Sosiaali- ja terveysministeriölle 25.1.2011
VIITE
STM064:00/2010

ASIA
STM:n lausuntopyyntö 29.12.2010; Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, kehittämistä ja valvontaa koskevan lainsäädännön uudistaminen

TAUSTAA
Sosiaalihuollon järjestämistä, kehittämistä ja valvontaa koskevan lainsäädännön uudistamista valmistelevan työryhmän väliraportti sisältää nykytilan analyysin, uudistamistyön reunaehtojen kartoittamisen sekä tavoite- ja rakennelinjaukset.

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on mm. vaikuttaa lapsen oikeuksien toteutumiseksi lainsäädännössä ja välittää lasten ja nuorten mielipiteitä päättäjille. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus. Sen kannalta tärkeimpiä periaatteita ovat lapsen edun asettaminen etusijalle päätöksenteossa (artikla 3), lasten yhdenvertainen kohtelu (artikla 2), lapsen oikeus laadukkaisiin lastensuojelu- ja päivähoitopalveluihin (artiklat 18.2-3) sekä lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi (artikla 12) sekä lapsen oikeus parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan ja terveydenhuoltoon (artikla 24).

Lapsiasiavaltuutettu pitää monia työryhmän linjauksia hyvinä ja kannatettavina, mutta tuo esille seuraavia huomioita.

LAUSUNTO 
Yleistä
Väliraportissa on hyvin tuotu esille nykyisten rakenteiden heikkouksia, erityisesti palveluiden sektoroituneisuus ja eri ammattilaisten välinen puutteellinen yhteistyö. Tämä vaikeuttaa yleisesti ottaen lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukemista, ehkäisevää työtä sekä myös pahoinvoinnin vähentämistä ja korjaavaa työtä. Lisäksi lapsiasiavaltuutetun tekemissä kyselyissä on tullut esille erityisesti vammaisten lasten ja heidän perheidensä palveluiden hajanaisuus, mikä vaikeuttaa avun saamista ja tuottaa perheille kohtuutonta rasitusta. Palveluohjausta ja yksittäisen perheen asioiden hoitamisen koordinaatiota tulisi lisätä.

Lapsiasiavaltuutettu kannattaa yhdenvertaisuuden asettamista yhdeksi tavoitelinjausten lähtökohdaksi. Lapsiasiavaltuutettu on aikaisemmissa lausunnoissaan tuonut esille huolen palveluiden epätasa-arvoisesta jakaantumisesta alueittain. On lasten yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallista, jos hänen saamansa palvelut ja niiden laatu riippuu hänen asuinkunnastaan. Kuten väliraportissa todetaan, kansallisen tason ohjaus ei ole ollut riittävää alueellisten erojen ja hajanaisuuden välttämiseksi.Lapsiasiavaltuutettu on samaa mieltä myös siitä, että tärkeä hyödynnettävä mahdollisuus on asiakkaiden osallisuuden vahvistaminen. Tämä tulee huomioida sekä osallisuutena omassa asiassa että asiakaspalautteen käyttämisenä palveluita kehitettäessä. Raportissa on kuitenkin tuotu riittämättömästi esille tarvetta vahvistaa alaikäisten osallistumista palveluiden kehittämiseen. Lapsille ja nuorille suunnattujen palveluiden kehittämistyön tueksi tarvitaan lapsilta ja nuorilta itseltään kerättyä tietoa palveluiden tarpeista sekä palveluiden toimivuudesta ja laadusta.

Raportin kohdassa 2 korostetaan asiakasnäkökulman osalta erityisesti itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta. Nämä liittyvät palveluista päättämiseen yksittäisen asiakkaan omassa asiassa. Asiakkaina olevien lasten ja nuorten kannalta päättämiseen liittyvät asiat eivät ole olennaisimmat näkökulmat. Päätösvallan siirtäminen lapsille ja nuorille ei myöskään ole YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaista. Olennaista on, että aikuiset päättäjät ja palveluiden kehittäjät ottavat selvää lasten ja nuorten kokemuksista ja mielipiteistä ja hyödyntävät niitä palveluiden kehittämisessä.  Esimerkiksi lastensuojelun ja sijaishuollon kehittämisessä tämä olisi hyvin tärkeää. Lasten ja nuorten näkemys laatuun vaikuttavista tekijöistä voi esimerkiksi olla erilainen ja painottua toisin kuin aikuisten.

Lasten ja nuorten kannalta olennaista on myös se, että palveluista on tarjolla tietoa heille ymmärrettävällä kielellä. Näin ei Suomessa yleisesti ottaen ole: sosiaali- ja terveyspalveluista ei tiedoteta lapsille ja nuorille heidän ikätasonsa mukaisesti.

Sosiaali- ja terveydenhuollon vaiheittaisessa uudistamisessa on vaarana, ettei tavoitteena oleva hallinnonrajat ylittävä yhteistyö toteudu. Onkin tärkeää, että kehittämistyötä tehdään pitkäjänteisesti ja koordinoidusti. Viime vuosina on toteutettu kuntaorganisaatiota koskevia suuria uudistuksia. Se on omiaan vaikeuttamaan jo entisestään kuormitetun sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnan työssä jaksamista, mikä vuorostaan vaikuttaa lasten ja nuorten sekä perheiden kokeman palveluiden laatuun.

Reunaehdoista (kappale 3)
Ihmis- ja perusoikeuksia käsittelevään kohtaan tulisi sisällyttää myös YK:n lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus. Se on Suomea sitova kansainvälinen yleissopimus, joka velvoittaa asettamaan lapsen edun etusijalle kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Rakennelinjauksista (kappale 5)
Lasten ja lapsiperheiden palveluiden kannalta on tarvetta vahvistaa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon välistä yhteistyötä että yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden kunnallisten palveluiden välillä. Siten rakennelinjausta kaksi voidaan pitää hyvänä tavoitteena. Lasten ja perheiden hyvinvointi kuuluu myös muiden sektoreiden kuin sosiaali- ja terveydenhuollon vastuulle (esimerkiksi koulu-, nuoriso- ja liikuntatoimi). Rakenteiden tulee olla joustavia myös tässä suhteessa, mitä rakennelinjaus 6 (alueelliset erityispiirteet) osaltaan tukee.

Rakenteiden lisäksi yhteistyötä hankaloittavat tällä hetkellä eri ammattilaisia koskevien säännösten hajanaisuus ja vaikeaselkoisuus erityisesti salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden osalta, joten myös näitä yhteistyön esteitä tulisi ottaa tarkasteluun.

Yhteistyötä edistäisi osaltaan myös nuorisolain ja lastensuojelulain yhteensovittaminen siten, että valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma sekä kuntien lastensuojelulain mukaiset lasten hyvinvointiohjelmat paremmin liittyvät toisiinsa. Valtioneuvoston strategisen ja informaatio-ohjauksen suhteessa kuntiin tulisi tällä alueella olla selkeämpää.

Rakennelinjauksen 5 (nykyistä laajempi väestöpohja) mukaan palveluiden saatavuus taataan jatkossa nykyistä paremmin laajentamalla palveluiden järjestämisvastuun väestöpohjaa. Tavoite on ymmärrettävä ja perusteltu etenkin erityispalveluiden, kuten lastensuojelun osalta. Samalla tulisi pohtia, miten vältetään palveluiden etääntyminen käyttäjistä kohtuuttoman pitkien välimatkojen päähän. Tämä on ongelma myös lastensuojelutyön kannalta, jossa toisaalta palvelun tulisi olla lähellä perheitä, mutta toisaalta työ edellyttää erityisasiantuntemusta.

Lapsiasiavaltuutettu onkin aikaisemmissa yhteyksissä tuonut esille tarvetta ottaa koko maassa käyttöön kuntarajat ylittävä, maakunnallinen lastensuojelun erityisosaamis- ja kehittämistoiminta. Lastensuojelun ja sijaishuollon palveluita tulisi myös organisoida seutukunnittain, mikä tukisi esimerkiksi perhehoidon vahvistumista ja erityisasiantuntemuksen käyttöä vaativissa tilanteissa.

Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä, että normiohjausta vahvistetaan ja sen kautta tuetaan kansalaisten yhdenvertaisuutta. Kansallista valvontaa tarvitaan varmistamaan normien toteutumista ja seurantaa. Aluehallintovirastojen henkilöstöresursseja tulee tässä tarkoituksessa lisätä.                  Aluehallintovirastojen ja Valviran osaamista lasten ja nuorten näkemysten huomioimisessa tulee vahvistaa koulutuksella. Myös valvovien viranomaisten tulee toimia lapsiystävällisesti ja lapsen oikeudet huomioiden. Tämä koskee niin laitoksiin tehtäviä tarkastuksia kuin myös kantelu - ja valitusjärjestelmiä. Myös valvonnan osalta tiedottamista lapsille ja nuorille heidän oikeuksistaan tulee parantaa.

Lapsiasiavaltuutettu esittää, että jatkotyössään työryhmä ottaa kantaa myös asiakkaan oikeuksien tueksi perustettujen potilas- ja  sosiaaliasiamiestoiminnan parempien itsenäisten toimintaedellytysten puolesta. Lapsiasiavaltuutetun toimisto on selvittänyt molempien asiamies- toimintojen osalta niiden lapsiystävällisyyttä. Molempien osalta voidaan sanoa, että käytännön työssä lasten ja nuorten asemaa  asiakkaana jää pääosin vaille huomiota.  Tämä johtuu sekä yleisten  toimintaedellytysten puutteista että lapsia ja nuoria asiakkaana koskevan koulutuksen ja kehittämistyön puutteista.

Jyväskylässä 25.1.2011

Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu
Jaana Tervo
Lakimies