LASTEN JA NUORTEN PARISSA TOIMIVAT HAASTAVAT KUNTAVAALIEHDOKKAAT

Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulusta viisautta kuntapäättäjille

Meditatiedote 21.8.2012

Tänään Helsingissä julkistettu ”Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulu” haastaa kuntavaaliehdokkaat sitoutumaan kunnan kehittämiseen lasten ja nuorten näkökulmasta. Huoneentaulun laatijat haluavat nostaa lasten ja nuorten asiat kuntavaalikeskustelun kärkeen.

– Tavoitteena on auttaa kuntapäättäjiä kehittämään kaikille hyvää kuntaa ja välttämään edellisen laman aikana 1990-luvun alussa tehdyt kalliiksi käyneet virheet, sanoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

– Lapsille ja nuorille hyvä kunta on veronmaksajien etu. Ehkäisevät palvelut tulevat edullisemmaksi kuin ongelmien korjaaminen jälkeenpäin. Lisäksi lapsilla ja nuorilla itsellään on kunnan palveluista paljon kokemusta, jota viisas kuntatoimija hyödyntää palveluiden kehittämisessä, kokoaa Maria Kaisa Aula.

Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Nuoran puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman arvioi kuntapäättäjien tällä hetkellä ylenkatsovan lasten ja nuorten käyttäjäkokemusten, asiantuntemuksen ja mielipiteiden merkitystä.

– Nuorisolaissa on jo vuodesta 2006 säädetty kunnille velvollisuus kuulla nuoria heitä koskevissa asioissa, ja samaan velvoittavat myös Suomen perustuslaki, kuntalaki sekä YK:n Lapsen oikeuksien sopimus. Ilmeisesti osa kuntia kuitenkin katsoo, etteivät nämä lait koske heitä, Antti Lindtman kritisoi.

– Onneksi Suomessa on positiivisiakin esimerkkejä kunnista, joissa lasten ja nuorten mielipiteet on huomioitu paitsi nykyisinä palveluiden käyttäjinä, myös tulevaisuuden suunnittelussa. Lapsista ja nuorista tulee tulevaisuuden aikuisia. Jotta voimme rakentaa toimivia kuntia myös seuraaville sukupolville, on tulevien palveluiden käyttäjien – siis lasten ja nuorten – mielipiteet otettava huomioon esimerkiksi kaavoitusratkaisuja ja investointipäätöksiä tehtäessä, Antti Lindtman huomauttaa.

Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulun ovat lapsiasiavaltuutetun johdolla laatineet keskeiset lapsi ja nuorisojärjestöt, kirkon toimijat sekä valtion nuorisoasiain neuvottelukunta. Ehdokkaat voivat allekirjoittamalla asiakirjan netissä sitoutua julkisesti huoneentaulun tavoitteisiin ja toteuttamaan konkreettisia lasten ja nuorten hyvinvointia kehittäviä toimenpiteitä kunnassaan. Toimijat rohkaisevat äänestäjiä tarkistamaan, onko oma ehdokas lupautunut edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia ja osallistumista.

Yksittäinenkin valtuutettu voi vaikuttaa kiinnostumalla, ottamalla selvää, kysymällä sekä arvostamalla lapsia ja nuoria sekä heidän mielipiteitään, huoneentaulun laatijat painottavat.

Huoneentaulun valmistelussa tehtiin kysely Suomen Lasten Parlamentin ja nuorisovaltuustojen aktiiveille. Näiden mukaan alakouluikäisille tärkeimmät kunnan palvelut ovat  koulu, harrastusmahdollisuudet ja liikuntapalvelut ennen kirjastoa. 13-25-vuotiaat nuoret listasivat kärkeen joukkoliikenteen, harrastusmahdollisuudet ja koulun ennen terveyspalveluita.

Lapsille ja nuorille ovat palveluissa tärkeitä esimerkiksi niiden läheisyys, sujuvat liikenneyhteydet, hyvä kouluruoka, mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa sekä kunnan palveluissa toimivien aikuisten myönteinen asenne. Ystävällinen ja arvostava kohtelu on lasten ja nuorten oikeus, kirjaa huoneentaulu valtuutetun muistilistaan.

Huoneentaulun voi allekirjoittaa osoitteessa www.alli.fi/huoneentaulu. Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry ylläpitää huoneentaulun allekirjoittaneiden kuntavaaliehdokkaiden listaa ja julkaisee listaustietoja vaalien alla.

Huoneentaulun ovat yhteistyössä laatineet seuraavat lapsi- ja nuorisojärjestöt sekä viranomaiset:

  • Lapsiasiavaltuutettu
  • Kirkkohallituksen Kasvatus ja perheasiat
  • Lastensuojelun Keskusliitto ry
  • Nuori Suomi ry.
  • Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry
  • Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta
  • Pelastakaa Lapset
  • Suomen Vanhempainliitto
  • Mannerheimin Lastensuojeluliitto
  • Suomen Nuorisovaltuustojen liitto – NUVA ry

Lisätietoja:

Lapsiasiavaltuutettu
Maria Kaisa Aula
0295163414
mariakaisa.aula@stm.fi

Reija Salovaara
viestintäjohtaja
Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry
020 755 2619
040 508 8249
reija.salovaara@alli.fi

 


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.