ILOISTEN LASTEN KYLÄSSÄ KAIKILLA ON HYVÄ MIELI


Tiedote 13/2009

Lapsiasiavaltuutetun kirjoituskilpailu ratkennut

Lapsiasiavaltuutetun alakoululaisille järjestämä valtakunnallinen kirjoituskilpailu on ratkennut. Kilpailuun osallistuneissa sadoissa tarinoissa iloisten lasten koulusta ja kylästä korostuivat asuinympäristön viihtyisyys ja se, että ketään ei kiusata.

- Kirjoitusten perusteella lapsille tuottaa iloa varsinkin mahdollisuus liikkua ulkona ja tehdä erilaisia asioita yhdessä perheen ja kavereiden kanssa, arvioi kilvan järjestelyistä vastannut ylitarkastaja Elina Nivala tuloksen julkistamistilaisuudessa Kajaanissa tiistaina.

- "Iloisten lasten kylässä kaikilla on hyvämieli. Lapset ottavat kaikki mukaan leikkeihin, aikuiset hymyilevät ja jopa koiran omistajatkin ovat iloisia. " Näin kirjoittaa Kajaanin Kätönlahden koulun kolmasluokkalainen Jenni Manninen. Hän oli toinen voittaja 1.-3 luokkien sarjassa. Jenni Mannisen kuvaamassa kylässä lapset keksivät mukavaa tekemistä ulkona kaikkina vuodenaikoina, eikä aika käy koskaan pitkäksi.

1.-3. luokkien sarjan toinen voittaja on Pyhäjoen Pirttikosken koulun kolmasluokkalainen Henna Möttönen. Hänen kirjoituksensa päähenkilö on matematiikasta ja jalkapallosta pitävä Santeri, joka jakaa karkit ja tekee läksytkin yhdessä kaverin kanssa.  Äidin työpäivä venyy pitkäksi, mutta illalla jaetaan koulupäivän kokemukset.

4.-6. luokkien sarjassa menestyivät kuudesluokkalainen Marija Merkurjeva Lahden yhteiskoulun 6 D -luokalta ja Paltamon Korpitien koulun 5. luokkaa käyvä Aino Toivonen. Merkurjevan kirjoituksen kertoja on Kiinasta adoptoitu Nelli, joka oppii ottamaan puheeksi ja ratkaisemaan hankaliakin asioita, kuten kiusaamisen.

Toivosen tarinassa on luonnonmukaisesti auringolla lämpiävä kylä ja pääroolissa sen onnellisille asukkaille satuja kertova puu. Satupuu opastaa kirjoittajan löytämään kymmenen asiaa, joista avautuu hyvän elämän salaisuus. Aino Toivosen kylässä myös lapset saavat päättää heille tärkeitä asioita. Näitä olivat esimerkiksi välituntien pituus, koulun ruokalista ja mitä pelejä pelataan liikuntatunnilla.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotisjuhlavuoden merkeissä peruskoulun 1.-6. -luokkalaisille järjestettyyn kilpailuun osallistui 424 kirjoitusta eri puolilta Suomea . Tuomarina toimivat lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula ja neljä Suomen Lasten Parlamentin jäsentä.

- Juhlavuoden teema on lapsen oikeus osallistua ja vaikuttaa. Halusin kirjoituskilpailulla kannustaa lapsia kertomaan itselleen mukavista ja iloisista asioista. Aikuisten on tärkeä kysyä suoraan lapsilta, mikä heille on tärkeää, Maria Kaisa Aula sanoo.

Voittaneet kirjoitukset julkaistaan lapsiasiavaltuutetun vuosikirjassa 2009. Lisäksi parhaiden tarinoiden tekijät kutsutaan saattajineen Helsinkiin tapaamaan opetusministeri Henna Virkkusta ja tutustumaan eduskuntataloon ja Korkeasaareen. Kilvan muita ansiokkaita kirjoituksia julkaistaan tämän vuoden aikana lapsiasiavaltuutetun Lasten sivuilla www.lastensivut.fi. Samasta osoitteesta löytyvät voittaneet tarinat.

Lisätietoja

Maria Kaisa Aula                                                                                                          Ylitarkastaja Elina Nivala
[email protected]                                                                                             [email protected]