NUORISTA KOULUTERVEYDENHUOLTOON ASIANTUNTIJARAATI

Lapsiasiavaltuutetun tiedote 8.5.2012

Tupakoinnin lopettamista haluavista nuorista voisi koota asiantuntijaraadin kouluterveydenhuoltoon, ehdotti lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula Savuton Suomi 2040
-seminaarissa Helsingissä. Seminaarissa pohdittiin sitä, miten kunta voisi sitoutua nuorten tupakoimattomuuden sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen.

Lapset ja nuoret on tärkeä ottaa itse mukaan suunnittelemaan ja arvioimaan, mikä toimii ja mikä ei toimi tupakoinnin vähentämisessä. Osallistuminen sitouttaa ja antaa aikuisille palveluiden ja toimien suunnittelijoille arvokasta tietoa. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat esimerkiksi oppilaitosten oppilaskuntatoiminta, nuorisotalotoimikunnat sekä nuorisovaltuustot. Myös verkossa keskustelun mahdollisuuksia voi hyödyntää (esim. verkkoterkkarit-tyyliin).

Lapsiasiavaltuutettu Aula näki lasten ja nuorten tupakoinnin olevan Suomessa suuremman lasten ja nuorten terveysongelman kuin muissa Pohjoismaissa. Varhainen tupakoinnin ja alkoholinkäytön aloitusikä ovat Suomen heikkouksia, jos vertaillaan lasten ja nuorten hyvinvointia kansainvälisesti.

YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli viimeksi kesäkuussa 2011 Suomen valtiolle tehokkaampia toimia lasten ja nuorten tupakoinnin vähentämiseksi.

Aikuisten esimerkki tärkeää

Maria Kaisa Aula korosti jokaisen aikuisen esimerkkiä kasvatuksessa. Lasten ja nuorten terveyskäyttäytymiseen ja myös tupakointiin vaikuttaa erittäin paljon aikuisten esimerkki niin kotona kuin koulussa. Lasten ja nuorten tupakoinnin vähentämiseksi on vaikutettava tärkeisiin aikuisiin roolimalleihin eli vanhempiin, opettajiin sekä esim. lastensuojelulaitosten työntekijöihin.

Ammatillisissa oppilaitoksissa nuorten tupakointi on hälyttävän yleistä. Kouluterveystutkimusten mukaan siellä tupakoi 40 % nuorista.

Ammattioppilaitoksissa on hyvin selvä yhteys henkilökunnan sekä oppilaiden tupakoinnin välillä: mitä vähemmän henkilökunta tupakoi, sitä vähemmän myös nuoret. Tupakoinnin vähentämiseksi tarvitaan siis koko koulukulttuuriin eikä pelkästään nuorten yksilöllisiin valintoihin vaikuttamista.

Lapsiasiavaltuutettu Aula näki kotoa saadun tupakoinnin esimerkin ohella tärkeänä myös yleisen kasvatusasenteen.  Mitä enemmän vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa asioista, välittävät ja keskustelevat, sitä vähemmän nuoret tupakoivat. Tämä näkyy WHO:n koululaistutkimuksen tuloksista, joita Jyväskylän yliopistossa on analysoitu. Vanhempien kotikasvatuksen ja lapsen terveyden arvostamisen tuki on osa hyvää perhevalmennusta jo neuvolaikäisenä.  Sitä pitää kunnissa vahvistaa.

Syrjäytyminen liittyy nuorten yksinäisyyteen

Lapsiasiavaltuutettu puuttui puheenvuorossaan myös nuorten syrjäytymiseen.

– Syrjäytymisen syyt ovat nuorten itsensä mielestä yksinäisyydessä, porukan ulkopuolelle jäämisessä ja sosiaalisten taitojen puutteessa. Tupakoivat nuoret liittävät tupakointiin juuri porukassa mukana olemista, yhteisyyden tuntua saman tyylin valinneiden nuorten kanssa. Tupakoinnin lopettamisen tueksi on rohkaistava vaihtoehtoisia tapoja olla porukassa ja yhdessä. Tältä kannalta välituntitoiminta, ryhmäytymisen tuki ja kiusaamisen vähentäminen ovat tärkeitä. Tupakoinnin lopettaminen voi yksittäiselle nuorelle tarkoittaa porukasta ulos jäämisen tuntua ja kiusaamisen riskiä, jos nuorten kanssa ei yhdessä löydetä uusia yhdessä olemisen tapoja.

– Nuoret ja koulun aikuiset tarvitaan yhdessä kehittämään Savutonta koulua. Ammattioppilaitoksessa pitää olla välitunnilla muutakin tekemistä kuin tupakointi, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula muistuttaa.

Maria Kaisa Aula pitää lasten ihmisoikeuskasvatusta osana päihteiden käytön ja tupakoinnin ehkäisytyötä.-  Mitä paremmin lapsi ja nuori oppii jo pienestä pitäen arvostamaan itseään ja terveyttään, rohkaistuu sanomaan oman mielipiteensä sekä hyväksymään erilaisuutta, sitä helpompi on myös sanoa ei silloin, kun tupakoinnin ensimmäiset valinnat tulevat eteen, hän totesi.

 

 


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.