LAPSIASIAVALTUUTETTU AVAA NETTISIVUT LAPSILLE

Tiedote 17/2007 (13.11.2007)


Lapsiasiavaltuutettu on avannut lapsille omat, osallistumiseen rohkaisevat nettisivut osoitteessa www.lapsiasia.fi > lasten sivut. Sivuilla kerrotaan YK:n lasten oikeuksista. Lapset ovat itse suunnitelleet sivuja lapsiasiavaltuutetun toimiston ja Jyväskylän yliopiston Agora Centerin yhteistyö-hankkeessa.

Lasten oikeudet tulevat sivuilla tutuiksi Sisu-kissan opastuksella.  -  Idea sivuilla seikkailevasta Sisu-kissasta on peräisin lapsilta, ja lapset ovat myös tehneet sivustolle tehtäviä eri aiheista, kertoo tutkija Tuula Nousiainen Agora Centeristä. Lapsia osallistava suunnittelu kuuluu Jyväskylän yliopiston tutkimusaiheisiin.

Lasten osallistumisen edistäminen on päätavoitteena kun sivustoa ryhdytään käyttämään. Lapset kertovat itseään kiinnostavista aiheista, kuten harrastuksista, ja tuovat esiin näkökantojaan ajankohtaisista asioista. Sivusto tukee lasten keskinäistä keskustelua sekä mielipiteiden välittämistä lapsiasiavaltuutetulle. Sivut tekevät YK:n lasten oikeuksia tutuiksi myös piirrosten, äänestysten ja pienten haastattelujen avulla.

Lapset haastattelevat sivuilla aikuisia päättäjiä. Ensimmäisenä on vuorossa eduskunnan puhemies Sauli Niinistö marraskuun lopulla.

Sivuille toivotaan mukaan paljon aktiivisia koululuokkia ja muita lapsiryhmiä keskustelemaan ja osallistumaan. Aikuistenkin kannattaa tutustua sivuihin.

- Lapsia kuuntelemalla aikuiset voivat oppia lasten arvojärjestyksestä ja siitä, mistä lasten arkinen hyvinvointi muodostuu. Lasten mielipiteiden kuuleminen antaa lapsille kokemuksen siitä, että heitä ja lapsuutta arvostetaan, toteaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

Sivuilta löytyvällä Sisu-kissan koristamalla sähköisellä postikortilla voi levittää tietoa lasten oikeuksista vaikkapa mummille, kummille tai kaverille.

Lapsiasiavaltuutetun lapsille suunnattuja nettisivuja on mahdollista linkittää muiden samantapaisten sivujen yhteyteen. Toivomme linkittämisestä ilmoitusta osoitteeseen [email protected].

Liitteenä on Lasten sivuilla seikkaileva, lasten oikeuksia esitteleva Sisu-kissa sähköisesti. Kuvaa voi käyttää vapaasti.

Lisätietoja:

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, Lapsiasiavaltuutetun toimisto, p. 09 160 73985, [email protected]
Suunnittelija Päivi Tuononen, Lapsiasiavaltuutetun toimisto, p. (09) 160 73989, [email protected]
Dosentti, Agora Game labin johtaja Marja Kankaanranta, Koulutuksen tutkimuslaitos ja Agora Center, [email protected]
Tutkija Tuula Nousiainen, Agora Center, [email protected]

Lasten sivujen valmistamiseen osallistuivat: -  Lapsiasiavaltuutetun toimisto, Jyväskylä
-  Agora Centerin Game Lab, Jyväskylä
-  Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylä
-  Mäntykallion koulu, Jämsänkoski
-  Jyväskylän normaalikoulu, Jyväskylä
-  Halssilan koulu, Jyväskylä
-  Kortepohjan jälkkäri, Jyväskylä
-  Fiskarin koulu ja esiopetusryhmät, Pohja
-  Tampereen Lasten Parlamentti
-  Kotkan Lasten Parlamentti

Poimintoja Lasten sivujen sisällöstä
Kommentti Lasten oikeuksien teemasta "Minulla on oikeus leikkiin, vapaa-aikaan ja lepoon":
Minulla on oikeus levätä ja leikkiä. Minulla on myös oikeus nukkua ja minä saan silloin leikkiä kun haluan ja joskus en saa jos pitää mennä jonnekkin tai jos mä en halua. Minä saan koulussa kertoa jos jotain kiusataan tai sit kotona tai jossain kylässä minulla on myös omaa aikaa.
- Kolmasluokkalainen Krista

Kommentti Lasten oikeuksien teemasta "Kaikki lapset ja nuoret ovat samanarvoisia":
Täällä Suomessa jotkut nuoret eivät osaa kunnioittaa ulkomaalaisia. Esimerkiksi venäläisiä haukutaan "ryssäksi", aasialaisia tai afrikkalaisia "neekeriksi" jne. Jotkut esim. joissain näytelmäharjoituksissa sanovat aasialaiselle pojalle: "Sinä saat esittää tyttöä koska näytät tytöltä".
- Kuudesluokkalainen Nick

Kommentti "Miten olisi mukava viettää lasten oikeuksien päivää 20. marraskuuta?"
Juhlitaan kunnolla. Kaupunki järjestäis keskustaan kaikkee ohjelmaa, kojuja ja hinnat halvenis.
- Nimimerkki "Jullero"