Verkkouutinen 10.04.2014
Lapsiasiavaltuutetun läksiäiskahvit yhteistyökumppaneille Helsingissä ja Jyväskylässä
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula kiittää yhteistyökumppaneitaan antoisasta yhteistyöstä vuosien mittaan.– Olemme yhdessä aikaansaaneet paljon lapsen oikeuksien edistämiseksi. Verkostojen avulla pienen toimistomme voima on moninkertaistunut, Maria Kaisa Aula kiittelee.
Maria Kaisa Aula tarjoaa virkakautensa päättymisen kunniaksi kakkukahvit Helsingissä lapsiasiavaltuutetun vuosikirjan 2014 julkistamisseminaarin jälkeen 25.4. sekä Jyväskylässä tiistaina 29.4.
Helsingin tilaisuus alkaa opetus- ja kulttuuriministeriön tiloissa Jukola -salissa, Meritullinkatu 10, perjantaina 25.4 klo 10.30. Julkistettava vuosikirja " Eriarvoistuva lapsuus - Lasten hyvinvointi kansallisten indikaattoreiden valossa" perustuu laajaan tilastoaineistoon sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.
Valtioneuvoston puolesta vuosikirjan ottaa vastaan peruspalveluministeri Susanna Huovinen. Kahvitarjoilu läksiäisten merkeissä on tilaisuuden päätteeksi noin klo 14-16.
Vuosikirjan julkistamisseminaarista saa lisätietoa täältä . Lasten hyvinvoinnin tilaa ja tietopohjaa valottavan vuosikirjan teossa yhteistyökumppaneita ovat olleet opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Jyväskylän yliopisto.
Jyväskylän läksiäistilaisuus pidetään tiistaina 29.4. vappusimojen merkeissä lapsiasiavaltuutetun toimiston uusissa tiloissa Vapaudenkatu 58, 3. krs. (virastotalo Sinetti Urhonkadun kulmassa lähellä Matkakeskusta).
Ystävät ja yhteistyökumppanit ovat tervetulleita klo 13-16 välisenä aikana. Ohjelmassa on vapaamuotoista yhdessäoloa.