LASTEN OMILLE TARINOILLE TILAA UUDISTUNEILLA LASTEN SIVUILLA
Tiedote 21/2009 15.9.2009
Lapsiasiavaltuutetun Lasten sivut www.lastensivut.fi ovat uudistuneet sekä ilmeeltään että sisällöltään. Tavoitteena on ollut antaa entistä enemmän sanasijaa lasten omille tarinoille, ja kuva-aineistoille.
- Uudistuneet sivut kertovat lapsen oikeuksista ja elämästä entistä enemmän lasten omin sanoin ja kuvin, uudistusta valmistellut ylitarkastaja Elina Nivala lapsiasiavaltuutetun toimistosta kertoo.
Lasten elämää -osio on omistettu kokonaan lasten omille jutuille ja piirroksille omasta elämästään. Teemasivujen aiheita ovat muun muassa nettiturvallisuus, vaikuttaminen, liikunta ja terveys sekä uusimpana luovuus. Sivuilla on kerrottu ymmärrettävästi myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisista oikeuksista.
Sivustolla seikkailee jo tutuksi tullut lasten suosikki Sisu-kissa. Lapsiasiavaltuutetun maskottikissa on vieraillut monella koululla eri puolilla maata ja koonnut lasten havaintoja, kuvia ja toiveita omasta lähiympäristöstään.
Lasten sivut on lapsiasiavaltuutetun nettisivusto alakoululaisille, mutta niistä on iloa myös aikuisille. Sivuilta löytyy tietoa, tarinoita, pelejä, keskusteluja ja paljon muuta.
Lapset voivat käyttää Lasten sivuja itsenäisesti mutta myös ohjatusti oppitunneilla ja erilaisessa ryhmätyöskentelyssä. Aikuiset voivat hyödyntää sivustoa tietolähteenä itselleen ja varsinkin halutessaan käsitellä lapsen oikeuksiin liittyviä asioita lasten kanssa.
Teemoihin liittyvät pelit, keskustelualueet ja kirjoitus- ja piirtämistoiminnot tarjoavat mahdollisuuksia tutustua lapsen oikeuksiin ja muihin ajankohtaisiin asioihin lasten kanssa monin tavoin. Jokainen käyttäjä voi myös luoda sivustolle oman hahmonsa. Lokakuun alussa sivuille tulee lapsen oikeuksien peli.
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula on julkaissut Lasten sivuja yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Agora Centerin kanssa vuodesta 2007. Sivustolla on kouluvuoden aikana käynyt noin 2500 eri kävijää kuukaudessa.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista yleisellä yhteiskunnallisella tasolla yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa. Tärkeänä lähtökohtana vaikuttamistyössä ovat lasten mielipiteet.
Lisätietoja Ylitarkastaja Elina Nivala
puh. 050 405 1700 [email protected]