Lapsiasiavaltuutetun tiedotteet 2010

null Lapsiasiavaltuutetun kirjelmä kunnille: Lasten ja lapsiryhmien yhdenvertaisuuteen kannattaa panostaa

Lasten ja lapsiryhmien yhdenvertaisuuteen kannattaa panostaa

Lapsiasiavaltuutetun kirjelmä Suomen kunnille 16.9.2021

Lukuisilla kunnan eri sektoreilla tehtävillä päätöksillä on suoria ja välillisiä vaikutuksia lapsiin. Kunnissa päätetään, millainen kasvuympäristö lapsilla on. Lapsiasiavaltuutettu haluaa muistuttaa kuntapäättäjiä siitä, että päätöksillä voidaan vaikuttaa lasten yhdenvertaisuuteen ja siihen, että ketään ei syrjitä mistään syystä.

Jokainen meistä on vastuussa siitä, että yhteiskunnassamme ei syrjitä lapsia. Kuntapäättäjillä vastuu ulottuu myös kunnalliseen päätöksentekoon. Kaikissa päätöksissä on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu. Tähän velvoittaa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus, joka on Suomessa voimassa lakina. Kaikki alle 18-vuotiaat ovat lapsia.

Kaikki lapset ovat yhdenvertaisia. Lapselle kuuluvat kaikki hänelle taatut oikeudet ilman minkäänlaista lapsen tai huoltajansa ominaisuuteen, asemaan tai toimintaan perustuvaa erottelua. Ketään ei saa syrjiä mistään syystä. (Lapsen oikeuksien sopimus, artikla 2)

Erilaiset lapsiryhmät kunnassa

Lapsen oikeudet eivät toteudu, jos päätöksenteossa keskitytään vain enemmistöön.  Jokaisessa kunnassa on erilaisia haavoittuvassa asemassa olevia lapsiryhmiä, ja heidän äänensä jää päätöksenteossa helposti kuulematta. Päätöksistä voi seurata syrjintää tahtomatta, jos asiaan ei kiinnitetä huomiota. Myös eri ikäiset lapset on otettava huomioon päätöksenteossa. Yhdenvertaisuuden huomioiminen on paitsi kunnan velvollisuus, myös tehokas keino ehkäistä syrjäytymistä ja raskaiden palvelujen tarvetta.

Lapsiasiavaltuutettu suosittaa kuntapäättäjiä lisäämään osaamistaan päätösten lapsivaikutusten arvioinnissa. Vaikutuksia arvioimalla voidaan tunnistaa myös oman kunnan lapsiryhmiä, jotka ovat muita haavoittuvammassa asemassa.

Lapsiasiavaltuutettu on saanut lapsilta toiveen, että kuntapäättäjät tapaisivat erilaisia lapsiryhmiä ja tutustuisivat siihen, mikä lapsille on tärkeää, miten erilaiset päätökset vaikuttavat heidän arkeensa ja miten lasten näkemyksiä voidaan huomioida päätöksenteossa. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa pyrkiä tapaamaan erilaisia lapsiryhmiä kunnassa. Myös lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten osaamista ja tietoa kannattaa hyödyntää.

Lasten yhdenvertaisuus käytännössä

Yhdenvertaisuus ei tarkoita yhtä paljon samaa kaikille. Kunnallisessa päätöksenteossa on mahdollista ja usein tarpeellistakin tehdä kohtuullisia mukautuksia ja myönteistä erityiskohtelua, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi käytännössä. Esimerkiksi koulukyytipäätöksiä ei voi tehdä vain perusopetuslain pohjalta, vaan on huomioitava myös yhdenvertaisuuslain asettamat vaatimukset. 

Lasten palveluissa on käynnissä ja valmisteilla merkittäviä uudistuksia, jotka toteutetaan kunnissa. Oppivelvollisuusikää on nostettu ja toisen asteen koulutus on muuttunut maksuttomaksi. Tämä tuo kuntiin useita uusia käytännön kysymyksiä, jotka liittyvät esimerkiksi koulutustarjontaan, koulumatkoihin ja asumiseen. Nämä tulee ratkoa siten, että lasten välinen yhdenvertaisuus toteutuu. 

Lasten ja nuorten vapaa-aikaan on panostettu ja harrastamisen Suomen mallin toteutukseen on saatu valtionavustusta useissa kunnissa. Lapsiasiavaltuutettu suosittaa toteuttamaan mallia siten, että yhdenvertaisuus ja haavoittuvassa asemassa olevien lapsiryhmien harrastusmahdollisuudet huomioidaan erityisesti.

Kunnissa on odotettu pitkään sote-uudistuksen lopullista toteutustapaa ja sen vaikutusta kunnan järjestämiin palveluihin. Lasten tarpeet eivät kuitenkaan voi odottaa uudistusta, vaan tarve on välitön. Lapsiasiavaltuutetun tukena toimivassa lapsiasianeuvottelukunnassa esitettiin yhteinen näkemys siitä, että panostusta tarvitaan nyt etenkin nuorten mielenterveyspalveluihin ja elämänhallinnan tukeen.

Tukea lasten syrjinnän vähentämiseen kunnassa

Jyväskylässä 16.9.2021

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

 

Jakelu: Suomen kunnat

Tiedoksi: HEUNI, lapsiasianeuvottelukunta, oikeusministeriö, tasa-arvovaltuutettu, yhdenvertaisuusvaltuutettu

Tiedotteet vuonna 2011

 

 

  • 20.12.2011 Lapsiasianeuvottelukunta: Kuntauudistuksessa ennakoitava lapsivaikutuksia
     
  • 9.12.2011 Netistä tunnetukea yläkouluikäisille – viranomaistietoko vain aikuisille?
     
  • 8.12.2011 Ruotsi Suomea edellä kuritusväkivallan kitkemisessä
     
  • 29.11.2011 Lapsiasiavaltuutettu toivoo lisää voimavaroja kansalaisyhteydenottojen käsittelyyn
     
  • 25.11.2011 Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
     
  • 25.11.2011 Nuoret neuvonantajat pohtivat kuluttajavalistusta
     
  • 25.11.2011 Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
     
  • 17.11.2011 Lapsen oikeuksien päivän kannanotto rohkaisee parempaan arkeen
     
  • 17.11.2011 Lapset ja nuoret eivät aina tule kuulluksi ammattiauttajan vastaanotolla
     
  • 11.11.2011 Kasvata ilolla – kehu lapsi päivässä
     
  • 9.11.2011 Avoimet ovet lapsiasiavaltuutetun toimistossa 16.11.2011
     
  • 9.11.2011 Lapsen oikeudet osaksi vammaispolitiikkaa
     
  • 27.10.2011 Lapset ja nuoret ovat mukana lastensuojelun kehittämisessä Porin seudulla
     
  • 25.10.2011 Lapsipolitiikan koordinaatiota kehitettävä
     
  • 13.10.2011 Lapsen paras on aikuisen velvollisuus myös seurakunnassa
     
  • 5.10.2011 Nuoret tekivät käsikirjan huostaan otetuille
     
  • 29.9.2011 Lapsinäkökulma huomioon sairaaloiden suunnittelussa
     
  • 28.9.2011 Lapset osaavat arvioida terveydenhoidon laatua
     
  • 26.9.2011 Lapsiasiavaltuutettu tyytyväinen lapsinäkökulman vahvistumiseen vankeinhoidossa
     
  • 20.9.2011 Lapsinäkökulma vahvistuu vankeinhoidossa
     
  • 19.9.2011 Lapsiasiavaltuutettu hakee uusia nuoria neuvonantajaryhmäänsä
     
  • 13.9.2011 Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
     
  • 13.9.2011 Lasten ja nuorten kokemustieto hyötykäyttöön kunnissa
     
  • 12.9.2011 Monikielisyydessä on voimaa
     
  • 1.9.2011 Kuulovammainen lapsi haluaa saada tietoa ja tulla ymmärretyksi
     
  • 19.8.2011 Huomio kuulovammaisten ja viittomakielisten lasten oikeuksiin
     
  • 17.8.2011 "Ei tarvii esittää" - Koululaiset arvostavat oikeutta olla oma itsensä
     
  • 30.6.2011 Vapaudenriiston kohteeksi joutuneiden lasten oikeuksista on huolehdittava
     
  • 23.6.2011 Lapsiasiavaltuutettu ja järjestöt tyytyväisiä YK:n suosituksiin Suomelle
     
  • 21.6.2011 Lapsiasiavaltuutettu näkee hallitusohjelmassa paljon jatkuvuutta
     
  • 16.6.2011 Päättäjille käsikirja lapsiystävälliseen Suomeen
     
  • 16.6.2011 Yksin kasvamisen ja yksin kasvattamisen aika on ohi
     
  • 16.6.2011 Kasvatuksesta ei voi sanoutua irti
     
  • 10.6.2011 Kouluhyvinvointi ja lastensuojelun laatu YK-komitean huolena Genevessä
     
  • 10.6.2011 Pitääkö lapsen pärjätä yksin?
     
  • 7.6.2011 Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
     
  • 26.5.2011 Lapset ja nuoret tarvitsevat tietoa oikeuksistaan potilaana
     
  • 16.5.2011 Euroopan neuvosto selvittää sairaanhoidon lapsiystävällisyyttä
     
  • 11.5.2011 Lapset ja nuoret listasivat huolensa: Suvaitsemattomuus, aikuisuuden paine ja osallisuuden puute
     
  • 10.5.2011 YK-raportoija tapaa lapsia Jyväskylässä
     
  • 6.5.2011 Lapsen oikeuksista tietoa ja toimintaa päiväkoteihin
     
  • 7.4.2011 Päätösten vaikutukset lapsiin selvitettävä ennakkoon
     
  • 5.4.2011 Lapsen ihmissuhteille parempi tuki erotilanteissa ja lastensuojelussa
     
  • 4.4.2011 Johanna Kiili lapsiasiavaltuutetun toimistoon edistämään lasten ja nuorten osallistumista
     
  • 23.3.2011 Vankiperheiden lasten oikeuksista huolehdittava paremmin
     
  • 15.3.2011 Lapsiasia- ja vähemmistövaltuutettu suosittavat: Aikuisille paremmat valmiudet puuttua lasten ja nuorten kokemaan syrjintään
     
  • 28.2.2011 Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kyselystä Suomen Lasten Parlamentille
     
  • 11.2.2011 11.02.2011Lapsiasiavaltuutettu kieltäisi alkoholijuomien mielikuvamainonnan
     
  • 9.2.2011 YK-komitea kyseli oppilaiden hyvinvoinnista ja päihdeperheiden tuesta
     
  • 9.2.2011 Nuorten neuvonantajaryhmä suosittelee puolueille Lasten ja nuorten hallitusohjelmaa
     
  • 4.2.2011 Suorituspaineet ja yksinäisyys varjostavat lapsuutta ja nuoruutta
     
  • 2.2.2011 Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin
     
  • 24.1.2011 Kirsi Pollari aloitti Anne Hujalan sijaisena lapsiasiavaltuutetun toimistossa