LAPSEN OIKEUKSIEN NÄKÖKULMA LASTEN JA NUORTEN OSALLISTUMISESTA KYSELYTUTKIMUKSIIN

Lapsiasiavaltuutetun lausunto Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen käyttöön  23.4.2012

Lapsiasiavaltuutetulta on pyydetty lausuntoa, jossa arvioidaan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja lapsen perusoikeuksien näkökulmasta lasten ja nuorten osallistumista heidän mielipiteitään ja kokemuksiaan selvittäviin kyselyihin.  Lausunto on liite Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (OPTULA) Nuorisorikollisyyskyselyä koskevaan tutkimuslupahakemukseen Helsingin kaupungin opetusvirastolle.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ehdottaa Nuorisorikollisyyskyselyn toteutusta siten, että 6. ja 9. -luokkalaisten vanhemmille lähetetään ennakkotiedote, jossa kerrotaan huoltajan mahdollisuudesta kieltää nuoren osallistuminen tutkimukseen. Kyselyyn osallistumiseen ei kuitenkaan edellytettäisi vanhempien aktiivista ennakkosuostumusta.

YK-sopimuksen ja perustuslain säädökset lasten oikeudesta osallistua ja vaikuttaa
Suomen eduskunta ratifioi vuonna 1991 YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen, jonka 12 artiklan 1 momentin mukaan "Sopimusvaltiot takaavat lapselle,joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti."
YK-sopimukseen sitoutuminen vaikutti vuonna 1995 uudistettuun Suomen perustuslakiin, jonka 6§:n 3 momentin mukaan

"lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti".
Tämä on puolestaan huomioitu 2000-luvulla useissa lainsäädäntöuudistuksissa, joissa on vahvistettu aikuisten velvollisuutta eri tilanteissa selvittää lasten mielipiteitä, kun heitä koskevia päätöksiä tehdään (nuorisolaki, lastensuojelulaki).
Lasten kokemustiedon merkitys tietoon perustuvan lapsipolitiikan tukena
Nuorisorikollisuuskysely ja Kouluterveyskysely ovat kansallisia tutkimuksia, joilla hankitaan lapsilta ja nuorilta heidän omaan kokemukseensa perustuvaa tietoa. Sen tarkoituksena on antaa päättäjille ja palveluiden suunnittelijoilla apua heidän työssään. Tämä tukee tietoon perustuvan lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämistä.

Lasten ja nuorten oman kokemustiedon merkitystä on viime vuosina ryhdytty entistä enemmän korostamaan. Päättäjien ja suunnittelijoiden tulee ottaa selvää myös lasten ja nuorten omista kokemuksista, jotta palvelut ja päätökset olisivat laadukkaita ja vaikuttavia.

Sekä OPTULAn Nuorisorikollisuuskysely että THL:n Kouluterveyskyselykin ovat valtion viranomaisten toteuttamia säännönmukaisia tiedonkeruita, joilla on keskeinen osuus suunnitellussa lasten hyvinvoinnin kansallisten indikaattoreiden kehitystyössä. Olennaista on varmistaa tutkimusten pitkät aikasarjat sekä tulosten edustavuus. Tämän on tarkoitettu palvelevan niin kuntia kuin valtiotakin lasten hyvinvoinnin seurannassa. Hallitusohjelmassa on sitouduttu lasten hyvinvoinnin tietopohjapolitiikan kehittämiseen v. 2011 raporttinsa jättäneen työryhmän suuntaisesti. [i]
Lapsen oikeus osallistua ja vanhempien kasvatusvastuu
Lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi ei sivuuta vanhempien ensisijaista kasvatusvastuuta, mutta velvoittaa vanhempia selvittämään lasten mielipiteitä kun he tekevät lapsia koskevia päätöksiä. Vanhempien tulee toimia lapsen edun mukaisesti ja julkisella vallalla on puolestaan velvollisuus viimesijaisesti vastata lapsen edun toteutumisesta.

Lapsen edun valvominen velvoittaa viranomaisia hankkimaan lapsilta ja nuorilta myös tietoa, joka kertoo tilanteista, joissa heidän vanhempansa tai muut aikuiset mahdollisesti käyttävät valtaansa väärin.  Lapsen edun arvioimisen näkökulmasta ei ole perusteltua se, että viranomaiset estävät heidän mahdollisuutensa tutkimustilanteessa kertoa kokemuksista joissa heidän ja heidän vanhempiensa intressit ovat voivat olla ristiriitaisia. Tästä syystä lapsen edun näkökulmasta ei myöskään ole perusteltua se, että vanhemmille annettaisiin lähtökohtainen oikeus estää lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua tutkimuksiin ja kyselyihin, joissa lasten ja nuorten arjen todellisuutta kartoitetaan.

Lasten yhdenvertaisuuden kannalta viranomaisten tulee toimia niin, että mahdollisimman monella ja erilaisista taustoista tulevalla lapsella ja nuorella on mahdollisuus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Näin ollen viranomaisten ei tule toimillaan edistää sitä, että esimerkiksi vanhempien välinpitämättömyyden, kiireen tai muiden satunnaisten syiden takia osalta lapsia tämä oikeus evätään.

YK:n lapsen oikeuksien komitea on erityisesti korostanut tarvetta luoda lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa väkivaltaa kartoittavia osoitinjärjestelmiä, joissa kysytään arjen tilanteista suoraan lapsilta ja nuorilta itseltään.

Lapsenhuoltolaki tulee tulkita perusoikeusmyönteisesti
Laki lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta on vuodelta 1983 eli se on säädetty ennen YK-sopimukseen sitoutumista sekä perustuslain uudistamista. Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuslaissa olevaa vanhempien oikeutta päättää lapsen henkilökohtaisista asioista tulee tämän vuoksi tulkita perusoikeusmyönteisesti uuden perustuslain valossa. [ii]
On asioita, joissa viimesijainen päätösvalta aina kuuluu vanhemmille, mutta on myös asioita, joissa on tarpeen antaa lapsille ja nuorille itselleen heidän ikä - ja kehitystasonsa mukaisesti kasvavaa itsenäistä päätösvaltaa. Lainsäädäännöstä voidaan mainita potilaslaki, joka antaa alaikäiselle tietyissä tilanteissa ja olosuhteissa mahdollisuuden jopa itsemääräämisoikeuteen terveydenhuollon palveluissa.

Perustuslaki ei määrittele tiettyä ikää, jonka jälkeen lasten mielipiteitä tulisi selvittää vaan se sidotaan lapsen kehitystasoon. Esimerkiksi lastensuojelulaki velvoittaa selvittämään kaiken ikäisten lastensuojelun piirissä olevien lasten mielipiteitä heitä itseään koskevien ratkaisujen tueksi. 12 vuotta täyttäneellä on mahdollisuus edustautua itsenäisesti myös oikeudessa ja muissa hallinnollisissa prosesseissa.

Alaikäisten osallistumisesta tutkimuksiin ei ole erikseen laissa määritelty muutoin kuin lääketiedettä palvelevien tutkimusten osalta. [iii] Lääketieteellisessä tutkimuksessa puututaan usein tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen. Tutkimuksen erityispiirteiden vuoksi on määritelty, että 15-vuotta täyttänyt voi osallistua tutkimuksiin omalla suostumuksellaan kuitenkin niin että huoltajaa asiasta informoidaan. Alle 15-vuotiailta edellytetään lääketieteelliseen tutkimukseen osallistuttaessa huoltajan suostumus, jonka kuitenkin edellytetään olevan alaikäisen oletetun tahdon mukainen.

Muuttuneen perusoikeussäännöstön valossa Tutkimuseettinen neuvottelukunta on vuonna 2009 laatinut ohjeet humanistis-yhteiskuntatieteelliseen sekä käyttäytymistieteelliseen tutkimukseen, jossa lapset ja nuoret ovat tutkimuskohteena [iv].  Neuvottelukunta on myös suositellut, että lasten ja nuorten osallistumisesta tutkimukseen myös säädettäisiin jatkossa lainsäädännössä niin, että se tukisi YK-sopimuksen ja perustuslain mukaista lapsen oikeutta osallistua ja vaikuttaa itseään koskeviin asioihin toteutuisi. Nykyiset käytännöt ovat olleet hajanaisia ja ohjeella pyritään tilannetta selkiyttämään.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeissa on suositettu, että näiden alojen tutkimuksen toteuttamiseen ei tarvitse pyytää huoltajan lupaa mikäli rehtori arvioi, että tutkimus tuottaa koululle hyödyllistä tietoa ja tutkimus voidaan toteuttaa osana koulun normaalitoimintaa. Lisäksi muutoin kuin koulun normaalitoimintana toteuttava alle 15-vuotiaisiin kohdistuva tutkimus voidaan toteuttaa jos huoltajaa informoidaan niin, että hänellä on mahdollisuus kieltää lasta osallistumasta tutkimukseen. Tässä ei edellytetä huoltajan ns. aktiivista ennakkosuostumusta. Lasten itsensä osalta osallistumisen tulee näissäkin tilanteissa olla vapaaehtoista eli perustua lapsen omaan suostumukseen. Tätä varten lapselle on annettava riittävästi tietoa.

Esimerkki nuorisorikollisuuskyselyä vastaavasta aiemmasta kyselystä on Poliisiammattikorkeakoulun ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2008 toteutettu ns. lapsiuhritutkimus, jossa selvitettiin lasten kokemaa väkivaltaa niin kotona, vapaa-ajalla kuin koulussakin.  Osallistujat olivat peruskoulun 6. ja 9. -luokkalaisia. Kyselyyn ei pyydetty vanhempien suostumusta vaan heitä informoitiin jälkikäteen tutkimuksesta. Kyselyn toteuttamisesta oli sovittu koulujen rehtorien tai kunnan sivistysjohdon kanssa. Nuorisorikollisyyskysely kohdistuu juuri samalle ikäryhmälle.  Aineisto ei mahdollista vastaajien tunnistamista eikä aineistoa liitetä rekisteritietoihin.

Johtopäätökset
Edellä olevan perusteella katson, että lapsenhuoltolain 4§:n tulkinta siten, että alaikäisten lasten osallistumiseen Nuorisorikollisuustutkimukseen (tai Kouluterveyskyselyyn) aina edellytettäisiin huoltajan aktiivista ennakkosuostumusta ei ole sopusoinnussa YK.n lapsen oikeuksien sopimuksen 12. artiklan eikä Suomen perustuslain 6§:n kanssa. Jos näin tehtäisiin, lasten ja nuorten kokemustietoa koskeva kansallinen tietopohja uhkaisi vinoutua eikä lapsilla olisi yhdenvertaisia mahdollisuuksia vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Tutkimustietoja hyödynnetään palveluiden suunnittelussa ja päätöksenteossa.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ehdottaa Nuorisorikollisyyskyselyn toteutusta siten, että 6. ja 9. - luokkalaisten vanhemmille lähetetään ennakkotiedote, jossa kerrotaan huoltajan mahdollisuudesta kieltää nuoren osallistuminen tutkimukseen.

Puollan esitettyä menettelytapaa tässä tilanteessa.

Katson kuitenkin, että Nuorisorikollisuustutkimus, joka palvelee kansallisesti tärkeitä tiedontarpeita, voitaisiin aivan perustellusti toteuttaa em. Tutkimuseettisen toimikunnan suosituksen mukaisesti osana normaalia koulutyötä. 15-vuotta täyttäneiden eli 9.luokkalaisten nuorten tulisi voida vastata kyselytutkimukseen omalla päätöksellään siten, että vanhempia informoidaan mutta heillä ei ole mahdollisuutta kieltää osallistumista. Myös alle 6.luokkalaisten osalta (12-13-vuotiaat) olisi tutkimuksen antama tieto huomioon ottaen hyvät perusteet toimia samalla tavalla eli ns. lapsiuhritutkimuksessa käytetyn toimintavan mukaisesti.

Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu