ASIA
Lapsiasiavaltuutetun lausunto vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittäneen työryhmän raportista, STM:n selvityksiä 17:2009

KESKEISET EHDOTUKSET
Työryhmä ehdottaa, että ns. suppean sääntelyn mukaisesti lainsäädäntöön otetaan ensi vaiheessa säännökset koskien ns. haavoittuvia potilasryhmiä.

Toisessa vaiheessa säänneltäisiin tarkemmin mm. vaihtoehtohoitojen määrittelystä, valvonnasta, markkinoinnista ja hoitojen antajien rekisteröinnistä.

LAUSUNTO
Yleistä
Lapsiasiavaltuutettu pitää tehtyä selvitystä kattavana ja annettuja ehdotuksia pääosin hyvinä. Kaksivaiheinen eteneminen on perusteltua. Vaihtoehtohoitojen saattaminen lainsäädännön piirin edistää lapsen oikeutta saada asianmukainen terveyden- ja sairaudenhoito ja turvaa lapsen oikeutta parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan. Seuraavassa kuitenkin esitetään yksityiskohtaisia huomioita selvityksestä ja sen sisältämistä ehdotuksista, huomioiden YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen velvoitteet. Yleisesti mainittakoon sopimuksen artikla 3, jonka mukaan kaikissa lainsäädäntöelinten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Potilasturvallisuus
Yleissopimuksen artiklan 24 mukaan lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntotutukseen tarkoitetuista palveluista. Tämä tarkoittaa mm. perheille ja lapsille suunnattua tiedotusta oman terveyden hoidosta ja saatavilla olevista terveyden- ja sairaanhoitopalveluista, näiden palveluiden kehittämistä ja seurantaa sekä pyrkimystä käyttää parasta mahdollista teknologiaa ja tutkimustietoa  *). Vaihtoehtohoitojen valvonta, hoitoja tarjoavien rekisteröinti ja muut ns. laajan sääntelyvaihtoehdon ehdotukset ovat siten tärkeitä lasten terveyden kannalta.

Alaikäisten kannalta riskejä aiheuttavat mm. tilanteet, joissa vanhemmat ovat haluttomia saattamaan sairastavaa lasta terveydenhuollon ammattihenkilön suorittaman tutkimuksen tai hoidon piiriin ja luottavat vaihtoehtohoitoon, jonka tuloksellisuudesta luvataan liikoja. Näin ollen lapsen vakavakin sairaus voi jäädä diagnosoimatta ja hoitamatta.

Toisena riskitapauksena mainittakoon selvityksessäkin esille tuotu käyttäytymishäiriöiden hoito. Niiden taustalla voi olla usein moniammatillisen selvittämisen ja tuen tarvetta, mutta vanhemmat hakevat helpotusta vaihtoehtohoitojen parista. Lapset ovat potilasryhmänä erityisen haavoittuvassa asemassa mielenterveyden hoidon suhteen ja helposti manipuloitavissa, joten on erityisen tärkeää varmistua, että hoitoa antavat vain terveydenhuollon ammattihenkilöt tai että hoito annetaan ammattihenkilön valvonnassa.

Potilaan itsemääräämisoikeus
Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen artiklan 12 mukaan lapsella, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, on oikeus vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa lastan kokevissa asioissa. Lapsen näkemykset on myös otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/2002) 7 §:n mukaan alaikäisen potilaan mielipide hoitotoimenpiteeseen on selvitettävä silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista. Jos alaikäinen ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa.

Lapsiasiavaltuutetun näkemys potilasturvallisuuden ja potilaan itsemääräämisoikeuden sovittamisesta alaikäisten kohdalla
Selvityksessä ehdotetaan, että ensi vaiheessa otetaan käyttöön ns. suppea sääntely. Siten ns. laajan sääntelyn käyttöönotto jäisi myöhempään vaiheeseen. Lakiin terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994) ehdotetaan lisäystä (4 a luvun 23 a §), jonka 1 momentin 2. kohdan mukaan vain terveydenhuollon ammattihenkilö voi tutkia ja hoitaa alaikäistä potilasta, jos potilaalla ei ole huoltajan tai muun laillisen edustajansa suostumusta tutkimukseen tai hoitoon. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että alaikäiset henkilöt eivät voi hakeutua vaihtoehtohoitojen piiriin, mikäli huoltaja ei anna siihen lupaa.

Ehdotus ei poistaisi niitä riskitilanteita, joissa huoltaja lapsen edun vastaisesti jää saattamatta lapsen terveydenhuollon ammattihenkilön hoidettavaksi tai tutkittavaksi ja näin potilasturvallisuus lasten kohdalla ei täysin toteutuisi.  Lapsen etua turvaisi paremmin sääntelyvaihtoehto, joka vastaa uuden 23 a §:n 2 momentin sisältöä eli alaikäisten potilaiden osalta edellytettäisiin aina yhteistyötä terveydenhuollon ammattihenkilön kanssa. Alaikäisen itsemääräämisoikeutta turvaisi toisaalta paremmin se, että huoltajan lupa vaihtoehtohoitoon tarvitaan esimerkiksi vain alle 15 -vuotiaiden osalta. 15-18-vuotiaiden potilasturvallisuus taattaisiin siis kuitenkin siten, että tutkimus ja hoito tapahtuisi yhteistyössä terveydenhuollon ammattihenkilöiden kanssa.

Myös vaihtoehtohoitoja käytettäessä on syytä muistaa, että lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua palveluiden kehittämiseen ja heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan palveluiden toimivuudesta tulee selvittää. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi asiakaspalautteen ja laadun arvioinnin keräämistä lasten ja nuorten ikä- ja kehitystasoon sopivalla tavalla.  Lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi perustuu lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklaan ja Suomen perustuslain 6 §:ään. Lasten ja nuorten oikeus antaa palautetta ja arvioita palveluista tulee ottaa huomioon uudistuksen toisen vaiheen valmistelussa.

Jyväskylässä 23.10.2009,

Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu
Jaana Tervo
Lakimies

*)  Implementation Handbook for the Convention on the Rights of the Child, Unicef 2002, 344-350.