Kirjoittajakutsu teokseen vammaisten lasten kokemuksista ja oikeuksista

 
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991). Tehtävässään lapsiasiavaltuutetun tulee välittää lapsilta ja nuorilta saatua tietoa päätöksentekoon sekä välittää lapsia koskevaa tietoa lapsille, lasten parissa työskenteleville, viranomaisille, päätöksentekijöille sekä muulle väestölle. Tämän tehtävän täyttämiseksi lapsiasiavaltuutettu julkaisee selvityksiä ja tutkimuksia. 

 

Vuonna 2021 lapsiasiavaltuutetun toiminnan painopisteenä on yhdenvertaisuus lapsen oikeuksien näkökulmasta. Lapsiasiavaltuutettu kutsuu asiantuntijoita ja tutkijoita osallistumaan aiheesta julkaistavan artikkelikokoelman kirjoittamiseen.


Miksi tämä kirja kirjoitetaan?


Lapsiasiavaltuutetun toimisto julkaisi vuonna 2011 teoksen, jossa kartoitettiin vammaisten lasten oikeuksia lainsäädännön, ammattilaisten ja vanhempien näkökulmista. Selvityksen jälkeen moni asia on muuttunut. Ihmisoikeussäätelyn näkökulmasta merkittävä siirtymä tapahtui, kun Suomi ratifioi vammaisten ihmisoikeussopimuksen vuonna 2016.


Lapsiasiavaltuutetun toimisto toteutti keväällä 2020 kyselyn vammaisalan asiantuntijoille. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa asiantuntijoiden ajatuksia siitä, millaisia näkökulmia vammaisten lasten oikeuksiin tänä päivänä liittyy. Saimme kyselyyn yhteensä 25 vastausta, jotka antoivat evästystä myös julkaisuamme varten. Vastaukset antoivat vahvan tuen sille, että vammaisten lasten oikeuksia koskevalle julkaisulle on tarve ja erityisesti korostui tarve saada tietoa vammaisten lasten omista näkemyksistä ja kokemuksista sekä heidän arjestaan. Julkaisun toivottiin käsittelevän esimerkiksi vammaisten lasten osallisuutta sekä koulutus- ja harrastusmahdollisuuksia. 


Vammaisten lasten oikeuksia on aiemmin käsitelty erilaisissa julkaisuissa, mutta kattavaa tietoa etenkään vammaisten lasten omista kokemuksista ja ajatuksista ei ole. Nyt valmisteilla olevan julkaisun tarkoituksena on lasten omien kokemusten ja ajatusten pohjalta herättää keskustelua siitä, miten vammaisten lasten oikeudet yhteiskunnassamme toteutuvat ja miten niitä voitaisiin entistä paremmin edistää. 


Kenelle kirja on suunnattu?


Julkaisu on yleistajuinen, ytimekäs ja kohdistettu ennen kaikkea päättäjille ja suurelle yleisölle. Toivomme, että kirjaa voivat kuitenkin hyödyntää myös lasten parissa työskentelevät ammattilaiset ja viranomaiset, opiskelijat ja perheet sekä vammaiset ihmiset itse. 

 

Millaisia tekstejä haluamme?


Olemme saaneet vammaisalan asiantuntijoilta ehdotuksia kirjan näkökulma-artikkeleiksi. Nyt haemme julkaisuun lisää erityisesti tutkimusperustaisia kirjoituksia, jotka käsittelevät aihetta eri tieteenalojen näkökulmista. Erityisen tervetulleita ovat artikkelit, jotka välittävät lasten ja nuorten kokemustietoa. Artikkeleilta edellytetään vahvaa tutkimusetiikkaa ja selkeää ilmaisua. Koska teos on suunnattu myös suurelle yleisölle, pyydämme kirjoittajia vapautumaan tiukasta akateemisesta ilmaisutavasta.


Mihin kirjaa käytetään? 


Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Valtuutetun sidosryhmien ja vaikutuskanavien kautta teos päätyy laajaan levitykseen ja päätöksentekijöille. Teoksessa julkaistaville teksteille on odotettavissa merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus.


Tarkemmat ohjeet


Artikkelin voi kirjoittaa yksin tai ryhmässä. Maksamme artikkeleista pienen palkkion. Lopullisten tutkimusperustaisten artikkeleiden pituus on 3000-3500 sanaa (noin 10 liuskaa). Artikkelit eivät täytä vertaisarvioidun tieteellisen artikkelin kriteerejä, mutta niiden edellytetään olevan asiantuntevia ja perustuvan tutkittuun tietoon.


Lähetä noin yhden liuskan (max. 3000 merkkiä) mittainen tiivistelmä, jossa hahmottelet ehdotuksesi teokseen vammaisten lasten oikeuksista. Lähetä tiivistelmä sähköisellä lomakkeella 30.11.2020 mennessä: https://link.webropolsurveys.com/S/4474A1AB2F52CC75.  

Päätökset kirjan tulevista artikkeleista tehdään tiivistelmien perusteella ja kirjoittajille ilmoitetaan valinnasta 15.12.2020 mennessä.


Alustava aikataulu


Artikkeliehdotukset 30.11.2020
Kirjoittajavalinnat 15.12.2020
Kirjoitusaikaa 15.12.2020–31.3.2021
Lopulliset tekstit valmiiksi 15.5.2021 mennessä.
Kirja julkaistaan syyskuussa 2021.


Lisätiedot

 

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu 
[email protected]