Lapsiasiavaltuutettu: Hallitus ja eduskunnan enemmistö toimivat häpeällisesti

Tiedote 15.12.2017,
Julkaisuvapaa heti

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pitää vastuuttomana eduskunnan päätöstä vähittäismyyntiin sallitun alkoholin prosenttirajan nostosta 5,5 prosenttiin nykyisestä 4,7 prosentista.

– Päätös kertoo maan hallituksen ja eduskunnan enemmistön tahdon. Se on vastoin lapsen etua. Maa, jonka parlamentin päättäjien enemmistö rikkoo räikeästi lapsen etua, lisää perheiden kärsimyksiä ja sälyttää tästä aiheutuvat kasvavat kulut kansalaisille, on vailla pitävää pohjaa. Nämä päättäjät ovat vastuuttomia ja heikentävät Suomen ja sen lasten tulevaisuutta. Nämä päättäjämme eivät vaivaa itseään tosiasioilla ja lasten elämällä, Kurttila toteaa.

Lapsiasiavaltuutettu kiinnitti lausunnossaan eduskunnalle hallituksen esityksestä alkoholilaiksi huomiota Kouluterveyskyselyn tuoreisiin tuloksiin (2017), jotka kertovat viikoittaisen alkoholin käytön lisääntyneen yläasteikäisillä, lukiolaisilla että ammatillisessa koulutuksessa olevilla.

– On kuvaavaa, että pääministeri Sipilä, maan hallitus ja eduskunnan enemmistö päättävät lisätä alkoholin saatavuutta ja vahvuutta tilanteessa, jossa nuorten alkoholinkäyttö lisääntyy. Vastuutonta, arvotonta ja typeryyden osoitus, Kurttila arvioi.

Lapsiasiavaltuutettu pitää välttömättömänä, että hallitus antaa eduskunnalle pikaisesti esityksen lisämäärärahoista lastensuojeluun, koulujen oppilas- ja opiskelijahuoltoon, poliisille, turvakodeille sekä päihdepalveluille. Tässä puhutaan satojen miljoonien korjaavien kulujen kasvusta. Häpeällistä, Kurttila päättää.

Lisätietoja:
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
p. 050 544 3757

Lapsiasiavaltuutetun asiasta antama lausunto
Kouluterveyskysely 2017, indikaattori ”Käyttää alkoholia viikoittain"