Lapsiasiavaltuutettu: Intersukupuolisten lasten oikeuksia vahvistettava

Tiedote 31.8.2016
Julkaisuvapaa heti

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila esittää, että Suomessa käynnistetään intersukupuolisten lasten hoitosuositusten valmistelu.

– Suomessa syntyy vuosittain arviolta kymmenkunta lasta, joiden sukupuolta on vaikea määritellä. Kyseessä on synnynnäinen tila, jossa yksilön fyysiset sukupuolta määrittelevät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti miehen tai naisen. Lääketieteellisiä interventioita muissa kuin välittömästi terveyttä vaarantavissa tilanteissa tulisi välttää. Esteettisen kirurgian taustalla ovatkin enemmän aikuisten pelot kuin lapsen etu, Kurttila toteaa.

Lapsiasiavaltuutettu Kurttila esittää sosiaali- ja terveysministeriölle valmistelun käynnistämistä hoitosuositusten antamiseksi intersukupuolisia lapsia koskien.

– On tärkeää vahvistaa intersukupuolisten lasten itsemääräämisoikeutta. Lapsen ulkoisia sukupuoliominaisuuksia muokkaavat toimenpiteet pitäisi toteuttaa vasta, kun lasta pystytään asiassa kuulemaan. Tärkeää on myös tunnistaa, että kaikille vanhemmille jo synnytysvalmennuksessa puhutaan intersukupuolisista lapsista. Tämä vaatii ammattilaisilta herkkyyttä tunnistaa intersukupuolisten lasten todellisuus ja oikeudet, Kurttila pohtii.

Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) antoi huhtikuussa kannanoton intersukupuolisten lasten hoidosta. Lapsiasiavaltuutetun toimisto järjesti huhtikuussa pyöreän pöydän keskustelun Intersukupuoliset lapset ja hoitokäytännöt -aiheesta.

Lisätietoja:
Tuomas Kurttila
lapsiasiavaltuutettu
p. 050 544 3757