Lausunto lapseksiottamisesta annetun lain uudistamistarpeista
Lapsiasiavaltuutetun lausunto 1.2.2008
Oikeusministeriölle
Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 27.11.2007/OM/16/41/2007
Asia: Lausunto arviomuistiosta koskien lapseksiottamisesta annetun lain uudistamistarpeita
Asian tausta
Oikeusministeriö on lähettänyt lausuntoa varten arviomuistion lapseksiottamisesta annetun lain uudistamistarpeista. Arvio on tehty siksi, että yhteiskuntakehityksen ja lain toimeenpanon myötä on havaittu epäkohtia ja toisaalta siksi, että Vanhasen II hallituksen ohjelmassa on perheen sisäisen adoption sallimiseen liittyviä sitoumuksia.
Tärkeimmät muistiossa käsiteltävät asiat ovat perheen sisäisen adoption mahdollistaminen samaa sukupuolta olevan parin perheessä, kotimaisen adoptioprosessin nykyistä täsmällisempi sääntely, ns. itsenäisen ulkomaisen adoption rajoittaminen sekä ja lupamenettelyn uudistaminen mm. ottolapsihakemusten määrän lisääntymisen seurauksena.
Lapsiasiavaltuutettu pitää arviomuistiossa esitettyjä uudistuksia perusteltuina
Lapseksiottamislain kokonaisuudistukselle on selkeä tarve. Nykyinen laki on ollut voimassa yli kaksikymmentä vuotta. Vuonna 1997 on tehty osittaisuudistus. Laki ei toimi riittävän hyvin nyky-yhteiskunnassa, jossa perheet ovat monimuotoistuneet, parisuhteet kansainvälistyneet sekä ulkomaiset adoptiot lisääntyneet. Suomen kansainväliset velvoitteet ja lapsen oikeudet ovat viimeisten 20 vuoden aikana täsmentyneet. Muissa pohjoismaissa adoptiolainsäädäntöä on vastikään uudistettu.
Arviomuistio on laadittu asiantuntevasti ja siinä esitetyt keskeisimmät sisällölliset lapseksiottamislain uudistamistarpeet ovat perusteltuja. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimusta ei tosin ole mainittu myös suomalaista päätöksentekoa ja adoptiohallintoa velvoittavana asiakirjana.
Tärkeintä on uudistaa lainsäädäntöä kaikilta osin YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti eli kunnioittaen lapsen edun ensisijaisuutta ja lasten yhdenvertaista kohtelua. Muistiossa esitetystä poiketen, lapsiasiavaltuutettu katsoo, että adoptiolapsen vastaanottavat perheet tulee velvoittaa adoptiovalmennukseen kuten Ruotsissa ja Tanskassa on säädetty.
Muistio on tehty juridisia perusteita painottaen. Lain jatkovalmistelussa on syytä hyödyntää laajapohjaista asiantuntemusta. Tällä tarkoitan lapsen kasvun ja kehityksen sekä lastensuojelun asiantuntemusta samoin kuin adoptioasioita hoitavien ammattilaisten ja järjestöjen asiantuntemusta.
On lisäksi syytä huolehtia siitä, että lain henki rohkaisee vanhempia tarjoutumaan adoptiovanhemmiksi. Tutkimukset osoittavat lasten perhesijoituksen edut suhteessa lasten sijoittamiseen laitoksiin. Jos lapsi ei voi elää omien vanhempiensa kanssa, on hänelle ensisijaisesti turvattava vanhemmat sijais- tai adoptioperheessä.
Muistion ehdotusten arviointia YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kannalta
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteisiin sitoutumista. Näen puutteena sen, että YK-sopimukseen ei ole muistiossa viitattu.
Adoptiota koskee erityisesti YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen artikla 21.
Artiklassa korostuvat seuraavat velvoitteet:
Sopimuksen näkökulmasta muistiossa esitetyistä muutoksista erityisen perusteltuja ovat ns. itsenäisen adoption oikeuden rajoittaminen ja tarkempi sääntely mm. lapsikaupan estämiseksi. Itsenäinen adoptio ulkomailta on lapsen edun kannalta riskialtis, jos suomalainen palvelunantaja ei voi vaikuttaa adoptioprosessiin eikä tarjota lapseksiottamispalveluita lapseksiottajalle. Kannatan pääsääntönä ulkomailta tehtyjen itsenäisten adoptioiden nykyistä tehokkaampaa estämistä. Sitä ei tule missään oloissa käyttää kotimaisen lupamenettelyn kiertämiseen. Poikkeustilanteita ja yksittäistapauksia varten voidaan säädellä oma menettelynsä. Myös näissä tapauksissa tulisi käyttää lapseksiottamispalveluita erityisjärjestelyin.
Lisäksi kotimaista ja kansainvälistä adoptioprosessia on perusteltua yhtenäistää niin, että myös kotimassa lapseksiottamisen edellytykset saatetaan erillisen lupaviranomaisen tutkittavaksi ennen sijoitusta.
Samoin lapsen oikeuksien sopimuksen kannalta tärkeä on varmistua lupa-asioiden käsittelyn laadusta, ripeydestä, lupaviranomaisen riittävistä voimavaroista sekä valvontamahdollisuuksista.
Ottaen huomioon adoptiolautakunnan niukat henkilövoimavarat ja lupahakemusten lisääntynyt määrä, on perusteltua uudelleenarvioida lupamenettelyn organisointia. Kannatan lupahallinnon siirtämistä sekä kotimaisten että kansainvälisten adoptioiden osalta ensisijaisesti yhdelle lääninhallitukselle. Suomen kaltaisessa pienessä maassa on tärkeä varmistaa päätösten yhdenmukaisuus ja asiantuntemuksen kertyminen. Se onnistuu parhaiten, jos lupaviranomaisia on vain yksi. Pidän tärkeänä myös valvonnan vahvistamista.
Pidän muistion tavoin Terveydenhuollon oikeusturvakeskusta toisena vaihtoehtona siinä tapauksessa että TEO:lle siirtyy valtion aluehallinnon uudistusten yhteydessä muitakin lastensuojelun asiantuntemusta edellyttävää sosiaalitoimen lupa- tai valvonta-tehtäviä.
Lakia uudistettaessa olisi adoptiolupa-asioiden käsittelyn osalta pohdittava, ovatko nykyiset lapseksiottamisen kriteerit riittävät ja selkeät ja voisivatko ne mahdollisesti olla samanlaiset kotimaisissa ja ulkomaisissa adoptioissa.
Perheen sisäinen lapseksiottaminen samaa sukupuolta olevan parin perheessä
Arviomuistion ehdotuksista merkittävin on sen mahdollistaminen, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävä henkilö voi perheen sisäisesti adoptoida parisuhdekumppaninsa lapsen. Lapsiasiavaltuutettu kannattaa tätä ehdotusta ja adoptio-oikeuden rajaamista perheen sisäiseen adoptioon. Tämä vahvistaa näissä erityisissä, varsin harvinaisissa tilanteissa lapsen oikeutta kahteen vanhempaan. Sosiaaliselle vanhemmalle vahvistetaan juridiset oikeudet ja velvoitteet suhteessa lapseen.
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lähtökohtana on vahvasti lapsen ja hänen molempien vanhempiensa välinen suhde sekä siihen liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien varmistaminen. Tämän kanssa johdonmukaisesti lapsen edun periaatteeseen on kuulunut Suomessa vuosikymmeniä pyrkimys varmistaa, että lapsella mikäli vain mahdollista, on kaksi vanhempaa ainakin oikeudellisessa ja parhaimmillaan myös sosiaalisessa mielessä.
Tarpeet sisäisen adoption mahdollistamiseen ovat tulleet esille jo aiemmin sen jälkeen kun laki rekisteröidyistä parisuhteista hyväksyttiin. Hedelmöityshoitolakiin 1.9.2007 jälkeen tehdyt muutokset kiirehtivät sisäisen adoption mahdollistamista rekisteröidyssä parisuhteessa lapsen oikeuksien ja yhdenvertaisen kohtelun parantamiseksi. Uusi laki mahdollisti hoitojen antamisen naiselle, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa toisen naisen kanssa. Näissä tilanteissa synnyttävän naisen elämänkumppani tulisi voida vahvistaa lapsen toiseksi vanhemmaksi. Nyt sosiaalisen vanhemman oikeuksia ja velvollisuuksia suhteessa lapseen ei vahvisteta, kuten muistiossa todetaan.
Hedelmöityshoitojen salliminen kahden naisen parille ilman adoptiomahdollisuutta tuo esille lasten yhdenvertaisuuden kannalta ristiriitoja muun lainsäädännön kanssa (esimerkiksi oikeus vanhempainvapaisiin). Näitä ristiriitoja on yleisemminkin käsitelty sosiaali- ja terveysministeriön rekisteröityihin parisuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä selvittäneen toimikunnan mietinnössä (STM:n julkaisuja 2003:10), johon arviomuistiossakin viitataan.
Lapsen kannalta saattaisi olla tosin jossakin tapauksissa ongelmallistakin, että sisäisen adoption tullessa mahdolliseksi, lapsi voi menettää täysin suhteensa toiseen biologiseen vanhempaansa - esimerkiksi isään, joka on antanut siittiöiden luovuttajana oikeuden isyyden vahvistamiseen. Tätä asiaa tulisi lainvalmistelussa vielä pohtia.
Adoptiovalmennuksen säätämisestä lailla
Muistiossa arvioidaan tarvetta velvoittaa ottolasta toivovat henkilöt ottolapsineuvonnan ohella sitä täydentävään adoptiovalmennukseen. Muistiossa päädytään asiassa epäilevälle kannalle. Katson, että adoptiovalmennus tulisi säätää lapseksiottamisen edellytykseksi. Valmennus olisi selkeä parannus ottolasten vanhemmuuden tukemisessa ja vahvistaisi lasten yhdenvertaista kohtelua.
Valmennus voidaan toteuttaa vanhempainryhmissä ja tällöin valmennus tarjoaisi adoptioperheille uusien tietojen lisäksi myös vertaiskontakteja. Vertaistuki on tärkeä erityisesti kansainvälisissä adoptioissa.
Muita adoptiolainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä
Arviomuistiossa ei ole käsitelty sosiaali- ja terveysministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön toimialaan kuuluvia adoptioperheiden sosiaalietuuksiin, perhevapaisiin tai adoptioavustuksiin liittyviä kysymyksiä. Mikäli lainsäädännön jatkovalmistelu aloitetaan, olisi myös näitä arvioitava kokonaisuutena suhteessa uudistettavaan adoptiolainsäädäntöön.
Jatkovalmistelussa tulee myös arvioida uuden lainsäädännön suhdetta lastensuojelulakiin. Kiinnitän huomiota myös siihen, että Suomessa käytetään kotimaisessa sijaishuollossa adoptiovaihtoehtoa erittäin harvoin pysyvänä lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen ratkaisuna. Kotimaisten adoptioiden laajempaa käyttöönottoa juuri laadukkaan sijaishuollon ja lasten pysyvien kiintymyssuhteiden turvaamisen näkökulmasta tulisi harkita perusteellisemmin. Asia kuitenkin liittyy myös lastensuojelulakiin.
Kansainväliset adoptiot tulisi jatkossa myös huomioida paremmin osana kansallista lastensuojelua ja sen kehittämistä. Kansainvälisen adoption kautta tulleilla lapsilla on taustallaan samantyyppisiä ja paljon vaikeampia elämänvaiheita kuin kotimaassa huostaan otetuilla ja kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla. Kaikki lapset eivät tule Suomeen taaperoiässä vaan osa heistä voi olla jo lähellä kouluikää. Kielivaikeudet, syrjinnän ja rasismin kohtaaminen sekä identiteettiongelmat ovat osa monen lapsen arkea. Kotimaassaan vaikeasti kaltoinkohdellun lapsen kiinnittyminen uuteen kotiin ja kotimaahan vaatii myös asiantuntija-apua ja erityisosaamista eli tukea perheille.
Neuvolassa, terveydenhuollossa, päiväkodissa ja koulussa tarvitaan enemmän ymmärtämystä ja asiantuntemusta kansainvälisten adoptiolasten ja -perheiden tarpeista. Kasvatuksen, terveydenhuollon ja sosiaalityön ammattilaisille tarvittaisiin lisäkoulutusta ja sen myötä parempia valmiuksia kansainvälisten adoptiolasten ja perheiden kohtaamiseen. Haasteena on muistaa sekä lapsen haavoittavat kokemukset että tarve juurtua uuteen kulttuuriin. Myös perheiden terapia- ja jälkipalveluiden saannissa on vielä puutteita. Lapsi tarvitsee aikaa kiinnittyä perheeseen ja kotiinsa. Tältä kannalta myös perhevapaalainsäädännössä on vielä korjaamisen tarpeita.
Erityisosaaminen edellyttää tutkimusta. Samalla kun kansainväliset adoptiot ovat voimakkaasti lisääntyneet on adoptiotutkimuksen puute Suomessa korostunut. Erityisesti tutkimusta kaivataan kansainvälisen adoption kautta tulleiden lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnista adoption vahvistamisen jälkeen. Adoptiotutkimuksen ja osaamisen rakenteita on Suomessa vahvistettava.
Jyväskylässä 1.2.2008
Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu
Auli Paavola
ylitarkastaja
Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 27.11.2007/OM/16/41/2007
Asia: Lausunto arviomuistiosta koskien lapseksiottamisesta annetun lain uudistamistarpeita
Asian tausta
Oikeusministeriö on lähettänyt lausuntoa varten arviomuistion lapseksiottamisesta annetun lain uudistamistarpeista. Arvio on tehty siksi, että yhteiskuntakehityksen ja lain toimeenpanon myötä on havaittu epäkohtia ja toisaalta siksi, että Vanhasen II hallituksen ohjelmassa on perheen sisäisen adoption sallimiseen liittyviä sitoumuksia.
Tärkeimmät muistiossa käsiteltävät asiat ovat perheen sisäisen adoption mahdollistaminen samaa sukupuolta olevan parin perheessä, kotimaisen adoptioprosessin nykyistä täsmällisempi sääntely, ns. itsenäisen ulkomaisen adoption rajoittaminen sekä ja lupamenettelyn uudistaminen mm. ottolapsihakemusten määrän lisääntymisen seurauksena.
Lapsiasiavaltuutettu pitää arviomuistiossa esitettyjä uudistuksia perusteltuina
Lapseksiottamislain kokonaisuudistukselle on selkeä tarve. Nykyinen laki on ollut voimassa yli kaksikymmentä vuotta. Vuonna 1997 on tehty osittaisuudistus. Laki ei toimi riittävän hyvin nyky-yhteiskunnassa, jossa perheet ovat monimuotoistuneet, parisuhteet kansainvälistyneet sekä ulkomaiset adoptiot lisääntyneet. Suomen kansainväliset velvoitteet ja lapsen oikeudet ovat viimeisten 20 vuoden aikana täsmentyneet. Muissa pohjoismaissa adoptiolainsäädäntöä on vastikään uudistettu.
Arviomuistio on laadittu asiantuntevasti ja siinä esitetyt keskeisimmät sisällölliset lapseksiottamislain uudistamistarpeet ovat perusteltuja. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimusta ei tosin ole mainittu myös suomalaista päätöksentekoa ja adoptiohallintoa velvoittavana asiakirjana.
Tärkeintä on uudistaa lainsäädäntöä kaikilta osin YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti eli kunnioittaen lapsen edun ensisijaisuutta ja lasten yhdenvertaista kohtelua. Muistiossa esitetystä poiketen, lapsiasiavaltuutettu katsoo, että adoptiolapsen vastaanottavat perheet tulee velvoittaa adoptiovalmennukseen kuten Ruotsissa ja Tanskassa on säädetty.
Muistio on tehty juridisia perusteita painottaen. Lain jatkovalmistelussa on syytä hyödyntää laajapohjaista asiantuntemusta. Tällä tarkoitan lapsen kasvun ja kehityksen sekä lastensuojelun asiantuntemusta samoin kuin adoptioasioita hoitavien ammattilaisten ja järjestöjen asiantuntemusta.
On lisäksi syytä huolehtia siitä, että lain henki rohkaisee vanhempia tarjoutumaan adoptiovanhemmiksi. Tutkimukset osoittavat lasten perhesijoituksen edut suhteessa lasten sijoittamiseen laitoksiin. Jos lapsi ei voi elää omien vanhempiensa kanssa, on hänelle ensisijaisesti turvattava vanhemmat sijais- tai adoptioperheessä.
Muistion ehdotusten arviointia YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kannalta
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteisiin sitoutumista. Näen puutteena sen, että YK-sopimukseen ei ole muistiossa viitattu.
Adoptiota koskee erityisesti YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen artikla 21.
Artiklassa korostuvat seuraavat velvoitteet:
- ensisijainen huomio adoptiossa on kiinnitettävä lapsen etuun
- lapseksiottamisen vahvistaminen kuuluu toimivaltaiselle viranomaiselle, joka voi varmistua menettelyn lapsen edun mukaisuudesta (vanhempien/huoltajien suostumus sekä asianosaisten saama ottolapsineuvonta)
- kansainvälistä adoptiota harkitaan vasta, jos lasta ei voida sijoittaa sijaisperheeseen tai muutoin hoitaa lapsen omassa maassa
- kansainvälisen adoption kautta tulevalle lapselle taataan vastaavat turvatoimet kuin kansallisessa adoptiossa
- kaikin keinoin on varmistettava, ettei kansainvälinen lapseksiottaminen hyödytä asianosaisia taloudellisesti
- valtion tulee edistää kahden ja monenvälisiä sopimusjärjestelyitä varmistaakseen toimivaltaisten viranomaisten toiminnan eri maissa
Sopimuksen näkökulmasta muistiossa esitetyistä muutoksista erityisen perusteltuja ovat ns. itsenäisen adoption oikeuden rajoittaminen ja tarkempi sääntely mm. lapsikaupan estämiseksi. Itsenäinen adoptio ulkomailta on lapsen edun kannalta riskialtis, jos suomalainen palvelunantaja ei voi vaikuttaa adoptioprosessiin eikä tarjota lapseksiottamispalveluita lapseksiottajalle. Kannatan pääsääntönä ulkomailta tehtyjen itsenäisten adoptioiden nykyistä tehokkaampaa estämistä. Sitä ei tule missään oloissa käyttää kotimaisen lupamenettelyn kiertämiseen. Poikkeustilanteita ja yksittäistapauksia varten voidaan säädellä oma menettelynsä. Myös näissä tapauksissa tulisi käyttää lapseksiottamispalveluita erityisjärjestelyin.
Lisäksi kotimaista ja kansainvälistä adoptioprosessia on perusteltua yhtenäistää niin, että myös kotimassa lapseksiottamisen edellytykset saatetaan erillisen lupaviranomaisen tutkittavaksi ennen sijoitusta.
Samoin lapsen oikeuksien sopimuksen kannalta tärkeä on varmistua lupa-asioiden käsittelyn laadusta, ripeydestä, lupaviranomaisen riittävistä voimavaroista sekä valvontamahdollisuuksista.
Ottaen huomioon adoptiolautakunnan niukat henkilövoimavarat ja lupahakemusten lisääntynyt määrä, on perusteltua uudelleenarvioida lupamenettelyn organisointia. Kannatan lupahallinnon siirtämistä sekä kotimaisten että kansainvälisten adoptioiden osalta ensisijaisesti yhdelle lääninhallitukselle. Suomen kaltaisessa pienessä maassa on tärkeä varmistaa päätösten yhdenmukaisuus ja asiantuntemuksen kertyminen. Se onnistuu parhaiten, jos lupaviranomaisia on vain yksi. Pidän tärkeänä myös valvonnan vahvistamista.
Pidän muistion tavoin Terveydenhuollon oikeusturvakeskusta toisena vaihtoehtona siinä tapauksessa että TEO:lle siirtyy valtion aluehallinnon uudistusten yhteydessä muitakin lastensuojelun asiantuntemusta edellyttävää sosiaalitoimen lupa- tai valvonta-tehtäviä.
Lakia uudistettaessa olisi adoptiolupa-asioiden käsittelyn osalta pohdittava, ovatko nykyiset lapseksiottamisen kriteerit riittävät ja selkeät ja voisivatko ne mahdollisesti olla samanlaiset kotimaisissa ja ulkomaisissa adoptioissa.
Perheen sisäinen lapseksiottaminen samaa sukupuolta olevan parin perheessä
Arviomuistion ehdotuksista merkittävin on sen mahdollistaminen, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävä henkilö voi perheen sisäisesti adoptoida parisuhdekumppaninsa lapsen. Lapsiasiavaltuutettu kannattaa tätä ehdotusta ja adoptio-oikeuden rajaamista perheen sisäiseen adoptioon. Tämä vahvistaa näissä erityisissä, varsin harvinaisissa tilanteissa lapsen oikeutta kahteen vanhempaan. Sosiaaliselle vanhemmalle vahvistetaan juridiset oikeudet ja velvoitteet suhteessa lapseen.
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lähtökohtana on vahvasti lapsen ja hänen molempien vanhempiensa välinen suhde sekä siihen liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien varmistaminen. Tämän kanssa johdonmukaisesti lapsen edun periaatteeseen on kuulunut Suomessa vuosikymmeniä pyrkimys varmistaa, että lapsella mikäli vain mahdollista, on kaksi vanhempaa ainakin oikeudellisessa ja parhaimmillaan myös sosiaalisessa mielessä.
Tarpeet sisäisen adoption mahdollistamiseen ovat tulleet esille jo aiemmin sen jälkeen kun laki rekisteröidyistä parisuhteista hyväksyttiin. Hedelmöityshoitolakiin 1.9.2007 jälkeen tehdyt muutokset kiirehtivät sisäisen adoption mahdollistamista rekisteröidyssä parisuhteessa lapsen oikeuksien ja yhdenvertaisen kohtelun parantamiseksi. Uusi laki mahdollisti hoitojen antamisen naiselle, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa toisen naisen kanssa. Näissä tilanteissa synnyttävän naisen elämänkumppani tulisi voida vahvistaa lapsen toiseksi vanhemmaksi. Nyt sosiaalisen vanhemman oikeuksia ja velvollisuuksia suhteessa lapseen ei vahvisteta, kuten muistiossa todetaan.
Hedelmöityshoitojen salliminen kahden naisen parille ilman adoptiomahdollisuutta tuo esille lasten yhdenvertaisuuden kannalta ristiriitoja muun lainsäädännön kanssa (esimerkiksi oikeus vanhempainvapaisiin). Näitä ristiriitoja on yleisemminkin käsitelty sosiaali- ja terveysministeriön rekisteröityihin parisuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä selvittäneen toimikunnan mietinnössä (STM:n julkaisuja 2003:10), johon arviomuistiossakin viitataan.
Lapsen kannalta saattaisi olla tosin jossakin tapauksissa ongelmallistakin, että sisäisen adoption tullessa mahdolliseksi, lapsi voi menettää täysin suhteensa toiseen biologiseen vanhempaansa - esimerkiksi isään, joka on antanut siittiöiden luovuttajana oikeuden isyyden vahvistamiseen. Tätä asiaa tulisi lainvalmistelussa vielä pohtia.
Adoptiovalmennuksen säätämisestä lailla
Muistiossa arvioidaan tarvetta velvoittaa ottolasta toivovat henkilöt ottolapsineuvonnan ohella sitä täydentävään adoptiovalmennukseen. Muistiossa päädytään asiassa epäilevälle kannalle. Katson, että adoptiovalmennus tulisi säätää lapseksiottamisen edellytykseksi. Valmennus olisi selkeä parannus ottolasten vanhemmuuden tukemisessa ja vahvistaisi lasten yhdenvertaista kohtelua.
Valmennus voidaan toteuttaa vanhempainryhmissä ja tällöin valmennus tarjoaisi adoptioperheille uusien tietojen lisäksi myös vertaiskontakteja. Vertaistuki on tärkeä erityisesti kansainvälisissä adoptioissa.
Muita adoptiolainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä
Arviomuistiossa ei ole käsitelty sosiaali- ja terveysministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön toimialaan kuuluvia adoptioperheiden sosiaalietuuksiin, perhevapaisiin tai adoptioavustuksiin liittyviä kysymyksiä. Mikäli lainsäädännön jatkovalmistelu aloitetaan, olisi myös näitä arvioitava kokonaisuutena suhteessa uudistettavaan adoptiolainsäädäntöön.
Jatkovalmistelussa tulee myös arvioida uuden lainsäädännön suhdetta lastensuojelulakiin. Kiinnitän huomiota myös siihen, että Suomessa käytetään kotimaisessa sijaishuollossa adoptiovaihtoehtoa erittäin harvoin pysyvänä lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen ratkaisuna. Kotimaisten adoptioiden laajempaa käyttöönottoa juuri laadukkaan sijaishuollon ja lasten pysyvien kiintymyssuhteiden turvaamisen näkökulmasta tulisi harkita perusteellisemmin. Asia kuitenkin liittyy myös lastensuojelulakiin.
Kansainväliset adoptiot tulisi jatkossa myös huomioida paremmin osana kansallista lastensuojelua ja sen kehittämistä. Kansainvälisen adoption kautta tulleilla lapsilla on taustallaan samantyyppisiä ja paljon vaikeampia elämänvaiheita kuin kotimaassa huostaan otetuilla ja kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla. Kaikki lapset eivät tule Suomeen taaperoiässä vaan osa heistä voi olla jo lähellä kouluikää. Kielivaikeudet, syrjinnän ja rasismin kohtaaminen sekä identiteettiongelmat ovat osa monen lapsen arkea. Kotimaassaan vaikeasti kaltoinkohdellun lapsen kiinnittyminen uuteen kotiin ja kotimaahan vaatii myös asiantuntija-apua ja erityisosaamista eli tukea perheille.
Neuvolassa, terveydenhuollossa, päiväkodissa ja koulussa tarvitaan enemmän ymmärtämystä ja asiantuntemusta kansainvälisten adoptiolasten ja -perheiden tarpeista. Kasvatuksen, terveydenhuollon ja sosiaalityön ammattilaisille tarvittaisiin lisäkoulutusta ja sen myötä parempia valmiuksia kansainvälisten adoptiolasten ja perheiden kohtaamiseen. Haasteena on muistaa sekä lapsen haavoittavat kokemukset että tarve juurtua uuteen kulttuuriin. Myös perheiden terapia- ja jälkipalveluiden saannissa on vielä puutteita. Lapsi tarvitsee aikaa kiinnittyä perheeseen ja kotiinsa. Tältä kannalta myös perhevapaalainsäädännössä on vielä korjaamisen tarpeita.
Erityisosaaminen edellyttää tutkimusta. Samalla kun kansainväliset adoptiot ovat voimakkaasti lisääntyneet on adoptiotutkimuksen puute Suomessa korostunut. Erityisesti tutkimusta kaivataan kansainvälisen adoption kautta tulleiden lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnista adoption vahvistamisen jälkeen. Adoptiotutkimuksen ja osaamisen rakenteita on Suomessa vahvistettava.
Jyväskylässä 1.2.2008
Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu
Auli Paavola
ylitarkastaja
