Oikeusministeriölle 30.9.2009

Viite
Lausuntopyyntö, OM 18/41/2008, OM041:00/2008

Asia
Lapsiasiavaltuutetun lausunto oikeusministeriölle lakimuutosehdotuksesta liittyen pahoinpitelyrikoksiin läheissuhteissa ja työpaikalla; OM:n selvitys  Pahoinpitelyrikos läheissuhteissa ja työpaikalla, Työryhmämietintö 2009:11

Esityksen keskeinen sisältö

Esityksessä ehdotetaan muun muassa, että rikoslain 21 luvun 7 §:ään lisätään uusi 2 momentti, jonka mukaan lievänä pahoinpitelynä ei pidetä tekoa, joka kohdistuu alle 18-vuotiaaseen henkilöön, joka on tekijästä erityisen riippuvaisessa asemassa tai henkilöön, joka on tai on ollut tekijään läheisessä suhteessa, ja jolla on tekijän aikaisemman toiminnan vuoksi rikoksen tapahtuessa perusteltu syy kokea ruumiilliseen koskemattomuuteensa kohdistuvaa uhkaa tai turvattomuutta. Lisäksi edellytetään, ettei  rikos ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Siten alle 18-vuotiaisiin kohdistuvaa pahoinpitelyä ei enää lähtökohtaisesti pidettäisi lievänä pahoinpitelynä vaan teko saatettaisiin perusmuotoisen pahoinpitelyn tunnusmerkistön piiriin, ellei tekoa ole pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Siten osaa lapseen kohdistuvasta väkivallasta voitaisiin edelleen tuomioistuimen harkinnan mukaan pitää lievänä pahoinpitelynä (esityksessä käytetty esimerkkinä lapsen tukistamista). Lievät pahoinpitelyt eivät edelleenkään tulisi virallisen syytteen alaisiksi tältäkään osin.

Lausunto

Yleistä
Lapsiasiavaltuutettu kannattaa rikoslain muutosehdotusta, jonka mukaan alle 18-vuotiaseen, joka on tekijästä erityisen riippuvaisessa asemassa, kohdistettua pahoinpitelyä ei lähtökohtaisesti pidettäisi lievänä.  Tämä on perusteltua lapsen haavoittuvan ja aikuisesta riippuvan aseman sekä lapseen kohdistuvan pahoinpitelyn haitallisuuden vuoksi

On hyvä, että selvityksessä lähisuhdeväkivalta on käsitetty kattamaan myös lapseen kohdistuvan väkivallan. Selvityksen mukaan lapsiin perheissä kohdistettu väkivalta (sekä ns. kuritusväkivalta että muu fyysinen väkivalta) on  pitkällä aikavälillä vähentynyt. Kuten selvityksessä todetaan, suuri osa perheväkivallasta ei kuitenkaan tule poliisin tietoon.

Selvitys on läheissuhdeväkivallan osalta painottunut enemmän parisuhdeväkivaltaan. Lapsinäkökulmasta tämäkin on tärkeää, sillä perheväkivallan näkeminen ja kokeminen on jo sinällään lasta vahingoittava asia, vaikka se kohdistuu toiseen vanhempaan eikä lapseen. Väkivallan näkeminen ja väkivaltaisessa ilmapiirissä eläminen voi aiheuttaa vakavan trauman. Tutkimusten mukaan jo aivan pieni vauva aistii väkivallan ja pelon  [1].

Kuritusväkivallan osalta lapsiasiavaltuutettu tuo esille, että sosiaali- ja terveysministeriön asettamana toimii lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan ehkäisemisen ja vähentämisen työryhmä (hankenumero STM022:00/2009). Työryhmän tehtävänä on laatia toimenpide-ehdotukset lapsiin kohdistuvan fyysisen ja henkisen kuritusväkivallan vähentämiseksi.

Oikeusministeriön työryhmän nyt ehdottama muutos rikoslakiin edistää kuritusväkivallan vähentämistä ja sen mieltämistä rikoksena. Tällä on ennaltaehkäisevää merkitystä vanhemmille tiedottamisessa ja valistustyössä. Konkreettisten oikeustapausten kannalta tarvitaan myös poliisin tekemän esitutkinnan laadun yhtenäisyyden tukemista sekä poliisin ja syyttäjän yhteistyön lisäämistä jo esitutkintavaiheessa.

Läheissuhdeväkivallan ennaltaehkäisy, rikosten ilmoituskynnyksen alentaminen sekä uhrien ja tekijöiden auttaminen
Erityisesti lasten kannalta väkivallan ennaltaehkäisy ja erilaisten hoito- ja kuntoutusmuotojen tarjoaminen väkivaltaan syyllistyvälle perheenjäsenelle ja tuen tarjoaminen uhrille on ensiarvoisen tärkeää. Lapsille tulee edelleen jakaa tietoa lapsen oikeuksista, mm. oikeudesta fyysiseen koskemattomuuteen. Myös tiedottaminen vanhemmille on tärkeää; lapsen oikeus koskemattomuuteen tarkoittaa vanhemman velvollisuutta taata väkivallaton lapsuus.

Selvityksessä pohditaan näyttökysymystä ja todetaan, että poliisin kotihälytysten yhteydessä tekemät havainnot ovat tärkeitä. Lapsiin kohdistuneet pahoinpitelyt saattavat kuitenkin tulla ilmi perheen ulkopuolisille henkilöille lapsen oireilun, fyysisten merkkien tai lapsen omien kertomusten kautta. Mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sitä epätodennäköisempää on, että hän itse ottaa yhteyttä poliisiin. Vastaavasti lapsilla, varsinkaan pienimmillä lapsilla, ei aina ole riittävästi tietoa oikeuksistaan tai oikeista ja vääristä kasvatusmenetelmistä. Siksi myös lapsille itselleen tarvitaan matalan kynnyksen palveluita, joiden kautta lapsi itse voi tehdä ilmoituksen häneen kohdistuneesta rikoksesta

Paikallista yhteistyötä lasten kanssa toimivien tahojen eli perhepalveluiden ja poliisin kesken tulee edelleen kehittää. Lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelevillä tulee olla taitoa tunnistaa lapsiin kohdistuva pahoinpitely. Heillä tulee myös olla riittävät mahdollisuudet konsultaatioon poliisin kanssa epäillessään pahoinpitelyä. Lasten kanssa toimivilla tahoilla tulee olla tiedossaan selvät pelisäännöt siitä, miten asian kanssa edetään, ettei lapselle aiheudu enempää vahinkoa (esimerkiksi ns.  puheeksiottaminen asiasta vanhempien ja lapsen kanssa). Epätietoisuus saattaa johtaa siihen, että vanhempien reaktioiden pelossa asia ohitetaan ja esimerkiksi rikosilmoitus jää tekemättä.

Lasten kanssa työskenteleville tulee olla selvä ohjeistus siitä, että lapsessa näkyvät pahoinpitelyn jäljet tulee dokumentoida. Dokumentoinnista vastuussa oleva taho on syytä ohjeissa määritellä.  Tietoa sekä lastensuojelu- että  rikosilmoituksen tekemisestä tulee edelleen jakaa eri tahojen perus- ja täydennyskoulutuksessa.

Tekijästä riippuvaisessa asemassa olevan henkilön määrittely
Rikoslain muutosehdotuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 54) työryhmä määrittelee, mitä tarkoitetaan alle 18-vuotiaan erityisellä riippuvaisuudella pahoinpitelijästä.  Lapsiasiavaltuutettu ei voi tältä osin täysin yhtyä työryhmän näkemykseen.

Työryhmän perusteluiden mukaan  "oppilaan ja opettajan välillä ei lähtökohtaisesti olisi säännöksessä tarkoitettua erityisen riippuvaista asemaa pelkästään muodollisen oppilas/opettaja -asetelman vuoksi. Kuitenkin joissain tilanteissa, esimerkiksi erityisoppilaan ja hänen opettajansa välisessä suhteessa, kriteeri erityisen riippuvaisesta asemasta voisi täyttyä".
Työryhmän näkemyksestä poiketen katson, että opettajan ja oppilaan välistä suhdetta ei voida pääsääntöisesti sulkea pois ns. erityisen riippuvaisen aseman määrittelystä. Opettajalla on lapseen nähden auktoriteettiasema sekä ohjaus- ja kasvatustehtävä.

Työryhmän esityksessä ei tuoda esille, että ns. lapsiuhritutkimuksessa 2008  [2] selvitettiin myös erilaisissa instituutioissa lapsiin kohdistettua väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa opettajan taholta oli kokenut noin 15  % 9.-luokkalaisista ja fyysistä väkivaltaa noin 3 %. Myös poliisiammattikorkeakoulun raportin 75/2008  [3] mukaan opettajan oppilaaseen kohdistama fyysinen pahoinpitely on harvinaista. Vakavuudeltaan väkivalta on kuitenkin samaa luokkaa kuin muissakin lapsiin kohdistuneissa pahoinpitelyissä.

Muissakin instituutioissa kuin kouluissa lapsi voi joutua pahoinpidellyksi. Näitä ovat esimerkiksi päivähoito ja lastensuojelulaitos. Lapsilla on myös näiden palveluiden piirissä toimiviin ammattilaisiin ja kasvattajiin erityinen riippuvuussuhde. Lapsiasiavaltuutetun näkemys on, ettei mitään ammattiryhmää voida lähtökohtaisesti sulkea pois ankaramman arvostelun piiristä, koska lapsi on näihin ammattilaisiin nähden heikommassa ja riippuvaisessa asemassa.

Ns. lapsiuhritutkimuksen mukaan lasten keskinäinen väkivalta on yleisempää kuin lähisuhdeväkivalta perheessä tai lapsiin kohdistuva väkivalta instituutioissa.  Uhrien samanikäisyys ei kuitenkaan ole tekijä, joka poistaa uhrin riippuvuussuhteen tekijästä vaan taustalla saattaa olla pitkään jatkunutta kiusaamista tai muuta henkistä ja fyysistä alistamista. Lapsiuhritutkimuksen johtopäätöksissä painotetaan sitä, että ikätoveriin kohdistettua fyysisen koskemattomuuden rikkomista usein vähätellään eivätkä nuoret itsekään tunnista sitä väkivallaksi.  Sen vuoksi ikätoverien välisiin pahoinpitelyihin tulisi suhtautua vakavasti ja yhtä ankarasti kuin muihinkin väkivallan tekoihin.
Muita huomioita
Lapsiasiavaltuutettu kiinnittää vielä huomiota oikeusprosessin sekä hoitoprosessin mahdollisiin eritahtisuuksiin parisuhdekriiseissä. Otan esimerkiksi tilanteen, jossa lähisuhdeväkivallasta epäilty vapautetaan syytteestä näytön puuttuessa. Vapauttava tuomio saattaa johtaa käytännössä siihen, että väkivallasta epäilty osapuoli katsoo, ettei hänen toiminnassaan ole korjaamisen tarvetta. Asiassa ovat toisilleen läheiset henkilöt kuitenkin edenneet tuomioistuimeen asti, joten väkivaltaepäilyn taustalla on joka tapauksessa ongelmallinen perhetilanne, esiintyi väkivaltaa tosiasiallisesti tai ei.

Tästä syystä lapsiasiavaltuutettu esittää pohdittavaksi, voitaisiinko  myös vapauttavan tuomion sisältämään tuomiolauselmaan lisätä suositus hakeutua perhe- tai parisuhdeterapiaan tai muun vastaavan hoidon piiriin.
Ehdotuksessa käsitellään ruumiillista pahoinpitelyä, mutta lapsiasiavaltuutettu muistuttaa, että YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaan  lasta on suojeltava ruumiillisen väkivallan lisäksi henkiseltä väkivallalta, laiminlyönniltä, välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä.
Jyväskylässä 30.9.2009

Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu
Jaana Tervo
Va. lakimies

[1] Ks. esim.    Perhe- ja lähisuhdeväkivalta - Auttamisen käytäntöjä, Ensi- ja turvakotien liiton julkaisuja 35/2006.

[2] Ellonen-Kääriäinen-Salmi-Sariola:  Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 87/2008.

[3] Humppi, Sanna-Mari.  Poliisin tietoon tullut lapsiin ja nuoriin kohdistuva väkivalta. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 75/2008.