7.1.2013
Taustaa
STM:n asettaman työryhmän tehtävänä on 31.3.2013 mennessä selvittää laajasti lasten ja perheiden palveluiden sekä lastensuojelun toimivuutta ottaen huomioon erityisesti väkivaltaiset tapahtumat perheissä sekä painottaa keinoja väkivallan vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi.

Ryhmän erittäin laaja toimeksianto on selvittää ikään kuin ulkoisena arviointina viranomaisten toimintatapoja ja yhteistyötä, tietojen vaihdon tilaa, ennaltahkäiseviä toimia, lastensuojelulain toimivuutta ja ohjeistusta sekä resursseja, lastensuojelun johtamista, asiakastyön toimintamalleja ja koulutustarvetta, lastensuojeluilmoituskäytännön toimivuutta ja tehdä toimenpide-ehdotuksia näistä.

Lapsiasiavaltuutetun arvioita ja ehdotuksia toimenpideohjelmaksi
Lapsiasiavaltuutetulle kertyy tietoa lastensuojelun ja palveluiden toimivuudesta useaa eri tietä: kansalaisyhteydenotoista, lasten ja nuorten kokemusten ja mielipiteiden selvityksistä, keskustelutilaisuuksista ja kohtaamisista sekä alan tutkimuksen ja kehittämisryhmien työn seurannasta. Toimistolla on laadittu myös erillinen yhteenveto syksyllä 2012 tulleista, 8-vuotiaan tytön kuolemaan liittyneistä yhteydenotoista:  http://www.lapsiasia.fi/nyt/tiedotteet/tiedote/-/view/1842073
Valtion vastuuta alan johtamisessa, kehittämisessä ja laadun varmistamisessa on vahvistettava
Työryhmän toimeksiannon alueelta  (lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi) on lapsiasiavaltuutetun toimikauden (1.9.2005) aikana laadittu lukuisia eri työryhmien raportteja ja tehty kehittämistyötä mukaan lukien hallituskaudella 2007 - 2011 toimeenpantu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma (OKM:n yhteydessä).  Niiden toimeenpano on kuitenkin jäänyt vajaaksi. Alalta puuttuu strategista johtamista valtionhallinnosta.

Politiikkaohjelman puitteissa luotiin monia hyödyllisiä yhteistyöverkostoja ja muodostettiin yhteistä kansallista strategista näkemystä, jonka toimeenpanossa ei kuitenkaan ohjelman päättymisen jälkeen ollut riittävää jatkuvuutta.  Isoja strategisia linjauksia politiikkaohjelman tavoitteissa olivat mm.. päätösten lapsivaikutusten arviointi, lasten hyvinvoinnin tietopohjapolitiikan vahvistaminen ja luominen, valtioneuvoston sisäinen lasten, nuorten ja perheiden politiikan koordinaatio ja johtaminen, valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman  (nuorisoL) ja kuntien lasten hyvinvointisuunnitelmien (LastensuojeluL) yhteensovittaminen. Aiheesta oli myös poliittisen tason tavoitteellisia linjauksia (esim. Vanhasen hallituksen politiikkariihi 2010) mutta nämä etenivät virkamiesvalmistelussa hitaasti tai valmistelu jäi keskeneräiseksi. (Politiikkaohjelman aineistoja löytyy sivulta  http://www.minedu.fi/lapset_nuoret_perheet/lapsenoikeudet/?lang=fi
Ennen lastensuojelulakiuudistusta (2008) johdonmukaista kehittämistyötä  lastensuojelun alalla tehtiin STM:ssä (Lastensuojelun kansallinen kehittämisohjelma 2003 - 2007) mutta sen jälkeen ei lain toimeenpanoon, seurantaan tai kansalliseen lastensuojelun laadun arviointiin tai sen järjestelmälliseen kohentamiseen panostukset ovat olleet hyvin vähäiset (vrt. lastensuojelun laatusuosituksen kohtalo). Kuntien toimintaa ohjaavassa KASTE -ohjelmissa varsinaisen yksilö- ja perhekohtaisen lastensuojelun kehittämispanostus on ollut vaatimaton.

Valtio ei ole ottanut ohjaajan ja kehittäjän roolia alalla vaan kehittäminen on kuntavetoista. Myöskään alueellisessa kehittämistyössä ei ole ollut jatkuvuutta (alueelliset lastensuojelun kehittämisyksiköt).  Vaikka huostaan otettujen ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kasvanut 1980-luvun lopulta jatkuvasti, edelleen toimitaan pääosin samalla kuntakohtaisella organisaatiolla. Ainoa olennainen organisaatiomuutos on ollut AVI-VALVIRA-yhteyden luominen valvonnassa, mikä on myönteistä, mutta voimavarat ovat aivan liian vähäiset.  Valvonnan ja laadun parantamisen välinen yhteys ei toimi.  Vaikka esim. Norjassa ja Ruotsissa on Suomeen verrattavaa kuntaitsehallintoa, on näissä lastensuojelussa kansallista ja alueellista ohjausta enemmän.

Valtion hallinnon sektoroituneisuus sekä ohjauksen hajanaisuus suhteessa kuntiin vaikeuttaa  lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kokonaisuuden hallintaa ja jättää yhteensovittamistyön kuntien tehtäväksi (esim.ministeriöiden erilaiset hankkeet ja rahoitusväylät).  STM:n sisäinen hallinnonuudistus muutamia vuosia sitten hajautti STM:n sisällä lasten, nuorten ja perheiden politiikan kokonaisuutta entisestään. STM:llä ei voi sanoa nykyisellään olevan ainakaan ulospäin tunnistettavaa lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan linjausta. Alan näkyvyys ministeriön strategisissa asiakirjoissa on vähäinen. Henkilöstöä suunnitteluun ja johtamiseen on liian vähän. Em. politiikkaohjelman päättymisen jälkeen valtioneuvoston kokonaisuudenkin johtaminen tällä alalla on hiipunut. Osin asiaa edistää edelleen valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma.

Myönteisenä poikkeuksena uudistuksena,  jota on johdettu ja tuettu voi mainita neuvola- ja kouluterveydenhuollon asetuksen toimeenpanon sekä OKM:n hallinnoalalla etsivän nuorisotyön käynnistämisen.

Alan tilannetta kuvaa se, että lastensuojelun laatusuosituksia on valmisteltu noin viiden vuoden ajan. Ne annettanee tänä vuonna? Lastensuojelun laatusuositusten antamisen lisäksi on syytä myös katsoa lasten, nuorten ja perheiden palveluita kokonaisuutena arvioinnin, kehittämistyön ja tietopohjan rakenteiden kannalta. Perusopetuksen tuloksista ja esimerkiksi koulukohtaisista eroista Suomessa on verrattain hyvää tietoa, jota käytetään politiikan suunnittelussa. Myös terveydenhuollosta vastaavaa tulostietoa on saatavissa.

Lastensuojelun palveluiden laatua ei kansallisesti arvioida. Palvelun laadusta ja vaikuttavuudesta on tuntumaa yksittäisistä hyvistä tutkimuksista. [1] Yksittäiset tutkimukset eivät korvaa kansallisen laadun arvioinnin ja seurannan merkitystä. Tällainen järjestelmä tulisi luoda yhteistyössä kuntien kanssa. [2]
YK -sopimus korostaa valtion vastuuta ja politiikan kokonaisuuden johtamista
YK:n lapsen oikeuksien sopimus korostaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja lapsen oikeuksien näkökulman kokonaisvaltaista johtamista valtion ja kuntien toimissa.  Lastensuojelu on osa tätä kokonaisuutta.

Lisäksi kun huostaanotto tehdään, vastuu lapsen kasvatuksesta ja turvallisuudesta siirtyy valtiolle ja kunnalle, julkiselle vallalle. Tämä on vaativa tehtävä, josta pitää huolehtia mahdollisimman hyvin sekä toiminnan laatu ja vaikuttavuus varmistaen. Yksilö- ja perhekohtaisen lastensuojelun tulee varmistua siitä että sen toimet ovat lapsen edun mukaisia ja parantavat lapsen hyvinvointia.

Lasten, nuorten ja perheiden politiikan sekä erikseen myös yksilö- ja perhekohtaisen lastensuojelun johtamiseen, kehittämistyöhön, laadun arviointiin ja valvontaan tulee Suomessa panostaa enemmän valtion omissa toimissa ja organisaatioissa. Valtioneuvoston/ministeriöiden tulee ratkaista kenellä on kokonaisuuden johtamisen vastuu.

Konkreettisesti lainsäädännössä tulee katsoa koko lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kokonaisuutta ja arvioida lainsäädännön yhtenäistämisen mahdollisuudet elämänkaarinäkökulmasta. Vähintäänkin lastensuojelulain ja nuorisolain osalta pitäisi tehdä yhtenäistämistä (vrt. politiikkaohjelman työryhmäraportin ehdotukset). Lastensuojelulaissa tulee määritellä myös valtion vastuu alan johtamisesta, tietopolitiikasta ja kehittämisestä.

Kuntauudistuksessa tulee erikseen pohtia lasten, nuorten ja perheiden palveluiden sekä lastensuojelun toimivia kuntayhteistyön ja alueellisen yhteistyön rakenteita, joita tarvitaan välttämättä mm. perhehoidon sijaisperheiden rekrytoinnin ja tuen tarpeisiin, lasten ja nuorten osallistumisen ja kokemusasiantuntemuksen hyödyntämiseen sekä ylipäätään lastensuojelun laadun kehittämiseen ja vaativien erityistilanteiden osaamisen parantamiseen.

Lisäksi tulee löytää keinot vaikuttaa kansallisesti lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten koulutukseen niin, että kaikille ammattilaisille annetaan perustaidot lasten ja nuorten kehityksestä, vuorovaikutuksesta lasten ja nuorten kanssa, lasten ja nuorten osallistamisesta,  lasten ihmisoikeuksista sekä perustaidot monialaiseen ja -ammatilliseen yhteistyöhön.

ks. OKM:n työryhmäraportti lapsi- nuoriso ja perhepolitiikan koordinaatiosta (2010) http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/okmtr3.pdf?lang=fi
ks. Lapsiasianeuvottelukunnan kannanotto lasten, nuorten ja perheiden politiikan yhteistyön vakinaistamisesta valtionhallinnossa (10.3.2010):

http://www.lapsiasia.fi/nyt/aloitteet/aloite/-/view/1557191
sekä lapsiasiavaltuutetun kannanotto lapsi- ja perheministeriöstä (2011) http://www.lapsiasia.fi/nyt/aloitteet/aloite/-/view/1560063
Tarvitaan lisää matalan kynnyksen, helposti saatavilla olevaa tukea: lapsiperheiden kotipalvelua ja kotikasvatuksen tukea neuvolan, päivähoidon ja koulun yhteytee
Suurin puute ehkäisevässä lastensuojelussa on konkreettisesta, matalan kynnyksen, leimaamattomasta tuesta perheille heidän ongelmissaan. Lastensuojelu ei voi olla vain ilmoitusten vastaanottoa vaan perheille tulee olla tarjolla konkreettista tukea. Tuen tulisi olla tarjolla myös jo ilman lastensuojeluasiakkuutta.

Sosiaalihuoltolain mukaisen lapsiperheiden kotipalvelun tarjonnassa on suuria eroja eri kuntien välillä.  Jossain määrin tarjonta on viime vuosien aikana lisääntynyt. Osa aluehallintovirastoista on tehnyt kanteluiden perusteella omalla alueellaan kartoitusta kuntien tilanteesta. Nämä kartoitukset tulisi ulottaa koko maahan ja tehdä säännöllisesti. Sosiaalihuoltolain uudistuksessa tulee vahvistaa velvoitetta lapsiperheiden kotipalvelun tarjoamiseen (eikä liudentaa sitä).

Erilainen perheiden ja vanhempien kanssa tehtävä työ lasten kotikasvatuksen tukemiseksi tulee käytännössä kytkeä osaksi neuvolan, varhaiskasvatuksen ja koulun palveluita (perhevalmennus, varhaiskasvatuksen ja koulun yhteistyö vanhempien kanssa, koulun perhetyö).

Lisäksi tulee saada kaikkiin aikuisten palveluihin toimintamalli, jossa aikuista hoidettaessa (esimerkiksi päihde- ja mielenterveyspalvelut ml. työterveyshuolto) tai huoltajan vankilassa olon aikana aina selvitetään perheen lasten tuen tarve.  Tästä on jo linjattu osuvasti mm. SM:n ja THL:n Perhesurmien selvitystyöryhmän pohjalta tehdyissä suosituksissa.

Lastensuojelulain 10§ tulisi kuitenkin myös täydentää tai ainakin tulkita niin, että  myös vanhempien erotilanteissa selvitetään lapsen tuen tarve ja hänen tilanteensa ja tukea annetaan. Vanhempien erotilanteet kuormittavat lapsia ja aiheuttavat pahoinvointia, jonka ehkäisemiseen ei panosteta ollenkaan tarpeeksi. Eropalvelut ovat hajanaiset ja selkiytymättömät useimmissa kunnissa ja painottuvat korjaavaan työhön. Jokaisessa lapsiperheen erotilanteessa tulisi vanhempia neuvoa ja konsultoida keskustelemaan lapsen kanssa ja ottamaan hänen näkemyksiään huomioon arkisessa päätöksenteossa.

ks. myös Lapsiasiavaltuutetun aloite: Lapsen paras etusijalle eropalveluissa 2010;  http://www.lapsiasia.fi/nyt/aloitteet/aloite/-/view/1557149
Lapsille,  nuorille ja vanhemmille tiedottaminen palveluistaLapsille, nuorille ja vanhemmille tulee myös jakaa tietoa heille tarkoitetuista palveluista heille ymmärrettävällä tavalla ja tavoittavilla foorumeilla. Myös lapsille ja nuorille tarvitaan heille erikseen räätälöityä ymmärrettävää tiedotusta mukaan lukien oikeusturva-asiat ja salassapitovelvollisuudet . Tässä tulee vahvistaa sosiaali- ja potilasasiamiesten roolia, jotka lapsiasiavaltuutetun selvitysten mukaan vain harvoin tiedottavat työstään lapsille ja nuorille.  Kuntien tulee tarjota riittävästi yleistä puhelinpalvelua ja palveluohjausta niin, että vanhemmat voivat saada vaivattomasti yhteyden tarpeellisiin ammattilaisiin ja neuvontaan, ilman että heidän tarvitsee tuntea ammattikäsitteitä.  ks. myös Lapsiasiavaltuutetun johtopäätökset kansalaisyhteydenotoista v. 2011 http://www.lapsiasia.fi/nyt/tiedotteet/tiedote/-/view/1790057
Erityisesti tiedottamista tulee vahvistaa tilanteissa, joissa lapsi on lastensuojelun piirissä ja sijoitetaan kodin ulkopuolelle (tieto omista oikeuksista, sosiaaliasiamiehestä, valvovista viranomaisista, omasta sosiaalityöntekijästä jne).

Etenkin lastensuojelua vaivaa sulkeutuneisuus ja vaikeus viestiä omasta työstään.  Niin lapset kuin vanhemmatkin saattavat tarpeettomasti "pelätä" tai karttaa lastensuojelupalveluita. Tarvittaisiin lastensuojelun mainettakin ja työtapoja valottavaa kansallista tiedotuskampanjaa sekä viestinnän osaamisen vahvistamista alalla.

Lisäksi lastensuojelun työntekijöiden tulisi tehdä itsensä/palvelunsa  tunnetuksi lapsille ja nuorille, jalkautua kouluihin poliisin tapaan sekä luoda myös verkossa toimivaa läsnäoloa lasten ja nuorten arjessa (vrt. nettipoliisi). Lastensuojelun verkkopalveluista on lapsiasianeuvottelukunta tehnyt v. 2011   kehittämisehdotuksen STM:lle ja OKM:lle. ks.  http://www.lapsiasia.fi/nyt/aloitteet/aloite/-/view/1563115
Palvelut ovat lapsille ihmisiä!
Lapsiasiavaltuutettu selvitti muutama vuosi sitten lasten näkemyksiä siitä, mikä estää kotona tapahtuvasta väkivallasta/kuritusväkivallasta kertomisen ulkopuolisille.   Avainasia on ammattilaisten  (oppilashuolto, lastensuojelu, terveydenhuolto) tunnettuus lasten parissa sekä kokemus siitä, että ammattilaiseen voi luottaa. Tähän tarvitaan tarpeeksi aikaa, vuorovaikutustaitoja ja lapsen kohtaamista kokonaisena ihmisenä.  Ammattikuntien sektoroituneisuus ja keskittyminen oman erikoisalueen hoitamiseen on myös tältä kannalta haasteellista lasten laadukkaan kohtaamisen kannalta.  Lapset eivät ole vain potilaita, kuntoutettavia, koululaisia tai lastensuojeluasiakkaita vaan lapsia iloinen, suruineen, toiveineen ja huolineen.

Luottamusta lisää myös lapsen saama tietoa siitä, miten esimerkiksi väkivaltatilanteessa toimitaan, miten viranomaiset toimivat ja mitä tulee tapahtumaan.  Poliisin kouluyhteistyössä tulisikin käsitellä myös näitä asioita. Kouluopetuksessa tulisi tarjota perustietoa lasten turvaksi ja tueksi tarjolla olevista palveluista sekä siitä mitä lasten kohtuudella tulee voida vanhemmiltaan odottaa.

Osa tiedottamista on lapsen ja nuoren laadukas luottamusta rakentava kohtaaminen palvelussa niin, että hän tietää kenen kanssa ja miksi hän on tekemisissä, hänestä ollaan kiinnostuneita ja hänelle annetaan mahdollisuus kertoa myös omat näkemyksensä ja kokemuksensa. Tämä koskee kaikkia lasten ja nuorten palveluita mutta erityisesti lastensuojelun sosiaalityötä.

Sosiaalityöntekijöillä liikaa asiakkaita sekä osaamisen puutteita
Sosiaalityön niukat voimavarat kunnissa sekä erityistilanteissa vaadittavan osaamisen puute ovat uhka lastensuojelun laadulle ja lain toimeenpanolle.  Uusi laki vahvisti velvoitteita lasten tapaamiseen sekä heidän mielipiteidensä selvittämiseen. Sosiaalityöntekijöiden liian suuri työtaakka haittaakin erityisesti lastensuojeluasiakkaana olevia lapsia ja nuoria: sosiaalityöntekijöillä ei ole riittävästi aikaa tutustua lapseen ja nuoreen sekä luoda luottamuksellista suhdetta häneen.  Tämä heikentää lastensuojelun laatua ja vaikuttavuutta. Tämä oli myös yleisin kritiikin aihe kun lapsiasiavaltuutettu kumppaneineen keräsi vuoden 2011 aikana nuorten kokemuksia lastensuojelun laadusta.  [3]
Yhdellä sosiaalityöntekijällä olevien lastensuojeluasiakkaiden enimmäismäärästä tulisi vähintäänkin antaa kansallinen suositus. Parempi kuitenkin olisi, että lastensuojelutyön voimavaroista  säädettäisiin asetuksella niin, että määriteltäisiin sosiaalityöntekijällä käsiteltävänä olevien lastensuojeluasiakkaiden enimmäismäärä. Tämä lisäisi myös lasten alueellista tasa-arvoisuutta.  Lastensuojelun laatusuositusten luonnosvaiheessa esityksessä oli mukana asiakasmääräsuositus, joka oli 20 - 30 asiakasta riippuen osin kunnan lastensuojelun henkilöstörakenteesta.

Sosiaalityöntekijöiden määrän varmistaminen ei yksi riitä vaan lisäksi  tarvitaan parempaa osaamista lapsen ja nuoren kehityksestä sekä vuorovaikutuksesta lasten ja nuorten kanssa. Soveltuvuus alalle tulisi ottaa huomioon myös alan oppilaitosten pääsyvaatimuksissa. Sosiaalityön on juridisoitunut ja kirjallisen työn määrä on lisääntynyt. Kehityksen myötä ei pidä kuitenkaan unohtaa että kyse on vaativasta ihmissuhdetyöstä, jossa tulee kyetä rohkaisemaan ja kannustamaan nuoria yhdessä heidän elämänsä vaativimmassa tilanteessa.  Lapsi ja nuori pitää työssä nähdä kokonaisena ihmisenä, ei pelkästään lastensuojeluasiakkaana.

Lastensuojelun sosiaalityön toimintatavat ja -käytännöt arvioitava etenkin lapsen edun ja hyvinvoinnin näkökulmasta
Lapsiasiavaltuutetulle tulleet kansalaisyhteydenotot sekä toisaalta nuorten omien kokemusten näkökulma lastensuojeluun antavat tuntumaa, että lastensuojelun käytännöissä ei anneta riittävästi arvoa lapsen tärkeiden ihmissuhteiden jatkuvuuden turvaamiselle. Lapsen ja nuoren tulisi  itse voida määritellä tärkeitä ihmisiään ja hänen mahdollisuuksiaan pitää heihin yhteyttä tulee parantaa. Tarvittaisiin myös tutkimusta ja selvitystä siitä, miten yhteydenpidon rajoituksia nykyisin sosiaalityössä käytetään ja miten ihmissuhteiden jatkuvuutta voitaisiin paremmin tukea. Lapsen lähiverkoston mahdollisuudet tuen antamiseen tulee hyödyntää täysimääräisesti.

Toinen sosiaalityön käytäntöjä koskeva toistuva kritiikin aihe on se, että "vanhempien oikeuksia" ja vanhempien tietoa kunnioitetaan lapsen edun ja lapsen kokemustiedon kustannuksella. Tähän liittyvät kokemukset sijoitetun lapsen "pallottelusta" kodin ja sijoituspaikan välillä sekä lapsen velvoittaminen tapaamisiin myös silloin kun se on lapsen edun vastaista. Nuoret tuovat esille tilanteita, joissa vanhempia ns. lähtökohtaisesti  "uskotaan" mutta nuoren esittämiä tietoja ja kokemuksia kyseenalaistetaan.

Lapsiasiavaltuutetulle tulleissa yhteydenotoissa ilmenee sekä näkemystä siitä, että lastensuojelu puuttuu ns. pikkuasioihin ja epätarkoituksenmukaisesti ja toisaalta sitä, että lastensuojelu ei reagoi lähipiirin toistuviinkaan ilmoituksiin lapsen huonosta kohtelusta. Molemmat voivat olla yhtä aikaa "tosia" tilanteita kun toimitaan niukoilla voimavaroilla ja vajaalla osaamisella eikä yhtenäisiä työkäytäntöjä ja linjauksia ole tehty eikä eri palveluiden yhteistyö ja tiedonkulku toimi tiiviisti.

Lasten ja nuorten osallistumisen vahvistaminen lastensuojelussa
Lastensuojelussa tarvitaan lasten ja nuorten oman kokemusasiantuntemuksen järjestelmällistä hyödyntämistä laadun kehittämisessä. Lasten ja nuorten osallisuus lastensuojelun ja sijaishuollon työssä myös parantaa heidän hyvinvointiaan ja kasvattaa heitä kansalaisina. Siksi lastensuojelun ja sijaishuollon lasten ja nuorten osallistumiseen tarvitaan myös kansallisesti ohjausta: rakenteita, toimintamalleja, käytäntöjä. Esimerkiksi laitoksissa tulisi aina olla "asiakasraati", "nuorten vaikuttajaryhmä" koulun oppilaskunnan tapaan. Perhehoidossa olevien lasten ja nuorten ääntä tulisi kuulla kuntakohtaisissa tai alueellisissa vertaisryhmissä.

Valvonta on vahvistunut mutta resurssit niukat; asiakkaiden ääni ei kuulu
Lastensuojelun työprosessia ja sen määräaikoja yksityiskohtaisesti määrittelevä lainsäädäntö on antanut  tukea lastensuojelun valvonnalle. VALVIRA:n uudet. kansalliset lastensuojelun valvontaohjelmat ovat antaneet aluehallintovirastojen työlle johdonmukaisuutta. Yksittäisten kuntien kohdalla aluehallintovirastot ovat asettaneet uhkasakkoja, mikäli lain määrärajat eivät ole täyttyneet.  Valvonnan vahvistuminen on ollut myönteistä.Valvovien viranomaisten voimavarat ovat kuitenkin auttamattoman niukat etenkin sijaishuollon valvonnassa. Sijaishuoltoa valvovia tahoja on useita (AVI:t, kunnat, eduskunnan oikeusasiamies) eikä eri tahojen - eikä eri tahojen työtä yhteen soviteta.  Sijaishuollon valvonnassa ei selvitetä laitoksissa olevien lasten ja nuorten kokemuksia tai heidän arvioitaan lakien noudattamisesta tai toiminnan laadusta. Lasten ja nuorten mielipiteiden selvittäminen on pikemminkin poikkeus kuin sääntö, kun asian pitäisi olla päinvastoin.

Eräitä erityisasioita
Kansallisia toimenpiteitä tarvitaan myös seuraavissa asioissa:

- lastensuojelun edunvalvonnan kansallinen kehittämistyö ja sen koordinointi  - toiminut hankepohjaisesti Pelastakaa Lapset ry:n kautta. Lapsiasianeuvottelukunta on tehnyt asiasta aloitteen vuonna 2011  STM:lle, OM:lle. ks.  http://www.lapsiasia.fi/nyt/aloitteet/aloite/-/view/1563109
- ns. "perälaudan" säätäminen lastensuojelulakiin siitä, miten pitkään perheen jälleenyhdistämistä tavoitellaan. Selvitettävä muiden maiden käytännöt ja haettava ratkaisu joka turvaa lapsen oikeuden pysyviin ihmissuhteisiin.

- yksin tulevien turvapaikanhakijalasten (alaikäisten) palveluiden ja vastaanoton siirtäminen lastensuojelupalveluiden osaksi ja lastensuojeluasiantuntemuksen vahvistaminen maahanmuttajien palveluissa (Lapsiasianeuvottelukunnan aloite STM:lle ja SM:lle http://www.lapsiasia.fi/nyt/aloitteet/aloite/-/view/1557185
- lastenasiaintalo -palvelukokonaisuuden kehittäminen väkivallan ja hyväksikäytön uhriksi joutuneille lapsille ja nuorille - valtion vetovastuulla (etenee THL:ssä?). Lapsiasianeuvottelukunnan kannanotto marraskuu 2012.

- vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten ja heidän vanhempiensa tarvitsema tuki on järjestettävä sosiaalihuoltolain mukaisesti ilman, että heidän täytyy tuen saamisen vuoksi päätyä lastensuojeluasiakkaiksi.

Ehdotus toimenpideohjelmaksi
1. Valtioneuvostossa tulee ministeriöiden kesken tulee luoda nykyistä vahvempi hallinnonalarajat ylittävä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin seuranta sekä politiikan ja palveluiden koordinaatio joka tukee palveluiden monialaista johtamista, suunnittelua ja tietopohjapolitiikkaa myös kunnissa.  Velvoite ennakoida eri toimialoilla päätösten vaikutuksia lapsiin tulee saada lakisääteiseksi sekä valtiota että kuntia velvoittavaksi. Valtion tulee tukea kuntia lasten hyvinvoinnin seurannassa (lasten hyvinvoinnin kansalliset indikaattorit - hanke).   THL laati erinomaisen julkaisun Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden yhteen sovittavasta johtamisesta -  tämä tulisi saada toteutumaan myös valtiolla itsellään! Lastensuojelulain ja nuorisolain yhtymäkohdat tulisi uudistaa sen suuntaisesti kuin politiikkaohjelman yhteydessä aiemmin linjattiin.

2. Sosiaali- ja terveysministeriön tulee priorisoida nykyistä vahvemmin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi omassa strategiassaan ja organisaatiossaan sekä ottaa kansallisesti nykyistä vahvempi vastuu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikan sekä lastensuojelun kehittämisestä ja osoittaa näiden asioiden valmistelulle hallinnonalallaan (ml THL) riittävät henkilöstöresurssit.

3. Sosiaali- ja terveysministeriön pitää ottaa vahvemmin vastuunsa myös yksilö- ja perhekohtaisen lastensuojelun politiikan kehittämisessä. Tarvitaan toimia lastensuojelulain toimeenpanoon, seurantaan sekä kansalliseen lastensuojelun laadun linjaamiseen sekä laadun ja vaikuttavuuden arviointijärjestelmän luomista yhteistyössä kuntien kanssa. Lastensuojelulakiin tulee lisätä säännökset valtion vastuusta lastensuojelun kehittämisessä. Nyt on laissa lähinnä kunnille asetettuja tehtäviä näissä asioissa. Myös sosiaalihuoltolain uudistusehdotus on samansuuntainen eli se ei vahvista valtion johtamis- ja kehittämisvastuuta.

4.  Lastensuojelun ja sijaishuollon toimintatavoissa ja kehittämisessä kuntatasolta aina valvoviin viranomaisiin asti tulee vahvistaa lasten ja nuorten oman kokemustiedon arvostamista ja vuorovaikutustaitoja lasten ja nuorten kanssa. Tämä edellyttää henkilöstön täydennyskoulutusta, lasten ja nuorten osallistumisen rakenteiden kehittämistä sekä sijaishuollon valvontakäytäntöjen uudistamista.

5.  Lastensuojelua ja sijaishuoltoa valvovien viranomaisten voimavaroja tulee vahvistaa (VALVIRA; Aluehallintovirastot) sekä parantaa valvojien yhteistyötä (valtio ja kunnat).

6.  Yksittäisen lastensuojelun sosiaalityöntekijän hoidettavana olevien asiakkaiden enimmäismäärästä tulee antaa vähintäänkin kansallinen suositus. Parempi kuitenkin olisi, että lastensuojelutyön voimavaroista  säädettäisiin asetuksella niin, että määriteltäisiin sosiaalityöntekijällä käsiteltävänä olevien lastensuojeluasiakkaiden enimmäismäärä.

7. Sosiaalityöntekijöiden perus- ja täydennyskoulutuksen tulee tukea   parempaa osaamista lapsen ja nuoren kehityksestä sekä vuorovaikutuksesta lasten ja nuorten kanssa. Soveltuvuus alalle tulee ottaa huomioon myös alan oppilaitosten pääsyvaatimuksissa. Lasten kanssa työskentelevien koulutukseen tarvitaan kaikilla ammattialoilla perustiedot lapsen kasvusta ja kehityksestä, ihmisoikeuksista, vuorovaikutuksesta lasten ja nuorten kanssa, osallistamisesta sekä monialaisesta ja -ammatillisesta yhteistyöstä (muista toimijoista).

8.  Sosiaalihuoltolain uudistuksessa tulee vahvistaa kuntien velvoitetta tarjota lapsiperheiden kotipalvelua myös perheille jotka eivät ole lastensuojelun asiakkaita. Aluehallintovirastojen tulee seurata säännöllisesti ja koko valtakunnan tasolla lapsiperheiden kotipalvelun tarjonnan tilannetta kunnissa. Kotikasvatuksen ja perheiden tukea tulee organisoida neuvolan, varhaiskasvatuksen/päivähoidon ja koulun yhteyteen.

9. Lastensuojelun kansallinen tiedotuskampanja, lastensuojelun työntekijöiden jalkautuminen kouluihin sekä lastensuojelun verkkopalveluiden käynnistäminen poliisin tapaan.

10. Lapsille ja nuorille suunnatun tiedotuksen parantaminen heille tarkoitetuista palveluista. Lasten kohtaamiseen ja vuorovaikutustaitoihin lasten kanssa vahvistavan peruskoulutuksen lisääminen kaikkien lasten kanssa työskentelevien koulutukseen.

11. Erotilanteen palvelukokonaisuuden kokoaminen ja ehkäisevän sekä sovittelevan työotteen vahvistaminen: lastensuojeluL10 § tulisi soveltaa myös  vanhempien erotilanteisiin sekä tuoda pakollinen neuvonpito/ohjaus lapsiperheiden eroaville vanhemmille. Lapsen äänen kuulumista vahvistettava kokonaisuudessa.

Jyväskylässä 7.1.2013 Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu

---

[1] Myös lastensuojelun tutkimuksen tilan on todettu olevan varsin hajanainen (ITLA:n rahoittama kehityshanke).

ks. myös Lapsiasianeuvottelukunnan aloite lastensuojelututkimuksen vahvistamisesta 2011 http://www.lapsiasia.fi/nyt/aloitteet/aloite/-/view/1561110
ja Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin. Puheenvuoro lastensuojelun vaikuttavuudesta. Lapsiasiavaltuutetun julkaisuja 2010.  http://www.lapsiasia.fi/julkaisut/julkaisu/-/view/1565156
[2]
[3] "Suojele unelmia - vaali toivoa". Nuorten suositukset lastensuojelun ja sijaishuollon laadun kehittämiseksi. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2012.  www.lapsiasia.fi/julkaisut