LAPSIASIAVALTUUTETUN NUORET NEUVONANTAJAT VALITTU
Tiedote 23.6.2010
Lapsiasiavaltuutetun nuorista koottavan neuvonantajaryhmän jäsenet on valittu. Kahdeksan vaikuttamisesta ja lasten ja nuorten oikeuksista kiinnostunutta keskisuomalaista nuorta valittiin hakemusten perusteella kesäkuussa. Valitut ovat aktiivisia osallistujia lasten- ja nuorten erilaisissa vaikuttajaryhmissä, harrastusten vetäjinä ja tukioppilaina.
Valituiksi tulivat Juuso Ahola Jämsästä, Anna Aula Hankasalmelta, Teemu Hintikka Jyväskylästä, Anna Koivu Äänekoskelta, Santeri Lohi Vaajakoskelta, Riina-Emilia Ojala Jyväskylästä, Marika Peltola Laukaasta ja Mauri Salo Saarijärveltä.
Elokuussa toimintansa aloittavan ryhmän tehtävänä on tukea näkemyksillään lapsiasiavaltuutettua työssä, johon kuuluu lasten ja nuorten mielipiteiden välittäminen päätöksentekijöille. Nuoret voivat esimerkiksi tavata päättäjiä ja ehdottaa asioita, joihin lapsiasiavaltuutetun pitäisi ottaa kantaa.
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula on innostunut nuorten neuvonantajaryhmän työn käynnistämisestä.
- Eurooppalaiset lapsiasiavaltuutetut ovat kertoneet omien vastaavien ryhmiensä toiminnasta Euroopan lapsiasiavaltuutettujen verkoston ENOC:n kokouksissa. Haluamme myös kehittää yhteistyötä nuorten neuvonantajaryhmien kesken, Maria Kaisa Aula kertoo.