Monialaisen viranomaisyhteistyön ja etsivän nuorisotyön lakisääteistämisestä

YK-sopimuksen kannalta ehdotus on myönteinen ja erittäin kannatettava. Se korostaa viranomaisten vastuuta etenkin oppivelvollisuuden jälkeen antaa nuorelle ohjausta hänelle parhaiten sopivien palveluiden piiriin.

Monialainen yhteistyö

Ehdotus vahvistaa vuonna 2008 voimaan tulleen lastensuojelulain (417/2007) hengessä eri hallinnonalojen monialaista työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin suunnittelussa ja elinolojen seurannassa.On tärkeää, että monialaisesta suunnittelusta säädetään konkreettisesti. Tämä voi parhaimmillaan toimia suunnannäyttäjänä myös laajemmin lasten palveluiden kehittämistyölle kunnassa.

Myönteistä on se, että kunnan palveluiden ohella myös valtion paikallishallinto (poliisi, työvoima, puolustusvoimat) on yhteistyössä mukana.  Esitys tuo esille tarpeen olla yhteistyössä myös muiden, mm. järjestötoimijoiden kanssa. Tässä yhteydessä korostan myös seurakuntien roolia. Evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien nuorisotyössä ja erityisnuorisotyössä on merkittävä määrä henkilökuntaa eri puolilla Suomea ja heidän osuutensa yhteistyössä olisi syytä myös erikseen todeta.

Ehdotuksen mukaan jää kunnan harkittavaksi, kuka verkoston toiminnasta vastaa. Tämä on kannatettava asia, koska se jättää liikkumavaraa sen mukaan, mikä on kunnan organisaatiorakenne ja resurssien jakautuminen sen sisällä. Kunnat voivat siten itse löytää luontevimmat tavat yhteistyölle ja välttää päällekkäisen työn lastensuojelun suunnitelmaa laativan ryhmän (LastensL 12 §) tai lastensuojelun asiantuntijaryhmän välillä (LastensL 14.2 §).

Etsivä nuorisotyö

Ehdotus korostaa etsivää nuorisotyötä ja muita palveluita suunnittelevien aikuisten vastuuta ja velvollisuutta ottaa yhteyttä nuoreen ja tarjota tukea ja palveluita mutta jättää nuorelle mahdollisuuden ottaa itse kantaa palvelun tarpeeseen. Lapsen vanhempien ensisijaista vastuuta ei ehdotuksessa ohiteta. Kuitenkin on perusteltua se, että palveluita voidaan ja tulee tarjota nuorelle myös silloin, jos vanhemmat eivät kykene turvaamaan oppivelvollisuuden suorittamista.

Valtiolla ja kunnilla on viimesijainen vastuu lapsen oikeuksista, myös perusopetuksen oikeuden toteutumisesta, nuoren ohjauksesta ja siitä että koulutuksen keskeyttämistä ehkäistään. Monet kunnat ovat järjestäneet vastaavia palveluita jo aiemmin, mutta tämä lakiesitys turvaa etsivän nuorisotyön ja monialaisen työn jatkuvuutta. Lakiesitys on kuitenkin järjestämistavoiltaan joustava ja antaa kunnille erilaisia mahdollisuuksia etsivän nuorisotyön käytännön toteuttamiseen.

On hyvä, että lakiehdotuksessa etsivä nuorisotyö esitetään kunnan  nuorisotoimen tehtäväksi. Lastensuojelulain mukaisia palveluita järjestetään 18 ikävuoteen asti (osin 21 vuoteen), kun taas nuorisolaki kattaa alle 29-vuotiaat. Mikäli etsivä nuorisotyö olisi sosiaalitoimen tehtävänä, saattaisi syntyä tilanteita, joissa nuori "siirretään" lastensuojelupalveluista aikuisille tarkoitettujen palvelujen piiriin hänen täytettyään 18 vuotta.

Nuorisotoimen alaisuuteen sijoittamista puoltaa myös se, että nuoren kannalta saattaa olla matalampi kynnys ottaa vastaan nuorisotoimen kuin sosiaalitoimen tai työvoimahallinnon palveluita. Tässä yhteydessä tulee myös kannustaa nuoriso- ja sosiaalitoimen välisen yhteistyön lisäämiseen ja raja-aitojen hälventämiseen. Merkittävä rooli verkostossa on myös peruskoulujen ja oppilaitosten  opinto-ohjaajilla. Heidän rooliaan tulisi tehdä näkyvämmäksi myös tässä ehdotuksessa.

Toisen asteen koulutukseen tukemisen ja sopivien palveluiden räätälöimisen kannalta erityisen tärkeä on huomioida erikseen romaninuoret, saamelaisnuoret sekä maahanmuuttajanuoret. Lakiesitys tarjoaa hyvän mahdollisuuden vahvistaa vähemmistöryhmiin kuuluvien nuorten palveluita. Yhteistyö palveluja tuottavien yhteisöjen, kuten Romano Missio ry:n sekä Sámi Soster ry:n kanssa on näiden palveluiden järjestämisessä tarpeellista.

Romaninuorten perusopetuksen jälkeinen koulutukseen hakeutuminen vaatii erityisesti rohkaisua ja myönteisiä esimerkkejä. Oman kulttuurin parista tuleva henkilöstö on romaninuorille tärkeä roolimalli niin koulussa kuin nuorisotyössäkin. Saamelaisalueella asuvien saamelaisnuorten kannalta opintojen keskeyttämisen ongelmat ovat hyvin yleisiä pitkien välimatkojen takia. Tukitoimia tarvitaan siksi kotikunnan lisäksi myös ammattikoulupaikkakunnalla.

Lopuksi

Lapsiasiavaltuutettu pitää lakiesitystä lapsen edun mukaisena ja kannattaa sen voimaan tuloa jo ensi vuoden (2010) valtion talousarvioon liittyvänä lakina.  Valtion rahoitusta kunnille etsivän nuorisotyön palveluihin tulee samalla lisätä luonnoksessa ehdotetun mukaisesti (5 milj. euroa).

Jatkon kannalta kiinnitän huomiota nuorisolain (72/2006) ja lastensuojelulain (417/2007) yhteneväisyyksiin. Nuorisolaki velvoittaa valtioneuvoston nuorisopoliittisen ohjelman laadintaan (4 §). Lastensuojelulaki puolestaan velvoittaa kunnat laatimaan vastaavasti vaalikausittain lasten hyvinvoinnin monialainen suunnitelman. Nuorisolaki velvoittaa seuraamaan nuorten (alle 29-vuotiaiden) ja lastensuojelulaki alle 18-vuotiaiden hyvinvointia.

Katson, että  lähivuosina tulee aloittaa valmistelu nuorisolain ja lastensuojelulain yhdistämiseksi koskien lasten ja nuorten hyvinvoinnin seurantaa sekä monialaista suunnittelua ja arviointia kansallisesti sekä paikallisesti. Tämä tekisi lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä ja suunnittelusta kuntien ja valtion näkökulmasta selkeämmän kokonaisuuden. Eri ministeriöiden ja kuntien lasten ja nuorten hyvinvoinnin tietopohjan vahvistamisessa  tarvitaan nykyistä enemmän kansallista suunnittelua, mikä onkin kehitettävänä OPM:n perustamassa lasten hyvinvoinnin indikaattori- ryhmässä.

Hallinnonalojen välisen yhteistyön laajempiin kehittämistarpeisiin ja sektoroituneen toiminnan aiheuttamiin ongelmiin lasten ja nuorten palveluissa on viitattu myös Vanhasen II hallituksen helmikuun politiikkariihen päätöksissä.  Kiirehdin politiikkariihessä päätetyn lapsi- ja nuorisopolitiikan kansalliseen koordinaatioon liittyvän selvitystyön tekemistä.
Jyväskylässä 04.09.2009,

Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu