Lapsi mukaan töihin -päivän suosio jatkuu
Huomenna perjantaina 23.11. vietetään valtakunnallista Lapsi mukaan töihin -päivää jo kolmatta kertaa. Mukaan on ilmoittautunut lähes 800 työpaikkaa! Päivän suosio on siis jatkanut kasvuaan vielä entisestäänkin.
Lapset pääsevät mukaan töihin esimerkiksi Pöyry Oyj:llä, Tiedekeskus Heurekassa, Turku Energialla, sekä useissa virastoissa, ministeriöissä ja kunnissa. Keski-Suomen liitto vietti päivää jo toista kertaa, tänä vuonna etuajassa lapsen oikeuksien viikon maanantaina. Päivän ohjelma aloitettiin klo 15, jolloin koululaisetkin pääsivät osallistumaan.
– Maakuntajohtaja toivotti tilaisuuden aluksi lapset tervetulleiksi. Heille jaettiin henkilökunnan kuvallisia henkilökortteja vastaavat kortit, joihin he saivat itse piirtää kuvansa. Lapsille järjestettiin ihan oikea kokous, jonka aiheena oli tulevaisuuden liikenne. Sen lisäksi, että lapset saivat ideoida tulevaisuuden kulkuneuvoja, harjoiteltiin yhdessä kokoukseen osallistumista. Erityisesti nuijan koputtelu oli lasten mieleen! kertoo Laura Karjalainen Keski-Suomen liitosta.
Toista kertaa mukana ovat myös Lempäälän yrittäjät aamukahvitilaisuudellaan.
– Meillä on perjantaiaamuisin Lempäälässä Ideahuoneella yrittäjien aamukahvitilaisuus, jossa olemme ideoineet ja käynnistäneet monia yhteistyöverkostoja. Osallistujista on muodostunut monelle yrittäjälle työyhteisö, joten sinne sopii hyvin lasten tulla näkemään, kuinka yrittäjät verkostoituvat ja keskustelevat ajankohtaisista aiheista, kuvailee varapuheenjohtaja Pauliina Mäkelä Lempäälän Yrittäjistä.
Myös tapahtuman järjestäjät uskovat, että työpaikkojen kannustava ja työelämäkäytänteitä kehittävä ote takaavat sen, että työn ja perheen yhteensovittamisessa onnistutaan entistä paremmin.
– Lapsi mukaan töihin -päivä näyttää vakiinnuttaneensa asemansa osana lapsen oikeuksien viikon ohjelmaa. Lisäksi Lapsi mukaan töihin -päivä lähentää perheenjäseniä ja tarjoaa heille yhteisiä kokemuksia. Kiitämme jokaista mukaan lähtenyttä työpaikkaa, toteaa lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.
Lapsiasiavaltuutetun toimisto, työ- ja elinkeinoministeriö ja Lastensuojelun Keskusliitto ovat koordinoineet kampanjapäivän suunnittelua yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.
Lisätietoa: Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
p. 050 544 3757
lapsimukaantoihin.fi
lapsimukaantoihin.fi/osallistujat