtynyt vanhempi voi käyttäytyä ennakoimattomasti ja olla väkivaltainen. Lapsen ravintoon, läheisyyteen, uneen, terveyteen ja oppimiseen liittyvät perustarpeet voivat jäädä tyydyttämättä.

– Varsinkin pienet alkoholiperheiden lapset jäävät helposti avun ulkopuolelle, sillä heidän avunpyyntöjään ei aina oteta vakavasti ja vanhemmat saattavat pyrkiä peittelemään alkoholinkäyttöään. Lapset eivät saa nyt tarpeeksi tukea palveluista ja ympäröiviltä aikuisilta. Lähiyhteisöllä ja viranomaisilla tulee olla enemmän keinoja puuttua lasten pahoinvointiin näissä tilanteissa, Aula toteaa.

Aula on tyytyväinen Vanhasen toisen hallituksen ohjelman päihdepolitiikan linjauksiin lapsinäkökulmasta. Ohjelma on kirjannut päihdepolitiikan tavoitteeksi lasten vanhempien alkoholinkäytön ja siitä lapsille aiheutuvien haittojen vähentämisen. Lisäksi halutaan varmistaa raskaana olevien päihdeongelmaisten naisten hoito sekä päihdeongelmaisten vanhempien lasten riittävät tukipalvelut. Tämä vastaa lapsiasiavaltuutetun ja A-klinikkasäätiön aiemmin tänä vuonna sosiaali-ja terveysministeriölle jättämän aloitteen sisältöä.

– Alkoholiverotuksen kiristämisen tavoite olisi voinut lapsinäkökulmasta olla kuitenkin reilumpi. Alkoholin kokonaiskulutuksen vähentäminen pienentää myös lapsille koituvia haittoja, Aula muistuttaa.


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.