LASTEN JA NUORTEN ASIAT TÄRKEITÄ AINAKIN 1700 KUNTAVAALIEHDOKKAALLE
Tiedote 16/2008 (20.10.2008)
Vihreät, Keskusta ja Kokoomus listan kärjessä
Järjestöjen haasteen ryhtyä lasten ja nuorten valtuutetuksi on ottanut vastaan jo noin 1700 kuntavaaliehdokasta ympäri Suomen. Allekirjoittamalla 12-kohtaisen huoneentaulun ehdokkaat ovat sitoutuneet lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oikeuksien edistäjiksi seuraavalla valtuustokaudella.
- Äänioikeus on kuntavaaleissa vasta yli 18-vuotiailla. Kuitenkin kaikki lapset ovat jo nyt kuntalaisia, joilla on oikeus tulla kuulluksi, osallistua ja vaikuttaa omiin asioihinsa. Aikuisten tehtävä on antaa aikaa ja oppia selvittämään myös lasten mielipiteitä, kertoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Lapsiasiavaltuutetun lisäksi huoneentaulun ovat laatineet Kirkkohallituksen Kasvatus ja nuorisotyö, Lastensuojelun keskusliitto ry, Nuori Suomi ry, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry, Terveyden edistämisen keskus ry ja Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta.
Lasten ja nuorten valtuutettuja näyttäisi allekirjoitusten perusteella olevan eniten vihreillä (n. 18 % allekirjoituksista), Keskustalla (n. 18 %) sekä Kokoomuksella (n. 15 %). Allekirjoitusaikaa on kuitenkin jäljellä vielä vaaleihin asti. Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulu löytyy osoitteesta www.alli.fi/huoneentaulu
Kun kuntavaaliehdokas allekirjoittaa sähköisen huoneentaulun, hän sitoutuu lasten ja nuorten valtuutetuksi. Sivuilta löytyvät myös kaikkien allekirjoittaneiden ehdokkaiden nimet ja kotipaikkakunnat. Sivuilta on mahdollista äänestäjien tarkistaa, onko oma ehdokas sitoutunut lasten ja nuorten tavoitteisiin. Huoneentaulun allekirjoittajat sitoutuvat muun muassa varmistamaan, että neuvolan sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon palveluiden määrä ja laatu vastaavat kansallisia suosituksia ja että perheet saavat ajoissa tukea.
Asiasta antavat lisätietoja lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula p. 050 530 9697 ja Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n viestintäpäällikkö Reija Salovaara p. 040 5088 249.