Lapsiasiavaltuutetun tiedotteet 2010

null Lausunto HE 14/2009 laiksi kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain muuttamisesta

  •   Tilausohjelmapalvelun tekninen toteutus ja sen valvonta: alaikäisten ei tule voida hankkia internetistä tai matkapuhelimella kuvaohjelmia, joita heille ei lain mukaan voi myydä vähittäiskaupassakaan. Lain 4 a §:n perustelujen tulee toteutua eli palvelun tarjoajan tulee ottaa käyttöön tarjolla olevat tekniikat, joilla estetään alaikäisten pääsy heille haitallisiin sisältöihin. Tilausohjelmapalvelussa tulee soveltaa samoja K-merkintöjen ikärajoja kuin vähittäiskaupassa. Viranomaisten tulee valvoa palveluiden toteutusta.
  • Tv -yhtiöiden ohjelmien sisältöarvioinnissa ja ikärajamerkinnöissä käyttämän kriteeristön yhdenmukaisuus Valtion elokuvatarkastamon kanssa alle 15-vuotiaille soveltuvien ohjelmien osalta. Tähän vaikuttaa ohjelmien luokittelua tekevän henkilöstön asiantuntemus. Sisältöpalvelujen tuottajilta tulisi  edellyttää, että luokituksen ohjelmien haitallisuudesta tekee tehtäväänsä ja lasten kehitykseen perehtynyt, auktorisoitu henkilö.
  • Tv-yhtiöiden aktiivisuus muutoin valistaa katsojia ja etenkin lasten vanhempia lapsille haitallisten ohjelmien sijoittelusta,  ikärajamerkinnöistä sekä vanhempien omasta vastuusta. Myös lapsille tarkoitettujen ohjelmien osalta tulee ikärajasuositukset merkitä ohjelmiin, koska selvitysten mukaan myös osa etenkin kaupallisen television lastenohjelmista ei ole pienille lapsille sopivaa väkivaltaisten sisältöjensä vuoksi.
  • Palautekanavien toimivuus eli katsojien tulee voida antaa helpolla tavalla palautetta tv-kanavien toiminnasta etenkin lastensuojelunäkökulmasta.
  • Viestintäviraston tulee tiedottaa aktiivisesti yleisölle omasta roolistaan tv-kanavien valvonnassa.  Viestintäviraston tehtävä tv-yhtiöiden valvojana on huonosti yleisön ja esimerkiksi lasten vanhempien tiedossa.
  • Valtion Elokuvatarkastamolle tulee turvata riittävät voimavarat markkinoiden seurantaan, jälkivalvontaan sekä vanhempien, isovanhempien sekä lasten kanssa työskentelevien mediakasvatukseen.
Jatkokehitystarpeista audiovisuaalisen alan sääntelyssä lastensuojelunäkökulmasta Audiovisuaalisen alan ja kuvaohjelmien sääntelyn kannalta opetusministeriön sekä liikenne-ja viestintäministeriön tulee tehdä jatkossa läheistä yhteistyötä. Radio- ja tv-toimintalain ja kuvaohjelmalain tulee olla lastensuojelunäkökulmasta yhtäpitäviä. EU:n av-direktiivin täytäntöönpanon seurauksena tilausohjelmapalveluista tullaan säätämään myös radio- ja tv-toimintalaissa. Av-direktiivin toimeenpanoa koskeva lakiesitys annettanee eduskunnalle vielä tänä keväänä. Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö kehittää ns. vahvan tunnistamisen tekniikkaa koskevaa lainsäädäntöä internet- ja mobiiliympäristöön. Tämä on olennaista ajatellen alaikäisten asiakkaiden tunnistamista tilausohjelmapalveluissa.  Ministeriö on ilmoittanut, että myös vahvaa tunnistamista koskeva lakiehdotus aiotaan antaa eduskunnalle tämän kevään aikana. On tärkeä, että alaikäisten suojelemista mediasisällöiltä koskevaa lainsäädäntöä  yhdenmukaistetaan teknologiariippumattomaksi (tv, elokuva, video, on-demand -ohjelmat, vuorovaikutteiset kuvaohjelmat/pelit), kun kuvaohjelmalainsäädäntöä jatkossa perusteellisemmin uudistetaan.  Nykyiset aineistojen luokitus- ja lähetysaikoihin liittyvät järjestelmät ovat kirjavia ja kansalaisille varsin vaikeatajuisia.  Kansalaisten on myös vaikea hahmottaa  eri viranomaisten (Viestintävirasto, Valtion elokuvatarkastamo, osin Kuluttajavirasto) vastuita. Kuvaohjelmalakia, radio- ja tv-toimintaa koskevaa lakia ja osin kuluttajansuojalakia tulee tässä uudistustyössä tarkastella kokonaisuutena alaikäisten suojelun kannalta. Luokitusjärjestelmän kehittämisessä tulee arvioida hyviä kansainvälisiä käytäntöjä. Tällainen on etenkin Hollannin Kijkwijzer-järjestelmä, joka on medianeutraali ja sisältää ikärajoitusten lisäksi sisältösymbolit. Hallituksen esityksen perusteluissa mainitaan Valtion elokuvatarkastamon muuttamisesta Medianeuvostoksi. Samasta asiasta on kirjattu Vanhasen hallituksen 24.2 politiikkariihen johtopäätöksiin seuraavasti: " Lasten ja nuorten turvallisen mediaympäristön luomiseksi selvitetään medianeuvoston perustaminen lisäämään koulujen mediakasvatusta ja edistämään video- ja internettuottajien itsesäätelyä". Katson, että jatkotyössä tulee arvioida hallinnollisia ratkaisuja myös laajemmin. Kaikkein selkeintä olisi, että kaikkien av-alan toimijoiden valvonta lastensuojelunäkökulmasta keskitettäisiin yhteen yksikköön, esimerkiksi tulevaan Medianeuvostoon. Nykyisellään kuvaohjelmalain valvonnasta vastaa Valtion elokuvatarkastamo mutta tv-yhtiöiden valvonnasta Viestintävirasto. Jatkotyössä on tarpeen selvittää mahdollisuudet muodostaa esimerkiksi hallinnonalojen yhteinen toimielin, jonka tehtävänä on median itsesäätelyn valvominen, luokitusjärjestelmien kehittäminen ja niihin liittyvä koulutus, tutkimus, neuvonta ja mediakasvatuksen edistäminen. Sama elin voisi toimia myös "yhden luukun" palautekanavana, jonne kansalaiset voivat antaa palautetta ja myös tehdä valituksia sopimattomista tai laittomista aineistoista ilman, että heidän tarvitsee tietää, mikä hallinnollinen taho vastaa kunkin median säätelystä. Tällainen media-alaa koordinoiva keskus on hyvin tuloksin käytössä Hollannissa (NICAM) ja joiltain osin Ruotsissa (Medierådet) ja Iso-Britanniassa (Ofcom). Pidän tärkeänä myös, että sivistysvaliokunta seuraa tänä keväänä tiivisti liikenne- ja viestintäministeriön valmistelussa olevien EU:n av-direktiivin täytäntöönpanoa koskevan tv-ja radiolainsäädännnön muutoksen sekä sähköisten palveluiden ns. vahvaa tunnistamista koskevan lainsäädännön sisältöä. On tärkeä varmistetaa, että ne tukevat kuvaohjelmalain tavoitteita tilausohjelmapalveluiden järjestämisessä lastensuojelun kannalta. Jyväskylässä 13. päivänä maaliskuuta 2009 Maria Kaisa Aula Lapsiasiavaltuutettu

Tiedotteet vuonna 2011

 

 

  • 20.12.2011 Lapsiasianeuvottelukunta: Kuntauudistuksessa ennakoitava lapsivaikutuksia
     
  • 9.12.2011 Netistä tunnetukea yläkouluikäisille – viranomaistietoko vain aikuisille?
     
  • 8.12.2011 Ruotsi Suomea edellä kuritusväkivallan kitkemisessä
     
  • 29.11.2011 Lapsiasiavaltuutettu toivoo lisää voimavaroja kansalaisyhteydenottojen käsittelyyn
     
  • 25.11.2011 Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
     
  • 25.11.2011 Nuoret neuvonantajat pohtivat kuluttajavalistusta
     
  • 25.11.2011 Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
     
  • 17.11.2011 Lapsen oikeuksien päivän kannanotto rohkaisee parempaan arkeen
     
  • 17.11.2011 Lapset ja nuoret eivät aina tule kuulluksi ammattiauttajan vastaanotolla
     
  • 11.11.2011 Kasvata ilolla – kehu lapsi päivässä
     
  • 9.11.2011 Avoimet ovet lapsiasiavaltuutetun toimistossa 16.11.2011
     
  • 9.11.2011 Lapsen oikeudet osaksi vammaispolitiikkaa
     
  • 27.10.2011 Lapset ja nuoret ovat mukana lastensuojelun kehittämisessä Porin seudulla
     
  • 25.10.2011 Lapsipolitiikan koordinaatiota kehitettävä
     
  • 13.10.2011 Lapsen paras on aikuisen velvollisuus myös seurakunnassa
     
  • 5.10.2011 Nuoret tekivät käsikirjan huostaan otetuille
     
  • 29.9.2011 Lapsinäkökulma huomioon sairaaloiden suunnittelussa
     
  • 28.9.2011 Lapset osaavat arvioida terveydenhoidon laatua
     
  • 26.9.2011 Lapsiasiavaltuutettu tyytyväinen lapsinäkökulman vahvistumiseen vankeinhoidossa
     
  • 20.9.2011 Lapsinäkökulma vahvistuu vankeinhoidossa
     
  • 19.9.2011 Lapsiasiavaltuutettu hakee uusia nuoria neuvonantajaryhmäänsä
     
  • 13.9.2011 Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
     
  • 13.9.2011 Lasten ja nuorten kokemustieto hyötykäyttöön kunnissa
     
  • 12.9.2011 Monikielisyydessä on voimaa
     
  • 1.9.2011 Kuulovammainen lapsi haluaa saada tietoa ja tulla ymmärretyksi
     
  • 19.8.2011 Huomio kuulovammaisten ja viittomakielisten lasten oikeuksiin
     
  • 17.8.2011 "Ei tarvii esittää" - Koululaiset arvostavat oikeutta olla oma itsensä
     
  • 30.6.2011 Vapaudenriiston kohteeksi joutuneiden lasten oikeuksista on huolehdittava
     
  • 23.6.2011 Lapsiasiavaltuutettu ja järjestöt tyytyväisiä YK:n suosituksiin Suomelle
     
  • 21.6.2011 Lapsiasiavaltuutettu näkee hallitusohjelmassa paljon jatkuvuutta
     
  • 16.6.2011 Päättäjille käsikirja lapsiystävälliseen Suomeen
     
  • 16.6.2011 Yksin kasvamisen ja yksin kasvattamisen aika on ohi
     
  • 16.6.2011 Kasvatuksesta ei voi sanoutua irti
     
  • 10.6.2011 Kouluhyvinvointi ja lastensuojelun laatu YK-komitean huolena Genevessä
     
  • 10.6.2011 Pitääkö lapsen pärjätä yksin?
     
  • 7.6.2011 Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
     
  • 26.5.2011 Lapset ja nuoret tarvitsevat tietoa oikeuksistaan potilaana
     
  • 16.5.2011 Euroopan neuvosto selvittää sairaanhoidon lapsiystävällisyyttä
     
  • 11.5.2011 Lapset ja nuoret listasivat huolensa: Suvaitsemattomuus, aikuisuuden paine ja osallisuuden puute
     
  • 10.5.2011 YK-raportoija tapaa lapsia Jyväskylässä
     
  • 6.5.2011 Lapsen oikeuksista tietoa ja toimintaa päiväkoteihin
     
  • 7.4.2011 Päätösten vaikutukset lapsiin selvitettävä ennakkoon
     
  • 5.4.2011 Lapsen ihmissuhteille parempi tuki erotilanteissa ja lastensuojelussa
     
  • 4.4.2011 Johanna Kiili lapsiasiavaltuutetun toimistoon edistämään lasten ja nuorten osallistumista
     
  • 23.3.2011 Vankiperheiden lasten oikeuksista huolehdittava paremmin
     
  • 15.3.2011 Lapsiasia- ja vähemmistövaltuutettu suosittavat: Aikuisille paremmat valmiudet puuttua lasten ja nuorten kokemaan syrjintään
     
  • 28.2.2011 Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kyselystä Suomen Lasten Parlamentille
     
  • 11.2.2011 11.02.2011Lapsiasiavaltuutettu kieltäisi alkoholijuomien mielikuvamainonnan
     
  • 9.2.2011 YK-komitea kyseli oppilaiden hyvinvoinnista ja päihdeperheiden tuesta
     
  • 9.2.2011 Nuorten neuvonantajaryhmä suosittelee puolueille Lasten ja nuorten hallitusohjelmaa
     
  • 4.2.2011 Suorituspaineet ja yksinäisyys varjostavat lapsuutta ja nuoruutta
     
  • 2.2.2011 Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin
     
  • 24.1.2011 Kirsi Pollari aloitti Anne Hujalan sijaisena lapsiasiavaltuutetun toimistossa