MARIA KAISA AULASTA KUVISKUMMI


Verkkouutinen 2.12.2012
Leppoisa ja suorituspaineeton vapaa-ajan vietto nousi keskustelun aiheeksi, kun lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula vieraili Espoon kuvataidekoululla Lapsen oikeuksien päivänä. Hänet nimettiin silloin kuviskummiksi, jonka tehtävänä on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja erilaisuuden hyväksymistä kuvataiteen keinoin.

Apulaisrehtori Hanna Koskimies oli keskustellut 9–10-vuotiaiden koululaisten kanssa lapsen oikeuksista etukäteen.

–- Kerroin heille tarinan viisivuotiaasta pojasta, joka tuli onnesta loistaen kertomaan minulle, että hän saa esittää kevätjuhlassa ruohotupsua. Pohdimme lasten kanssa muun muassa osallistumisen oikeuden tärkeyttä, Hanna Koskimies kertoo.

Hän on työssään nähnyt lasten rentoutuvan kuvataidetta tehdessään ja innostuvan usein myös keskustelemaan oman elämänsä tärkeistä asioista.

– Keskustelut taiteen äärellä antavat mahdollisuuden punnita omia näkökantoja sekä huomioida myös muiden mielipiteet. Tärkeää ei ole nopea suorittaminen ja työn valmiiksi saattaminen, vaan tekemiseen paneutuminen ja sisältöjen pohtiminen yksin ja yhdessä toisten kanssa, hän kertoo.

Maria Kaisa Aula onnitteli oppilaita luovasta, innostavasta ja iloa tuottavasta harrastuksesta ja kiitti koteja siitä, että he ovat tukeneet lastansa harrastukseen pääsyssä.

– Lapsella on oikeus tuntea tekemisen iloa ja saada onnistumisen kokemuksia kuvataiteiden kautta. Tämän toteutuminen vaatii aina lasten, nuorten ja aikuisten yhteistyön, Maria Kaisa Aula totesi.

Oppilaat antoivat Maria Kaisalle muistoksi tekemiään, lapsen oikeuksista kertovia kuvia ja tekstejä. Maria Kaisa Aula tapasi lapsia ja lasten kanssa työskenteleviä aikuisia myös Muksumessuilla, jotka järjestettiin Tapiolassa lapsen oikeuksien päivän kunniaksi.

Maria Kaisa Aulasta tuli 20.11.2012 Espoon kuvataidekoulun ensimmäinen Kuviskummi.
Vilma oli piirtänyt Muksumessujen tunnuskuvan ja sai kiitokseksi piirustuksellaan varustetun t-paidan.  
* Tutustu Espoon kuvataidekoulun oppilaiden töihin Lasten sivujen galleriassa .

* Lue Lasten sivujen juttu Espoon kuvataidekoulusta
* www.espoonkuvataidekoulu.fi
* Lue Länsiväylän juttu Muksumessuista: http://bit.ly/QpXwIH
* Lue Länsiväylän juttu lapsiasiavaltuutetun vierailusta: http://bit.ly/Wv3p5i