Verkkouutinen 05.02.2013

Radio kuuluu myös lapsille
- Lapsiasiavaltuutettu rohkaisee radioalaa itsesääntelyyn

Lapsiasiavaltuutettu pitää myönteisenä kaupallisen radion alalla virinnyttä keskustelua itsesääntelystä lasten suojelun näkökulmasta. – Sekä mainonnan sijoittelua että puheohjelmistoa ja juontoja tulisi ajatella radiossa myös siltä kannalta, että kuulijoina voi olla alaikäisiä eli lapsia, muistuttaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

Lapsiasiavaltuutettu on käynyt asiasta keskustelua radioalan kanssa sekä antanut eduskunnalle lausunnon lasten suojelun näkökulmasta radiotoimintaan. Aihetta ovat antaneet lapsiasiavaltuutetun toimistoon viime vuosien aikana tulleet yhteydenotot kaupallisten radiokanavien lapsille sopimattomista sisällöistä.

– Sekä yksittäiset vanhemmat että vanhempainyhdistykset ovat ottaneet yhteyttä lapsille sopimattomista mainoksista sekä alatyylisestä "härskistä" juontopuheesta eräillä kaupallisilla kanavilla, lapsiasiavaltuutettu kertoo.

Kuvaohjelmalaki ei ulotu radioon

Mainontaa myös radiossa sääntelee kuluttajansuojalaki. Radio-ohjelmistoa ja juontopuhetta ei kuitenkaan koske kuvaohjelmalaki, joka antaa lastensuojelun pelisäännöt mm. televisio- ja elokuva-alalle.

– Radio-ohjelmista voi kannella Julkisen sanan neuvostoon mutta journalistien eettiset ohjeet eivät sisällä kovinkaan paljon lapsinäkökulmaa. Radioalan kannattaisi kehittää itsesääntelyä, koska se vähentäisi painetta lainsäädännön tai toimilupaehtojen kautta vaikuttamiseen, kuvailee lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula tilannetta.

– Lapsilla on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. Lapsella on myös oikeus tulla suojelluksi kehitystasolleen sopimattomalta ja haitalliselta aineistolta mediassa. Lisäksi vanhempien kasvatusvastuuta tulee kunnioittaa, Maria Kaisa Aula huomauttaa.

Mainonnan eettinen neuvosto korostaa julkaisijan vastuuta

Lapsi voi valita radiokanavan sen musiikkitarjonnan vuoksi, mutta altistuu samalla puheosuuksien tai mainosten sopimattomille sisällöille. Lapset saattavat myös joutua kuuntelemaan radiosta vain aikuisille suunnattuja sisältöjä tai sopimatonta kielenkäyttöä esimerkiksi kulkuvälineissä tai muissa julkisissa tiloissa ilman, että he tai heidän vanhempansa voivat vaikuttaa asiaan.

Lapsiasiavaltuutetulle tulleissa yhteydenotoissa kritisoitiin myös ohjelmaa, jossa suhtauduttiin myönteisesti kuritusväkivaltaan.

Mainonnan lainmukaisuuden ja eettisyyden valvontaa tekevät Suomessa Kuluttajavirasto sekä Mainonnan eettinen neuvosto. Mainonnan eettinen neuvosto antoi viime vuoden lopulla langettavan ratkaisun lapsille sopimattomasta erotiikkatuotteiden mainosten sijoittelusta kaupallisilla radiokanavilla.

Mainonnan eettinen neuvosto radiomainoksesta >> Samasta mainoksesta kansalaiset olivat viime vuoden mittaan lähettäneet kriittisiä viestejä myös lapsiasiavaltuutetulle.

Neuvoston mukaan erotiikkatuotteiden markkinointi sinänsä on sallittua, koska niiden myyntikin on sallittua, mutta tällaisella mainonnalla on kuitenkin rajansa. Kansainvälisen kauppakamarin markkinoinnin perussääntöjen mukaan lapsille tai nuorille kohdistetussa markkinointivälineessä ei saa markkinoida heille sopimattomia tuotteita.

Mainonnan eettinen neuvosto korostaa, että mainostajan ja mainoksen julkaisijan on mediavalinnoissaan otettava huomioon yhteiskunnallinen ja ammatillinen vastuunsa. Sama vastuu on sen mukaan myös medioilla.

Mainonnan vastuuta tulisi soveltaa myös radio-ohjelmiin

Lapsiasiavaltuutettu pitää mainonnan eettisen neuvoston linjausta myönteisenä ja toivoo, että se osaltaan kannustaa radioalaa itsesääntelyyn. Samaa lähestymistapaa tulisi soveltaa myös radio-ohjelmiin.

Lapsiasiavaltuutettu on korostanut lastensuojelun näkökulman ulottamista myös radioalalle viime marraskuussa lausunnossaan sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta eduskunnan sivistysvaliokunnalle.

Myös Yleisradion radiotoiminnasta lapsiasiavaltuutetulle on tullut useita kansalaisten yhteydenottoja. Näissä toivotaan lisää lapsille tarkoitettua ja lapsista kertovaa ohjelmaa radioon. Yhteydenottajat suhtautuvat hyvin kriittisesti Yleisradion päätökseen lopettaa lastenohjelmat radion ykköskanavalta.

Lapsiasiavaltuutettu toivoo, että lasten ohjelmat, lastenmusiikki sekä lasten ja nuorten ääni kuuluisivat Yleisradion kanavilla. Myös tämä ehdotus sisältyi lapsiasiavaltuutetun lausuntoon eduskunnalle viime syksynä.



Lapsiasiavaltuutetun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta
Lapsiasiavaltuutetun toimiston muistio tapaamisesta RadioMedian edustajan kanssa