LAPSIASIAVALTUUTETTU VAATII PUOLUEETONTA TUTKINTAA 8-VUOTIAAN TYTÖN KUOLEMASTA


Mediatiedote 3.9.2012
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula vaatii laajaa, puolueetonta tutkintaa 8-vuotiaan tytön kuolemaan
Helsingissä johtaneesta tapauksesta.

- Rikostutkinnan ja oikeuskäsittelyn lisäksi on arvioitava laajemmin eri viranomaisten toimintatapoja sekä yhteistyön toimivuutta. Laajemmasta tutkinnasta voitaisiin ottaa opiksi ja uudistaa lapsi- ja perhepalveluiden toimintamallia, ammattilaisten koulutusta ja tarpeen mukaan myös lainsäädäntöä niin että vastaava ei pääsisi toistumaan, lapsiasiavaltuutettu korostaa.

Vertauskohtaa voi hakea Englannista, jossa 2000-luvun alkupuolella lastensuojeluasiakkaana ollut lapsi kuoli viranomaisten virhearvioiden seurauksena. - Victoria Climbien tapauksesta tehty parlamentaarinen tutkinta johti Englannissa laajoihin uudelleenarviointeihin myös lainsäädännössä, palveluiden rakenteissa ja johtamisessa, Maria Kaisa Aula kertoo.

Suomessa vastaavia tutkintoja on tehty suuronnettomuuksista. - Tämän tapauksen laajempaa tutkintaa puoltaa se, että poikkeuksellisen monet viranomaiset olivat jo asian kanssa tekemisissä, lapsiasiavaltuutettu perustelee.

8-vuotiaan tytön kuolemaan Helsingissä viime toukokuussa johtaneesta tapahtumien kulusta on kerrottu julkisuudessa rikoksen oikeuskäsittelyn yhteydessä. Lastensuojelun lisäksi tilanteeseen oli kytkeytynyt tytön vanhempien eron jälkeinen huoltajuusratkaisu. Lapsen oirehtimista oli arvioitu terveydenhuollossa.  Koulu oli ottanut yhteyttä lastensuojelun sosiaalityöhön.  Lapsi oli ollut sijoitettuna sijaishuollon yksikössä.

- Julkisuudessa olleen tiedon perusteella huomio kiinnittyy siihen, että monien viranomaisten toimista huolimatta, kukaan heistä ei ole päässyt lapsen kanssa sellaiseen luottamukselliseen vuorovaikutukseen, että hän olisi kertonut kotona kokemastaan kaltoinkohtelusta. Kokonaisuus ei hahmottunut yhdellekään toimijalle, lapsiasiavaltuutettu toteaa.

Suomessa on paljon laadukasta lastensuojelua mutta on myös parantamisen varaa. Lastensuojelun laatua pitäisi lapsiasiavaltuutetun mielestä arvioida säännönmukaisesti. Näin ei nykyisin tehdä.

- Valtiovallan tulee ottaa arvioinnin järjestämisestä vastuu, lapsiasiavaltuutettu vaatii.

Lapsiasiavaltuutettu korostaa, että lastensuojelun toimintatavoista pitää kyetä myös julkisesti keskustelemaan ilman että viranomaiset heti pakenevat salassapidon suojamuurin taakse.

- Toimintaperiaatteiden ja -mallien tasolla pitäisi kyetä kertomaan, miten vastaavissa tilanteissa yleensä toimitaan, lapsiasiavaltuutettu muistuttaa.

Lapsiasiavaltuutetun toimisto tulee julkistamaan syyskuun lopulla 120 sijaishuollossa olevan nuorten kokemuksista kertovan raportin, jossa suositellaan toimenpiteitä lastensuojelun ja sijaishuollon laadun parantamiseksi.

- Nuorten  suositukset korostavat lastensuojelun sosiaalityöntekijän vuorovaikutustaitoja, ajan antamista ja luottamuksen rakentamista lasten ja nuorten kanssa. Lasten ja nuorten omaa kokemusta ja tietoa tulee arvostaa enemmän lastensuojelutyössä, korostaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

8-vuotiaan tytön tapaus on saanut lukuisat kansalaiset ottamaan yhteyttä myös lapsiasiavaltuutetun toimistoon.

- Kansalaisia hämmentää, miten tällaista voi tapahtua Suomessa. Lasta rangaistaan kotona epäinhimillisesti eivätkä viranomaiset kykene sitä estämään. Kansalaiset pohtivat, menevätkö vanhempien oikeudet meillä lapsen oikeuksien edelle,  Maria Kaisa Aula kertoo saapuneista yhteydenotoista.

 

Lisätietoja

Lapsiasiavaltuutettu
Maria Kaisa Aula
0295163414
[email protected]