Lapsi mukaan töihin -päivän suosio kaksinkertaistumassa viime vuodesta
Tiedote 23.11.2017Julkaisuvapaa heti
Järjestyksessään toista valtakunnallista Lapsi mukaan töihin -päivää vietetään huomenna perjantaina 24. marraskuuta. Päivää viettämään on ilmoittautunut jo yli 600 työpaikkaa. Viime vuonna vastaavaan aikaan ilmoittautuneita oli lähes puolet vähemmän.
Mukaan ovat ilmoittautuneet esimerkiksi Telia Finland Oyj, Suomen Punainen Risti, Tampereen teknillinen yliopisto, Rinta-Joupin Autoliike Oy, Destia Oy, Neste Oyj, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry sekä useat virastot, ministeriöt ja kunnat. Muun muassa Vaasan kaupunki on lähdössä nyt ensimmäistä kertaa mukaan päivän viettoon. Aloite päivään osallistumisesta tuli henkilöstöltä.
– Lapset ovat Vaasan kaupungille tärkeitä ja meille on myös työnantajana tärkeää, että lapset pääsevät tutustumaan vanhempiensa työpaikkoihin. Mukana päivän vietossa ovat muun muassa kaupungin viestintäpalvelut, varhaiskasvatus, lapsi- ja perhesosiaalityö, yhteispalvelupiste Kansalaisinfo sekä kuntatekniikka. Viestintäpalveluissa lapset pääsevät suunnittelemaan leikkimielisesti Vaasan kaupungille uuden logon ja miettimään uutta slogania, lupailee Vaasan kaupungin tiedotuspäällikkö Jenni Tuliniemi.
Tavaratalo Stockmann on mukana Lapsi mukaan töihin -päivässä jo toistamiseen.
– Meillä yli 70 lasta on tulossa huomenna vanhempiensa mukana töihin. Stockmann haluaa tällä tavoin huolehtia henkilöstön hyvinvoinnista. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on meille tärkeää. Tällainen tapahtuma on oikein mukava, eivätkä sen järjestelyt vaadi kohtuuttomia ponnisteluja. Ohjelman virallinen osuus on aamupäivällä, jolloin eri osastot järjestävät ohjelmaa lapsille, kertoo Stockmannin tiedottaja Kersti Airola.
Myös tapahtuman järjestäjät uskovat, että työpaikkojen kannustava ja työelämäkäytänteitä kehittävä ote takaavat sen, että työn ja perheen yhteensovittamisessa onnistutaan entistä paremmin.
– Lapsi mukaan töihin -päivän suosio ylitti odotuksemme moninkertaisesti jo viime vuonna ja nyt päivän tunnettuus ja suosio näyttäisi jopa kaksinkertaistuneen. Lapsi mukaan töihin -päivä lähentää perheenjäseniä ja tarjoaa heille yhteisiä kokemuksia. Kiitämme jokaista mukaan lähtenyttä työpaikkaa, toteavat lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila sekä Lastensuojelun Keskusliiton viestintäpäällikkö Juuli Hurskainen.
Lapsiasiavaltuutetun toimisto, työ- ja elinkeinoministeriö ja Lastensuojelun Keskusliitto ovat koordinoineet kampanjapäivän suunnittelua yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.
Lisätietoa:
Juuli Hurskainen
viestintäpäällikkö
Lastensuojelun Keskusliitto
p. 050 353 3480
Tuomas Kurttila
lapsiasiavaltuutettu
p. 050 544 3757
http://www.lapsimukaantoihin.fi/ http://www.lapsimukaantoihin.fi/osallistujat/
.