Lakivaliokunnalle 20.9.2010 Lakiesitys selkiyttää ja parantaa lasten asemaa ja oikeuksia Lapsiasiavaltuutettu kannattaa hallituksen esitystä, jossa  kaikki alle 18-vuotiaisiin lievät kohdistuneet pahoinpitelyt tulisivat rikoslain 21 luvun 16 §:ssä virallisen syytteen alaisiksi. Nykyisin virallisen syytteen alaisia eli asianomistajarikoksia ovat rikoslain mukaan alle 15-vuotiaisiin kohdistuvat lievät pahoinpitelyt. Lisäksi huoltajan alaikäiseen kohdistamat rikokset on erikseen (L oikeudenkäynneistä rikosasioissa) säädetty virallisen syytteen alaisiksi. Muutos parantaisi siis nykytilaan verrattuna erityisesti nuorten, 15 - 18 -vuotiaiden, oikeusturvaa myös muun kuin huoltajan heihin kohdistaman väkivallan osalta. Sääntelyn kokoaminen rikoslakiin selkiyttäisi vahvistaisi muutoin olemassa olevaa asiantilaa.   Samoin lapsiasiavaltuutettu kannattaa ehdotusta, jossa  läheiseen kohdistuneet rikokset tulisivat rikoslaissa virallisen syytteen alaisiksi. Tämä edistäisi lähisuhdeväkivallan ehkäisyä, mikä on myös lasten kannalta tärkeää. Vanhempien eli isän ja äidin välisen perheväkivallan näkeminen ja kokeminen on jo sinällään lasta vahingoittavaa, vaikka väkivalta kohdistuisikin toiseen vanhempaan eikä suoraan lapseen. Väkivallan näkeminen ja väkivaltaisessa ilmapiirissä eläminen voi aiheuttaa vakavia seurauksia lapsen mielenterveydelle. Tutkimusten mukaan jo aivan pieni vauva aistii väkivallan ja pelon ilmapiirin. Lisäksi tutkimustulokset Ruotsista osoittavat, että vanhempien välinen väkivalta lisää todennäköisyyttä myös lapsiin kohdistuvaan kuritusväkivaltaan. Myös suomalainen tutkimus osoittaa, että väkivalta on ns. perhetason ilmiö: myös Suomessa väkivaltaa ilmoittavat näkevänsä kotonaan erityisesti ne lapset, jotka itsekin joutuvat kotona väkivallan uhreiksi (Ellonen, Kääriäinen ym. 2008). Kaiken lapseen kohdistuvan ja lapsena lähipiirissä koetun väkivallan estäminen on lapsen tasapainoisen kasvun ja kehityksen kannalta tarpeellista. Tätä tavoitetta lakiesitys vahvistaa. Kuritusväkivallalla tarkoitetaan lapsiin kasvatustarkoituksessa kohdistettua väkivaltaa, joka on Suomessa kielletty vuonna 1984 (L lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta).  Lakiesitys ja sen perustelut vahvistavat viestiä siitä, että kuritustarkoitusta (eli vanhemman tavoitetta saada väkivalloin lapsi tottelemaan) ei tule pitää seikkana, joka oikeuttaisi soveltamaan lievän pahoinpitelyn tunnusmerkistöä. Esitys tukee YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen toteutumista Suomessa. Sopimuksen YK:n 19 artiklan mukaan lapsia tulee suojella kaikenlaiselta väkivallalta, vahingoittamiselta, pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä ja välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta. Valtion velvollisuus on ryhtyä toimiin lasten suojelemiseksi ja heidän oikeuksiensa turvaamiseksi. Lakiesitys on todettu oikeustilaa ja oikeusjärjestelmän toimintaa selkeyttäväksi ja tarpeelliseksi myös sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan vastaista kansallista toimintaohjelmaa laativassa työryhmässä, jonka puheenjohtajana on lapsiasiavaltuutettu. Työryhmän raportti luovutetaan ministeri Risikolle 22.10.2010. Työryhmässä on todettu, että vanhempiin kohdistuvilla rangaistuksilla on lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan vähentämisen kannalta ensisijaisesti ennalta ehkäisevä ja varoittava merkitys. Muilla toimilla on kuritusväkivallan ehkäisyssä toki olennaisempi merkitys. Teon rangaistavuus ja se, että kuritusväkivallan käytöstä annetaan tuomioita ja se että niitä uutisoidaan mediassa, on kuitenkin omiaan lisäämään tietoa lapsen oikeuksista ja lapsen ihmisarvosta. On tärkeää, että lapsiin kohdistuva väkivalta mielletään rikokseksi yhtä lailla kuin aikuisiin kohdistuva. Tavoitteena tulee olla se, että lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan suhtauduttaisiin myös asennetasolla yhtä kielteisesti kuin aikuisiin kohdistuvaan parisuhdeväkivaltaan. Nyt tämä ei ole tilanne. Parisuhdeväkivaltaan suhtaudutaan asennetasolla hyvin kielteisesti. Sen hyväksyi Lastensuojelun keskusliiton kyselyssä vuonna 2007 ristiriitojen ratkaisukeinona vain muutama prosentti vastaajista.  Sen sijaan lapsen ruumiillisen kurituksen kasvatuskeinona ainakin poikkeustapauksissa hyväksyviä oli vuonna 2007 (Lastensuojelun Keskusliiton kysely) 26 prosenttia kaikista vastanneista. Lapsiin kohdistuu enemmän väkivaltaa kuin aikuisiin Suomessa on ns. lapsiuhritutkimuksen myötä poikkeuksellisen kattavaa tietoa lapsiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä eli ns. kokonaisrikollisuudesta. Lapsiin kohdistuu kaiken kaikkiaan enemmän väkivaltaa kuin aikuisiin. Yleisintä on lapsiuhritutkimuksen mukaan perheenjäseneen kohdistuvan henkisen väkivallan näkeminen.  Nuorten keskinäinen fyysinen väkivalta, sisarukset mukaan lukien, on yleisempää kuin perheen sisäinen fyysinen väkivalta. Perheen jäseneen kohdistunutta fyysistä väkivaltaa on tutkimuksen mukaan todistanut 15 prosenttia lapsista ja nuorista viimeisen vuoden aikana. Isän tai äidin lapseen kohdistamaa väkivalta oli viimeisen vuoden aikana kokenut noin 8 prosenttia lapsista. Lapsiin ja nuoriin voi kohdistua fyysistä ja henkistä väkivaltaa myös laitoksissa tai palveluissa, joissa he ovat hoidettavana (päivähoito, koulu, lastensuojelulaitos).  Fyysinen väkivalta näissä yhteyksissä on tutkimustietojen mukaan varsin harvinaista, mutta sitä kuitenkin esiintyy. Seuraavassa kuviossa on kuvattu vuonna 2008 tehdyn kyselyn perusteella viimeisen 12 kuukauden aikana eri väkivallanmuotojen kohteeksi joutuneiden osuudet (%) vastaajista % eli lapsista ja nuorista (vastaajina yli 13 000 12- ja 15-vuotiasta koululaista): (Lähde: Ellonen, Kääriäinen, Salmi, Sariola: Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 2008.) Oikeusprosessin toimivuudesta lasten näkökulmasta Lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen kannalta on tärkeää, että oikeusprosessi toimii lapsiystävällisesti ja yhdenvertaisesti eri puolilla maata. Tämä koskee niin kuritusväkivaltaa (lievää väkivaltaa) kuin perheen ulkopuolelta lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tutkimukset osoittavat, että näin ei tällä hetkellä ole tilanne. Asiaa on selvitetty teoksessa:   Lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö . T  apausten tunnistaminen, rikosprosessi ja viranomaisten yhteistyö.  Ellonen, Noora ja Humppi, Sanna-Mari, Poliisiammattikorkeakoulu 2010. Tutkimuksen mukaan lapseen kohdistuvan väkivalta- tai hyväksikäyttörikoksen käsittely on riippuvainen ensinnäkin siitä, minkä viranomaisen kautta se on lähtenyt liikkeelle (sosiaalitoimi, terveystoimi, poliisi). Lisäksi oikeusprosessissa on vaihtelua eri puolilla maata siinä miten vakavasti poliisi ja syyttäjä suhtautuvat kuritusväkivaltaan. Yhteistyö esitutkintavaiheessa ei aina toimi riittävän hyvin niin että varmistettaisiin näytön kannalta tärkeät näkökohdat ja esim. asiantuntijahaastattelijan käyttö. Lapsiin perheen sisällä kohdistuvien pahoinpitelyrikosten tutkinta ei ole mukana samassa rahoitusjärjestelmässä kuin seksuaalirikokset joiden osalta valtio vastaa kustannuksista. Edunvalvojan määrääminen lapselle voi viedä prosessiin liittyvistä syistä hyvin pitkän ajan. Lisäksi on esimerkkejä tilanteista, joissa tuomioiden langettamisessa kulttuurisia näkökohtia on oikeusistuimissa voitu käyttää perusteena lievemmille tuomioille. Lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi on paikallista yhteistyötä lasten kanssa toimivien tahojen eli perhepalveluiden ja poliisin kanssa tarpeen laadullisesti parantaa edelleen. On tärkeää, että lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelevillä on taitoa tunnistaa lapsiin kohdistuva pahoinpitely. Heillä tulee myös olla riittävät mahdollisuudet konsultaatioon poliisin kanssa epäillessään pahoinpitelyä. Lasten kanssa toimivilla tahoilla tulee olla tiedossaan selvät pelisäännöt, miten asian kanssa edetään, ettei lapselle aiheudu enempää vahinkoa. Epätietoisuus saattaa esimerkiksi johtaa siihen, että vanhempien reaktioiden pelossa asia ohitetaan ja esimerkiksi rikosilmoitus jää tekemättä. Tietoa sekä lastensuojelu- että rikosilmoituksen tekemisestä on tarpeen jakaa edelleen eri tahojen perus- ja täydennyskoulutuksesssa. Myös lapsille ja nuorille itselleen tarvittaisiin matalan kynnyksen palveluita jota kautta lapsi tai nuori itse voi tehdä ilmoituksen häneen kohdistuneesta väkivalta - tai muusta rikoksesta. Nettipoliisi tarjoaa etenkin nuorille hyvän matalan kynnyksen palvelun.  Alakouluikäisten lasten osalta olisi syytä arvioida hätäkeskuksen 112-palvelun roolia.  Lapsille tulee myös antaa tietoa heidän oikeuksistaan väkivallattomaan elämään. Koulun yhteydessä toimivat terveyden- ja sosiaalitoimen palvelut (kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori) sekä näiden ammattilaisten tunnettuus koulussa on tältä kannalta tärkeää. Lapsen lähipiirissä toimivalla ammattilaisilla tulee olla tieto, miten toimitaan jos lapsi tuo rikosasian esille.  Nykyisin ei näin aina ole. Hallituksen esityksessä todetaan aivan oikein, että yksinomaan rikoslailla ei lähisuhdeväkivaltaa saada loppumaan.  Esimerkkinä voidaan ottaa tilanne, jossa lähisuhdeväkivallasta epäilty osapuoli vapautetaan syytteestä näytön puuttuessa. Kun asiassa on kuitenkin edetty tuomioistuimeen asti, on taustalla joka tapauksessa ongelmallinen perhetilanne. Tästä syystä myös vapauttavissa tuomioissa voisi olla tarpeen suosittaa perhe- tai parisuhdeterapiaa tai muuta vastaavaa tukitointa. Tukea vanhemmille heidän ongelmissaan sekä matalan kynnyksen tukea kotikasvatukseen Kuritusväkivallan vastaista toimintaohjelmaa laativa työryhmä on tehnyt kyselyn myös lapsille ja   nuorille keinoista joita he pitävät ensisijaisina lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan vähentämisessä. Vastaajia oli lähes 400. Lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan vähentämiseksi ensisijaista on antaa tukea vanhemmille heidän ongelmissaan (päihteiden käyttö, mielenterveysongelmat, uupumus, työn rasittavuus), jotta vanhemmat eivät purkaisi pahaa oloaan lapsiin. Esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelun saatavuus on tältä kannalta olennaista. Lisäksi kotikasvatuksen tukea ja neuvoja tulisi olla vanhemmille helposti saatavilla matalan kynnyksen palveluna (netti, puhelinpalvelu, neuvolan perhetyö, päiväkodin ja koulun perhetyö).    Kuritusväkivallan käyttö voi olla vanhemmille myös edelliseltä sukupolvelta periytyvä kasvatuskeino, jolloin tarvitaan tukea ja neuvoja rajojen asettamiseen ilman väkivaltaa.    Kohderyhmänä tulee olla erityisesti pienten lasten vanhemmat sekä myös erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmat.  Kuritusväkivalta kohdistuu yleisimmin pieniin lapsiin ja toisaalta lapsiin, joiden kasvussa on erityisiä haasteita vanhemmille (esim. oppimisvaikeudet, vammaisuus, pitkäaikaissairaus). Lapset itse toivovat saavansa tietoa oikeuksistaan ja väkivallan vähentämisestä koulusta ja toisaalta internetistä. Maahanmuuttajaperheissä lapsiin kohdistuu lapsiuhritutkimuksen mukaan enemmän väkivaltaa kuin muissa perheissä Suomessa. Maahanmuuttajille tulee antaa maahantulon yhteydessä ja kotoutumispalveluissa tietoa lapsen oikeuksista ja siitä, että kuritusväkivalta ei ole Suomessa sallittua. Useimmat maahanmuuttajat tulevat maista, joissa kuritusväkivaltaa ei ole vielä kielletty.  Tältä kannalta myös kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen sekä maahanmuuttajien omien järjestöjen sitouttaminen mukaan väkivallan vastaiseen toimintaan on tarpeellista. Kaiken kaikkiaan lapsiin kohdistuva lievä fyysinen väkivalta on viimeisten 20 vuoden aikana Suomessa vähentynyt selvästi. Kuritusväkivallan vähentämistä pohtinut työryhmä on asettanut tavoitteeksi hyvän kehityksen jatkumisen niin, että lasten kokeman fyysisen kuritusväkivallan esiintyvyys puolittuisi vuoteen 2012 mennessä vuoden 2008 tasosta. Lapsiuhritutkimuksen päätulokset lapsiin perheen sisällä kohdistuvan väkivallan yleisyydestä vuosina 1988 ja 2008 näkyvät seuraavasta kuviosta: Yhdeksäsluokkalaisten kokemukset äidin ja/tai isän käyttämästä väkivallasta ennen 14 vuoden ikää vuosina 1988 ja 2008, %-osuus vastanneista.  (Lähde Ellonen et. al 2008 ("lapsiuhritutkimus")). On syytä huomioida, että, vaikka lievä fyysinen väkivalta lapsia kohtaan on perheissä vähentynyt huomattavasti 20 vuoden aikana, ns.  symbolinen  väkivalta lapsia kohtaan (haukkuminen, nälviminen, uhkailu, murjottaminen) ei ole vähentynyt vastaavalla tavalla.  Vakava väkivalta lapsia kohtaan on onneksi Suomessa hyvin harvinaista mutta se ei ole myöskään olennaisesti vähentynyt 20 vuoden aikana. Myös tähän tulee väkivallan ehkäisytyössä kiinnittää huomiota. Jyväskylässä 20.9.2010 Maria Kaisa Aula lapsiasiavaltuutettu