Opetus-  ja kulttuuriministeriölle 12.10.2012
Taustaa
Tässä lausunnossa on tiivistetty lapsiasiavaltuutetun aiemmin suullisessa kuulemistilaisuudessa 5.10.2012 Helsingissä esittämät arviot.  Lisäksi lapsiasiavaltuutetun nuoret neuvonantajat ovat ottaneet kantaa taustamuistioon ja koulutuksen tasa-arvon edistämiseen.
Lapsiasiavaltuutettu on antanut 14.6.2012 aiemman lausunnon  työryhmälle. Työryhmä pyysi tuolloin arvioita koulutuksen tasa-arvon nykytilasta sekä ehdotuksia toimenpiteiksi, joilla vähennetään varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, toisella asteella ja korkeakouluissa koulujen ja alueiden välisiä eroja oppimistuloksissa sekä sukupuolen ja etnisen taustan vaikutuksia koulutukseen osallistumiseen sekä osaamiseroihin.

Uudessa taustamuistiossa (5.10 tilaisuuteen) koulutuksen tasa-arvon toimenpideohjelmaa valmisteleva työryhmä on esittänyt erilaisia vaihtoehtoja tasa-arvon edistämiseksi. Tässä lausunnossa lapsiasiavaltuutettu arvioi työryhmän taustamuistion ehdotuksia ja vaihtoehtoja suhteessa aiempiin omiin ehdotuksiinsa.

Lapsiasiavaltuutettu arvioi koulutuksen tasa-arvon edistämistä YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen näkökulmasta. Sopimus korostaa lasten yhdenvertaista kohtelua omasta ja vanhempien taustasta riippumatta, lapsen oikeutta kasvaa ja kehittyä yksilöllisesti täysiin mahdollisuuksiinsa, lapsen parhaan asettamista etusijalle julkisissa päätöksissä sekä lasten oikeutta osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi.

Lausunnossa käsittelen ensiksi lasten yleisen hyvinvoinnin suhdetta koulutuksen tasa-arvoon ja sen edellyttämiä toimia, joita raportti ei huomioi riittävästi. Sen jälkeen tuon esille lasten oikeuksien kannalta myönteiset uudistusehdotukset, joita väliraportti sisältää. Nuortenn neuvoantajien kommentit keskittyivät opinto-ohjaukseen, peruskoulun ja toisen asteen nivelvaiheeseen sekä opetusmenetelmien monipuolistamiseen. Lopuksi esitän toimenpiteisiin täydennyksiä erityisopetuksen sekä kansallisten etnisten vähemmistöjen sekä maahanmuuttajalasten osalta.

Lapsiasiavaltuutettu kiittää työryhmää rohkeudesta ottaa ehdotuksiinsa monia koulutuspolitiikan kannalta periaatteellisia uudistuksia ja vaihtoehtomalleja. Vastaavaa ennakkoluulottomuutta kaivattaisiin siihen, että toimenpiteitä lavennettaisiin muiden lasten, nuorten ja perheiden palveluiden suuntaan lasten hyvinvointierojen kaventamiseksi. Koulutuksen tasa-arvon tueksi tarvitaan muiden lasten, nuorten ja perhepalveluiden tukea
- Huolenpidon eriarvoisuus tuottaa koulutuksen epätasa-arvoa
Lapsiasiavaltuutettu korosti 14.6 lausunnossaan, että lasten oppimistulosten erojen tarkastelu on välttämätöntä kytkeä yleisempiin lasten ja lapsiperheiden terveys- ja hyvinvointieroihin, joita on hyvin kuvattu THL:n tuoreessa raportissa (Lasten ja lapsiperheiden terveys- ja hyvinvointierot, 2012).

Lasten yleinen hyvinvointi vaikuttaa lasten itsetuntoon, oppimisen motivaatioon ja terveydentilaan, jotka vaikuttavat oppimistulosten taustalla. Hyvinvointiin vaikuttavat suhde omiin vanhempiin, perheen ilmapiiri ja kotikasvatuksen ote sekä kaverisuhteet.

Lasten ja terveys- ja hyvinvointierot ovat Suomessa kasvussa. Vaikka lasten enemmistö voikin Suomessa hyvin, voidaan noin 5 - 15 prosentilla lapsia ja nuoria olevan erilaisia, usein kasautuvia pahoinvointiongelmia, jotka useimmiten kytkeytyvät perhetilanteeseen (vanhempien mielenterveysongelmat, perheväkivalta, kovakourainen kasvatus, uupumus, toimeentulo-ongelmat, alkoholin käytön aiheuttamat haitat, kotikasvatuksen taitojen puutteet).   Näissä tilanteissa vanhempien tuki koulutyölle on usein vajavaista ja lapsen arki on kuormittunut, mikä näkyy lapsen oppimistuloksissa.

Lisäksi huomattava osa vanhemmista (THL raportissa 60 %) arvioi perheen yhteisen ajan liian vähäiseksi. Vanhempien tuki koulutyölle edellyttää myös riittävää lasten ja vanhempien yhteistä aikaa ja vuoropuhelua.

Työryhmä on väliraporttinsa nykytila-arviossa tunnistanut vanhempien koulutus- ja sosiaalisen taustan vaikutukset, mutta toimenpide-ehdotukset jäävät näiltä osin vajaiksi. Niitä on käsitelty lähinnä  kohdassa 11. Oppilas- ja opiskelijahuolto -otsakkeen alla s. 38 sekä osin kohdassa 1. Varhaiskasvastus (s.12) ja Perusopetuksen osalta s. 15.

Lapsen oppimistuloksiin ei voida vaikuttaa pelkästään koulutuspoliittisin eikä pelkästään nykyisen oppilashuollonkaan toimin vaan tarvitaan yleisempää lasten, nuorten ja perhepalveluiden tukea sille, että lapsen vanhemmat saavat tukea ongelmiinsa ja heidän vanhemmuuden taitojaan vahvistetaan. Lapset eivät käy koulua vain "oppilaina" vaan kokonaisina ihmisinä.  Se tulee myös koulun kehittämistyössä ottaa huomioon.
Kyse ei ole myöskään (kuten s. 38 tai 12 arvioidaan) pelkästään lapsen oppimisvaikeuksien varhaisen tunnistamisen tarpeesta (koulussa tai varhaiskasvatuksessa) vaan myös vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen sekä muiden perheen tuen tarpeiden varhaisesta tunnistamisesta. Tältä kannalta tärkeä väline ovat myös koko perheen laajat terveystarkastukset määrävuosin neuvolassa sekä kouluterveydenhuollossa. S. 38-39 eivät tunnista myöskään nuorisotyön mahdollisuuksia lasten ja nuorten tukemiseen. Monissa kunnissa myös nuorisotyö koulussa on osa oppilashuoltoa. S. 15 kohdassa d)  mainittu kuvaus koulun "tukihenkilöverkostosta" on tässä mielessä vajaa. Myös oppilashuollon muu henkilökunta pitäisi nähdä tukihenkilöinä.  "Tukihenkilöiden" määrä ei yksin ratkaise vaan tarvitaan myös parempaa osaamista lasten ja nuorten kohtaamiseen.

Koulutuksen tasa-arvon edistämiseksi koulun tulee kytkeytyä tiiviisti kunnan yleisiin lasten, nuorten ja perheiden palveluihin ja toimia niin, että matalan kynnyksen ja varhaista tukea tarjotaan lapsille ja perheille heidän erilaisissa ongelmissaan ja vaikeissa elämäntilanteissaan koulun ja varhaiskasvatuksen yhteydessä.
Monialaisella palveluiden suunnittelulla ja johtamisella sekä yhteistyöllä kunnassa voidaan vähentää lasten huolenpidon eriarvoisuutta. Lasten huolenpidon eriarvoisuus tuottaa myös koulutuksen epätasa-arvoa.

Lasten yleisen hyvinvoinnin edellytyksiä vahvistetaan ja varmistetaan jo ennen koulun aloittamista pikkulapsivaiheessa: perhevalmennuksessa, vanhempien kotikasvatuksen tuessa neuvolassa ja varhaiskasvatuksessa sekä perheen omien tukiverkostojen vahvistamisessa.   Kattavien yleisten palveluiden ohella tarvitaan haavoittuville väestöryhmille kohdentuvaa erityistä tukea ja hyvinvoinnin edistämistä.

On myös syytä huomioida, että koulumenestyksen ja - hyvinvoinnin kannalta olennaiset terveystottumukset (riittävä uni, monipuolinen ravinto, liikunta) omaksutaan jo pienenä lapsena ja osana perhettä. Lasten ja vanhempien yhteydenpidon kannalta neuvonnassa tulee korostaa esimerkiksi yhteisen ruokailun merkitystä.

Väliraportissa ei ole lainkaan  toimenpiteitä, jotka vahvistaisivat koulun ja  vanhempien yhteistyötä. Uudenlaisilla koti-koulu-yhteistyön muodoilla voitaisiin vaikuttaa vanhempien motivaatioon ja kykyyn tukea lastensa koulunkäyntiä. Uudet opetussuunnitelman perusteet korostavat kasvatuskumppanuusajattelua myös koulussa. Sama koskee varhaiskasvatusta. Tarvitaan uusia muotoja vanhempien ja koulun/päiväkodin yhteistyöhön niin, että se tavoittaa eri etniset ryhmät. Koulun ja kodin yhteistyön vahvistamisen tarve koskee myös toista astetta.

Osana koulun ja kodin yhteistyön vahvistamista tulee luoda kansallisesti yhtenäiset periaatteet oppilaiden koulupoissaolojen ehkäisemiseen ja vähentämiseen. Lapsiasiavaltuutetun keskustelut koulukuraattoreiden kanssa ovat osoittaneet, että oppilaiden koulupoissaoloihin reagoimisessa ja ehkäisemisessä voi olla kuntien välillä suuriakin eroja.

Myönteisiä uudistusehdotuksia lapsen oikeuksien kannalta
Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että väliraporttiin sisältyy monia lapsen oikeuksien kannalta erittäin myönteisiä ja periaatteellisesti tärkeitä uudistusehdotuksia.

Näitä ovat
  • Aamu- ja iltapäivätoiminta 1-2 luokkalaisille tulee säätää kunnan velvollisuudeksi sekä maksujen kohtuullistaminen. Tämä vähentää lasten kokemaa yksinäisyyttä sekä tukee kaverisuhteita.
  • Esiopetuksen säätäminen oppilaan velvollisuudeksi puoltaa paikkaansa, jotta koko ikäluokka lapsia saataisiin yhdenvertaisesti esiopetuksen piiriin. Tämä kuitenkin edellyttää esiopetuksen koulumatkojen tukisäännösten tarkistamista. Nyt 5-6 -vuotiaalta voidaan edellyttää lain mukaan jopa 5 km matkan kulkemista yksin. Se ei ole käytännössä mahdollista eikä lapsen edun mukaista vaan vaatii vanhempien kuljetusvastuuta. Säännökset ovat myös ristiriitaiset riippuen siitä onko esiopetus koulun vai päiväkodin piirissä.
  • Perusopetuksen opetusryhmien enimmäiskoosta säätäminen [1]. Opetusryhmien koon pysyminen kohtuullisena on yksi tärkeimpiä edellytyksiä sille, että erilaiset lapset ja nuoret tulevat koulussa kohdatuiksi, kuulluiksi ja nähdyiksi yksilöinä. Etenkin alakouluissa ryhmäkoot ovat osassa kuntia aivan liian suuria (yli 20).
  • Toimenpiteet koulujen välisten oppimiserojen kaventamiseksi. Tässä lapsiasiavaltuutettu pitää koulujen rahoituksen kautta vaikuttamista parempana kuin koulunvalintaoikeuden rajoittamista. Tämä oli myös lapsiasiavaltuutetun nuorten neuvonantajien kanta. Koulun valinta on lähinnä suurten kaupunkien ilmiö - ei valtakunnallinen. Asuinalueiden eriytymiseen pitää vaikuttaa muilla vahvemmilla keinoilla. Nuoret korostivat, että muun kuin lähikoulun valinnassa voi olla taustalla muitakin perusteltuja syitä kuin pelkästään vanhemman käsitys koulun oppimistuloksista (esim. sisäilmaongelmat).
  • Koulun "sukupuolisensitiivisyyden" parantaminen niin että etsitään ratkaisuja tyttöjen poikien erilaiseen koulussa viihtymiseen
  • Kasvatus- ja opetusalan opiskelijoiden rekrytoinnissa tarvitaan vähemmän edustetun sukupuolen positiivista erityiskohtelua. Miesten kannustaminen myös koulun - varhaiskasvatuksen ja sosiaalityön ammatteihin on perusteltua, jotta sekä tytöille ja pojille on roolimalleja ja he tottuvat näkemään molemmat sukupuolet koulun ja päiväkodin aikuisina.
  • Toiseen asteen opiskelupaikan oikeuden varmistaminen, jossa lapsiasiavaltuutettu kannattaa ensisijaisesti ns. subjektiivista oikeutta toisen asteen koulutukseen mutta ei poissulje oppivelvollisuusiän nostoakaan. Oppivelvollisuusiän noston myönteinen puoli olisi oppilaille ja vanhemmille koituvien kustannusten siirtyminen osin julkisen vallan kustannettavaksi (matkat, oppikirjat).
Toisen asteen opiskelumahdollisuuksien tosiasiallinen varmistaminen edellyttää myös kouluverkon kattavuudesta huolehtimista, etä- ja virtuaaliopetuksen lisäämistä sekä oppisopimustyyppisten vaihtoehtojen tuomista ammatilliseen peruskoulutukseen. On syytä huomioida, että 16-vuotiaiden siirtymisessä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle kodin ulkopuolelle on myös riskejä, joita tulee minimoida.

Toisen asteen koulutuksen järjestäjien yhteistyötä (vaihtoehto 1)  on myös syytä parantaa, kuten väliraportissa on esitetty.

Opinto-ohjauksen vahvistaminen sekä opetusmenetelmien monipuolistaminen saivat tukea nuorilta
Hyvin tärkeä on väliraportin ehdotus opinto-ohjauksen vahvistamisesta lukiolaissa sekä ammatillisessa koulutuksessa mukaan lukien erityistä tukea tarvitsevat oppilaat. Ohjauksen kansallisen ohjelman toimeenpano (s.36) on kannatettavaa.

Lapsiasiavaltuutetun nuorten neuvonantajien kommenteissa opinto-ohjauksen vahvistaminen sai eniten huomiota.  Nuoret toivoivat, että peruskoulun opinto-ohjaajalla olisi velvollisuus huolehtia yhteydenpidosta peruskoulun päättäneeseen oppilaaseen aina toisen asteen opintojen ensimmäiseen syksyyn saakka. Tämä voitaisiin lisätä toimenpide ohjelman kohtaan 3 (Peruskoulun päättäneiden sijoittuminen jatko-opintoihin).

Nuoret korostivat tarvetta jo peruskoulussa tunnistaa omat vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet, niin että se edesauttaisi hakeutumista oikeanlaiseen jatkokoulutukseen.

Toimenpide-ohjelman s. 18 kohta c) suosittelee opetukseen entistä monipuolisemmin molemmat sukupuolet ja erilaiset oppimistyylit huomioitavia joustavia ja toiminnallisia opetusmenetelmiä. Tämä sai paljon kannatusta lapsiasiavaltuutetun nuorilta neuvonantajilta. He katsoivat että opetusmenetelmät vaikuttavat oppimistuloksiin ja siten hillitsevät eriarvoistumista niin yläkoulussa, lukiossa kuin ammatillisessakin koulutuksessa. Opetuksen laatuun nuoret liittivät myös opettajankoulutuksen kehittämisen. Esimerkkinä nuoren kommentti:

"Nuorten motivaation lisääminen onnistuisi tuntien monipuolistamisella. Liian usein oppitunnit kuluu vaan siihen, että opettaja puhuu luokan edessä istuen tuolissaan ja dioja vaihtaen. .. Keskustelua ja ryhmässä toimimista tulisi lisätä. Nykyään mielestäni liian vähän rohkaistaan nuoria kertomaan asiasta omia näkemyksiään ja mielipiteen sanominen voi olla vaikeaa."
Myös koulun ulkopuolista oppimista tulisi nuorten mielestä voida ottaa huomioon opintosuorituksena sekä lukio että ammattioppilaitoksissa. Se tukisi erilaisten oppijoiden mahdollisuuksia. Myös ammatillisessa koulutuksessa nuoret korostivat opiskelun monimuotoisuutta.

Nuoret myös korostivat yleisesti kouluttautumisen merkitystä eriarvoistumista ehkäisevänä tekijänä: "  Mielestäni nykinen työelämä on muuttunut melko lyhyessä ajassa niin paljon, ettei siellä enää pysty pärjäämään pelkällä peruskoulutuksella".
Erityisopetuksen toimenpiteiden arviointia
Seuraavat toimenpide-ehdotukset erityisopetuksen osalta ovat lapsen oikeuksien näkökulmasta erittäin hyviä:
  • Valtion erityiskoulujen roolin vahvistaminen koulutuksen ohjaus- ja neuvontakeskuksina omalla alueellaan tukee lasten alueellista yhdenvertaisuutta koska kunnissa on osaamiseroja erityisopetuksen järjestämisessä. Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä sitä, että yleisopetuksessa olevilla erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla olisi riittävästi mahdollisuuksia tukijaksoihin ja ohjauskäynteihin, joissa hyödynnetään erityiskoulujen asiantuntijuutta.
  • Tavoite, että erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden koulutus järjestetään tulevaisuudessa ensisijaisesti luonnollisena osana ammatillista koulutusta inkluusio-periaatteen mukaisesti. Myös yksilöllisten tarpeiden huomioiminen tuessa ja ohjauksessa sekä oppimiseen että työllistymiseen on tärkeä.
  • Ns.  Sora-lainsäädännön uudelleenarviointi ammatillisen koulutuksen osalta on myös hyvin perusteltua, ettei vammaisten ja pitkäaikaissairaiden oppilaiden koulutusväyliä tarpeettomasti rajattaisi.
Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että erityisopetuksen toimenpide-ehdotukset tulisi integroida eri kouluasteiden kohdalle, eikä käsitellä niitä erillisinä omana lukunaan.
Lisäksi toimenpiteitä tulisi monipuolistaa:
  • lähikoulu- ja inkluusioperiaatteen käytännön toteuttamiseksi kaikkien opettajien erityispedagogisia valmiuksia tulee vahvistaa . Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea on korostanut em. asiaa kommenteissaan Suomen valtiolle [2]. Tarvittavat apuvälineet, lapsen ja nuoren mahdollisuus kommunikaatioon ja vuorovaikutukseen sekä esteetön ympäristö tukevat erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja nuoren osallisuutta. Muissa toimenpiteissä on jo todettu riittävän pienen ryhmäkoon sekä kouluavustajien merkitys. Nämä ovat erityisopetuksessa erityisen tärkeitä. Lisäksi tarvitaan koulutettuja henkilökohtaisia avustajia.
  • Oppilashuoltopalveluiden alueellisen saatavuuden turvaaminen (erityisopetuksessa) ei yksistään riitä, vaan myös palveluiden laatuun tulee kiinnittää huomiota. Kyky oppilaiden kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen eri tavoin kommunikoivien oppilaiden kanssa on oppilashuollossa välttämätöntä. Koulujen oppilashuoltoryhmissä tapahtuva moniammatillinen yhteistyö on tärkeää erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kohdalla myös niin, että perheiden tarpeet huomioidaan.
  • Pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten mahdollisuuksia käydä lukio tulee parantaa huomioimalla se lukiolainsäädännössä. Lukion mahdollisuuksia ei ole käsitelty lainkaan luvussa 12 (Erityistä tukea ja ohjausta tarvitsevat opiskelijat).
Kansalliset etniset vähemmistöt sekä maahanmuuttajat - tasa-arvon edistäminen
Lapsiasiavaltuutettu haluaa toistaa eräitä 14.6 annetussa lausunnossa ehdottamiaan toimenpiteitä, jotka koskivat erityisesti erilaisista etnisistä taustoista tulevien lasten huomiointia. Väliraportissa on vain vähän tähän liittyviä toimia, vaikka koulutuksen tasa-arvon tavoitteissa on etnisen taustan vaikutuksen vähentäminen mukana. Väliraportissa ei ole toimenpide-ehdotuksia kansallisten etnisten vähemmistöjen osalta. Etenkin romanilasten  koulutukseen osallistumisessa on edelleenkin puutteita vaikka tilanne on parantunut.

Romani, saamelais- ja maahanmuuttajavanhempien osallistumista varhaiskasvatukseen lisäisivät mahdollisuudet yhdistää nykyistä joustavammin pienten lasten kotihoidon tukea sekä avoimeen/osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen osallistumista. Säännöksiä tulisi muuttaa niin, että kotona pääosin hoidettavien lasten osallistuminen osa-aikaisesti varhaiskasvatukseen mahdollistuisi (esim. kielipesätyyppinen toiminta).
  • Eri etnisistä taustoista tulevien henkilöiden rekrytointia varhaiskasvatukseen/esiopetukseen ja kouluun (esim. kouluavustajat) tulee edistää kielellisten ja kulttuuristen siltojen vahvistamiseksi.
  • (työelämän ulkopuolella olevien) maahanmuuttajaäitien lukutaidon ja suomen kielen taidon edistäminen sekä maahanmuuttajaväestön luottamuksen vahvistaminen ja tiedon lisääminen lasten, nuorten ja perheiden palveluista (ml. esiopetus) on tärkeää. Vanhempien tuki lasten koulunkäynnille jää hyvin vajavaiseksi, jos vanhempi ei osaa suomen kieltä eikä tunne palveluita.
Jyväskylässä 12.10.2012

Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu
Kirsi Pollari
Ylitarkastaja
Jouko Laaksonen
Ylitarkastaja

[1] HUOM! Nyt väliraportissa kirjattu "opetusryhmien koosta" säätäminen on epäselvä ilmaus ja aiheuttaa väärinkäsityksiä. Sen voi ymmärtää, että tarkoitus olisi edellyttää esimerkiksi suurempia ryhmäkokoja pienissä kouluissa. Tämä edistäisi pienten koulujen lakkauttamista.  Mikäli tämä on työryhmän tarkoitus, se tulisi ilmaista selkeämmin.  Lapsiasiavaltuutettu ei kannata tällaista ehdotusta.

[2] Lapsen oikeuksien komitean suositukset Suomen 4. Raportin pohjalta. http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=82628&GUID={08815486-C2F7-4348-A1DC-0985FA9542EC}