Lapsiasiavaltuutettu: Lastensuojelua ei tehdä Instagramilla
Tiedote 2.2.2016Julkaisuvapaa heti
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila korostaa, että lastensuojelu toimii Suomessa lapsen parhaaksi. Mikäli asiakas ei ole Suomessa tyytyväinen lastensuojeluun, häntä auttaa esimerkiksi jokaisessa kunnassa toimiva sosiaaliasiamies, jonka tehtävänä on toimia asiakkaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi. Oleellista on, että lastensuojelusta vastaavat hyvin koulutetut ja osaavat ammattilaiset.
- Arvioni mukaan monenkeskinen yhteistyö lapsiasioissa on vahvistumaan päin. Viranomaisten väliset yhteydet ovat tiiviit ja ne perustuvat lastensuojelussa asiantuntijoiden toimintaan. Pidän erikoisena, että tiedotusvälineisiin tuodaan voimallisesti yksittäisten lasten tilanteita. Tämä vaarantaa lapsen kasvua ja kehitystä sekä luo painetta koko perheelle. Tällainen toiminta on vastuutonta ja epäammattimaista. Lastensuojelua ei tehdä Instagram-tilillä, toteaa Kurttila.
Suomessa lapsen huostaanotossa lapsen etnisellä taustalla ei ole merkitystä. Vuonna 2015 Euroopan Neuvosto käsitteli kansanedustaja Olga Borzovan asiantuntevan ja perusteellisesti valmistellun raportin, johon hän keräsi selvitystään varten yli kahden vuoden ajan tietoja lähes kolmestakymmenestä Euroopan neuvoston jäsenmaasta. Osana työtään Borzova vieraili myös Suomessa.
Borzova toteaa raportissaan vakuuttuneensa asiantuntijakuulemisten perusteella siitä, etteivät maahanmuuttajaperheet ole sosiaaliviranomaisten silmätikkuina. Sen sijaan huostaanottoja tehdään Suomessa suhteessa enemmän perheistä, joiden sosioekonominen asema on heikko tai joissa on vain yksi vanhempi.
Venäjän lapsiasiavaltuutettu on käsitellyt tänään Instagram-tilillään yksittäistä lastensuojelutapausta Suomesta.
Tositarinoita Suomen lastensuojelusta venäjäksi: www.lastensuojelu.info/ru/
Lisätietoja:
Tuomas Kurttila
lapsiasiavaltuutettu
p. 050 544 3757