PIENTÄKIN LASTA PITÄÄ KUUNNELLA


Verkkouutinen 14.12.2012                                                                                                                        
– Pienenkin lapsen mielipide on otettava huomioon. Se on mahdollista, vaikkei lapsi osaisikaan vielä puhua, muistuttaa  korkeakouluharjoittelija Sanna Sirniö. Hän lopettelee juuri kahden kuukauden työrupeamaansa lapsiasiavaltuutetun toimistossa Jyväskylässä.

Varhaiskasvatuksen opiskelija perehtyi lasten ihmisoikeuskasvatukseen yhdessä opiskelutoverinsa Anna Saastamoisen kanssa Unicefin järjestämässä Compasito-koulutuksessa Helsingissä. Alkuvuodesta suomeksi julkaistu Euroopan neuvoston perusteellinen Compasito-opas löytyy myös näiltä verkkosivuilta.

Koulutusta lasten ihmisoikeuskasvatukseen
Lapsiasiavaltuutetun toimistossa Sanna ja Anna valmistelivat perehtymisensä ja Compasito-oppaan pohjalta kolmen tunnin koulutuspaketin varhaiskasvatuksen ensimmäisen vuoden opiskelijoille. He toteuttivat teoriaa ja käytännön harjoituksia sisältävän koulutuksen neljälle opiskelijaryhmälle.

– Koulutuksessa pohdimme, mitä ovat lapsen oikeudet ja miten niitä voisi käsitellä toiminnallisin menetelmin pienten lasten kanssa. Kovasti tuntuivat tykkäävän ja kiittelivät saaneensa menetelmistä uudenlaista näkökulmaa, Sanna kertoo.

Lapsen oikeuksista tietoa päiväkoteihin
Vastaanotto oli myönteinen myös tiiviimmissä koulutuspaketeissa, joita pidettiin muutamien jyväskyläläisten päiväkotien henkilökunnille. Koulutus kytkettiin kussakin päiväkodissa ajankohtaisiin asioihin, kuten vasu-keskusteluihin.

– Varhaiskasvatuksen suunnitelmaa pitäisi tarkastella lapsen oikeuksien näkökulmasta, sitä miten vasu tukee oikeuksien toteutumista, Sanna jatkaa.

– Koulutuksissa tuli antoisia keskusteluja siitä, miten lapsen oikeudet toteutuvat päiväkodissa. Helposti ajatellaan, että totta kai lapsen oikeudet toteutuvat meillä täällä Suomessa, mutta asia ei olekaan niin yksinkertainen, Sanna jatkaa.

Keskustelut lapsen oikeuksista otettiin päiväkodeissa myönteisesti vastaan. Keskusteluissa todettiin, ettei lapsen oikeuksien toteutuminen ei ole päiväkodissakaan aina itsestään selvää. Ajatuksia heräsi paljon siitä, mitkä oikeudet päiväkodissa toteutuvat ja miten oikeuksien toteutumista voisi edistää.

– Asiaa pidettiin tärkeänä ja katsottiin, että siitä pitäisi puhua enemmänkin - esimerkiksi lasten vanhemmille ja myös päivähoidon johdolle, Sanna mainitsee.

Hän sanoo itsekin oppineensa paljon uutta. Tähän asti lasten kanssa työskennelleelle kokemus aikuisten kouluttamisesta oli uutta ja mielenkiintoista.

Apua moneen ongelmaan alakouluikäisille
Sanna ja Anna työstivät eteenpäin myös lapsiasiavaltuutetun uutta Apua moneen ongelmaan - verkkopalvelua alakouluikäisille. Uuden palvelun on määrä valmistua Lasten sivuille kevään aikana.

Lasten sivuille tulevan aineiston kieliasua on muokattu lapsille ymmärrettävään muotoon. Ajatuksena on ollut nimenomaan poimia esille lapsen hyvinvointiin ja oikeusturvaan  liittyviä asioita, jotka ovat juuri lapsille itselleen merkityksellisiä.

– Työparin kanssa näiden asioiden miettiminen on ollut erityisen hedelmällistä,  ja keskustelut toimiston asiantuntijoiden kanssa ovat antaneet paljon uusia ideoita, Sanna toteaa.

– Lapsiasiavaltuutetun toimistossa tehdään paljon ja todella tärkeää työtä. Työkenttä on uskomattoman laaja.

Sannan omat tulevaisuudensuunnitelmat ovat selvät. Yhdessä Anna Saastamoisen kanssa tehty varhaiskasvatuksen gradu liikunnan toteutumisesta esiopetuksessa on valmis ja jäljellä enää hieman sivuaineopintoja.

– Olen aina halunnut päästä päiväkotiin työskentelemään lasten kanssa, mutta halusin tehdä myös maisteriopinnot, koska kehittämistyökin kiinnostaa. Ennen kuin siihen voi suuntautua on mielestäni kuitenkin ensin mentävä sinne päiväkodin arkeen.