LAPSEN OIKEUDET 20 VUOTTA - LAPSILLA JA NUORILLA ON ASIAA PÄÄTTÄJILLE


Tiedote 19.11.2009

Sadat lapset ja nuoret eri puolilta maata kokoontuvat pääkaupunkiseudulle juhlimaan lapsen oikeuksien 20-vuotisjuhlaa. Suomen Lasten Parlamentin ja Suomen nuorisovaltuustojen liiton edustajat lähettävät omat viestinsä päättäjille päivän aikana. Tasavallan presidentti Tarja Halonen, eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ja arkkipiispa Jukka Paarma tapaavat lapsia Helsingissä sekä Habbon verkkoyhteisössä.

- Me lasten edustajathan voimme sanoa mielipiteemme melkein missä vaan ja milloin vaan, mutta on eri asia tulla kuulluksi, sanoo Suomen Lasten Parlamentin 13-vuotias puheenjohtaja Silva Järvinen.
- Jos olet päättäjä tai vaikuttaja, käytä aikaasi yhteiseen keskusteluun. Yhdessä saamme parempaa aikaan, hän kannustaa yhteistyöhön yli ikärajojen.

Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi paikalliset järjestöt ja seurakunta järjestävät tapahtumia monissa kunnissa. Ruotsinkielinen juhlaseminaari järjestetään Vaasassa.

Valtakunnallisia juhlallisuuksia vietetään Helsingissä ja Vantaalla, jonne arvioidaan saapuvan lähes tuhat lasta ja nuorta. Helsingissä kokoontuu Suomen Lasten Parlamentin noin 600 edustajaa ja Vantaalla arviolta 250 Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton edustajaa. Lisäksi noin 50 lasta ja nuorta kertoo näkemyksiä oikeuksistaan tasavallan presidentille Helsingissä.

20.11 tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun YK:n yleiskokous hyväksyi lapsen oikeuksien sopimuksen. Suomen eduskunta hyväksyi sopimuksen oikeudellisesti sitovaksi vuonna 1991.

Huipputapaamisten päivä
Juhlapäivä avataan Helsingissä Finlandia-talossa, jossa lapset ja aikuiset yhdessä sytyttävät lyhtyjä lasten osallistumiselle puhemies Sauli Niinistön, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataisen ja parlamentin puheenjohtaja Silva Järvisen johdolla.

Avajaiset käynnistävät samalla parlamentin juhlaistunnon, johon yli 200 kuntaa on lähettänyt lapsiedustajansa. Istunnossa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula nostattaa esiin lasten viestejä kunnista. Lapset palkitsevat lasten osallisuuden edistäjiä.

Avajaisten jälkeen Finlandia-talossa julkistetaan Sauli Niinistön ja arkkipiispa Jukka Paarman lapsen hyväksi tekemät päätökset sekä maamme lapsiystävällisin Kättä päälle -sopimus.

Verkkoyhteisö Habbossa puhemies Niinistö keskustelee 20 nuoren ja lapsen kanssa mm. syrjinnästä. Reaaliaikaista verkkokeskustelua seurataan kouluissa eri puolilla maata.

Maria Kaisa Aula, Tuula Haatainen sekä Suomen Lasten Parlamentin eduskunnan neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Thomas Blomqvist tapaavat lapsia ja nuoria myös Helsingin Happi-talossa. Tapaamisessa käsitellään mm. lasten ja aikuisten välisen vuorovaikutuksen merkitystä.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin palkitsee lastenkulttuurin tekijöitä sekä lasten taideharrastuksen ja kasvatuksen edistäjiä Säätytalossa Helsingissä.

Iltapäivällä Säätytalossa lapsi- ja nuorisoryhmät kertovat tasavallan presidentti Tarja Haloselle osallistumisen merkityksestä ja kokemuksistaan saada vaikuttaa asioihin. He nostavat esille mm. lasten ja nuorten kuulemisen päätöksenteossa, turvallisen koulun merkityksen sekä oppilaiden mahdollisuudet vaikuttaa koulun ilmapiiriin. Keskustelussa käsitellään myös nuorten ryhmien välisen yhteistyön tärkeyttä, erityisesti kehitysmaiden nuorten kanssa. Lisäksi lapset ottavat kantaa oppimateriaalin puutteeseen inarinsaamenkielisellä rap-esityksellä.

Suomalaisia uskontokuntia edustavat lapset luovuttavat presidentille USKOT-foorumin (Uskontojen yhteistyö Suomessa) lapsen oikeuksien julkilausuman. Siinä korostetaan lapsen oikeutta olla oma itsensä, lapsen oikeutta itseilmaisuun ja oikeutta kuulua omaan perheensä kulttuuripiiriin. Lisäksi korostetaan yhteiskunnan velvollisuutta tukea lasta ja tämän huoltajia ja vanhempia sekä suvaitsevaisuutta.

Juhlapäivän päätteeksi Habbossa bailataan lapsen oikeuksien sopimuksen LOS-bileissä. Klo 16.00-19.00 juhlintaan osallistuvat mm. Jyrki69, Paleface ja Signmark.

Kaikissa Suomen valtion virastoissa ja laitoksissa liputetaan päivän kunniaksi.

Lisätietoja Suomen tapahtumista löytyy kampanjan nettisivuilta www.lapsenoikeudet.fi , tapahtumakalenterista.

Lapsilla on omat oikeudet -kampanjan tavoitteena on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuuden ja vaikuttavuuden lisääminen.

Kampanjan toteuttavat yhteistyössä kansalaisjärjestöt, lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma, lapsiasiavaltuutettu sekä evankelisluterilainen kirkko.

Kuvamateriaalia: Finlandia-talon ja Säätytalon tapahtumien painokelpoiset valokuvat ja video ovat vapaasti ja ilman tunnuksia ladattavissa osoitteessa www.sttinfo.fi perjantaina 20.11 n. klo 16.00 alkaen.

Lisätietoja: Hanna-Mari Savolainen, Lastensuojelun Keskusliitto
[email protected]  tai p. 044 329 0029

Camilla Lehtinen, Lapsilla on omat oikeudet -kampanja
[email protected]  tai p. 040 718 1114

www.lapsenoikeudet.fi Kts. paikalliset tapahtumat tapahtumakalenterista,
siellä lisää tietoa mm. Vaasan ruotsinkielisestä seminaarista.