Lapsiasiavaltuutettu: Äitien huoleen jaksamisesta herättävä
Äitienpäivätiedote 10.5.2015Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaatii neuvoloihin ja työterveyshuoltoon vahvempaa huomiota äitien jaksamiseen.
– Neuvolatarkastuksia ei saa vähentää. Neuvoloiden kotikäyntejä on lisättävä. Työterveyshuoltoon on kehitettävä toimivat mallit työhön palaavan äidin tukemiseksi, esittää lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.
Ainoastaan puolet äideistä kokee voivansa riittävän hyvin vuoden kuluttua lapsen syntymästä pystyäkseen yhdistämään työn ja perhe-elämän.
– Uutta hallitusohjelmaa valmistelevien puolueiden on otettava työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen vahvasti mukaan strategiseen hallitusohjelmaan. Työurien pidentäminen tapahtuu kestävästi vain työelämän laatua parantamalla ja ottamalla huomioon työntekijöiden elämäntilanteet. Pienten lasten äideistä noin 40 prosenttia kokee huolta jaksamisestaan. Yhtenä merkittävä syynä on työn ja perheen yhteensovittaminen. Oleellista on kuitenkin tunnistaa, että työssäkäyvät vanhemmat kokevat huolta omasta jaksamisestaan harvemmin kuin työelämän ulkopuolella olevat. Työ vähentää vanhemmuuden huolia, mikäli työn ja perheen yhteensovittamisessa onnistutaan, päättää lapsiasiavaltuutettu Kurttila.
Lisätietoja:
Tuomas Kurttila
lapsiasiavaltuutettu
p. 050 544 3757
Lähteitä:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Lapsiperheiden hyvinvointi 2014
Työterveyslaitos: Perhevapaalta takaisin työelämään - erilaiset ratkaisut erilaisissa perhe- ja elämäntilanteissa