Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 3.12.2009

ASIA
Valtioneuvoston selonteko Eduskunnalle Suomen ihmisoikeuspolitiikasta
Lapsiasiavaltuutetun lausunto sivistysvaliokunnalle 3.12.2009 kokoukseen

LAUSUNTO

Taustaa
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä Suomessa on  vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon  siten, että lapsen oikeudet ja etu toteutuvat, välittää lasten mielipiteitä päättäjille ja edistää lapsipolitiikan toimijoiden yhteistyötä. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksia koskeva  yleissopimus ja sen edistäminen. Lapsiasiavaltuutettu ei  käsittele tai ratkaise yksittäistä lasta tai perhettä koskevia asioita tai kannanottoja.

YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59-60/1991) 3 artiklan mukaan lapsen oikeudet tulee taata kaikille lapsille ilman lapsen tai hänen vanhempansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen, syntyperään tai muuhun seikkaan perustuvaa erottelua.

Yleisarvio selonteosta on myönteinen
Lapsiasiavaltuutettu on yhdessä lapsiasiainneuvottelukunnan kanssa antanut ihmisoikeuspoliittisen selonteon kotimaisen osuuden valmistelua varten kirjallisen lausunnon oikeusministeriölle 18.5.2009. Lausunnon sisältämät korjaus- ja lisäysehdotukset on huomioitu pääosin hyvin. Selonteon valmistelu on ollut avointa.

Lapsiasiavaltuutettu pitää selonteossa valittuja painopisteitä Suomen ihmisoikeuspolitiikalle kansainvälisesti ja kotimaisesti hyvinä ja lapsinäkökulman huomioivina.

Myös lapsiasiavaltuutettu on omassa työssään painottanut vähemmistöihin kuuluvien lasten, saamelaisten ja romanilasten oikeuksien toteutumista. Molempien osalta lapsiasiavaltuutettu on kerännyt lasten omia mielipiteitä ja arvioita sekä niiden perusteella suosituksia päättäjille  [1]. Suositusten edistämisessä on tehty yhteistyötä vähemmistövaltuutetun kanssa.

Parhaillaan lapsiasiavaltuutetun toimistossa on tekeillä kartoitus vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten oikeuksien toteutumisesta. Ensi vuoden aikana kartoitetaan myös viittomakielisten ja huonokuuloisten lasten näkökulmaa yhdessä Kuurojen liiton kanssa.

Lapsiasiavaltuutettu on tiedottamistyössään pyrkinyt mahdollisimman hyvin huomioimaan mahdollisuuden saada tietoa lapsen oikeuksista omalla äidinkielellä. Lapsen oikeuksien esitteitä on julkaistu kaikilla kotimaisilla kielillä suomeksi, ruotsiksi, pohjoissaameksi, inarin- ja koltansaameksi sekä tänä syksynä myös viittomakielellä (dvd). Lisäksi esite lapsen oikeuksista on saatavilla venäjän ja englannin kielillä.

Selontekoon liittyvät arviot lapsen oikeuksien toteutumisesta kotimaassa ovat varsin osuvia. Esille otetut teemat ovat perusteltuja eli köyhyyden vähentäminen, lasten osallistuminen, väkivallan vähentäminen, kuntapalveluihin liittyvä eriarvoisuus sekä vähemmistöihin kuuluvien sekä maahanmuuttajalasten asema.  On myönteistä, että ongelmat on pääosin tuotu reilusti esille eikä niitä ole selonteon tekstissä peitelty. Myös lapsiasiavaltuutettu katsoo, että kuntapalveluiden eriarvoinen saatavuus ja laatu sekä ehkäisevien palveluiden heikkous on lapsen oikeuksien kannalta suurin ongelma Suomessa.

Kansallista osuutta olisi kuitenkin tehnyt tavoitteellisemmaksi, jos myös siinä olisi esitetty yhteenvetona hallituksen sitoumukset toimenpiteiksi siten kuin kansainvälisessä osuudessa on tehty.

Selonteossa (luku 2.3) on arvioitu ihmisoikeuksia valvovien valtuutettujen toimintaa varsin tiivistetysti ja yleisellä tasolla.

Lapsiasiavaltuutettua koskeva lainsäädäntö on sinällään toimiva. Työn itsenäisyyttä ja riippumattomuutta on valtioneuvoston taholta kunnioitettu. Kuitenkin käytännön työtä rajoittavat toimiston pienet henkilöstövoimavarat. Väkiluvultaan vastaavankokoisissa maissa (esim. Ruotsi, Norja, Skotlanti) lapsiasiavaltuutetun toimistojen  henkilöstömäärä on yli kaksinkertainen Suomeen verrattuna vaikka laissa määritellyt tehtävät ovat näissä maissa hyvin samanlaiset.

Perus- ja ihmisoikeuskasvatus sekä -koulutus Suomessa

YK:n lapsen oikeuksien toimeenpanon kannalta Suomessa on puutteena se, että  ihmisoikeuskasvatus toteutuu heikosti sekä perusopetuksessa että lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten koulutuksessa.  Tältä osin pidän selonteon arvioita liian positiivisena.

Merkille pantavaa on myös se, että selonteossa ei todeta mitään ammattioppilaitoksissa opiskelevien nuorten mahdollisuuksista ihmisoikeuskasvatukseen. Asiaa kuvaillaan toiseen asteen osalta vain lukio-opiskelijoiden kannalta.   Myös ammattioppilaitosten opetukseen tulee sisällyttää ihmisoikeuskasvatusta.
Pidän välttämättömänä että perusopetuksen opetussuunnitelman valtakunnallisissa perusteisiin jatkossa sisällytetään lapsen oikeuksien opetus. Samoin pidän välttämättömänä että toisen asteen,  ammattikorkeakoulujen ja yliopisto-opinnoissa lasten ja nuorten kanssa työskentelevien opintoihin sisällytetään lapsen oikeuksien tuntemusta ja opintoja. Tämä tarkoittaa myös käytännön taitoja ja osaamista lapsen ja nuoren mielipiteen selvittämisessä ja heidän osallistumisensa tukemisessa.

Tässä tarkoituksessa opetusministeriön tulisi sopia tulosneuvotteluissaan lapsen oikeuksien koulutuksen ja tutkimuksen valtakunnallisen kehittämisen ja koordinaation erityistehtävän antamisesta jollekin yliopistolle sekä jollekin ammattikorkeakoululle.  Ruotsissa on vastaava tehtävä annettu pari vuotta sitten Örebron yliopistolle ( www.barnrattsakademin.se)

Selonteon mukaan maahanmuuttajille annettaisiin tietoa ihmisoikeuksista. Maahanmuuttajaperheiden kanssa työskentelevien toimijoiden kanssa keskustellessa olen saanut asiasta toisenlaisen käsityksen.  Kotouttamisessa tulee kielikoulutuksen rinnalla vahvistaa tiedon jakamista suomalaisen yhteiskunnan perhe- ja lapsioikeuden perusteista ja lapsen oikeuksista maahanmuuttajalle heidän omalla kielellään. Mieluiten tämän pitäisi tapahtua heti ensimmäisinä maahantulopäivinä. Tarve koskee kaikkia maahanmuuttajia heidän työmarkkina-asemastaan riippumatta.

Lapsiuhritutkimuksen mukaan maahanmuuttajaperheiden lapsiin kohdistuu muita lapsia enemmän väkivaltaa. Maahanmuuttajat eivät esimerkiksi välttämättä tiedä että lapsen ruumiillinen rankaiseminen on Suomessa rikos. Heidän lähtömaissaan näin ei välttämättä ole. Tietämättömyys asiasta haittaa lapsen tasapainoista kasvua sekä voi myös johtaa lastensuojelutoimiin tai rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Vanhemmille tulee antaa tukea myönteiseen vanhemmuuteen ja rajojen asettamiseen ilman väkivaltaa.

Lasten osallistuminen Suomessa

Lasten osallistumisen ajankohtaista tilannetta on käsitelty selonteossa osuvasti. Varsinaisia kehittämistavoitteita siinä ei kuitenkaan aseteta. Näitä on toki kirjattu valtioneuvoston politiikkaohjelman asiakirjoihin.

Lainsäädäntö ei Suomessa aseta estettä lasten oikeudelle osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Esteet ovat ensisijaisesti aikuisten asenteissa ja toimintatavoissa. Toki on syytä huomioida, että  päivähoitolainsäädäntö ei sisällä nykyisin lasten osallistumisen velvoitetta eikä oppilaskuntien perustaminen ole perusopetuksessa pakollista. Lisäksi ammatillisen koulutuksen kasvatustavoitteet on laissa tältä kannalta määritelty liian kapeasti.  Lakien muuttaminen näiltä osin edistäisi osallistumisen oikeutta.

Sekä lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten, muiden toimijoiden (esim. kuntien tekninen toimi) ja päättäjien vuorovaikutustaitoja eri ikäisten lasten kanssa tulee parantaa.  Siksi olisi tärkeä edellä esitetyllä tavalla varmistaa eri ammattilaisten opintoihin lapsen oikeuksien ja osallistumisen taitojen sisältöjä.  Osallistumisen kasvetaan kotona. Tästä syystä myös neuvolan perhevalmennuksessa ja muussa vanhempien tuessa on tärkeä vahvistaa vuorovaikutustaitoja ja molemmin puolisen kunnioituksen asennetta.

Perusopetuksessa suurin haaste on oppilaiden osallistumisen ja oppilaskuntatoiminnan aktivoiminen alakouluissa. Siihen tarvitaan kansallista tukea ja hyvien käytäntöjen levittämistä. Kunnissa alakouluikäisten vaikuttamisfoorumeita (Lasten parlamentit) on vasta noin runsaassa kymmenessä kunnassa. Alakoulujen oppilaskuntatoiminnan lisääminen tukisi myös lasten parlamenttien perustamista. Kuntien nuorisovaltuustojen osalta tarvitaan myös hyvien käytäntöjen levittämistä niin, että vuorovaikutus kunnan päättäjien kanssa vahvistuu ja nuorten omat prioriteetit välittyvät nykyistä paremmin päättäjille.

Lasten osallistumismahdollisuuksiin perusopetuksessa vaikuttaa myös ryhmäkoko eli kuinka paljon aikaa opettajalla on syventyä vuorovaikutukseen yksittäisen lapsen kanssa. Koulun johdon rooli ratkaisee ylipäätään sen millainen kulttuuri koulussa luodaan suhtautumisessa lasten osallistumiseen. Lapset haluavat vaikuttaa juuri koulun fyysiseen ympäristöön, pihan toimivuuteen, välituntijärjestelyihin ja myös esimerkiksi taito- ja taide-aineiden sisältöön. Nämä ovat lasten kouluviihtyvyyteen vaikuttavia asioita ja juuri kouluviihtyvyydessä Suomessa olisi eniten parantamisen varaa kansainvälisissä vertailuissa. Osin tämän tuloksen taustalla on todennäköisesti se, että lapsia ja nuoria ei ole kuultu tarpeeksi koulun arjen toiminnan kehittämisessä.

Entistä enemmän on myös hyödynnettävä lasten asiantuntemusta eri palveluiden kehittämisessä. Esimerkiksi kirjaston asiakkaista huomattava osa on lapsia. Kirjastojen tulee luoda myös hyviä käytäntöjä lasten kuulemisesta esimerkiksi asiakasraatien välityksellä. Samoin vapaa-ajan harrastusten tarjonnan arvioinnissa tulee kuulla lapsia ja nuoria itseään nykyistä enemmän.

Romani- ja saamelaislasten oikeudet

Romani- ja saamelaislasten oikeuksia koskevat linjaukset selonteossa ovat pääosin hyviä.

Korostan tarvetta saamen kielen elvyttämisohjelmaan sekä saamen kielen opetuksen mahdollistamiseen koko maassa. Saamelaislapsista valtaosa asuu saamelaisalueen ulkopuolella ja he jäävät nyt suurelta osin vaille kieliopetusta. Tältä osin tarvitaan myös perusopetuslain täsmentämistä.

Romanilasten osalta on tarpeen tukea kielen arkikäyttöä sekä kaiken kaikkiaan romanikielen opetuksen tarjontaa.  Romanitaustaisia koulunkäyntiavustajia on tarpeen lisätä, koska he toimivat tärkeinä sillanrakentajina koulun ja kodin välillä sekä lapsen roolimalleina. Kiusaamisen vastaisissa ohjelmissa on romanilapsiin kohdistuva nimittely otettava erikseen esille. Lapset voivat olla niin tottuneita "mannetteluun", etteivät edes miellä sitä kiusaamiseksi.

Romani- ja saamelaislasten kannalta yhteinen tarve on lisätä kaikkien oppilaiden opetukseen tietoa kansallisista vähemmistöistä ja alkuperäiskansastamme.  Romanilapset kokevat koulun ohittavan liian usein heidän kulttuurinsa äänettömästi. Saamelaisista alkuperäiskansana ollaan samoin hyvin huonosti tietoisia. Tämä lisää stereotypioita ja ennakkoluuloja.

Vammaisten lasten oikeudet

Kiinnitän valiokunnan huomiota siihen, että selonteossa ei juurikaan käsitellä vammaisten oikeuksia lapsinäkökulmasta.

Suomalainen vammaislainsäädäntö on myös varsin aikuiskeskeinen. Lapsen ja perheen näkökulmasta etenkin lainsäädännön pirstaleisuus aiheuttaa ongelmia. Palveluohjausta on liian vähän ja vanhemmalle jää usein vastuu kuntoutuksen koordinoinnista ja lasta koskevan tiedon välittämisestä ammattitaholta toiselle - kuten koululle. KELAn tulkinnat erilaisista etuuksista (vammaisen hoitotuki, kuntoutukseen pääsy) vaihtelevat alueellisesti ja lasten odotusajat kuntoutukseen voivat olla hyvinkin pitkiä.
Lapsen tarvitseman sairaanhoidon järjestämisessä koulussa on ilmennyt ongelmatilanteita (esim. diabetes), koska vastuu ei ole lainsäädännössä selkeä etenkään silloin jos koulussa ei ole jatkuvasti läsnä olevaa terveydenhoitajaa tai lapsella ei ole avustajaa.
Vammaisen lapsen oikeuksien toteutuminen on liiaksi riippuvainen vanhemman voimavaroista "taistella" vammaisen lapsen oikeuksien puolesta. Lapsiasiavaltuutetun toimistossa kootaan aiheesta parhaillaan tarkempaa selvitystä.

Valtioneuvostotason koordinaatio lapsi - ja nuorisoasioissa ja lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanossa 
Hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelma on koordinoinut ansiokkaasti tällä eduskuntakaudella lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämistä ja lapsen oikeuksien tiedottamista. Lasten osallistuminen, päätösten lapsivaikutusten arviointi sekä lasten hyvinvoinnin tietopohjan parantaminen ovat myös hiljalleen edistyneet.

Pidän lapsen oikeuksien kansallisen toimeenpanon kannalta välttämättömänä, että samanlaista koordinaatiota jatketaan pysyvällä tavalla myös vuoden 2011 jälkeen.  Tähän tulee sopia ministeriöiden kesken tarpeelliset yhteistyöratkaisut ensi vuoden aikana. Valtioneuvoston piirissä tulee olla pysyvä vastuutaho, joka kehittää lasten ja nuorten osallistumista,  lapsen oikeuksien tiedottamista, päätösten lapsivaikutusten arviointia sekä lasten hyvinvoinnin tietopohjan parantamista.

On tärkeä huomioida, että Lapsiasiavaltuutettu on ihmisoikeuksia valvova ja edistävä itsenäinen viranomainen, jonka tehtäviin valtioneuvoston sisäistä koordinaatiota on vaikea yhdistää.

Jyväskylässä 02.12.2009

Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu


[1]  Enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Romanilasten ja -nuorten hyvinvointi ja heidän oikeuksiensa toteutuminen Suomessa (Pekka Junkala & Sanna Tawah, Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2009:2).

Saamelaisuus on kuin lahja. Selvitys saamelaislasten oikeuksien toteutumisesta saamelaisalueella( Minna Rasmus, Lapsiasiavaltuutetun toimiston selvityksiä 2008:1).