Verkkouutinen 04.02.2014
Nuorten osallistumista rohkaistava Toivakassa
Monet yläkoululaiset arvostavat Toivakan tarjoamia liikuntaharrastusmahdollisuuksia ja palveluita sekä turvallista ympäristöä. Samalla vapaa-ajan viettoon toivotaan lisää toimintaa ja tapahtumia nuorille sekä kohennusta liikenneyhteyksiin Jyväskylään. Kouluruoka on yläkoululaisten mielestä eniten parannusta kaipaava yksittäinen asia.Tulokset saatiin kyselystä, jonka lapsiasiavaltuutetun toimisto toteutti Toivakan yläkoulussa tammikuussa. Kyselyllä valmistauduttiin lapsiasiavaltuutetun vierailuun Toivakassa tiistaina 4. helmikuuta.
Yläkoululaisilla oli innostusta vaikuttaa sekä oman koulun että kunnan asioihin. Monille nuorille osallistumista ja vaikuttamista koskevaan kysymykseen vastaaminen oli kuitenkin vaikeaa.
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula suosittelee Toivakan kunnalle nuorisovaltuuston perustamista sekä lasten ja nuorten osallistumisen rohkaisemista muutoinkin koulussa.
– Nuorten ja päättäjien vuorovaikutusta on syytä lisätä. Nuorilla on paljon hyviä ideoita ja mielipiteitä kotikunnan kehittämiseksi sekä myös halua vaikuttaa. Samalla on tarpeen lisätä tietoa vaikuttamismahdollisuuksista myös koulussa esimerkiksi oppilaskunnan kautta, toteaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
– Osallistumista ja oppilaiden mielipiteistä kiinnostunutta kulttuuria ja ilmapiiriä olisi hyvä Toivakassa vahvistaa, arvioi kyselyn toteuttanut lapsiasiavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Terhi Tuukkanen.
Iloa harrastuksista ja vapaa-ajasta
Oppilaat mainitsivat kyselyvastauksissa Toivakasta monia hyviä asioita, varsinkin harrastuksista ja vapaa-ajasta sekä palveluista. Toisaalta näissä nähtiin monia parantamisen kohteitakin. Erityisesti liikuntatiloja ja vapaa-ajan toimintaa kaivattiin lisää. Muutamat oppilaat mainitsivat myös ympäristön, esimerkiksi hyvän ilmapiirin, sekä seurakunnan ja sen toiminnan hyvänä asiana Toivakassa.Myös koulussa monet oppilaat näkivät paljon myönteistä, esimerkiksi henkilökunta ja opetus, mutta kouluruokaan toivottiin parannuksia. Välitunneille kaivattiin lisää toimintaa ja koulukiusaamiseen tarkempaa puuttumista.
Palveluista kauppa sai yläkoululaisilta kiitosta, mutta parantamisen varaa nähtiin kirjastossa sekä grillin aukioloajoissa. Oppilaat toivoivat myös parempia ja halvempia joukkoliikenneyhteyksiä Jyväskylään.
Lapsiasiavaltuutettu kysyi nuorilta mitkä asiat ovat heidän mielestään Toivakassa hyvin, ja missä olisi parantamisen varaa. Lisäksi kysyttiin missä asioissa ja miten nuoret haluaisivat Toivakassa vaikuttaa. Vastaajia oli yhteensä 65 oppilasta 7.–9 . luokilta eli lähestulkoon kaikki Toivakan yläkoulun oppilaat.
Yhteenveto Toivakan yläkoululaisille 2014 tehdyn kyselyn tuloksista (pdf) Esitys Toivakanyläkoululaisille 2014 tehdyn kyselyn tuloksista (PPT, pdf)
Lisätietoja
Maria Kaisa Aula
lapsiasiavaltuutettu
02951 63414
mariakaisa.aula(at)stm.fi
Terhi Tuukkanen
ylitarkastaja
02951 63351
terhi.tuukkanen(at)stm.fi