LAPSIASIAVALTUUTETTU KEMPELEEN KUNNAN VIERAANA KESKIVIIKKONA 16. KESÄKUUTA


Tiedote 14.6.2010

Kutsu tiedotusvälineille

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula tutustuu Kempeleen kunnan Hyvän kasvun strategiaan ja lasten osallistumisen toimintamalliin keskiviikkona 16. kesäkuuta. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan tilaisuutta, joka alkaa klo 14 Kempeleen kunnantalolla.

- Lasten, nuorten ja perheiden palveluita on tärkeä kehittää hallinnonalarajat ylittäen ja yhdessä vanhempien kanssa. Palveluista saadaan parempia, kun otetaan selvää myös lasten omista näkökulmista. Kempeleen kunnan tavoitteet lasten hyvinvoinnin edistämisessä ovat myös valtakunnallisesti ajatellen kiinnostavia, kertoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

Kempeleen kunnan suunnitelmista kertovat itsehallintovaliokunnan puheenjohtaja Kristiina Hänninen, projektipäällikkö Pentti Rautakoski ja valtuuston puheenjohtaja Anu Leivo. Lapsiasiavaltuutettu tutustuu myös Kempeleen Pikkuparlamentin toimintaan. Pikkuparlamentti on Kempeleen kunnan toimintamalli lasten ja nuorten osallistumisessa. Sen jäsenenä on 17 eri kouluja edustavaa lasta ja nuorta.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula kommentoi Kempeleen kunnan suunnitelmia sekä kertoo  lasten ja nuorten näkökulmista palveluiden kehittämiseen.

Kempeleen kunnan asukkaista 31,5 prosenttia on alle 18-vuotiaita. Kunnan henkilöstön enemmistö työskentelee lasten, nuorten ja perheiden palveluissa. Kunnan menoista lähes puolet käytetään lasten, nuorten ja perheiden palveluihin.

Lisätietoja vierailusta antaa Kempeleen kunnan hallintojohtaja Virva Maskonen puh. 044-497 2238 tai 08-558 72203. Haastatteluasioissa voi ottaa yhteyttä myös suoraan lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulaan puh. 050- 530 9697.