Mediatiedote 03.06.2013

Lapsiasianeuvottelukunta: Lapsen oikeuksien päivä liputuspäiväksi

Lapsiasianeuvottelukunta esittää lapsen oikeuksien päivää 20. marraskuuta liputuspäiväksi. Neuvottelukunnan aloitteessa sisäministeri Päivi Räsäselle muistutetaan, että lapsilla ei ole omaa liputuspäivää. Sellainen on kuitenkin äideillä, isillä ja lukuisilla edesmenneillä suurmiehillä ja -naisilla.

– YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vuosipäivä on kaikkien lasten ihmisarvon tunnustava merkkipäivä. Liputus lisää lapsen ihmisoikeuksien tunnettuutta ja alleviivaa niiden yhteiskunnallista merkitystä, perustelee neuvottelukunnan puheenjohtaja, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

Lapsijärjestöt ovat ajaneet asiaa pitkään, ja viime vuosina useat tahot ovat ottaneet yhteyttä lapsiasiavaltuutettuun lapsen oikeuksien päivän saamiseksi liputuspäiväksi. Ajatus saa kannatusta myös lapsilta itseltään. Ehdotuksia asiasta ovat tehneet Plan Suomi säätiön lastenhallitus sekä Vantaan lasten vaikuttajaryhmä, joka osallistui neuvottelukunnan aloitteen valmisteluun.

Vantaan lasten vaikuttajaryhmä perusteli lapsen oikeuksien päivää liputuspäiväksi mm. seuraavasti:

• Koska lapset ovat niin ihania, hauskoja, rakkaita, iloisia ja kaikin puolin parhaita
• Koska ilman lapsia ei olisi aikuisia
• Koska äideillä ja isilläkin on oma juhlapäivä
• Vanhemmatkin muistaisivat, että lapsillakin on oikeuksia.
• Koska oikeudet ovat tärkeitä, jos "juhlisimme" niitä niin ehkä ne maat joilla ei ole lasten oikeuksia tajuaisivat, että ne ovat tärkeitä.
• Lastenpäivää vietettiin 1990-luvulla lokakuun ensimmäisenä maanantaina, mutta vuodesta 2002 on lapsen oikeuksien päivää vietetty 20. 11., joka on sekä YK:n lapsen oikeuksien julistuksen (1959) että YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen (1989) syntymäpäivä.

– Lapsen oikeuksien päivän vietto on vakiintunut marraskuulle ja se tulisi jo saada virallistettua liputuspäiväksi. Liputuspäivä on aina erityinen päivä. Se nostaa juhlittavan asian otsikoihin ja aktivoi kansalaisia järjestämään tapahtumia, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoo.

Lapsiasianeuvottelukunta esittää sisäministeriölle lapsen oikeuksien päivää ensisijaisesti ns. viralliseksi asetuksessa määritellyksi liputuspäiväksi tai toissijaisesti Valtiokalenterissa määritellyksi liputuspäiväksi.

Lapsiasianeuvottelukunta on lapsiasiavaltuutetun työn apuna toimiva asiantuntijaelin. Sen tehtävänä on lasten aseman ja oikeuksien sekä niitä koskevan viranomaisten yhteistyön edistäminen.

Lapsiasianeuvottelukunnan aloite: lapsen oikeuksien päivä liputuspäiväksi
Lisätietoa lapsiasianeuvottelukunnasta
Tiedotetta on korjattu 6.6.2013. Otsikkoa ja kärkeä on muutettu vastaamaan tarkemmin ehdotusta lapsen oikeuksien päivän määräämisestä joko viralliseksi tai kalenteriin merkityksi liputuspäiväksi.
Lisätietoja

Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu
[email protected]