•   Tilausohjelmapalvelun tekninen toteutus ja sen valvonta: alaikäisten ei tule voida hankkia internetistä tai matkapuhelimella kuvaohjelmia, joita heille ei lain mukaan voi myydä vähittäiskaupassakaan. Lain 4 a §:n perustelujen tulee toteutua eli palvelun tarjoajan tulee ottaa käyttöön tarjolla olevat tekniikat, joilla estetään alaikäisten pääsy heille haitallisiin sisältöihin. Tilausohjelmapalvelussa tulee soveltaa samoja K-merkintöjen ikärajoja kuin vähittäiskaupassa. Viranomaisten tulee valvoa palveluiden toteutusta.
  • Tv -yhtiöiden ohjelmien sisältöarvioinnissa ja ikärajamerkinnöissä käyttämän kriteeristön yhdenmukaisuus Valtion elokuvatarkastamon kanssa alle 15-vuotiaille soveltuvien ohjelmien osalta. Tähän vaikuttaa ohjelmien luokittelua tekevän henkilöstön asiantuntemus. Sisältöpalvelujen tuottajilta tulisi  edellyttää, että luokituksen ohjelmien haitallisuudesta tekee tehtäväänsä ja lasten kehitykseen perehtynyt, auktorisoitu henkilö.
  • Tv-yhtiöiden aktiivisuus muutoin valistaa katsojia ja etenkin lasten vanhempia lapsille haitallisten ohjelmien sijoittelusta,  ikärajamerkinnöistä sekä vanhempien omasta vastuusta. Myös lapsille tarkoitettujen ohjelmien osalta tulee ikärajasuositukset merkitä ohjelmiin, koska selvitysten mukaan myös osa etenkin kaupallisen television lastenohjelmista ei ole pienille lapsille sopivaa väkivaltaisten sisältöjensä vuoksi.
  • Palautekanavien toimivuus eli katsojien tulee voida antaa helpolla tavalla palautetta tv-kanavien toiminnasta etenkin lastensuojelunäkökulmasta.
  • Viestintäviraston tulee tiedottaa aktiivisesti yleisölle omasta roolistaan tv-kanavien valvonnassa.  Viestintäviraston tehtävä tv-yhtiöiden valvojana on huonosti yleisön ja esimerkiksi lasten vanhempien tiedossa.
  • Valtion Elokuvatarkastamolle tulee turvata riittävät voimavarat markkinoiden seurantaan, jälkivalvontaan sekä vanhempien, isovanhempien sekä lasten kanssa työskentelevien mediakasvatukseen.
Jatkokehitystarpeista audiovisuaalisen alan sääntelyssä lastensuojelunäkökulmasta Audiovisuaalisen alan ja kuvaohjelmien sääntelyn kannalta opetusministeriön sekä liikenne-ja viestintäministeriön tulee tehdä jatkossa läheistä yhteistyötä. Radio- ja tv-toimintalain ja kuvaohjelmalain tulee olla lastensuojelunäkökulmasta yhtäpitäviä. EU:n av-direktiivin täytäntöönpanon seurauksena tilausohjelmapalveluista tullaan säätämään myös radio- ja tv-toimintalaissa. Av-direktiivin toimeenpanoa koskeva lakiesitys annettanee eduskunnalle vielä tänä keväänä. Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö kehittää ns. vahvan tunnistamisen tekniikkaa koskevaa lainsäädäntöä internet- ja mobiiliympäristöön. Tämä on olennaista ajatellen alaikäisten asiakkaiden tunnistamista tilausohjelmapalveluissa.  Ministeriö on ilmoittanut, että myös vahvaa tunnistamista koskeva lakiehdotus aiotaan antaa eduskunnalle tämän kevään aikana. On tärkeä, että alaikäisten suojelemista mediasisällöiltä koskevaa lainsäädäntöä  yhdenmukaistetaan teknologiariippumattomaksi (tv, elokuva, video, on-demand -ohjelmat, vuorovaikutteiset kuvaohjelmat/pelit), kun kuvaohjelmalainsäädäntöä jatkossa perusteellisemmin uudistetaan.  Nykyiset aineistojen luokitus- ja lähetysaikoihin liittyvät järjestelmät ovat kirjavia ja kansalaisille varsin vaikeatajuisia.  Kansalaisten on myös vaikea hahmottaa  eri viranomaisten (Viestintävirasto, Valtion elokuvatarkastamo, osin Kuluttajavirasto) vastuita. Kuvaohjelmalakia, radio- ja tv-toimintaa koskevaa lakia ja osin kuluttajansuojalakia tulee tässä uudistustyössä tarkastella kokonaisuutena alaikäisten suojelun kannalta. Luokitusjärjestelmän kehittämisessä tulee arvioida hyviä kansainvälisiä käytäntöjä. Tällainen on etenkin Hollannin Kijkwijzer-järjestelmä, joka on medianeutraali ja sisältää ikärajoitusten lisäksi sisältösymbolit. Hallituksen esityksen perusteluissa mainitaan Valtion elokuvatarkastamon muuttamisesta Medianeuvostoksi. Samasta asiasta on kirjattu Vanhasen hallituksen 24.2 politiikkariihen johtopäätöksiin seuraavasti: " Lasten ja nuorten turvallisen mediaympäristön luomiseksi selvitetään medianeuvoston perustaminen lisäämään koulujen mediakasvatusta ja edistämään video- ja internettuottajien itsesäätelyä". Katson, että jatkotyössä tulee arvioida hallinnollisia ratkaisuja myös laajemmin. Kaikkein selkeintä olisi, että kaikkien av-alan toimijoiden valvonta lastensuojelunäkökulmasta keskitettäisiin yhteen yksikköön, esimerkiksi tulevaan Medianeuvostoon. Nykyisellään kuvaohjelmalain valvonnasta vastaa Valtion elokuvatarkastamo mutta tv-yhtiöiden valvonnasta Viestintävirasto. Jatkotyössä on tarpeen selvittää mahdollisuudet muodostaa esimerkiksi hallinnonalojen yhteinen toimielin, jonka tehtävänä on median itsesäätelyn valvominen, luokitusjärjestelmien kehittäminen ja niihin liittyvä koulutus, tutkimus, neuvonta ja mediakasvatuksen edistäminen. Sama elin voisi toimia myös "yhden luukun" palautekanavana, jonne kansalaiset voivat antaa palautetta ja myös tehdä valituksia sopimattomista tai laittomista aineistoista ilman, että heidän tarvitsee tietää, mikä hallinnollinen taho vastaa kunkin median säätelystä. Tällainen media-alaa koordinoiva keskus on hyvin tuloksin käytössä Hollannissa (NICAM) ja joiltain osin Ruotsissa (Medierådet) ja Iso-Britanniassa (Ofcom). Pidän tärkeänä myös, että sivistysvaliokunta seuraa tänä keväänä tiivisti liikenne- ja viestintäministeriön valmistelussa olevien EU:n av-direktiivin täytäntöönpanoa koskevan tv-ja radiolainsäädännnön muutoksen sekä sähköisten palveluiden ns. vahvaa tunnistamista koskevan lainsäädännön sisältöä. On tärkeä varmistetaa, että ne tukevat kuvaohjelmalain tavoitteita tilausohjelmapalveluiden järjestämisessä lastensuojelun kannalta. Jyväskylässä 13. päivänä maaliskuuta 2009 Maria Kaisa Aula Lapsiasiavaltuutettu