Työelämä- ja tasa-arvovaliokuntalle 27.11.2009

ASIA
Valtioneuvoston selonteko Eduskunnalle Suomen ihmisoikeuspolitiikasta
Lapsiasiavaltuutetun kuuleminen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kutsusta / Lapsiasiavaltuutetun kirjallinen lausunto 27.11.2009

LAUSUNTO

Taustaa
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä Suomessa on  vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon  siten, että lapsen oikeudet ja etu toteutuvat, välittää lasten mielipiteitä päättäjille ja edistää lapsipolitiikan toimijoiden yhteistyötä. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksia koskeva  yleissopimus ja sen edistäminen. Lapsiasiavaltuutettu ei  käsittele tai ratkaise yksittäistä lasta tai perhettä koskevia asioita tai kannanottoja.

YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59-60/1991) 3 artiklan mukaan lapsen oikeudet tulee taata kaikille lapsille ilman lapsen tai hänen vanhempansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen, syntyperään tai muuhun seikkaan perustuvaa erottelua.

Yleisarvio selonteosta
Lapsiasiavaltuutettu on yhdessä lapsiasiainneuvottelukunnan kanssa antanut ihmisoikeuspoliittisen selonteon kotimaisen osuuden valmistelua varten kirjallisen lausunnon oikeusministeriölle 18.5.2009. Lausunnon sisältämät korjaus- ja lisäysehdotukset on huomioitu pääosin hyvin. Selonteon valmistelu on ollut avointa.

Lapsiasiavaltuutettu pitää selonteossa valittuja painopisteitä Suomen ihmisoikeuspolitiikalle kansainvälisesti ja kotimaisesti hyvinä ja lapsinäkökulman huomioivina.

Myös lapsiasiavaltuutettu on omassa työssään painottanut vähemmistöihin kuuluvien lasten, saamelaisten ja romanilasten oikeuksien toteutumista. Molempien osalta lapsiasiavaltuutettu on kerännyt lasten omia mielipiteitä ja arvioita sekä niiden perusteella suosituksia päättäjille  [1]. Suositusten edistämisessä on tehty yhteistyötä vähemmistövaltuutetun kanssa.

Parhaillaan lapsiasiavaltuutetun toimistossa on tekeillä kartoitus vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten oikeuksien toteutumisesta. Ensi vuoden aikana kartoitetaan myös viittomakielisten ja huonokuuloisten lasten näkökulmaa yhdessä Kuurojen liiton kanssa.

Lapsiasiavaltuutettu on tiedottamistyössään pyrkinyt mahdollisimman hyvin huomioimaan mahdollisuuden saada tietoa lapsen oikeuksista omalla äidinkielellä. Lapsen oikeuksien esitteitä on julkaistu kaikilla kotimaisilla kielillä suomeksi, ruotsiksi, pohjoissaameksi, inarin- ja koltansaameksi sekä tänä syksynä myös viittomakielellä (dvd). Lisäksi esite lapsen oikeuksista on saatavilla venäjän ja englannin kielillä.

Selontekoon liittyvät arviot lapsen oikeuksien toteutumisesta kotimaassa ovat varsin osuvia. Esille otetut teemat ovat perusteltuja eli köyhyyden vähentäminen, lasten osallistuminen, väkivallan vähentäminen, kuntapalveluihin liittyvä eriarvoisuus sekä vähemmistöihin kuuluvien sekä maahanmuuttajalasten asema.  On myönteistä, että ongelmat on pääosin tuotu reilusti esille eikä niitä ole selonteon tekstissä peitelty. Myös lapsiasiavaltuutettu katsoo, että kuntapalveluiden eriarvoinen saatavuus ja laatu sekä ehkäisevien palveluiden heikkous on lapsen oikeuksien kannalta suurin ongelma Suomessa.

Kansallista osuutta olisi kuitenkin tehnyt tavoitteellisemmaksi, jos myös siinä olisi esitetty yhteenvetona hallituksen sitoumukset toimenpiteiksi siten kuin kansainvälisessä osuudessa on tehty.

Kansallinen valvontajärjestelmä ja lapsen oikeuksien loukkaukset

Selonteossa (luku 2.3) on arvioitu ihmisoikeuksia valvovien valtuutettujen toimintaa varsin tiivistetysti ja yleisellä tasolla.

Lapsiasiavaltuutettua koskeva lainsäädäntö on sinällään toimiva. Työn itsenäisyyttä ja riippumattomuutta on valtioneuvoston taholta kunnioitettu. Kuitenkin käytännön työtä rajoittavat toimiston pienet henkilöstövoimavarat. Väkiluvultaan vastaavankokoisissa maissa (esim. Ruotsi, Norja, Skotlanti) lapsiasiavaltuutetun toimistojen  henkilöstömäärä on yli kaksinkertainen Suomeen verrattuna vaikka laissa määritellyt tehtävät ovat näissä maissa hyvin samanlaiset.

Parhaillaan on vireillä valmistelu ns. kansallisen ihmisoikeusinstituution perustamiseksi Suomeen eduskunnan oikeusasiamiehen yhteyteen. Kyse olisi ilmeisesti pääosin nykyisten toimijoiden yhteistyötä edistävästä keskuksesta, mikä onkin kannatettavaa. Lapsiasiavaltuutettu on jo tähän asti keskittynyt lapsen oikeuksia edistävään työhön, jota uudella instituutiolla halutaan muissakin ihmisoikeuksissa vahvistaa.

Lapsiasiavaltuutettu ei käsittele yksittäisiä valituksia tai kanteluita vaan tarkoitus on ollut että lainvalvontatehtävät lapsen oikeuksissa kuuluvat etenkin eduskunnan oikeusasiamiehelle. Lasten oikeuksien loukkausten kannalta on merkitystä myös oikeuskanslerin, hallinto-oikeuksien, muiden erityisvaltuutettujen, kuluttaja-asiamiehen, viestintäviraston sekä lääninhallitusten sekä sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaviranomaisen toiminnalla, koska nämä ottavat kantaa yksittäistapauksiin. Lisäksi sosiaali- ja potilasasiamiehet neuvovat paikallisesti asiakkaita heidän oikeuksistaan.

Lasten ja nuorten näkökulmasta kokonaisuudessa on parantamisen varaa. Yksittäistapauksia tutkivat tahot eivät nykyisellään tiedota toiminnastaan niin, että lasten ja nuorten olisi edes periaatteessa helppoa ottaa näihin tahoihin yhteyttä. Hallintokanteluiden käsittelyt kestävät hyvin pitkään niin, että lapsen näkökulmasta asiat ovat jo ehtineet muuttua ennen kuin ratkaisu saadaan. Etenkin erityistä tukea tarvitsevien ja vammaisten lasten vanhemmat joutuvat usein peräämään oikeuksiaan muutoksenhaun ja kanteluiden kautta.  Lapsille ja nuorille ei myöskään ole tarjolla matalan kynnyksen palvelua, johon he voisivat tehdä rikosilmoituksen heihin kohdistuneesta väkivallasta tai hyväksikäytöstä.

Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että kansallisen ihmisoikeuksien valvontajärjestelmän toimivuutta on syytä arvioida myös lapsinäkökulmasta ja parantaa kaikkien toimijoiden lapsilähtöisyyttä.  Lapsiasiavaltuutetun toimisto pyrkii omalta osaltaan vuoden 2010 aikana kokomaan tietoa valvontajärjestelmän toimivuudesta.

Perus- ja ihmisoikeuskasvatus sekä -koulutus Suomessa

YK:n lapsen oikeuksien toimeenpanon kannalta Suomessa on puutteena se, että  ihmisoikeuskasvatus toteutuu heikosti sekä perusopetuksessa että lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten koulutuksessa.  Tältä osin pidän selonteon arvioita liian positiivisena.

Merkille pantavaa on myös se, että selonteossa ei todeta mitään ammattioppilaitoksissa opiskelevien nuorten mahdollisuuksista ihmisoikeuskasvatukseen. Asiaa kuvaillaan toiseen asteen osalta vain lukio-opiskelijoiden kannalta.   Myös ammattioppilaitosten opetukseen tulee sisällyttää ihmisoikeuskasvatusta.
Pidän välttämättömänä että perusopetuksen opetussuunnitelman valtakunnallisissa perusteisiin jatkossa sisällytetään lapsen oikeuksien opetus. Samoin pidän välttämättömänä että toisen asteen, ammattikorkeakoulujen ja yliopisto-opinnoissa lasten ja nuorten kanssa työskentelevien opintoihin sisällytetään lapsen oikeuksien tuntemusta ja opintoja. Tämä tarkoittaa myös käytännön taitoja ja osaamista lapsen ja nuoren mielipiteen selvittämisessä ja heidän osallistumisensa tukemisessa.

Tässä tarkoituksessa opetusministeriön tulisi sopia tulosneuvotteluissaan lapsen oikeuksien koulutuksen ja tutkimuksen valtakunnallisen kehittämisen ja koordinaation erityistehtävän antamisesta jollekin yliopistolle sekä jollekin ammattikorkeakoululle.
Tuomareiden, syyttäjien ja poliisin koulutusta on selonteon mukaan lisätty mutta siitä huolimatta toiminnassa on vielä paljon epätasaisuutta. Tutkittaessa lapsiin kohdistuneita rikoksia (lähinnä pahoinpitelyrikokset ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö) ei aina huomioida lapsen herkkyyttä ja haavoittuvuutta. Tässäkin on suuria alueellisia eroja. Lapsiystävällisempiä prosesseja tulee kehittää sekä poliisin että tuomioistuinlaitoksen piirissä. Lasten edunvalvonnasta ei myöskään aina huolehdita riittävästi  silloin kun lapsi on perheen sisäisen rikoksen uhrina.

Selonteon mukaan maahanmuuttajille annettaisiin tietoa ihmisoikeuksista. Maahanmuuttajaperheiden kanssa työskentelevien toimijoiden kanssa keskustellessa olen saanut asiasta toisenlaisen käsityksen.  Kotouttamisessa tulee kielikoulutuksen rinnalla vahvistaa tiedon jakamista suomalaisen yhteiskunnan perhe- ja lapsioikeuden perusteista ja lapsen oikeuksista maahanmuuttajalle heidän omalla kielellään. Mieluiten tämän pitäisi tapahtua heti ensimmäisinä maahantulopäivinä. Tarve koskee kaikkia maahanmuuttajia heidän työmarkkina-asemastaan riippumatta.

Lapsiuhritutkimuksen mukaan maahanmuuttajaperheiden lapsiin kohdistuu muita lapsia enemmän väkivaltaa. Maahanmuuttajat eivät esimerkiksi välttämättä tiedä että lapsen ruumiillinen rankaiseminen on Suomessa rikos. Heidän lähtömaissaan näin ei välttämättä ole. Tietämättömyys asiasta haittaa lapsen tasapainoista kasvua sekä voi myös johtaa lastensuojelutoimiin tai rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Vanhemmille tulee antaa tukea myönteiseen vanhemmuuteen ja rajojen asettamiseen ilman väkivaltaa.

Muistutan lisäksi, että yksin maahan tulevia alaikäisiä turvapaikan hakijoita tulisi kohdella samalla tavalla kuin ilman perheen tukea olevia suomalaisia lapsia. Tästä syystä heitä koskevien palveluiden ja tuen järjestäminen tulisi säätää hoidettavaksi lastensuojelulain eikä ulkomaalaislain perusteella.

Romani- ja saamelaislasten oikeudet

Romani- ja saamelaislasten oikeuksia koskevat linjaukset selonteossa ovat pääosin hyviä.

Korostan tarvetta saamen kielen elvyttämisohjelmaan sekä saamen kielen opetuksen mahdollistamiseen koko maassa. Saamelaislapsista valtaosa asuu saamelaisalueen ulkopuolella ja he jäävät nyt suurelta osin vaille kieliopetusta. Tältä osin tarvitaan myös perusopetuslain täsmentämistä.

Romanilasten osalta on tarpeen tukea kielen arkikäyttöä sekä kaiken kaikkiaan romanikielen opetuksen tarjontaa. Romanitaustaisia koulunkäyntiavustajia on tarpeen lisätä, koska he toimivat tärkeinä sillanrakentajina koulun ja kodin välillä sekä lapsen roolimalleina. Kiusaamisen vastaisissa ohjelmissa on romanilapsiin kohdistuva nimittely otettava erikseen esille. Lapset voivat olla niin tottuneita "mannetteluun", etteivät edes miellä sitä kiusaamiseksi.

Romani- ja saamelaislasten kannalta yhteinen tarve on lisätä kaikkien oppilaiden opetukseen tietoa kansallisista vähemmistöistä ja alkuperäiskansastamme.  Romanilapset kokevat koulun ohittavan liian usein heidän kulttuurinsa äänettömästi. Saamelaisista alkuperäiskansana ollaan samoin hyvin huonosti tietoisia. Tämä lisää stereotypioita ja ennakkoluuloja.

Vammaisten lasten oikeudet

Kiinnitän valiokunnan huomiota siihen, että selonteossa ei juurikaan käsitellä vammaisten oikeuksia lapsinäkökulmasta.

Suomalainen vammaislainsäädäntö on myös varsin aikuiskeskeinen. Lapsen ja perheen näkökulmasta etenkin lainsäädännön pirstaleisuus aiheuttaa ongelmia. Palveluohjausta on liian vähän ja vanhemmalle jää usein vastuu kuntoutuksen koordinoinnista ja lasta koskevan tiedon välittämisestä ammattitaholta toiselle. KELAn tulkinnat erilaisista etuuksista (vammaisen hoitotuki, kuntoutukseen pääsy) vaihtelevat alueellisesti ja lasten odotusajat kuntoutukseen voivat olla hyvinkin pitkiä.

Vammaisen lapsen oikeuksien toteutuminen on liiaksi riippuvainen vanhemman voimavaroista "taistella" vammaisen lapsen oikeuksien puolesta. Lapsiasiavaltuutetun toimistossa kootaan aiheesta parhaillaan tarkempaa selvitystä.

Yhdenvertaisuuden edistäminen
Lasten osallistumisoikeuksien osalta lapsiasiavaltuutettu toteaa, että lapsia tulee kuulla enemmän eri toimijoiden yhdenvertaisuussuunnitelmia laadittaessa  ja yhdenvertaisen kohtelun toteutumisen arvioinnissa.

Yhdenvertaisuuden edistämisessä tulee kiinnittää huomiota myös nuoriin kohdistuvaan ikäsyrjintään. Esille on tullut esimerkiksi kauppaliikkeiden rajoittaneen tietynikäisten nuorten tai koululaisten pääsyä. Rajoituksia on joko annettu suoraan tai nuorten oleskelu kaupassa on tehty epämukavaksi asentamalla ns. teinihälyttimiä, joista lähtevää ääntä kuulevat vain nuoret aikuisia paremmalla kuuloaistillaan.

Valtioneuvostotason koordinaatio lapsi - ja nuorisoasioissa ja lapsen oikeuksien toimeenpanossa
Hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelma on koordinoinut ansiokkaasti tällä eduskuntakaudella lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämistä ja lapsen oikeuksien tiedottamista. Lasten osallistuminen, päätösten lapsivaikutusten arviointi sekä lasten hyvinvoinnin tietopohjan parantaminen ovat myös hiljalleen edistyneet.

Pidän lapsen oikeuksien kansallisen toimeenpanon kannalta välttämättömänä, että samanlaista koordinaatiota jatketaan pysyvällä tavalla myös vuoden 2011 jälkeen.  Tähän tulee sopia ministeriöiden kesken tarpeelliset yhteistyöratkaisut ensi vuoden aikana.
Jyväskylässä 27.11.2009

Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu

Jaana Tervo
Lakimies


[1]  Enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Romanilasten ja -nuorten hyvinvointi ja heidän oikeuksiensa toteutuminen Suomessa (Pekka Junkala & Sanna Tawah, Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2009:2).

Saamelaisuus on kuin lahja. Selvitys saamelaislasten oikeuksien toteutumisesta saamelaisalueella( Minna Rasmus, Lapsiasiavaltuutetun toimiston selvityksiä 2008:1).