PÄÄTTÄJILLE KÄSIKIRJA LAPSIYSTÄVÄLLISEEN SUOMEEN

Tiedote 16.6.2011

Lapsiasiavaltuutetun vuosikirja 2011 ”Aikaa lapselle – arvoa kasvatukselle” on päättäjän käsikirja lapsiystävälliseen Suomeen.

Lasten elämää varjostavat nyt liiaksi yksinäisyys, suorituspaineet ja eriarvoistuminen.
– Haluan korostaa omien vanhempien huolenpidon ja läsnäolon, riittävän pienten opetus- ja hoitoryhmien, hyvän ruuan, kaverisuhteiden tukemisen ja leppoisien harrastusten merkitystä lasten ja nuorten arjessa, sanoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

Lasten ja nuorten kokemustietoa tulee hyödyntää palveluiden kehittämisessä ja yhdyskuntasuunnittelussa. – Myös syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäisy onnistuu parhaiten kun aikuiset pysähtyvät kuuntelemaan mitä lapsilla ja nuorilla on sanottavaa, lapsiasiavaltuutettu muistuttaa.

– Lapset tulee kohdata kokonaisina ihmisinä, ei vain lastensuojeluasiakkaina, oppilaina tai potilaina. Myös palvelut ovat lapsille ensi sijassa ihmissuhteita. Esimerkiksi oppilashuollon työntekijöiden tulee olla läsnä koulun arjessa, lapsiaisavaltuutettu Maria Kaisa Aula korostaa.

Keskeisiä aiheita vuosikirjassa ovat myös lasten ja nuorten oikeusturvan parantaminen sekä lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan yhteisen johtamisen vahvistaminen valtioneuvostossa.

– Kaikkien päätösten vaikutukset lapsiin tulee arvioida ennakkoon.  Lasten, nuorten ja perheiden palveluita tulee johtaa kokonaisuutena.  Eri alojen ammattilaisten on opittava parempaan yhteistyöhön, niin että lapset ja perheet saavat tukea ajoissa, muistuttaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

Arvostusta vanhempien kasvatustehtävälle

Lapsiasiavaltuutettu toivoo, että valveutuneet päättäjät näkevät panostukset lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin strategisena valintana, jolla halutaan varmistaa kansakunnan hyvinvointi ja menestyminen.

– Uudella eduskuntakaudella haetaan talouden kasvua ja uusia työpaikkoja. Paras talous- ja työllisyyspolitiikka yhdistää työssäkäyvien isien, äitien, lasten sekä työnantajien edun, Maria Kaisa Aula sanoo.

Hän varoittaa, että lyhytnäköisellä politiikalla voidaan kenties saada talouskasvun pikavoittoja, mutta pitkällä aikavälillä pahoinvoivia lapsia, syrjäytyneitä nuoria sekä hajonneita perheitä. Sillä ei tueta lasten ja nuorten eikä myöskään talouden kestävää kasvua.

– Lasten kasvattaminen vaatii vanhempien aikaa. Sitä tulee tukea ja arvostaa myös yhteiskunnan päätöksillä,  lapsiasiavaltuutettu korostaa. Hän toivoo uuden hallituksen ohjelmasta tukea vanhempien työajan lyhentämiseen ja osa-aikatyöhön sekä parisuhteiden kestävyyden tukemiseen.

Lasten ja nuorten hallitusohjelmalla 31 omaa edustajaa

Vuosikirja perustuu teemoiltaan Lasten ja nuorten hallitusohjelmaan 2011-2015, jonka lapsiasiavaltuutettu julkisti eduskuntavaalien alla yhdessä lasten ja nuorten parissa toimivien eri tahojen kanssa ( www.alli.fi/huoneentaulu). Ohjelmaan sitoutui allekirjoituksellaan kolmekymmentäyksi uuteen eduskuntaan valittua kansanedustajaa.

Vuosikirja antaa kaikille kansanedustajille hyviä eväitä arvioida pian työnsä aloittavan uuden hallituksen ohjelmaa lapsinäkökulmasta. Se tukee myös kuntien palveluiden kehittämistä monialaisesti ja asiakaslähtöisesti.

Samoissa kansissa suomeksi ja ruotsiksi julkaistu vuosikirja luovutettiin torstaina 16. kesäkuuta kaikille kansanedustajille. Se postitetaan myös muille keskeisille lapsiasioiden päättäjille sekä jokaiseen kuntaan.

Lapsiasiavaltuutettu raportoi vuosittain valtioneuvostolle toiminnastaan, lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä lapsen oikeuksien toteutumisesta Suomessa

Vuosikirja on luettavissa www.lapsiasia.fi/julkaisut sivulla. Sitä voi myös tilata painettuna lapsiasiavaltuutetun toimistosta ( lapsiasiavaltuutettu@stm.fi).

Aikaa lapsille – Arvoa kasvatukselle. Tid för barnet – värde åt uppfostran. Päättäjän käsikirja lasten ja nuorten tärkeistä asioista. Beslutsfattarens handbok i viktiga frågor som gäller barn och ungdomar. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2011:8.


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.