KASVATA ILOLLA JA YHTEISTYÖSSÄ!


Verkkouutinen 5.10.2012
Lapsen oikeuksien päivän teemana 20. marraskuuta on lapsen oikeus kasvatukseen. Päivän yhteistyöverkosto kannustaa kaikkia kasvattajia yhteistyöhön ja toimimaan yhdessä lasten kanssa.

- Kasvatus-teemalla haluamme tukea kaikkien lasten parissa toimivien aikuisten hyvää yhteistyötä ja kumppanuutta sekä toimintaa lasten kanssa, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoo.

Koulun kannalta tärkeintä on hyvä yhteys lapsen vanhempiin tai huoltajiin. Kasvatuskumppanuutta tukevat myös yhteydet  muihin kunnan palveluihin, harrastustoimintaan, järjestöihin sekä seurakuntaan.

Aikaa lasten mielipiteille
Lapsiasiavaltuutettu on lähestynyt kouluja kirjeellä, jossa rohkaistaan valmistelemaan juhlapäivää yhteistyössä vanhempien, järjestöjen ja seurakunnan kanssa.  Hän neuvoo antamaan aikaa lasten omille arvokkaille mielipiteille ja tekemään ne näkyväksi,

- Aikuisten toimiva yhteistyö mahdollistaa yhteisen vastuun ottamisen lapsen hyvästä arjesta sekä toimii esimerkkinä hyvästä vuorovaikutuksesta myös lapsille., Maria Kaisa Aula muistuttaa.

Yhteisen juhlapäivän viettämistä edistää laaja joukko lasten ja nuorten järjestöjä, lapsiasiavaltuutettu, kirkko sekä myös Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Vinkkejä lapsen oikeuksien päivän viettoon
Uusi Kasvata Ilolla -esite, päivän teemoja sekä vinkkejä yhteiseen lapsen oikeuksien päivän viettoon löytyy osoitteesta www.lskl.fi/kasvatailolla
Uutta Kasvata ilolla -esitettä voit tilata painettuna Lastensuojelun Keskusliitosta osoitteesta [email protected]. Esitteen on rahoittanut opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lapsiasiavaltuutetun toimistosta ( [email protected]) voi myös tilata maksutta esitettä "Toteutuvatko oikeutesi? Tietoa ihmisoikeuksista lapsille ja nuorille". Siihen voi tutustua verkossa http://www.lapsiasia.fi/julkaisut/julkaisu/-/view/1805870
Lisää tietoa lapsen oikeuksista lapsille ymmärrettävällä tavalla sekä ideoita toimintaan löydät sivulta www.lastensivut.fi.

 

Lapsiasiavaltuutetun kirje kouluille